Kaupungin byrokratia uuvuttaa

Kaupungin byrokratia uuvuttaa

Helsingin kaupungilla on runsaasti skarpattavaa. Etenkin viestinnän suhteen on parannettavaa ja byrokratiaa olisi syytä helpottaa. Viime aikoina on tullut esiin useita kiusallisia esimerkkejä, joiden luulisi ravistelevan virkamiehiä.

Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki yritti viime kuussa tavoittaa kaupungin suunnittelijaa, joka osaisi kertoa Kontulan ostarin suunnitelmista. Arhinmäki kertoi Facebookissa, miten häntä palloteltiin henkilöltä toiselle, eikä oikeaa tahoa tahtonut löytyä millään. Lopulta hänet yhdistettiin henkilölle, joka oli jo eläkkeellä.

Valtuutettu Leo Stranius kertoi, että hän yritti saada kaupungin omistamalta Palmialta tietoa siivouskemikaalien käytöstä. Vastausta ei kuulunut vuoden yrittämisen ja 13 viestin jälkeen.

Suosittu ruokatapahtuma Taste of Helsinki lopetti toimintansa tähän vuoteen. Tapahtuman järjestäjä kertoi yhdeksi syyksi nihkeän yhteistyön kaupungin kanssa.

 

Koin kaupungin byrokratian omakohtaisesti, kun olin usean vuoden Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja (kuva Kivinokan vuosikokouksesta). Alueen vuokranantaja on Helsingin kaupunki. On melko lannistavaa, kun joutuu soittamaan 15 puhelua, jotta selviää kuka kaupungilla vastaa uimarannan roskiksen tyhjentämisestä tai urheilukentän nurmen leikkaamisesta. Bioroskisten saaminen jätepisteeseen kesti puoli vuotta. Kolme vuotta tein töitä, jotta saatiin päätös, pitääkö Kivinokkaan johtavalla autotiellä oleva puomi olla auki vai kiinni. Siinä innokkainkin vapaaehtoistyöntekijä turhautuu.

Kaupungin työntekijöiden yhteystiedot tulisi olla nykyistä helpommin löydettävissä. Ja puhelinvaihteille lisää infoa ja koulutusta, jotta he osaavat yhdistää puhelut oikeille henkilöille.

Helsingin tulevaisuuden visiona on olla Maailman toimivin kaupunki. Vielä ollaan hyvin kaukana siitä.

Kolumni julkaistu Metrossa 9/2018

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Kaipaan Kaisaniemen metroasemaa

Kaipaan Kaisaniemen metroasemaa

[adrotate banner=”3″]

 

Kuulutus metrossa: Helsingin yliopisto, Helsingfors universitet. En ole vieläkään tottunut siihen, että Kaisaniemen aseman nimi muutettiin Helsingin yliopistoksi. Särähtää korvaan joka kerta, vaikka nimen muutoksesta on kulunut jo neljä vuotta.

Nimeksi haluttiin Helsingin yliopisto, koska se kuulostaa kansainvälisemmältä. Muissakin kaupungeissa on asemia nimetty yliopiston mukaan.

Mutta Kaisaniemi erotti Helsingin muista kaupungeista. Tuskin muualla on Kaisaniemen asemaa. Ja Kaisaniemi nimenä korosti suomalaista tasa-arvoa.

Kaisaniemi on saanut nimensä Cajsa Wahllundin mukaan. Hän oli ravintoloitsija ja yrittäjä, hyvin keskeinen hahmo 1800-luvun miesvaltaisessa Helsingissä. Ensin hän nosti Turussa Seurahuoneen menestykseen, jonka jälkeen muutti Helsinkiin pyörittämään ravintoloita. Hän perusti Siltasaareen Emilienburg-ravintolan, jota ryhdyttiin kutsumaan Säästöpankiksi, koska kaupunkilaisten rahat päätyivät sinne. Siellä on nykyään Säästöpankinranta-niminen katu.

Töölönlahdenrannalle hän perusti arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnitteleman ravintolan, joka oli erityisesti ylioppilaiden suosiossa. Paikkaa ja ravintolaa ryhdyttiin kutsumaan hänen mukaansa Kaisaniemeksi.

Cajsa Wahllund on saanut Helsinkiin enemmän kunnianosoituksia kuin kukaan toinen. On Kaisaniemi, ravintola Kaisaniemi, Kaisaniemenranta, Kaisaniemen puisto, Kaisaniemen puistokuja, Kaisaniemenlahti. Ja oli Kaisaniemen metroasema.

Aseman nimen muutos osoittaa mauttomuutta ja piittaamattomuutta paikallista historiaa kohtaan. Se on myös silkkaa mielistelyä ulkomaailman suuntaan. Jopa Helsingin nimistötoimikunta ja HSL karsastivat muutosta.

Tehty mikä tehty, mutta joka kerta se kuulutus saa savun nousemaan korvista.

Kolumni julkaistu Metro-lehdessä 8/2018.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Kaupunkijuhlissa kannattaa erikoistua

Kaupunkijuhlissa kannattaa erikoistua

Alpakka ilahdutti Kulosaari-päivässä.

Elävän kaupungin merkki on kaupunkilaisten itsensä järjestämät tapahtumat. Helsingissä on lukuisia kyläjuhlia ja muita tapahtumia, joita kaupunkilaiset itse tekevät talkoovoimin ja selkä hiestä märkänä. Ei rahan takia, vaan rakkaudesta kaupunkiin ja toisiin kaupunkilaisiin. Etenkin kevät ja alkukesä on kyläjuhlien aikaa.

Helsingin kaupunki on hienosti kantanut kortensa kekoon ja lanseerannut Rantakesä-konseptin, tänä vuonna yhdessä Espoon kanssa. Rannoilta on valittu 19 kohdetta, joissa voi järjestää tapahtumia. Rantakesässä tapahtuman järjestämiseen riittää poikkeuksellisesti ilmoitus kartalla sekä konseptin etiketin noudattaminen. Etikettiin kuuluu muun muassa, että tapahtuman tulee olla ilmainen.

Olen ollut järjestämässä tapahtumia Kivinokassa ja lisäksi olen keskustellut lukuisten ihmisten kanssa, jotka järjestävät kaupunginosatapahtumia. Muutama asia kannattaa huomioida, jos tapahtumaa suunnittelee.

Kannattaa varmistua siitä, että tekijöitä on tarpeeksi. Hyvin usein vapaaehtoistyössä käy niin, että työt kaatuvat lopulta yksien niskoille. Kannattaa myös delegoida töitä pienemmille ryhmille, jotka hoitavat itsenäisesti oman tonttinsa.

Kaikki tarvittavat luvat ja ilmoitukset pitää hoitaa valmiiksi, pelastussuunnitelmasta ja Teosto-maksuista lähtien. Muuten voi joutua vaikeuksiin myöhemmin. Helsingin kaupunki on kiitettävästi helpottanut lupakäytäntöjään viime vuosina.

Kannattaa erikoistua. Kaupunki on täynnä Pohjois-Haaga-päivää ja Pitäjänmäki-päivää. Niissä ei ole kerrassaan mitään vikaa, mutta on hyvä erottua joukosta. Arabiassa on katufestarit, Roihuvuoressa hanami-juhlat, Vuosaaressa oli harrastuksiin keskittynyt päivä ja ainakin Herttoniemessä ja Kalliossa Block Partyt.

Kolumni julkaistu Metrossa 5/2018.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Museo vai elämyskeskus?

Museo vai elämyskeskus?

Kuva: HKM, Maija Astikainen.

Helsingin kaupunginmuseo avasi uudistuneena ovensa pari vuotta sitten. Sofiankadun tilat jäivät historiaan ja uusi museo kadun toisella puolella on ollut todellinen menestys. Ilmainen museo on houkutellut satoja tuhansia kävijöitä ja saanut lukuisia palkintoja.

Olin aivan haltioitunut uudesta museosta sen avajaisten yhteydessä. Siellä oli hauskasti toteutettu Aikakone, hyödynnetty uusinta tekniikkaa ja näyttelyt olivat raikkaita ja kekseliäitä.

Olen käynyt museossa pari kertaa vuodessa ja olo on ollut entistä tyhjempi kerta kerran jälkeen. Etenkin museon perusnäyttely saa minut surulliseksi.

Mielestäni kaupunginmuseon tehtävä on kertoa Helsingin historiasta, mutta se jää hyvin pintapuoliseksi. Perusnäyttely on pinnallinen best of -kokoelma kaupungin menneisyydestä. Monet tärkeät asiat sivuutetaan lyhyesti tai jätetään kokonaan mainitsematta. Bobrikovin murhaa, suurlakkoa ja eduskuntauudistuksesta sekä vuoden 1918 sotaa ei museossa juuri noteerata.

Kaupunginmuseo, kuten monet muutkin museot nykyään, tuottavat enemmän elämyksiä kuin kansansivistystä. Kun kävelee museosta ulos, niin museo itsessään on jäänyt paremmin mieleen kuin Helsingin historia. Turistikin varmasti myöhemmin muistaa museon, mutta ei mitään kaupungin historiasta.

Se on ymmärrettävää, ettei museo voi koko Helsingin historiaa kertoa, vaan pitää valita mitä kerrotaan. Ylimmän kerroksen vaihtuvat teemanäyttelyt sekä Hakasalmen huvilan näyttelyt täydentävät perusnäyttelyn antamaa kuvaa Helsingistä. Mutta mitä museon ytimenä oleva perusnäyttely antaa niille, jotka oikeasti olisivat kiinnostuneita Helsingin historiasta? Ei paljoa. He voivat valita museon sijaan kirjan. Joka ei sekään ole huono vaihtoehto.

Kolumni julkaistu Metrossa 6/2018.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Itsemurhapatterille muistomerkki

Itsemurhapatterille muistomerkki

Vuosaaren kartanon pihamaalla paljastettiin itsenäisyyspäivänä muistomerkki, jolla muistellaan jatkosodan tykkipatteria.

Vedin itse samaan aikaan kaupungilla Helsingin suurpommitukset -kävelykierrosta, joten paljastustilaisuutta en päässyt seuraamaan. Mutta pitihän muistomerkkiä sitten myöhemmin käydä katsomassa.

Vuosaari.fi-sivulla muistomerkin taustoista kerrotaan seuraavasti:

”Vuosaari oli laajan ilmatorjuntaketjun itäisin lenkki. Vuosaaren (Nordsjön) kartanon maille sijoitettiin 26.-27.2.1944 ilmatorjuntapatteri, josta käytettiin peitenimeä ’Pommi’.

Keväällä 2017 löydettyjen sotapäiväkirjojen avulla on saatu selville, että patteri sijaitsi noin 200 metrin päässä Vuosaaren kartanon päärakennuksesta ja se koostui kolmesta tykistä. Miehistöä voi arvioida olleen noin 40 henkeä ja heitä majoitettiin kartanon rakennuksiin.

Vuosaaren tykkipatterin asema oli vaarallinen: se oli ensimmäisenä ottamassa vastaan idästä lähestyvän pommilaivueen osumat. Sen takia siitä on käytetty myös nimitystä ’itsemurhapatteri’. Onni oli kuitenkin myötä: miehistötappioita ei tullut, vaikka yksi kolmesta tykistä vaurioituikin.”

Hienoa, että patteri on saanut muistomerkin. Sitä hieman hämmästelimme, että muistomerkki on sijoitettu kartanon pihalle, yksityisalueelle. Eikö sitä olisi voinut laittaa vaikkapa aidan ulkopuolelle, julkiselle alueelle?

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Julkkiskierros Malmin hautausmaalla

Julkkiskierros Malmin hautausmaalla

Malmin hautausmaalle on haudattu lukuisia julkisuudesta tunnettuja henkilöitä. Ja sinnehän mahtuu, Malmi on nimittäin Suomen suurin hautausmaa. Hautausmailla on usein ihan mukavaa kävellä ja rauhoittua. Mutta paljon enemmän kierrokselta saa irti, jos mukana on kartta, jonka avulla voi käydä vaikkapa julkisuudenhenkilöiden haudoilla tai sankarihaudoilla tai muilla kiinnostavilla kohteilla. Malmilta löytyvät muun muassa nämä:

Ansa Ikonen:

Armi Aavikko:

Arndt Pekurinen, tunnettu pasifisti:

Laila Kinnunen:

Matti Pellonmää:

Mikko Niskanen:

Olavi Virta:

Tabe Slioor:

Tapio Rautavaara:

Tauno Palo:

Näiden lisäksi Malmilta löytyy muun muassa Reino Valkaman, Pertti Palon, Elis Askin ja Birger Kaipiaisen haudat.

Malmin hautausmaan kotisivuilla on karttoja ja muita dokumentteja, joista löytyy kuuluisuuksien hautoja.

*****

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Aina ei kannata purkaa vanhaa – esimerkkinä Roihuvuoren ala-aste

Aina ei kannata purkaa vanhaa – esimerkkinä Roihuvuoren ala-aste

Roihuvuoren ala-aste oli jo saamassa purkutuomion. Niin huonoon kuntoon arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnittelema ja vuonna 1967 valmistunut koulurakennus oli päässyt. Monet halusivat purkaa rakennuksen, opetuslautakuntakin esitti vuonna 2012 sen korvaamista uudella rakennuksella. Opetuslautakunta totesi, että ”rakennusta ei olisi mahdollista muuttaa peruskorjauksen yhteydessä toimivaksi koulutilaksi.”

Mitä näköalattomuutta ja historian vähättelyä! Vai ei sovellu enää koulutilaksi? Onneksi päättäjät näkivät lopulta myös koulun rakennushirtorialliset arvot ja se päätettiin remontoida kokonaan. Nyt koulu on taas ilahduttamassa alueen naperoita.

Kuva: Kuvio Oy.

Ala-asteen peruskorjaus oli jopa ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon saajaksi tänä vuonna. Esiraati perusteli ehdokkuutta näin:

”Ulkoapäin yksinkertainen, suorakaiteen muotoinen rakennus kätkee hienostuneella luonnonvalon ohjaamisella jäsennetyt sisätilat. Ilmanvaihdon uudistamiseksi rakennettiin kaksi rakennuksen pituussuuntaista huoltotunnelia. Alaslasketut kattovyöhykkeet sijoitettiin opetustiloissa käytäväseinän ylälasin alapuolelle. Näillä oivalluksilla rakennuksen alkuperäinen tilarakenne saatiin säilytettyä.”

Lisäksi Helsingin rakennuslautakunta on palkinnut koulun saneeraustyöt Rakentamisen Ruusulla.

Ei aina kannata purkaa vanhaa. Peruskorjaus voi olla työlästä ja maksaa paljon, mutta joskus se kannattaa tehdä.

Kovasti säälittää esimerkiksi Kulosaaren vanhan ostarin kohtalo. Sitä ollaan jyräämässä, vaikka sen rakennushistorialliset arvot ovat kiistattomat.

Tässä vielä nimet, jotka opetuslautakunnan kokouksessa marraskuussa 2012 suosittelivat Roihuvuoren koulun purkamista (linkki pöytäkirjaan):

Aaltio, Björnberg-Enckell, Hiidenmaa, Kouvo, Mäkisalo, Laiho, Leoni, Nordman, Rydman, Pakarinen.

Paikallisten lasten ja Suomen rakennushistorian onneksi ette saaneet tahtoanne läpi.

*****

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
700 maratonin mies ei turhia venyttele

700 maratonin mies ei turhia venyttele

Kävin viikonloppuna Helsingin Paloheinässä, jossa juostiin Paloheinä maraton. Kello 7.30 sunnuntaiaamuna noin 60 juoksijaa lähti matkaan. Itse en ollut juoksijoiden joukossa, nykykunnolla maraton ei vielä taitu.

Anders Colliander on järjestänyt maratoneja Paloheinässä vuodesta 2006 lähtien. Viime viikonloppuna vuorossa oli 374. maraton, jonka hän Paloheinässä järjestää. Huima tahti!

Eräs vakiojuoksijoista juoksi sadannen maratoninsa, ja hänen juoksukaverinsa olivat pukeutuneet naamiasasuihin. Juhlakalu juoksi mustassa puvussa.

Mukana oli kovan luokan maratonharrastajia. Eräs nainen kertoi juosseensa yli 800 maratonia. Parhaimmillaan hän on juossut kaksi maratonia samana päivänä.

Eräs mies sanoi juosseensa runsaat 700 maratonia. Parhaimmillaan hän on juossut maratonin neljänä peräkkäisenä päivänä. Jututin miestä lyhyesti.

– Miten maratonista palautuu seuraavaksi päiväksi, jotta voi juosta seuraavan maratonin?
– Ei niistä palaudukaan. Pitää syödä paljon.
– Entä lihashuolto?
– Olisi se varmaan hyvä jumpata ja venytellä, mutta ei sellaista tule tehtyä.
– Ei mitään venyttelyä?
– Ei mitään.

Kaikkein kovin mies Paloheinässä oli legendarinen Kalevi Saukkonen, yli 2000 maratonin mies.

Hassu ja inspiroiva tapahtuma. Pitää päästä taas pian lenkille! Mutta pitääkö lenkin jälkeen venytellä? Asiantuntijat sanovat KYLLÄ, 700 maratonin mies sanoo EI.

*****

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Millainen muistomerkki presidentti Koivistolle?

Millainen muistomerkki presidentti Koivistolle?

Onhan se pieni. Presidentti Mauno Koiviston hautakivi. Monet ovat sen vaatimattomuutta hämmästelleet. Etenkin, kun vieressä on massiivinen Kekkosen hautakivi ja toisella puolella tykistökenraali Nenosen jykevä hautapaasi. Ympärillä on muitakin komeita ja suuria valtiomieshautoja.

Mutta ei Koiviston hautakivi ole lopullinen. Elokuussa valtioneuvoston kanslia asetti toimikunnan, jonka tehtävä on johtaa hautamuistomerkin toteutusta. Se valitsee muistomerkin tekijän ja seuraa hankkeen etenemistä. Toimikunnassa ovat mukana muun muassa Ateneumin johtaja Susanna Pettersson ja Aalto-yliopiston professori Pirjo Sanaksenaho.

Kaikki presidentit ovat saaneet muistomerkkinsä kuoleman jälkeen. Kai se edustaisi huonoa makua, jos presidentille tehtäisiin hautamuistomerkki ennakolta, jotta se olisi sitten valmiina, kun presidentti siirtyy ajasta ikuisuuteen. Toisaalta, tekevät mediatkin muistokirjoituksia valmiiksi, jos jonkun valtiomiehen tiedetään olevan elämänsä loppumetreillä.

Koiviston haudan ympärillä Hietaniemessä on lukuisia presidenttejä ja poliitikkoja. Hautamuistomerkkien tarkoitus on kuvata kohdettaan. Suomen pitkäaikaisimman presidentin Kekkosen muistomerkki on hautausmaan suurimpia yksittäisiä kiviä. Taiteilija Pekka Jylhä näki Harri Holkerin uran aallokkona. Aaltojen päälle hän sommitteli joutsenen. Jylhä myös vitsaili, että Holkerin haudalle olisi sopinut kahvikuppi. Sillä hän viittasi Holkerin tunnettuun lausahdukseen ”Minä juon nyt kahvia”.

* * *

* * *

Valtiomiesten hautamuistomerkkejä ovat tehneet maamme eturivin kuvanveistäjät. Presidentin hautamuistomerkin tekeminen on taiteilijalle suuri kunnianosoitus ja meriitti. Kovin moni taiteilija ei ole niitä päässyt tekemään. Etenkin kun Wäinö Aaltonen vei pitkään työt monilta taiteilijoilta. Aaltonen nimittäin pääsi toteuttamaan peräti neljän presidentin hautamuistomerkit: Mannerheimin, Rytin ja Paasikiven muistomerkit ovat Hietsussa ja Svinhufvudin Luumäellä.

Ja presidentti Kallion muistomerkin teki hän oma poikansa.

Jännittävää nähdä, millaisen muistomerkin Koivisto saa, kuka saa kunnian toteuttaa se ja miten se kuvaa presidenttiä. Tuleeko haudalle satamanosturi tai lentopallo?

(Kirjoitus perustuu Metrossa 12.9. 2017 julkaistuun kolumniini)

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Huomioita kaupungilta: Näkymä Kivinokkaan maksaa miljoonia

Huomioita kaupungilta: Näkymä Kivinokkaan maksaa miljoonia

Kalasataman Rediin valmistuu parin vuoden päästä Majakka-nimeä kantava talo, joka tulee olemaan Suomen korkein asuinrakennus. Korkeutta sillä tulee olemaan 134 metriä.

Huipulta on huikeat näkymät moneen suuntaan – kuten lahden yli Kivinokkaan. Ja näkymästä maksetaan. Lähes kaikki Majakan asunnot on jo myyty. Ylimpään kerrokseen pääsee asumaan isolla rahalla. Kaksio maksaa miljoonan verran ja 130 neliön asunnosta pitää pulittaa pari miljoonaa. Juttua oli Hesarissa.

Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Pekka Helin & co.

Tietysti näkymä Kivinokkaan maksaa, onhan se kaupunkin komeinta maisemaa. Mutta että miljoona euroa kaksiosta? Missä olikaan niitä kohtuuhintaisia asuntoja, joita piti rakentaa?

Korkeaa vai matalaa?

Korkea rakentaminen jakaa mielipiteitä. Monien mielestä se tuhoaa Helsingin matalan silhuetin.

Minä pidän korkeasta rakentamisesta. Matala silhuetti on harha, kaupunkiin on kautta aikojen rakennettu korkeita taloja, esimerkiksi kirkkoja, Stadionin tornia, Torni-hotellia ja Ylen radiomastoja.

Clarion-hotelli Jätkäsaaressa on hieno. Korkeaa ja matalaa vierekkäin. Toimii hyvin.

Kolmet kaupunkipyörät

Espoo ja Vantaa suunnittelevat myös hankkivansa kaupunkifillarit, Helsingin onnistuneen esimerkin innoittamana. Mutta eihän naapurikaupungit tietenkään yhteistyöhön pysty, vaan Espoo ja Vantaa suunnittelevat kumpikin ihan omia cityfillariratkaisujaan.

Voiko olla typerämpää? Onko niin hankalaa tehdä yhteistyötä ja ulottaa Helsingin kaupunkifillarien säde myös naapurikaupunkeihin? Tuskin pyörillä kaupunkien välillä liikutaan paljonkaan, mutta olisihan se kiva mennä metrolla Tapiolaan ja näyttää HSL:n korttia fillarille ja pyöräillä vaikka EMMAan.

Yksi syy lisää kannattaa kaupunkien yhdistymistä tai ainakin tiiviimpää maakuntahallintoa! Toivottavasti tässä fillariasiassa maalaisjärki ottaa niskalenkin nurkkakuntaisuudesta.

Vantaalla on hajanainen kaupunkirakenne ja siellä fillarit eivät toimi samalla tavalla työmatkojen jouduttajana kuin Helsingissä. Näin kertoo HS.

Jotenkin tämä vahvistaa käsitystäni, että Vantaa on monella tapaa huonosti suunniteltu kaupunki. Kuten naapurikaupunki Espookin.

* * *

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Uutta taidetta Mäkelänrinteen uimahallissa

Uutta taidetta Mäkelänrinteen uimahallissa

Pyöräilin Mäkelänrinteen uimahallin ohi ja huomasin, että sen pihalle oli ilmestynyt pari veistosta. Kiertelin ja kaartelin, mutta en nähnyt taiteilijan nimeä ja signeerausta missään.

Menin halliin sisälle ja aulassa selvisi, että kyseessä on Eino Romppanen. Hän on amerikkalainen kuvanveistäjä, jolla on sukujuuret Suomessa. Romppasesta löytyy juttu muun muassa Kalevasta.

Pihalla olevan veistoksen hinnaksi kerrottiin 250 000 dollaria. Pidän Romppasen tyylistä, mieluusti näkisin veistoskokonaisuuden pihalla pysyvästi. Jos se ei mene kaupaksi, niin Urheiluhallit Oy voisi lunastaa sen itselleen ja jättää uimahallin pihalle. Ehkei taida rahat riittää. Saisi myydä aikalailla lippuja vesijumppaan.

Sisällä uimahallissa oli lisää Romppasen veistoksia. Onko Mäkelänrinteellä ollut ennenkin taidenäyttelyitä? En ole ainakaan huomannut. Erikoinen paikka näyttelylle, mutta toisaalta: Kai taiteenkeräilijätkin käyvät vesijuoksemassa.

Uimahallin aulassa on muutakin taidetta. Kari Huhtamon hieno Vedenvälke on vuodelta 2001:

Uimarinaista esittävän patsaan on tehnyt Prince Monyo Mihailescu-Nasturel vuonna 1999. Taiteilija on Otso Kantokorven blogin mukaan Romanian vanhan kuningashuoneen jäsen, joka asustelee nykyään Floridassa.

Lisäksi aulassa on Pro Patria -laatta, jossa muistellaan vuonna 1887 perustetun uintiseura Helsingfors Simsällskapetin sodassa kuolleita jäseniä. Muistotaulun alle on tuotu yksi penkki Olympiastadionilta.

* * *

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Kävelyfestivaali ylitti kaikki odotukset

Kävelyfestivaali ylitti kaikki odotukset

Kävelijöitä Kivinokassa.

Olipa huikea viikko takana kävelyfestivaaleilla. Yhteensä 9 päivän aikana vedettiin Helsingissä 36 kävelykierrosta, joihin osallistui yhteensä noin 700 henkeä.

Viime keväänä olin patikoimassa Nuuksiossa ja siellä pääni sisällä pohdin, että olisiko ihan hölmö ajatus järjestää kävelyfestivaali. Retken jälkeen saunassa sanoin asian ääneen ja ajatus ei jättänyt rauhaan. Kaikki päättömätkin ideat kannattaa aina sanoa ääneen, muuten ne eivät toteudu koskaan. Silläkin uhalla, että ideat tyrmätään ja saatat leimautua ihan pähkähulluksi. Kyllä kävelyfestivaalikin sai ihmisissä aikaan (hyväntahtoista) naureskelua ja itsekin sille hymähtelin. Helsingin kävelyfestivaali! Kuulostaakin jotenkin hullulta. Riittävän hullulta. Se pitää ehdottomasti toteuttaa.

Olen kirjoittanut kävelykirjoja ja vetänyt opastettuja kävelyretkiä. Tiesin, että kaupungissa on paljon muitakin ihmisiä ja yrityksiä, jotka vetävät kävelykierroksia. Lähestyin varovasti heitä ja tiedustelin löytyisikö kiinnostusta osallistua tällaiselle festivaalille. Ajatus oli, että tehdään pieni mukava viikonlopputapahtuma. Kiinnostuneita oppaita ilmoittautuikin mukaan todella paljon. Kutsuin porukan koolle ja ryhdyimme suunnittelemaan ohjelmistoa. Kävelyretkiä tuli lopulta ohjelmistoon niin paljon, että jouduin venyttämään festivaalin viikon mittaiseksi ja lopulta 9 päivän pituiseksi.

Helsingin pommitukset -kävelyllä. Väki ei tähyile pommikoneita, vaan yllämme liiteli kaksi merikotkaa.

Olin hieman huolestunut, että miten ihmeessä väkeä riittää kaikille kierroksille. Tapahtuman markkinointi- ja viestintäbudjetti oli nolla euroa. Päätin vetää Murhakävelyn ennakkoon medialle. Sekä Murhakävely että koko festivaali sai aivan huikean määrän julkisuutta eri medioissa. Hufvudstadsbladet teki kahden aukeaman jutun, Helsingin uutiset teki ison jutun, Iltalehdessä oli juttua, Ilta-Sanomat teki suoraa Facebook-lähetystä, Kirkko ja kaupunki teki ennakkojutun. Sähköisessä mediassa olimme Kymmenen uutisissa, Radio Vegassa, Ylen Helsingin paikallisradiossa ja kuluvalla viikolla vielä Ylen Kultakuume-ohjelmassa. Maakuntalehdissä kävelyfestivaali huomioitiin ainakin Aamulehdessä, Satakunnan Kansassa ja Hämeen sanomissa. Tästä linkistä pääsee lukemaan juttuja.

Huoleni siitä, ettei väkeä riitä, oli siis turha. Kävelyretkien järjestäminen on hyvin riippuvaista ilmoista ja muutamat kävelyretket menivät piloille rankkasateen takia. Säälle ei mitään mahda.

Murhakävelyt kiinnostivat valtavasti ihmisiä. Tiistaina vedin sen ensimmäisen kerran. Ennakkoon oli ilmoitettu, että 30 henkeä mahtuu mukaan, mutta jonossa oli 130 ihmistä! Kaikkia ei millään voitu ottaa mukaan ja järjestinkin loppuviikolla ylimääräisiä murhakierroksia.

Jonoa Murhakävelylle.

Pahoittelut heille, jotka jäivät ulkopuolelle. Suosio yllätti. Järjestimme festivaalia ensimmäistä kertaa ja olimme hieman kokeiluhengessä liikkeellä. Siksi meillä ei ole esimerkiksi verkkokauppaa.

Eilen illalla kokoonnuimme opasporukan kanssa syömään. Kaikki olivat hyvin tyytyväisiä tapahtumaan ja olimme aika yksimielisiä, että tapahtumalle pitää saada jatkoa. Myös yleisö tuntui pitävän, runsaasti saimme positiivista palautetta. Erityisesti kiiteltiin ohjelmiston monipuolisuutta.

Kävelin viikon aikana yli 40 kilometriä ja kulutin askitolkulla kurkkupastilleja. Ehkä seuraavalla kerralla hankitaan Läkerol sponsoroimaan tapahtumaa.

PS. Loppuun kaupallisia tiedotteita. Murhakävelyä ja muita kävelyitäni voi tilailla esimerkiksi yritysten tai yhdistysten virkistyspäiviin. Mikä sen paremmin virkistää kuin pieni kävelyretki.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Hietalahden hallin hieno vessa-aula

Hietalahden hallin hieno vessa-aula

Piipahdin eilen illalla Hietalahden kauppahallissa. Komea hallirakennus on arkkitehti Selim A. Lindqvistin piirtämä. En ollut aikaisemmin käynyt alakerran vessassa. Haukoin henkeä. Vastassa oli antiikkia muistuttava aulatila suihkulähteineen. Pieni piilossa oleva herkkupala rakennushistoriasta kiinnostuneille.

Hietalahden halli on viime vuosina profiloitunut ruokapaikaksi. Viikonloppuisin ovet ovat avoinna kello 22 asti. Hyvä idea, mutta se voisi olla paljon enemmän vielä. Monet luukut olivat suljettu jo klo 19 jälkeen ja ravintoloiden pöytiä oli tyhjänä. 

Lieneekö markkinointi epäonnistunut tai vähäistä? Suunta on kuitenkin hyvä. Mukaan mahtuisi mainiosti vaikkapa olutbaari ja dj soittamaan musiikkia. 
***

***

Ulkona ihastelin vanhaa teknillistä korkeakoulua torin laidalla. Se näytti upealta ilta-auringossa. Suosikkirakennuksiani Helsingissä.

Frans Sjöströmin suunnittelema rakennus valmistui 1877. Se esitti KGB:n päämajaa jenkkielokuvassa Gorkin puisto. 

Ymmärtääkseni rakennuksen jatkokäytöstä ei ole vielä selvyyttä. Ehkä hotelliksi?

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Katutaiteesta tullut salonkikelpoista

Katutaiteesta tullut salonkikelpoista

Muraali Kaisaniemessä

Tämä kolumni julkaistiin Metrossa elokuussa: 

Kaukana ovat ajat, jolloin Stop töhryille -kampanjalla yritettiin suitsia katutaidetta. Hyvää kampanjassa oli se, että sillä yritettiin poistaa ilkivallaksi luokiteltavat töhryt ja tagit, mutta samalla se yritti poistaa katukuvasta kaiken katutaiteen.


Nyt katutaiteesta on jo tullut salonkikelpoista. Vantaan taidemuseo muutti nimensä Artsiksi ja otti linjakseen katutaiteen esittelyn ja edistämisen. Suvilahdessa on pitkään toiminut katutaiteeseen keskittynyt taidegalleria Make Your Mark, jossa myös varteenotettavat taiteenkeräilijät käyvät ostoksilla.

Malmin peruskoulussa avattiin kuun alussa graffitiseinä, joka on toteutettu graffititaiteilija Antti Hakoman johdolla. Seinä kuvaa 100-vuotisen Suomen taivalta ja jopa presidentti Tarja Halonen kävi sitä ihailemassa.

Nykyään graffiteja ja muuta katutaidetta arvostetaan. Muutos on ollut nopeaa. Aiheesta kirjoitetaan kirjoja ja tehdään elokuvia.

Talojen seiniin on viime vuosina tehty suuria muraaleja. Koko seinän kokoisia, erittäin vaikuttavia maalauksia on muun muassa Vallilassa, Sörnäisissä ja Arabiassa.

Sata vuotta sitten kaupunkiin rakennettiin jugendtaloja ja sitä ennen uusrenessanssia. Rakennukset olivat kauttaaltaan koristeltuja. Seiniin valettiin reliefejä ja suuria patsaita. Pohjolan talossa on menninkäisiä, Kansallisteatterissa joutsenia ja Aleksi 13:ssa vaikuttavat patsaat.

Modernismin ja funktionalismin myötä rakennusten julkisivuista katosi koristelu. Nyt rakennusten koristelu on taas hyväksyttävää ja jopa suotavaa. Tapa on vain erilainen kuin sata vuotta sitten.

Katutaide on upea asia, joka elävöittää kaupunkia. Mutta metronpenkkien töhriminen on edelleen ikävää.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Ajatuksia: Kivinokan metsä, jääpallohalli ja iltatastit

Ajatuksia: Kivinokan metsä, jääpallohalli ja iltatastit

Kivinokan vanhan metsän suojelu etenee. Helsingin kaupunki tullee suojelemaan metsän sekä myös Kallahden matalikon. Ne ovat kaupungin lahja 100-vuotiaalle Suomelle. 
Metsä on hyvin arvokas ja ansaitsee suojelunsa. Kannattaa käydä. Pieni metsä, ei pääse eksymään. Mutta kuitenkin niin iso, että siellä kokee olevansa oikeasti metsässä. 

Emma Kari kirjoitti asiasta Facebookiin.

Helsinkiin jääpallohalli

Kaupunginhallitus myönsi tonttivarauksen jääpallohallille. Loistava juttu. Jääpallo on hankala laji olosuhteiden puolesta, jopa Suomessa. Usein on käynyt niin, että kevätaurinko on sulattanut kenttää, kun ratkaistaan SM-mitaleita. Hienosti järjestetyt tapahtumat kuihtuvat kokoon.

Tässä arkkitehtitoimiston havainnekuva:

Uusi halli tulisi Malmille Kehä I:n tuntumaan. Budjetti on runsaat 10 miljoonaa. Toivottavasti hanke etenee. 
Jääpallo on harvoja palloilulajeja, joissa Suomella on MM-kultaa 2000-luvulla.

Pohjoisbaana tuli testattua

Aamulenkki vei Käpylän tuoreelle Pohjoisbaanalle. Hyvältä näyttää. Selkeästi pyöräilijät ja jalankulku erotettu toisistaan. Niin se on keskustabaanallakin, mutta silti siellä välillä toikkaroidaan miten sattuu. Käpylän baanalla tätä ongelmaa ei pitäisi olla.

Paikalliset olivat huolissaan, kun metsää kaadettiin baanan tieltä. Minulla ei ollut siihen metsään oikein mitään suhdetta, en osaa harmitella asiaa. 

Iltarasteilla vaihteeksi

Syksyn tullen kävin pitkästä aikaa iltarasteilla. Ensin yksin ja sitten lasten kanssa. Mukava koko perheen harrastus. Ehkä kirjoittelen siitä myöhemmin pidemminkin.

Iltarastit kävi hyvänä lämmittelynä viime viikonlopun Lauttasaaren kympille. Se taittui aikaan 55 min. 

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather