Historiaa arkistot - Sivu 3 4:stä

Etelä-Haagan muistomerkit ja taideteokset

Tällä kertaa kiertelin Etelä-Haagaa ja teemana oli alueen muistomerkit ja taideteokset. Tällaista tuli vastaan:

Haagan kauppalan muistolaatta (Kauppalankuja 7)
Nuorisotalon seinässä on muistolaatta, joka kertoo talon historiasta. Talossa toimi muun muassa Haagan kauppalan kanslia ja rahatoimisto ennen kuin Haagasta ja Huopalahdesta tuli osa Helsinkiä 1940-luvulla.

Wredet (Kauppalantie 15)
Kauppalantieltä lähtee kerrostalon takapihalta vanhat portaat kallion päälle. Kallion etelärinteessä on K.A. Wreden ja Gertrud Wreden muistomerkki. Paikalla on sijainnut pariskunna kotitalo, joka on purettu 1950-luvulla. He olivat Haagan huvilayhdyskunnan ensimmäisiä ja merkittävimpiä asukkaita. K. A. Wrede oli tunnettu arkkitehti, joka on suunnitellut mm. Aleksanterinkadun ja Pohjoisesplanadin välisen kauppakujan sekä Turun vanhan kaupunginkirjaston.

Sankarihautausmaa (Sankaritie)
Haagan kauppalan sankarihautausmaalle on haudattu 44 vainajaa. Emil Filen on tehnyt näyttävän veistoksen, joka esittää haavoittunutta sotilasta.

Kotiseutukuuset (Sankaritie)
Rauhan ja kotiseuturakkauden vertauskuvaksi isutettiin kuusia vuonna 1982.

Tähystäjä (Kauppalanpuisto)
Taiteilija Ukri Merikannon veistos Kauppalanpuistossa.

Saksalaisten sotilaiden hauta (Korppaantie)
Korppaantienja Lapinmäentien risteyksessä on hautamuistomerkki. Paikalle on haudattu vuonna 1918 Helsingin valtauksessa kuolleet saksalaiset sotilaat Arthur Beukert ja Kurt Seibt.

Valekuutio (Isonnevantie 8)
SYKin pihalla on taiteilija Anssi Asunnan tekemä taideteos Valekuutio. Taideteos paljastettiin koulun 100-vuotisjuhlan yhteydessä 1986. Taiteilija Asunta oli myös SYKin kuvaamataidon opettajana.

Kummikaupunki (Kylätie)
Strömstadin puistossa on kivenlohkare, jossa on laatta. Laatassa on teksti: ”Tämän puiston kaupunki on nimennyt vuonna 1952 Strömstadin puistoksi Haagan ruotsalaisen kummikaupungin kunniaksi.”

Piti oikein tarkistaa missä päin tämä Strömstad oikein sijaitsee. Sehän on pieni 6200 asukkaan kunta Länsi-Götanmaalla. Eikä se ole siis kaupunki lainkaan, vaan kunta. Eikä ole Haagan kauppalaakaan enää. Maailma muuttuu.

Turre (Steniuksentie 20)
Turvakodin pihalla on Turre ja hänen koppinsa. Veistoksen on tehnyt taiteilija Timo Ruokolainen vuonna 1996.

Stop Töhryille (Orapihlajatie)
Orapihlajatien ja junaradan välissä on Stop töhryille -hautapaasi. Siitä voi lukea lisää täältä.

Sotilaallinen Liisanpuistikko

Liisanpuistikko on pieni vehreä levähdyspaikka Kruununhaan itäreunalla. Kaupunginarkkitehti Hilding Ekelundin 1940- ja 1950-lukujen taitteessa suunnittelema vanha lippakioski oli jo auki ja siellä tuli nautittua kevään ensimmäiset lippiskahvit ja -pullat.

Sama yrittäjä pitää kioskia jo seitsemättä vuotta. Valitteli kovasti sitä, että kaupunki aikoo kilpailuttaa kioskit, eikä tulevaisuudesta tiedä mitään. Vuosi kerrallaan menty viime aikoina. Toivottavasti kaupunki lopettaa poukkoilun kioskien kilpailuttamisen kanssa ja antaa kioskiyrittäjille kunnolla pidempiä sopimuksia. Pitäähän heidänkin pystyä suunnittelemaan toimintaansa ja elämäänsä hieman pidemmällä tähtäimellä.

Liisanpuistikon paikalla oli 1800-luvulla tori ja paikka kulki Elisabethintori-nimellä vuoteen 1928 asti, jolloin nimi muutettiin Liisanpuistikoksi. Nimensä paikka on saanut keisari Aleksanteri I:n puolison, keisarinna Elisabethin (Liisan) mukaan.

Puiston keskipisteenä on Pellingin retken muistomerkki. Veistos kuvaa polvistunutta sotilasta. Teoksella muistetaan Pellingin taistelua, joka käytiin vuoden 1918 sodan aikana. Valkoiset pakenivat jäätä pitkin Pellingin saareen, joka sijaitsee Porvoon edustalla. Pellingissä käytiin taisteluita, ja monet valkoiset saivat surmansa. Kaatuneiden nimet on kirjattu patsaan jalustaan. Muistomerkin ovat tehneet Gunnar Finne ja Armas Lindgren ja se on paljastettu vuonna 1921.

Liisanpuistikon sotaisa historia jatkuu Liisankadun ja Maurinkadun kulmassa, jossa on Sotamuseon punatiilinen rakennus. Sotamuseo on erittäin mielenkiintoinen paikka, jos on yhtään kiinnostunut sotahistoriasta. Se on vaan harmittavan huonosti tunnettu museo.

Museon rakennuksella on pitkä historia. Valtavan kokoinen rakennus valmistui vuonna 1882 arkkitehti Evert Lagerspetzin suunnittelmana. Lagerspetz oli tunnettu erityisesti kasarmirakennusten suunnittelijana. Rakennuksessa toimi alkujaan Uudenmaan tarkk’ampujapataljoona.

Aikaisemmin 1800-luvulla Sotamuseon rakennuksen paikalla sijaitsi Otto Wilhelm Klinckowströmin uusgoottilainen palatsi. Klinckowström oli mielenkiintoinen tapaus: keisarin hovimestari, vapaaherra, kenraaliluutnantti ja ties mitä. Tietosanakirja Facta luonnehtii miestä: ”Hän oli sekä seikkailija että grand seigneur, sekä kelvoton lurjus että hovimies, ja siis loistava seuramies ja rakastettava liehakoitsija, kaunis, aistikas ja henkevä – mutta täysin luonteeton ja kaikkia siveyskäsityksiä vailla.”

Sotahistoriasta kertoo vielä Liisanpuistikon eteläreunaa kulkeva Maneesikatu. Se on saanut nimensä venäläisen vallan aikaisesta hevosmaneesista, joka sijaitsee korttelin verran sisämaahan päin.

Liisanpuistikkoa reunustaa lukuisat arvotalot. Liisankadun ja Maurinkadun risteyksessä on niin sanottu Donnerin talo, joka on ollut vuosikymmeniä Donnerin kulttuurisuvun hallussa.

Donnerin talon vieressä oleva vaaleanpunainen Suomelan talo on vuodelta 1911. Sitä seuraa niin sanottu Elisabethin jugenlinna, joka on arkkitehti Gustaf Estlanderin käsialaa vuodelta 1903.

Maneesikatua reunustaa 1920-luvun klassismia henkivä liike- ja asuintalo. Pohjoisarannan kulmassa oleva lähetystörakennus on talon huipulla olevan tekstin mukaan vuodelta 1884.

Jos Liisanpuistikko alkaa käydä ahtaaksi, niin sieltä kävelee 5 minuutissa Tervasareen. Tervasaaresta lisää toisella kertaa.

Vantaankosken historiallinen teollisuusmiljöö

Käytiin tekemässä iltakävely Vantaankoskella. Oikein mukava ja rentouttava ympäristö rauhoittua kiireisen päivän päätteeksi.

Koski on vanhaa tehdas- ja teollisuusaluetta. Kosken rannalla on edelleen vanha viilatehdas, joka toimii nykyisin ravintolana. Viilatehdas perustettiin vuonna 1882 ja se lopetti toimintansa 1960-luvulla. Kuninkaantien toisella puolella vanhan padon vieressä on mylly, mutta se ei ole säästynyt yhtä hyvin kuin viilatehdas. Mylly paloikin muutama vuosi sitten, ja sen kohtalosta on taisteltu ja väännetty. Sääli, ettei Vantaan kaupunki ole kohdellut rakennusta sen historian vaatimalla arvokkuudella.

Vantaankoskelle perustettiin myllyjä jo 1500-luvulla. 1800-luvulla alueella oli jo huomattavasti teollisuutta. Kosken rantamilla oli sahoja, hopeasulatto, ruukki, trasselitehdas ja paljon muuta teollisuutta. Tehtaitten melu yhdistettynä kosken pauhuun on varmaan ollut korvia huumava yhdistelmä.

Kosken jälkeen on suvanto, jonka rantamilla voi tehdä kävelylenkin. Jyrkkien rantatörmäitten alareunoille on rakennettu pitkospuita ja kävelypolkuja. Etelämpänä kosken yli pääsee Mustakosken siltaa pitkin. Silta rakennettiin 2000-luvun alussa, kun taas viilatehtaan vieressä kulkeva Kuninkaantien silta on vuodelta 1876. Siltojen väliä kulkevan lenkin kävelee noin 20 minuutissa. Välillä kannattaa pysähtyä ja istua hetkeksi alas nauttimaan kauniista maisemasta ja suvannon hiljaisuudesta. Veteen voi heittää pari leipäkiveä.

Koski on suosittu kalastuspaikka. Sieltä voi saada jopa 10-kiloisia haukia. Tai sitten kalamiehet ovat tapansa mukaan kertoneet omia juttujaan.

Vantaankoski on arvioitu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Viilatehtaan ympäristö maisemoitiin puistoksi vuosina 2001-2002.

Vantaankosken pohjoispuolella on vanha VPK:n paloasema. Museoviraston suojelema sympaattinen punainen paloasema on vuodelta 1909. Se rakennettiin lahjoitusten ja arpajaisten avulla. Paloaseman vieressä on pieni kahvila, jossa voi nauttia kupin sumppia ja jätskin.

Vantaankoski, Kuninkaantie 28

Historiaa: 4/5

Kulttuuria ja taidetta 1/5

Lapsille: 2/5

Luontoa: 4/5

Tässä kuvia Vantaankoskelta:

Suvannon ympäristöön on rakennettu siltoja ja polkuja.

Arkkitehtuurikierros 1950-luvun Pohjois-Haagassa

Pohjois-Haaga on hyvin tyypillinen sodanjälkeinen lähiö. Alue on rakennettu pääosin 1950-luvulla ja toteutettu silloisten lähiörakennuksen ihanteitten mukaan. Korttelit on rakennettu väljästi ja se luo alueelle puutarhakaupunginosan tunnelmaa. Myöhemmin Pohjois-Haagaa on täydennysrakennettu.

Rintamamieskerrostalot

Pohjois-Haagaa ryhdyttiin rakentamaan 1940- ja -50-lukujen taitteessa. Ensimmäisessä vaiheessa valmistui Linnaleirin aukion myymäjä- ja asuinkeskittymä sekä sen pohjoispuolella oleva asuinalue. Tällä alueella on sellaisia harvinaisuuksia kuin rintamamieskerrostaloja. Moni tietää rintamamiestalot, mutta harva rintamamieskerrostaloja. Rintamieskerrostaloja varten perustettiin asuntoyhtiöitä vain alle 60 koko Suomeen. Niistä merkittävä osa on Pohjois-Haagassa. Näitä taloja on muun muassa Santavuorentiellä ja Poutuntiellä.

Hakavuoren kirkko

Kun Pohjois-Haaga alkoi olla valmis, piti alueelle tietysti kirkko saada. Hakavuoren kirkko valmistui 1960-luvulla. Kirkon alttaritauluna on Harry Kivijärven veistos. Kirkon suunnittelija, arkkitehti Eevi Aho asui ainakin muutama vuosi takaperin vielä kirkon naapurissa.

Ohjaajantien rivitalot

Ohjaajantien tunnelmalliset rivitalot on suunnitellut arkkitehti Kurt Simberg. Taloista on näkymät Aino Ackten puistoon.

Ohjaajantien pitkä talo

Ohjaajantiellä on varmasti eräs Helsingin pisimmistä asuintaloista. Ihan Käpylän Käärmetalon pituinen se ei taida olla, mutta todella pitkä kuitenkin. Suunnittelijoina toimivat arkkitehdit Kaj Englund ja Aulis Blomstedt.

Pitkä talo tarvii pitkän autotallin. Tuonne mahtuu pidempikin limusiini.

Tolarin koulu

Tolarin koulun eli Pohjois-Haagan ala-asteen suunnitteli arkkitehti Martti Välikangas. Välikangas on suunnitellut lisäksi muun muassa Elannon rakennuksia Hämeentien varteen, puu-Käpylää ja olympiakylää. Onpa hän suunnitellut myös Ruskeasuon ratsastushallin ja Yrjönkadun uimahallinkin.

Muuntajat

Pohjois-Haagassa liikkuessa ei voi olla törmäämättä punatiilisiin sähkömuuntajiin. Niitä on lukuisia ja niiden arkkitehdiksi on mainittu Yrjö Dunderfelt. Muuntajat on rakennettu 1950-luvun alkupuolella. Vastaavia muuntajia on muuallakin Helsingissä.

Ostari

Pohjois-Haagan ostari on yksi Helsingin vanhimmista. Airi Seikkala-Viertokankaan suunnittelema ostari valmistui vuonna 1959. Ostarille suunniteltiin alkujaan myös elokuvateatteria, mutta sellaista sinne ei koskaan tullut. Ennen tätä ostaria pohjoishagalaisia palveli Thalian aukion ja Linnaleirin aukion liikkeet.

Ida Aalbergin tien kotkanpesät

Pohjois-Haagasta viimeisenä 1950-luvulla valmistui Ida Aalbergin tien ja Aadolf Lindforsin tien ympäristöt. Näille leimaa-antavaa on harvinaisen korkeat kerrostalot. Ida Aalbergin tien 12-kerroksiset tornitalot olivat valmistuessaan kaupungin korkeimpia.

Teuvo Pakkalan tien alue

1970-luvulla Maunulassa paloi puutaloja ja asukkaille piti saada äkkiä uusia rakennuksia. Tarina kertoo, että tähän tarpeeseen syntyi Teuvo Pakkalan tien alue. Rakennusyhtiö Haka rakennutti alueen vuosina 1971-1973. Aluetta on käytetty usein esimerkkinä nopeasta elementtirakentamisesta. Kun nostokurjen laittoi keskelle pihaa, niin sillä sai samalla rakennettua neljä taloa. Harmonista ruutukaavaa.

teuvo

Ammattikoulu

Ilkantiellä sijaitsevan Pohjois-Haagan ammattikoulun suunnittelivat Timo ja Tuomo Suomalainen. Koulu valmistui vuonna 1969. Suomalaisen arkkitehtiveljeksiä ei muisteta erityisesti tästä koulusta, vaan Temppeliaukion kirkosta.

Valkea Talo

Ammattikoulua vastapäätä sijaitsee Valkea talo, joka on kuulovammaisten keskus. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Jaakko Laapotti ja se valmistui vuonna 1987.

Valkean talon valtavat mittasuhteet näkee, kun menee ala-aulaan katsomaan sen pienoismallia.

Lue myös: Historiakierros Pohjois-Haagassa

Historiakierros Pohjois-Haagassa

Pohjois-Haagaa pidetään hieman hajuttomana ja mauttomana lähiönä, jossa ei ole syvää historiaa. Mutta Pohjois-Haagassa on paljonkin historiallisia kerrostumia, jos osaa etsiä oikeista paikoista.

Punakaartin joukkohauta

Pohjois-Haagan aseman lähellä on punaisten joukkohauta. Kansalaissodan aikana saksalaiset hyökkäsivät punaisten hallitsemaan Helsinkiin. Huopalahdessa saksalaiset löysivät Vanhalla Viertotiellä sijaitsevasta kellarista 150 henkeä. Ihmiset nostivat valkoisen lipun antautumisen merkiksi. Joku kuitenkin avasi tulen ja kaksi saksalaista kuoli. Saksalaiset valitsivat kostoksi joukosta umpimähkään noin 40 miestä. Heidät kuljetettiin turvesuolle nykyisen Vihdintien liikenneympyrän lähistölle ja teloitettiin. Suurin osa ruumiista haudattiin tähän hautaan.

Ensimmäisen maailmansodan linnoitukset

Pohjois-Haagan alueella on monissa paikoissa ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituksia, joukkohautoja ja tulipesäkkeitä. Näitä löytyy heti punaisten joukkohaudan takana olevasta mäestä, Pohjois-Haagan kirjaston takana olevilta kallioilta ja Ida Aalbergin tien takana olevasta mäestä.

20150511_195920 — Luolan suuaukko Teuvo Pakkalan tien päässä.

20150328_183728 — Tulipesäke toimii lasten seikkailupaikkana.

Tykkitie

Pohjois-Haagan ostarilta voi kävellä kauppakeskus Kaareen vanhaa tykkitietä pitkin. Venäläiset rakensivat Helsinkiin tykkiteitä ensimmäisen maailmansodan aikana.

Vanha hyppyrimäki

Pohjois-Haagassakin ollaan hypitty mäkeä taannoin. Aino Ackten puiston vieressä olevan mäen harjalla on vielä hyppyrimäen betoniset jalat jäljellä. Hyppyrimäki rakennettiin noin 1949-1950 ja purettiin 1960-luvun lopulla. Mäkiennätys on 22 metriä.

20150428_170939 — Alastulorinne. Tuolta sitä tultiin.

Kiffenin ampumarata

Teuvo Pakkalan tien alueella oli Kiffenin ampumarata, joka oli Pohjoismaiden suurin. Suorituspaikkoja oli peräti 190. Ampumarata perustetiin 1920-luvulla. Kiffenin jälkeen ampumarataa isännöi suojeluskunta, kunnes suojeluskunnat lakkautettiin sodan jälkeen ja rata lopetettiin. Ampumaradan tähystyslavan betoninen runkorakenne on jäljellä Eliel Saarisen tien varrella.

Seitsemän veljeksen kivi

Näyttelilijäntien varrella on jättimäinen siirtolohkare, eräs Helsingin suurimmista. Tarinan mukaan seitsemän veljestä kiipesi tämän kiven päälle Wilho Ilmarin elokuvassa vuonna 1939.

Tällaisia historiallisia juttuja Pohjois-Haagasta löytyy. Enkä vielä ole päässyt edes arkkitehtuuriin. Siitä lisää toisella kerralla.

Lisätään loppuun vielä pari linkkiä, joissa lisätietoa Pohjois-Haagasta:

Nouseva.com

Kotikaupunkipolut – Haaga

Suomen ensimmäinen taidenäyttely

Tänään lanseerataan käyttöön uusi Museokortti. Hieno hanke. Nyt onkin hyvä hetki pohtia, missä ja milloin järjestettiinkään Suomen ensimmäinen taidenäyttely.

Tutustuin viime viikolla Helsingin yliopiston päärakennuksen kipsiveistoskokoelmaan. Veistoksista iso osa on vanhan päärakennuksen pääaulassa, jossa ne ovat kaikkien nähtävillä. Kannattaa poiketa sisään, jos lähistöllä kuljet.

Yliopiston kirjastonhoitaja Virpi Huhtala avaa blogissaan veistoskokoelman taustoja. Hän kirjoittaa, että kokoelma sai alkunsa, kun klassisen filologian apulainen Nils Abraham Gylden lähti opintomatkalle Saksaan vuonna 1834. Matkalla hän ihastui näkemäänsä antiikin taidekokoelmiin ja ryhtyi Helsinkiin palattuaan puuhaamaan vastaavaa.

Näin Helsingin yliopistoon alettiin hankkimaan kipsiveistoksia, jotka ovat kopioita antiikin veistoksista. Ensimmäiset hankinnat olivat Laokoon-ryhmä, Belvederen Apollo ja Versaillesin Diana.

Yliopiston piirustussalissa järjestettiin Suomen ensimmäinen taidenäyttely lokakuussa 1845, jossa oli esillä näitä kipsiveistoksia. Lisäksi esillä oli erään belgialaisen taidekauppiaan maalauksia. Piirustussali sijaitsi tuolloin Fabianinkadulla yksikerroksisessa puutalossa.

Lehdistöäkin näyttely kiinnosti. Kanawa-lehti kirjoitti 1.10.1845:

”Helsingissä on wiime maanantaina awattu se luwattu taitonäyttely akademian kuwaussalissa, mutta waan ulkomaalaisille taitotöille, niin kuin Helsingin Sanomat mainitsewat. Joshan tämä olis ainua sellainen näyttely joka kaipaa taidollisuuden todistuksia kotimaasta. Sillä wähän hyödyttää paljas ihmetteleminen jos se ei synnytä halua itsenäiseen pyrkyyn, eli edes nähtyä jälkiä seuraamaan.”

Mainittakoot vielä, että Suomen Taideyhdistys perustettiin vasta vuotta myöhemmin eli vuonna 1846 ja ensimmäisen näyttelynsä se piti vuonna 1847. Se olikin sitten ensimmäinen näyttely, jossa nähtiin kotimaisten taiteilijoiden teoksia. Taideyhdistys järjesti lukuisia näyttelyitä ja yhdistyksen kokoelmien pohjalta perustettiin Ateneumin taidemuseo, mutta yhdistys ei saanut kunniaa maamme ensimmäisen taidenäyttelyn järjestämisestä. Yliopisto ehti ensin.

Helsingin 1800-luvun kirkot – top 8

Helsingissä on toinen toistaan kauniimpia kirkkoja. Tällä kertaa listaan komeimmat 1800-luvun kirkot.

1. Helsingin tuomiokirkko (valmistunut 1852)
Itseoikeutettu ykkönen. Engelin mestarityö. Ei vaadi selityksiä.

2. Johanneksen kirkko (1891)
Komeimpia uusgoottilaisia rakennuksia koko maassa. Paikkamäärältään Suomen suurin kivikirkko, ihmisiä sinne mahtuu 2600. Arkkitehtinä oli ruotsalaissyntyinen A. E. Melander.

3. Uspenskin katedraali (1868)
Itämaista mystiikkaa. Ortodoksien tukikohta. Rakennettiin Venäjän vallan alaisuudessa, jolloin maassa oli runsaasti ortodokseja. Katajanokan maamerkki.

4. Saksalainen kirkko (1864)
Johanneksen kirkon ohella uusgotiikan merkkirakennuksia Helsingissä. Kirkon suunnittelivat Harald Bosse ja C. J. von Heideken. Tornin se sai vuonna 1898. Hieno sijainti: kirkkoa ympäröi Ullanlinnan puisto, meri ja Kaartinkaupungin arvorakennukset.

5. Suomenlinnan kirkko (1854)
Kirkko on toiminut suurimman osan ajastaan varuskuntakirkkona. Alkujaan kirkko palveli venäläisiä varusmiehiä. Pyhän Aleksanteri Nevskin muistolle pyhitetyn kirkon tornissa on majakka.

kirkko

6. Pyhän Henrikin katedraali (1860)
Arkkitehti Ernst Bernhard Lohrmanin suunnittelema katedraali on Helsingin harvoja katolisia kirkkoja. Kirkko toimii ikään kuin porttina Kaivopuistoon. Ulkoseinässä hienoja patsaita (mm. Pyhä Henrik, Pyhä Pietari) ja sisällä pyhän Cyprianuksen, Olavin sekä Birgitan pyhäinjäännöksiä.

7. Pyhän kolminaisuuden kirkko (1826)
Huomaamaton empirekirkko Tuomiokirkon takana. Carl Ludvig Engelin suunnittelema kirkko oli kaupungin ainoa ortodoksikirkko ennen kuin Uspenskin katedrali valmistui.

8. Vanha kirkko (1926)
Kantakaupungin vanhin kirkko. Engel suunnitteli kirkon väliaikaiseksi kunnes Tuomiokirkko valmistuu, mutta niin vain Vanha kirkko edelleen on toiminnassa. Idyllinen sijainti Ruttopuiston eli vanhan hautausmaan laidalla.

Bubbling under: Diakonissalaitoksen kirkko. Kirkon peruskivi muurattiin vuonna 1896, jonka jälkeen kirkkoa on muutettu moneen kertaan. 1800-luvulta ovat peräisin myös ainakin Katajanokan vankilan kappeli sekä Puotilan kartanon mailla oleva kappeli.

Tove Janssonin puisto henkii 1800-lukua

Kun saapuu raitiovaunulla Katajanokalle, ensimmäinen pysäkki on Tove Janssonin puistossa. Lähes kaikki kävellen Skattalle saapuvat kävelevät Janssonin puiston halki. Puisto tunnettiin vuoteen 2014 saakka Katajanokanpuistona, mutta Tove Jansson -seuran ja Katajanokkaseuran aloitteesta puisto nimettiin kirjailija-taiteilija Janssonin mukaan tämän 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Jansson asui pitkään läheisellä Luotsikadulla.

Puiston istutustyöt aloitettiin vuonna 1897 kaupunginpuutarhuri Svante Olssonin piirrustusten mukaan.

Puistossa on Viktor Malmbergin veistos Vedenkantaja vuodelta 1923. Antiikin veistosmaailmaa jäljittelevä Vedenkantaja on Malmbergin ainoa julkinen veistos Helsingissä.

Joku koirapuiston asiakas on ehkä katsonut Kingi-ohjelmaa.

Puistossa on myös pienehkö leikkipaikka lapsille.

Vanhat arvorakennukset ympäröivät puistoa. Korkea kallion päällä on Uspenskin katedraali, jota pidetään suurimpana ortodoksikirkkona, joka ei ole entisen itäblokin alueella. Katedraalin on suunnitellut venäläinen arkkitehti Aleksei M. Gornostajev ja rakennus valmistui vuonna 1868. Katedraalin kultaisten kupolien kiillon näkee kauas merelle. Jos et ole ortodoksisessa jumalanpalveluksessa koskaan käynyt, niin se on eräänlainen elämys. Kannattaa piipahtaa sisään.

Katedraalin vieressä Rahapajankadulla sijaitsee niin sanottu Dementjeffin kivilinna. Vuonna 1885 valmistuneen rakennuksen on rakennuttanut liikemies Grigori Dementjeff. Dementjeff saapui Suomeen asevelvollisena, ryhtyi rakennusurakoitsijaksi, vaurastui osallistumalla Suomenlinnan rakentamistöihin ja rakennutti runsaasti muitakin rakennuksia. Kirkko palkitsi miehen siten, että Dementjeff valittiin Uspenskin katedraalin isännäksi. Hän kuoli kaksi vuotta suuren kivilinnansa valmistumisen jälkeen.

Dementjeffin linnan viereisessä rakennuksessa Rahapajankatu 3:ssa on muistolaatta, joka kertoo Aleksis Kiven käyneen koulua samalla paikalla. Paikalla sijaitsi niin sanottu ukko Granbergin koulu. Nykyinen rakennus on vuodelta 1915 ja se on arkkitehti Lars Sonckin käsialaa.

Rahapajankadun ja Satamakadun risteyksessä on suurlähetystörakennus. Rakennuksessa asui Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehnroot pariinkiin otteeseen. Seinässä on muistolaatta. Vuonna 1897 valmistuneen uusrenessanssia edustavan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Gustaf Nyström.

Satamakadulla on Pauligin vanha kahvipaahtimo. Katajanokan asukkaat saivat aikoinaan tottua kahvin tuoksuun, sillä alueella oli parhaimmillaan jopa kolme kahvipaahtimoa.

paulig
Satamakadun ja Luotsikadun risteyksessä on niin sanottu Tallbergin talo, joka valmistui 1898. Rakennus on sikäli merkittävä suomalaisen arkkitehtuurin historiassa, että se on legendaarisen arkkitehtikolmikon Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin ensimmäinen yhteinen suunnittelutyö. He on ovat sittemmin suunnitelleet muitakin jugendrakennuksia Katajanokalle.

Luotsikadun toisella puolella on linnamainen Aeoluksen rakennus, joka on arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema. Rakennus valmistui 1903.

Etelään mentäessä puistoa reunustaa Keskon rakennus. Vuonna 1940 valmistuneen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Toivo Paatela.

Puiston eteläreunassa on entinen rahapaja. Kun autonominen Suomi sai oman rahan, markan, niin pääkaupunkiin piti saada myös rahapaja. Sellainen valmistui Katajanokan rantaan uusklassismia suosivan arkkitehdin E. B. Lohrmannin suunnittelemana. Ensimmäinen tuotantoerä oli 30 000 kappaletta yhden pennin rahoja. Rahapajan vieressä on Alvar Aallon suunnittelema Enson pääkonttori.

Tove Janssonin puiston kupeessa on myös mainio italialainen kahvila Signora, joka kesäisin toimii myös puiston lippakioskilla.

Jos kaipaa väkevämpää, niin kivenheiton päässä Kruunuvuorenkadulla on oluthuone Poseidon.

Tällaisen Vartiosaaren me menetämme

Helsinki on päättämässä Vartiosaaren kohtalosta lähiaikoina. Ennusmerkit näyttävät vahvasti siltä, että saari tullaan rakentamaan.
Vartiosaari on noin neliökilometrin kokoinen saari Itä-Helsingissä Laajasalon kupeessa. Saaressa on vanhoja huviloita ja arvokasta luontoa. Kun alueella olen vuosien aikana käynyt, niin kameraan on aina jotain tarttunut. Kaivoin hieman kuva-arkistoani, ja tällaisia kuvia löytyi Vartiosaaresta.

Vartiosaari on eräs suosikkipaikoistani Helsingissä. Tärkeä osa merellistä Helsinkiä. Olen ainakin kerran kesässä pyrkinyt siellä käymään. Vartiosaaren ongelma on ollut heikko saavutettavuus. Vaikka Laajasalosta voi melkein heittää kiven Vartiosaareen, niin sinne pääseminen vaatii kuitenkin veneen. Siltaa sinne ei ole. Hakaniemestä kulkee yhteysalus pari kertaa päivässä.

Nykyisellään Vartiosaari on turhan vaikeasti tavoitettavissa ja liian pienen porukan käytössä. Save Vartiosaari -liike on ryhtynyt avoimuuden linjalle ja järjestänyt jopa perämoottoriveneellä kuljetuksia saareen. Toivottavasti kyse ei ole pelkästä kampanjasta Vartiosaaren säilytämisen puolesta, vaan aidosta halusta avata aluetta.

Vartiosaari tulisi ehdottomasti säilyttää virkistysalueena. Näin hienoja merellisiä huvila- ja luontoalueita ei kaupungissa ole enää montaa. Mutta sinne pitäisi rakentaa Laajasalosta ja Ramsinniemestä kevyen liikenteen sillat, jotta se palvelisi kaupunkilaisia virkistyskäytössä. Lisäksi sinne pitäisi sitten luoda palveluita, minimissään vessat, uimaranta ja kioski-kahvila.

Sellaisen Vartiosaaren minä mielelläni tulevaisuudessa näkisin.

Maunulan arkkitehtuurilenkki

Tein iltalenkin, jonka teemaksi otin Maunulan arkkitehtuurin. Maunula on kaupungin edustavimpia kohteita, jossa voi tutustua moderniin asuntoarkkitehtuuriin. Maunulaa pidetään usein lähes Tapiolan kaltaisena puutarhakaupunginosana.

Arkkitehdit Viljo Revell ja Keijo Petäjä suunnittelivat asuntokantaa Metsäpurontien ympäristöön.

Revellin suunnittelema päiväkoti. Revell tunnetaan myös Didrichsenin taidemuseon, Makkaratalon, Eteläranta 10:n, Lasipalatsin, Meilahden ala-asteen ja Toronton kaupungintalon suunnittelijana.

Metsäpurontien ja Männikkötien risteyksessä sijaitseva Saunabaari on niin ikään Revellin käsialaa. Alakerrassa nykyisin kirppis ja mediapaja.

Männikkötien kaarevat asuintalot on suunnitellut arkkitehti Kaj Ekelund.

Arkkitehti Hilding Ekelund suunnitteli ahkerasti Maunulaa. Muun muassa nämä rivitalot ovat lähtöisin hänen kynästään.

Maunulan ostari (so. Suursuon ostoskeskus) on vielä hetken pystyssä, kunnes se puretaan pois asuntojen tieltä. Ostari on vuodelta 1962. Uusi ostoskeskus on jo valmistunut tien toiselle puolelle.

Maunulan kirkon suunnitteli arkkitehti Ahti Korhonen ja se valmistui vuonna 1980. Korhonen on suunnitellut myös Keravan kirkon sekä niin sanotun Ekonomitalon Lauttasaareen.

Pirkkolan puutaloalue syntyi talvisodan jälkeen, kun Ruotsi lahjoitti pienet puutalot sodasta kärsineelle Suomelle. Pirkkolassa on 150 kappaletta näitä niin sanottuja ruotsalaistaloja, ja ne muodostavat aika unenomaisen arkkitehtoonisen miljöön. Lähes kaikissa taloissa on pieni muistolaatta, jossa on kolme kruunua.

Pirkkolan puutaloalueen keskellä Papinmäentiellä on vanha huvila, joka toimii nykyään päiväkotina. Vuonna 1910 valmistunutta huvilaa pidetään Lars Sonckin suunnittelemana.

Pirkkolan urheilupuisto edustaa funkkista. Puistossa on jäähalli, uimahalli ja palloiluhalli. Pirkkolan urheilupuisto rakennuksineen oli lähtölaukaus kaupungin liikuntapuistoille ja konseptia on kopioitu moniin paikkoihin. Vuonna 1968 valmistuneen uimahallin ja monitoimihallin yhdistelmän on suunnitellut arkkitehtipariskunta Heikki ja Kaija Siren.

Iltalenkki Helsingin synnyinsijoilla

Pitkästä aikaa kävin lenkkeilemässä Vanhankaupungin maisemissa eli siellä josta Helsinki on saanut alkunsa.

Ensimmäisenä päädyin Annalan kentälle Koskelan raitiovaunuvarikon viereen. Kentän ylätasanteella on kivi, johon on kiinnitetty muistolaatta. Laatta kertoo, että kentällä on perustettu urheiluseura Toukolan Teräs vuonna 1932. Perustavassa kokouksessa oli paikalla lähinnä Arabian työntekijöitä.

Matka jatkui Kustaa Vaasan moottorien toiselle puolle ja Annalan kartanon pihan läpi. Viehättävä vanha miljöö. Kartanon ympäristö kauniine istutuksineen on paljon hienompi kesällä kuin varhain keväällä.

Helsingin ensimmäisen kirkon paikka. Kun Helsinki perustettiin 1550 Vanhaankaupunkiin, niin alue oli täynnä pieniä puuhökkeleitä. Puukirkko kohosi kaupungin laidalla ja erottui varmasti edukseen pienessä kaupunkipahasessa. Kirkon yhteydessä oli myös hautausmaa. Nykyään kirkon ääriviivat on rajattu kivillä ja keskellä on Hans van Sandenin hautakivi (kopio alkuperäisestä). Van Sanden oli aikanaan kaupungin mahtimiehiä, tunnettu Hollannista lähtöisin ollut porvari. Oman aikansa Hjallis Harkimo.

Helsingin perustamisen muistomerkki.

Jalat ovat maitohapoilla, kun nousen Vanhankaupungin korkeimman kallion päälle. Sieltä on hienot näkymät Vanhankaupunginlahdelle. Kallion korkeimmalla paikalla on Birger Brunilan toteuttama muistomerkki, jolla muistetaan Kustaa II Aadolfin maapäiviä, jotka Helsingissä pidettiin vuonna 1616. Muistomerkki on paljastettu kuninkaan 300-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1932.

Tällainen jumppaväline oli tuotu kallion päälle.

Vantaanjoen suulla koski kuohusi. Tässä paljon meteliä aiheuttanut pato. Pitääkö se purkaa, jotta kalat pääset nousemaan koskea ylös vai säilyttää arvokkaana teollisuushistoriallisena jäänteenä (HS:n juttu täällä)? Lenkillä yritin asiaa pähkäillä ja tulin siihen tulokseen, että minulla ei ole vielä tarpeeksi faktoja olemassa, jotta voisin ottaa kantaa. En esimerkiksi tiedä, mikä on se kalojen määrä, jotka loukkaantuvat tai saavat surmansa padossa. Onko määrä merkittävä vai vähäinen?

Matka jatkui Arabianrantaan, joka on tunnettu julkisesta taiteesta. Sitä tulee vastaan jokaisessa kadunkulmassa, sisäpihoilla, porraskäytävissä, talojen seinissä. Suosikkikaupunginosiani. Kuvan taideteoksen tekijää ja nimeä en kylläkään tiedä, sillä veistoksessa ei lukenut.

Iltalenkkini päättyi Toukolaan, jossa bongasin Toukolan seurakuntatalon seinässä Michael Schilkinin Perhe-reliefin. Kaunis päätös lenkille.

Matka Lohjan kirkolle ja museoon

Nyt menee hieman Helsingin ulkopuolella, mutta satuin piipahtamaan Lohjalla ja ajattelin pikaisesti käydä Lohjan museossa ja kirkossa. Aikatauluni oli kiireinen ja olin aikaisin aamulla liikkeellä. Tietysti museo oli kiinni siihen aikaan. Hieman tutustuin kuitenkin museon ympäristöön.

Sitten jatkoin matkaani kirkolle. Komea keskiaikainen kivikirkko onkin. Sekin oli kiinni.

Hautausmaata kuitenkin kiersin hetken. Saavuin Unhotettujen lohjalaisten muistomerkille. Sarkastinen mieleni heti kysyi, että onko muita olemassakaan? En tunne Lohjalta ketään enkä tiedä ketään lohjalaista julkisuudenhenkilöä. Lähinnä tuntui, että lohjalaiset ovat unhotaneet minut, kun kaikki ovet ovat säpissä.

Kunnes kävelin 10 metriä lisää:

Virolainen oli saanut patsaankin kirkon parkkipaikan viereen.

Päivän löytö: Porkkalan lentokenttä

Teimme tänään retken Porkkalaan. Jätimme auton parkkiin Nedergårdin parkkipaikalle, ja kävelimme runsaan kilometrin matkan meren rantaan syömään eväitä. Tihutti vettä ja tuuli. Sormet olivat kohmeessa. Siis aivan upea ilma seistä meren rannassa ja katsella tyrskyjä. Meri näytti voimansa.

Edes Rönnskärin majakkasaarta ei kunnolla erottanut. Puhumattamaan Virosta. Porkkalanniemen kärjessä matka Suomen ja Viron välillä on lyhin, vain 36 kilometriä.

Mutta paljon mielenkiintoisempaakin oli luvassa.

Poistuessamme Porkkalan ulkoilualueelta ajoin tienhaaran ohi, jossa luki Lentotie. Silloin välähti. Muistin hämäräsi joskus lukeneeni, että Porkkalassa oli Neuvostoliiton aikana ollut lentokenttä.

Jarrutin äkäisesti ja ajoin auton parkkiin bussipysäkille. Aloin googlata kännykällä lisätietoa aiheesta. Luontoretki vaihtui historiaretkeksi.

Porkkala oli vuokrattu rauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliitolle vuodesta 1944 alkaen. Porkkalan suomalainen väestö sai kerätä kamppeensa ja poistua alueelta. Neuvostoliittolaiset olivat Porkkalassa vuoteen 1956 asti. Alkujaan vuokrasopimuksen oli määrä kestää 50 vuotta.

Sotaturisteille Porkkalassa ei paljoa ole tarjolla. Lähes kaikki Neuvostoliiton aikaiset rakennukset on purettu. Lentokenttää kuitenkin halusin käydä katsomassa.

Ajoimme pienen pientä metsätietä kentän reunaan. Siinä se oli: silmänkantamattomiin peltoa. Täältä ne neuvotokoneet valvoivat Porkkalan ilmatilaa 60 vuotta sitten.

Kenttä oli aikanaan noin 2 kilometriä pitkä ja suunnilleen pohjoinen-etelä-suunnassa. Ainakin MiG-15-hävittäjät tiettävästi kenttää käyttivät. Nyt kentän paikalla on pelkkää peltoa. Kenttä purettiin pois jo 1950-luvulla. Keskellä peltoa on vielä betonirakennelma, joka kaiketi jollain tapaa on ollut osa lentokenttää.

Lentokentän reunoillakin on betonirakennelmia, jotka ovat olleet koneiden suojia.

Tässä alla vielä kuvakaappaus Google Mapsista. Tuolla pellolla se lentokenttä oli:

Vallisaari avautuu yleisölle – miten käy luonnon?

Vanha sotilassaari Vallisaari Suomenlinnan kupeessa avautuu yleisölle parin vuoden kuluttua. Pari viikkoa sitten sain tilaisuuden käydä tutustumassa saareen. Saari on täynnä arvokasta sotahistoriaa, ja tervehdin lämmöllä sotilassaarten avaamista kaupunkilaisille.

Ongelmakohdaksi muodostuu saaren luonto. Luontoarvot ovat sotilaskäytön jäljiltä aivan huipussaan. Saaressa on harvinaisia kasveja ja tervaleppälehtoja. Sotilasbunkkereissa majailee lepakoita, ja saari onkin ykkösluokan lepakkoalue. Vallisaaressa on havaittu lähes 1500 perhoslajia, joista iso osa uhanalaisia.

Vallisaari kuuluu Metsähallitukselle. Ja Metsähallitus on päättänyt tehdä saaresta turistikohteen. Tavoitteena on 300 000 kävijää vuodessa. Huima tavoite ja hienoa, että saareen saadaan ihmisiä, mutta 300 000 vuodessa! Se on aivan varmaa, että tuollaisen kävijämäärän jälkeen luontoarvot ovat menneet, vaikka asiaa miten päin kääntelisi.

Jään odottamaan miten Metsähallitus tämän yhtälön ratkaisee.

Tässä kuvia Vallisaaresta:

Vanha koulurakennus.

Kasarmi.

Lampi nimeltä Lampi.

Aleksanterin patteri.

Tapasin saarella sattumoisin Metsähallituksen väkeä.

Vallisaaresta näkee Helsingin keskustaan.

Muistolaatta kertoo räjähdysonnettomuudesta.

Suomenlinna toisin silmin

Oli synkkä ja myrskyinen päivä Suomenlinnassa.

Usein kun käyn jossain tutussa paikassa, niin otan ihan tietoisen tavoitteen tutustua siihen ”toisin silmin”. Tarkoittaa sitä, että yritän kiinnittää huomiota asioihin, joita en ole ennen laittanut merkille. Silloin paikan näkee ihan uudella tavalla. Eilen tein tämän Suomenlinnassa, ja tässä pieniä havaintoja tuolta kauniilta linnoitussaarelta.

Pieni Mustasaaresta löytyi Tapio Wirkkalan sota-aikana tekemä Suomen Leijona -patsas. Patsas oli tarkoitus pystyttää Petroskoihin (= Äänislinnaan) kaatuneiden muistolle. Kun Karjalasta peräännyttiin sodan loppuvaiheessa, niin graniittiveistosta ei sinne jätetty, vaan tuotiin mukana Suomeen. Sodan jälkeen patsas sai kodin Suomenlinnasta.

Suomen Leijonan vieressä Merisotakoulun seinällä on panssarilaiva Väinämöisen laivakello. Laiva luovutettiin sodan jälkeen Neuvostoliitolle, mutta kello jäi Suomeen.

Piperin kahvilan lähellä maassa on tällainen kullattu lompakko, joka on kiinnitetty betonilaattaan. Missään ei ole kerrottu mistä on kyse, joten kävin kysymässä turisti-infosta. Sieltä kerrottiin, että joku ite-taiteilija on sen sinne tehnyt joskus 10-15 vuotta sitten.

Kustaanmiekassa on tällainen hautakiveä muistuttava paasi, ja siitäkin jouduin turisti-infoa häritsemään. Se ei ole hautakivi, vaan ortodoksien ”matkakirkko”. Syvennykseen laitetaan joku pyhimyksen kuva ja sitten rukoillaan. Peräisin venäläiseltä kaudelta 1800-luvulta.

Urbaani tippukiviluola Kustaanmiekassa. Tippukivet eivät ole sellaisia tuhansia vuosia vanhoja, joita on vanhoissa kalkkikiviluolissa, vaan nämä ovat laastista ja betonista peräisin. Urbaaneja tippukiviä on myös Pitkäsillassa (lue Ylen juttu aiheesta täältä).

Telakan pajarakennuksessa toimii nykyään nuorisotyötä tekevä Club Renata, mutta siellä on jotain vanhaakin jäljellä. Kuten työntekijöiden kellokortteja, leimauslaite ja ilmoitus työntekijöille vuodelta 1983.

Viereisen Vallisaaren ammusvarikolla räjähti vuonna 1937 ja surmansa sai 12 ihmistä. Hauta on Suomenlinnassa Susisaaren ja Kustaamiekan rajakohdassa.

Woronez-kanuuna 1700-luvulta.

Suomenlinnassa on säilytetty vanhat puhelinkopit.