Helsingin kartanot: Meilahti

Helsingin kartanot: Meilahti

Meilahden kartano
Sijainti: Tamminiementie 8
Mitä toimintaa: Kahvila-ravintola
Ravintola/kahvila: On, Tamminiementie Cafe
Erikoista: Vieressä Helsingin taidemuseon taideteoksia
Meilahden kartano on komeimmillaan Saunalahden rannan suunnasta katsottuna. Kartano sijaitsee rannasta nousevan mäen päällä. Valkoiseen puukartanoon vie vanhat kiviportaat, jotka eivät ole olleet virallisessa käytössä vuosikymmeniin.

Meilahden kartanossa on idyllinen kahvila, jossa aistii menneen maailman. Seinillä on upeat kakluunit ja katossa roikkuu koristeelliset kattokruunut. Kukkaset luovat tunnelmaa, seinille on ripustettu antiikkipeilejä, tauluja ja vanhanaikainen puhelin. Pöydät, tuolit ja sohvat ovat sellaiset kuin 1800-luvun herraskartanossa kuuluukin. 


Meilahden kartanon nykyinen puurakennus sekä viereinen tanssiaissaliksi kutsuttu siipirakennus ovat 1800-luvun alkupuolelta. Kartanolla oli suuri puutarha ja maisemapuisto, joka ulottui nykyisen Tamminiemen pihalle asti. Kartanon huvimaja on edelleen Tamminiemen aitojen sisäpuolella. Kartanon pihalle vihreyttä tuovat euroopanlehtikuuset ja kyynelkoivu. 


Kartanon alueen historia ulottuu 1400-luvulle saakka, ja 1500-luvun kartoissa puhutaan jo Mejlans-nimisestä paikasta. 1600-luvulla kuningas Kustaa II Aadolf lahjoitti ratsumestari Gert von Schützille (suom. Skytte) lukuisia kartanoita, mukana oli myös Meilahden kartano. Ratsumestarin kuoleman jälkeen kartano siirtyi Helsingin kaupungille. kaupunki oli siirretty Vanhastakaupungista Vironniemeen, ja Helsinki tarvitsi lisää maata. Sittemmin kartano on ollut muun muassa Saunalahden vastakkaisella puolella sijaitsevan Munkkiniemen kartanon aputilana sekä kenraalikuvernööri Fabian Steinheilin asuntona.   

1840-luvulla kartanoa isännöi kreivi ja kreivitär Musin-Puskin. He järjestivät kartanossa juhlia, joista maineikkain on “venetsialainen juhla”, jota varten kartanon edustan salmeen oli tehty keinotekoinen saari, jossa Pietarista tuotu mustalaisorkesteri viihdytti vieraita.

Jos haluaa tutustua jugend-ajan puuhuvila-arkkitehtuuriin, niin kannattaa tehdä kävelykierros Meilahden kartanon ympäristössä.

Kartanon ympäristön huvilayhdyskunta alkoi muotoutua 1800-luvun loppupuolella, jolloin Helsingin kaupunki hankki kartanon ja sen maat, ja alkoi pilkkoa maita huvilapalstoiksi. Meilahdessa on edelleen lukuisia tuolta ajalta peräisin olevia puuhuviloita. Silta Seurasaareen valmistui 1892 ja ulkomuseotoiminta alkoi pari vuosikymmentä myöhemmin. Urho Kekkosen museona nykyisin toimiva Tamminiemi valmistui Meilahden kartanon viereen 1904. 

Meilahden kartanon naapurissa toimi pitkään Helsingin taidemuseo, mutta se joutui kosteusvaurioiden takia lopettamaan toimintansa Meilahdessa vuonna 2012. Mutta pihalla on edelleen taideteoksia, joita voi käydä ihailemassa. Rannassa on Bernard Kirschenbaumin Helsinki Arch (1983). Museorakennuksen vieressä ovat Kalle Hammin Teetä kahdelle (2004) ja Alpo Jaakolan jännittävä taidepenkki Avoin syli (1972). 

Tässä kuvakoostetta Meilahden kartanosta:




Created with Admarket’s flickrSLiDR.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Helsingin kartanot: Tali

Helsingin kartanot: Tali

Talin kartano
Sijainti: Talin Puistotie
Mitä toimintaa: Helsingin Golfklubin omistuksessa
Ravintola/kahvila: On, Ravintola Talin kartano
Erikoista: Pihalla Helsingin paksuin puu

Suora on vaikuttavan näköinen. 500 metriä lankasuoraa ja kapeaa tietä, jota reunustaa korkeat koivut. Toisella puolella tietä vihertää golfkentät ja oikealla puolella on Talin siirtolapuutarha.

Suoran päässä on vanhat pylväät, jotka kertovat paikalla oleen joskus jykevät portit. Vieressä virtaa Mätäjoki. Se on nimestään huolimatta enemmänkin pieni puro. Mätäjoki lähtee Vantaalta, kiemurtelee halki Länsi-Helsingin ja laskee Isoon Huopalahteen.

Täällä joki soljuu Talin kartanon sivuitse ja halki golfkentän, joka ympäröi kartanoa joka suunnalta. Kartano on Suomen vanhimman golfseuran, vuonna 1932 perustetun Helsingin Golfklubin päämaja.

Vaikka kartano kuuluu golfklubille, se on kaikille avoin paikka. Kartanossa on tasokas kahvila-ravintola, jossa voi nauttia kahvit ja pullat tai sitten lounaan. Myös a la carte -lista löytyy. Aurinkoisena päivänä voi istua terassilla.

Kartanon historia ulottuu 1600-luvulle, mutta nykyinen empire-tyylinen kartano torneineen rakennettiin 1800-luvulla. Samaan aikaan valmistui kartanoa ympäröivä maisemapuisto. Päärakennuksen lisäksi alueella on kartanon tilanhoitajan asunto, viljamakasiini ja muita piharakennuksia. Kivinen viljamakasiini pihalla on 1700-luvun puolelta.

Vaikka kartanon historia ulottuu 1600-luvulla, niin varsinaisesti tila muodostui kartanoksi 1770-luvulla, jolloin sotakomissaari Gabriel Nyberg yhdisti Jönsasin, Reimarsin ja Martisin tilat. Nybergin vaimon Helena Christinan kerrotaan istuttaneen omin käsin ne koivut, jotka muodostavat kartanolle tulevan pitkän koivukujan.

Helsingin kaupungille Talin kartano siirtyi vuonna 1932, ja pian se olikin jo golfaajien hallussa. Nykyisen golfkentän ja Talin jalkapallokenttien kohdalla oli 1920-luvulta 1950-luvulle saakka kansainväliset mitat täyttävä laukkarata. Siellä kilpailtiin vielä Helsingin vuoden 1952 olympialaisissakin.

Kartanon pihalla on Helsingin paksuin puu, ympäryysmitaltaan yli kuusimetrinen tammi. Puu on rauhoitettu luonnonmuistomerkki.

Tässä kuvakoostetta Talin kartanolta:


Created with Admarket’s flickrSLiDR.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Helsingin kartanot: Herttoniemi

Helsingin kartanot: Herttoniemi

Herttoniemen kartano

Sijainti: Linnanrakentajantie 12
Mitä toimintaa: Museo
Ravintola/kahvila: On, Wanha Mylly
Erikoista: Kartanolle kehitelty ”suomenruotsalainen vastine Seurasaarelle”.

Herttoniemen kartanon päärakennus on 1810-luvulta, ja sen on suunnitellut arkkitehti Pehr Granstedt. Sitä ennenkin paikalla on ollut kartanorakennus ja 1700-luvulla Kartanon alueella oli Suomen ensimmäinen posliinitehdas.

Kartanon historiaan kuuluu lukuisia nimekkäitä Helsingin historian henkilöitä Johan Sederholmista lähtien. Mutta kartanon tunnetuin isäntä on Carl Olof Cronstedt, joka omisti kartanon kahteen otteeseen 1700-1800-lukujen taitteessa. Vara-amiraali Cronstedt muistetaan Suomenlinnan komentajana, joka luovutti linnoituksen venäläisille Suomen sodassa ilman taistelua. Tarinan mukaan Cronstedt sai venäläisiltä lahjuksia ja Herttoniemen kartanon ja Tammisalon välinen salmi ei jäädy koskaan, kun pohjalla kimaltaa Cronstedtin venäläisiltä saamat kultarahat.

Herttoniemen kartanon alueelle suunniteltiin 1920-luvulla ulkoilmamuseota, joka olisi ikään kuin ”suomenruotsalainen Seurasaari”. Pihalle tuotiin Knusbackan maatilan rakennukset Sipoosta. Mutta siihen se museoprojekti jäi. Knusbackan rakennukset ovat kartanon pihalla edelleen museona.

Kartanon puutarha on myös tutustumisen arvoinen ja hieno paikka piknikille. Puutarha on englantilaistyyppinen ja sen huvimajat ovat Carl Ludvig Engelin suunnittelemia.

Kartanon pehtoorin tuvassa on ravintola Wanha Mylly.

Tässä kuvakoostetta kartanolta:

Linkit:
Herttoniemen kartano
Ravintola Wanha Mylly
Kartano Wikipediassa

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Linnoituslenkkeilyä

Linnoituslenkkeilyä

Nykyisin lenkkeilen paljon suositussa Pirkkolan urheilupuistossa, joka on osa Keskuspuistoa. Veikkaan, että harva siellä liikkuva ulkoilija tietää miten historiallisissa maisemissa urheilee. Pirkkolan urheilupuisto on nimittäin täynnä ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusraunioita. Juoksulenkki saa kummasti lisää kiinnostavuutta, kun pomppaa hieman sivuun pururadalta ja käy tutkailemassa noita juoksuhautoja ja luolan suuaukkoja.

Kun asuin Pitäjänmäellä, niin siellä tein myös usein ”linnoituslenkkejä”, jotka suuntautuivat Kokkokalliolle, Mäkkylään ja Patterimäelle. Nyt olen tehnyt samaa Pirkkolassa.

Venäläiset rakensivat puolustusrakennelmia ympäri Helsinkiä ensimmäisen maailmansodan aikana. Niiden tavoite oli suojata Helsinkiä mahdollisilta hyökkääjiltä. Onneksi vihollinen ei koskaan päässyt Helsinkiin asti, joten linnoituksissa ei käyty taisteluja (mitä nyt pikkuisen sitten sisällissodan aikana).

Linnoituksista on kirjoitettu paljon, mutta kunnollinen asiaan perehtyvä kirja on puuttunut. Onneksi arkeologi John Lagerstedt korjaa tilanteen ja julkaisee linnoituksia käsittelevän kirjan ensi syksynä (HS:n juttu aiheestä täällä). Toinen puute on se, että linnoituksista ei ole netissä selkeää karttaa, jonne kaikki rakennelmat olisi merkattu. Se helpottaisi meidän linnoistusbongareiden elämää.

Tässä kuvia Pirkkolan linnoitusrakennelmista ja alla kartta, jonne ne on sijoitettu.

Kuva 1.

Kuva 2.

Kuva 3.

Kuva 4.

Kuva 5.

Kuva 6.

Kuva 7.


Lisätietoa linnoitusrakennelmista:
Museoviraston sivuilla
Krepost Sveaborg
Artikkeli Wikipediassa

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Mystisten kalliokirjoitusten jäljillä

Mystisten kalliokirjoitusten jäljillä

Mökkinaapurimme Helsingin Kivinokassa kertoi, että joskun menneinä vuosina hänellä oli tapana tehdä koiransa kanssa lenkkejä Viikin rannoilla Vanhankaupunginlahdella. Hän kertoi, että siellä on kallioon raaputettu jotain tekstejä, ja aika ajoin paikalle oli tuotu kukkasia. Hän epäili, että ne liittyvät jotenkin kansalaissotaan.

Kiinnostuin asiastaa, ja eräänä iltana päätimme puolisoni ja tyttäreni kanssa lähteä niitä kalliokirjoituksia etsimään. Täsmällistä tietoa ei ollut missä nämä kalliot sijaitsevat, mutta muistin että mökkinaapurimme puhui Mölylästä. Mölylää ei kartasta löytynyt, mutta Kivinokan historiikkia luettuani olin jäänyt käsitykseen, että Mölyläksi kutsuttu alue on pieni niemenkärki, joka sojottaa Herttoniemen kohdalta kohti Vanhankaupunginlahtea. Mölylä on Kivinokan ja Lammassaaren tapaan ollut 1900-luvun alkupuolella työväestön mökkeilyseutua, ja nimestä päätellen alueella ei ollut hirveän hiljaista.

Ei muuta kuin pyörät alle ja kohti Mölylää etsimään kalliokirjoituksia.
Ensin ohitimme Saunalahden. Vanhankaupunginlahti on hyvin matalaa, lähes joka paikassa ottaa jalat pohjaan. Mutta kuulin tarinan, että Saunalahden kohdalle oli sodan aikana tippunut pommi ja siinä kohtaa on nelisen metriä syvää. 1970-luvulla joku nuorukainen oli pudonnut jäihin juuri siinä kohdassa ja hukkunut. Huono tuuri.

Saunalahti

Seuraavaksi ohitimme pitkät portaat, jotka johtavat Vanhankaupunginlahdelta ylös Herttoniemen Majavatielle (tuttu Henrik Tikkasen osoitetrilogiasta). Taannoin olin portaiden yläpäässä ihailemassa maisemia, kun mies tuli lenkkeillen portaita ylös. Hän väitti, että portaissa on 150 askelmaa. Onkohan kyseessä kaupungin pisimmät portaat?

”Kuoleman portaat”

Sitten käännyimme kohti pientä niemeä, jonka uskoin olevan Mölylä. Kapea tie johti lintutornille.

Lintutorni.
Kaunis mutta sairas puu.

Lintutornin lähettyvillä oli vanha talo piharakennuksineen ja saunoineen. Vaikka melko hyvin tunnen Helsinkiä, tällaisessa paikassa en ollut koskaan käynyt. Luulin, että kyseessä on vain luonnontilainen asumaton pieni niemi.

Pihalla vanhempi rouva poimi marjoja, joten kävin häntä hieman jututtamassa. Hän kertoi, että hänen isoisänsä on talon rakentanut noin sata vuotta sitten. Nyt se toimii naisen ja hänen sisarustensa kesäpaikkana. Alueella on kuulemma ollut jopa viisi asuinrakennusta, mutta enää on kaksi jäljellä, ja niistäkin toinen hylätty ja autio.

Rakennukset ovat aivan lahden rannalla.

Lisäksi hän kertoi, että niemen kärki on isolta osin kirkon omistuksessa, ja sinne suunniteltiin hautausmaata. Aikeesta luovuttiin, kun alue paljastui liian kosteaksi.

Näille main suunniteltiin hautausmaata, mutta aie
kirjaimellisesti vesittyi.

Mutta tärkein asia, jonka sain selville oli se, että me emme suinkaan olleet Mölylässä. Mölylä on vasta seuraava niemenkärki. Paikka, jossa nyt olimme, on nimeltään Fastholma. Fillarit alla ja matka jatkui.

Ohitimme pienen lammen…

…ja palstaviljelmät.

Tie Mölylään kulki ohi Herttoniemen hyppyrimäen (jonka mäkiennätys on muuten Toni Niemisellä) ja viljelypalstan. Sitten pyöräilimme pientä metsätietä ja lopulta löysimme meren rannalta kalliot.

Rantakallio Mölylässä.

Paikalla ei ole avovettä, vaan kaislikkoa silmän kantamattomiin. Joskus muinoin kalliolle on tultu veneillä, sillä kalliossa on vielä paikka, johon veneen saisi kiinni. Mölylään tultiin varmaan telttailemaan ja mökkeilemään lahden yli veneillä.

Enää ei veneellä pääse lähellekään.

Kun tarpeeksi etsimme, lopulta löysimme kalliosta kirjoituksia. Olimme löytäneet oiken paikan. Kirjoitukset ovat lähes meren rajassa.

Tekstejä on kaikkiaan neljä, ja osasta saa vain vaivoin selvää. Yhdessä tekstissä lukee kaiketi ”GG Gson 1811” (Gson tarkoittanee esim. Gustafsson).

Toisessa tekstissä lukee ”AL 1811”.

Kolmannessa on ”1800” ja ehkä ”PG BC”

Neljännessä tekstissä puolestaan lukee ”Ville 10.6.” Tämä vaikutti melko tuoreelta kirjoitukselta.

Tekstit eivät kylläkään liity kansalaissotaan (1918), eivätkä mihinkään muuhunkaan sotaan. Suomen sotakin päättyi 1809. Olisivatko nämä esimerkiksi hukkuneita? Olisivatko GG Gustafsson ja AL hukkuneet lähistölle vuonna 1811? Vaikea sanoa. Asiasta pitänee ottaa selvää. Jäi pahasti kaivelemaan mieltä.

Kommentoi tähän alle ihmeessä, jos sinulla on tietoa asiasta.

Ja tässä vielä kartalla alue, josta kirjoituksen paikat löytyvät (Ja nyt vasta huomasin, että kyllähän Google Mapsista löytyy Mölylä, olisi pitänyt printtikarttojen sijaan luottaa heti alussa digikarttaan).


Näytä mölylä suuremmalla kartalla
Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Meilahdessa ja Seurasaaressa: Volter Kilpi, Kekkonen ja Liksom

Vierailen Seurasaaren ulkomuseossa ainakin kerran kesässä. Viime kesä oli poikkeus, enkä käynyt kertaakaan. Nyt kävin taas vuoden tauon jälkeen ja siellä oli tapahtunut huikeita asioita: Iisalmen pappila ja Kahiluodon kartano olivat avautuneet yleisölle ja myös aikaisemmin kiinni ollut metsästäjän maja sillan pielessä oli avautunut kahvilana.

Metsästäjän maja.

Iisalmen pappila.

Kahiluodon kartano.

1920-luvulta peräisin oleva kirkkoaitta oli saanut uutta lavastusta. Joku humoristi oli käynyt asettamassa aurinkolasit pöydälle.

Uutta rekvisiittaa pöydällä.

Satunnainen Seurasaari-päivä tarjosi myös yllätyksiä. Saaressa oli käsityöpäivät ja Matleenan markkinat. Käsityöläisiä laidasta laitaan oli tekemässä ja myymässä tuotteitaan. Kävi niin kuin minulle käy markkinoilla aina: käsityöläisiä ja käsityötuotteita on oikein hauskaa katsoa, mutta harvoin tulee mitään ostettua. Ei tullut nytkään.

Käsityömarkkinat.

Sitten oli vuorossa nukketeatteriesitys (joka on muuten taiteenlajina kovin aliarvostettu ja mediassa liian vähän huomioitu) Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika. Esitys oli toteutettu pitkälti samalla porukalla, joka on aikaisempina kesinä Seurasaaressa esittänyt loistavaa Puupoika-esitystä. Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukaelma Volter Kilven klassikosta Alastalon salissa. Itse kuulun siihen valtavaan enemmistöön, joka ei tuota tiiliskiveä ole lukenut – toisin kuin esityksen tekijät: Ohjaaja Elina Lajunenon lukenut kirjan jo kahdesti ja tunnustautuu faniksi, näyttelijä Timo Väntsi omistaa jopa ”Olen lukenut Alastalon salissa” -t-paidan, toinen näyttelijä Merja Pöyhönen luki teoksen keväällä, musiikista vastaava Olli Kari on lukenut kaikki Volter Kilvet jo teini-iässä ja nukeista ja lavastuksesta vastaava Outi Herrainsilta on lukenut teoksen ihan oikeassa kajuutassa. Näin kerrotaan esityksen käsiohjelmassa.

Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukava kesäinen klassikkopäivitys. Vaikka yleisössä oli paljon lapsia, uskon että aikuiset saivat esityksestä kuitenkin enemmän irti. Kannattaa käydä katsomassa, esityksiä elokuun 11. asti.

Alastalon salissa.

Seurasaaren lipunmyyntikioski ja sen vieressä oleva toinen lähes identtinen rakennus ovat myös hauska osa Helsingin taloushistoriaa ja kulttuurihistoriaa – ne näet ovat Helsingin vanhimmat kioskirakennukset ja ne on siirretty Seurasaareen Eläintarhan alueelta. Satunnaiset turistit eivät asiaa tosin tiedä, sillä siitä ei ole sanallakaan missään mainittu. Vinkki Seurasaaren porukalle: Laittakaa kioskien viereen kyltti, joka kertoo niiden historiasta, kuten muidenkin rakennusten yhteydessä on.

Vanhat kioskirakennukset.

Seurasaaren jälkeen tuli vielä piipahdettua Tamminiemien Cafe Adjutantissa, jossa on Rosa Liksomin Kekkos-aiheinen näyttely. Liksomin naivistinen tyyli tuntuu tuoreelta vuosi vuoden jälkeen. Maalauksista ei oikein saa kuvaa ihaileeko vai kritisoiko ne kohdettaan. Uskon, että Liksomilla itselläänkin taitaa olla ristiriitainen suhde Kekkoseen.

Liksomin Kekkos-taidetta.

Samalla tuli vielä tarkastettua Tamminiemi, joka remontin jäljiltä avattiin avattiin viime vuonna. Huomioni keskittyi lähinnä huoneiden seinillä oleviin hienoihin taideteoksiin. Seinät ovat täynnä kotimaista huipputaidetta, kuten Reidar Särstöniemeä ja Essi Renvallia. Joskus täytyy tehdä Tamminiemeen vierailu, jolla voi keskittyä pelkästään rakennuksen taiteeseen.

Essi Renvallin veistos Tamminiemessä.

Vielä retken lopulla ohitimme 1970-luvulla puretun Villa Solhemin portaat. Portaiden yläpäässä on taulu, jossa on valokuva edesmenneestä Villa Solhemista ja vuodet, jolloin se on siinä paikallaan ollut. Enpä tiedä, mikä tekee Solhemista niin merkittävän, että sen kunniaksi on tarvinnut erikseen muistotaulu pystyttää. Olen kirjoittanut jonkin verran Meilahden historiasta, mutta Solhemin taustoista en tiedä mitään. Asia pitänee korjata.

Näiden portaiden yläpäässä sijaitsi Villa Solhem.

Muistokyltti.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather