 |
| Kuva: Thin Man Films. |
Mike Leigh’n taiteilijamuotokuvaa J. M. W. Turnerista on ylistetty vuolaasti. Etenkin brittilehdistö on ollut elokuvan edessä kuin sulaa vahaa. Brittikriitikot ovat aina syöneet Leigh’n kädestä. Hän on englantilaisten kriitikoiden keskuudessa hieman samassa asemassa kuin Aki Kaurismäki meillä.
Romantiikan ajan maalari Turner on kotimaassaan Englannissa todella suuri nimi, vähän kuin Gallen-Kallela täällä Suomessa. Näistä lähtökohdista brittikriitikoilla on ikään kuin velvollisuus nostaa Mr. Turner jalustalle.
Petyin elokuvaan. Mike Leigh on suosikkiohjaajiani, ja olen aina pitänyt hänen elokuvistaan. Mr. Turner on myös aiheensa puolesta kiinnostusta herättävä. Kyseessä on elokuva, josta haluaisin pitää enemmän.
Leigh’n tyyliä olen myös ihaillut, mutta nyt tyyli alkaa viemään voittoa sisällöstä. Leigh keskustelee näyttelijöittensä kanssa ja sitä kautta yhdessä rakentavat kohtauksia. Välillä metodi toimii, toisinaan se pitää kohtaukset kovin ulkokohtaisina. Mr. Turnerin tapauksessa elokuvan toiminta ei selitä taiteilijan päänsisäisiä liikkeitä millään tapaa. Ja kun toimintaakaan ei ole dramaattisuuteen saakka, on lopputulos köyhä ja jopa tylsä.
Lopulta Mr. Turnerin loppukohtaus (tai otos) paljastaa elokuvan kantavaksi teemaksi yksinäisyyden. En nyt paljasta kohtausta, mutta pelkästään viimeisen kuvan takia kannattaa se 2 ja puoli tuntia elokuvaa katsoa. Se asettaa useat kohtaukset uuteen valoon ja antaa niille uusia merkityksiä.
Timothy Spall pääosassa on virtuoosimainen. Kuten Spall on aina. Myös Dorothy Atkinsonin rooli Turnerin sisäkkönä on koskettava.
Arvio: 2/5
Elokuvan traileri:
by 
Kommentit on suljettu.