blog arkistot - Sivu 30 35:stä

Taidekuvia Madridista

Madrid on varmasti yksi maailman parhaista kaupungeista tutustua taidehistoriaan. Kaupungissa on lukuisia hienoja museoita, joissa saa helposti kunnon taideähkyn. Itse ehdin viime viikolla käydä monta jättimäistä museota läpi: Pradossa on lähes 20 000 taideteoksen kokoelma vanhaa eurooppalaista taidetta, Reina Sofiassa on noin 100 salia täynnä taidetta eri aikakausilta ja Thyssen-Bornemiszassakin on tuhansia teoksia. Näiden mammuttimuseoiden lisäksi tuli käytyä parissa pienemmässä museossa. Jalat olivat hellänä ja kuvat pyörivät päässä.

Tässä muutamia valikoituja kuvia museoretkeltä:

Pradossa suurimman vaikutuksen teki Goyan maalaukset, kuten Saturnus syö oman lapsensa ja muut synkät teokset.

Goya: Saturnus ahmii poikaansa.

Euroviisuvoittaja Conchita Wurst ei ole maailman ensimmäinen parrakas nainen. Jose de Riberan maalaus parrakkaasta naisesta 1600-luvulta on vaikuttava omassa häiritsevyydessään. Kuvassa on 52-vuotias Magdalena Ventura, joka oli ihan oikeasti olemassa. Hänelle tuli puberteetti uudestaan noin 30-vuoden iässä ja oudosti naiselle alkoi kasvaa partaa ja karvoja. Maalauksessa on kuvattu Ventura imettämässä vauvaa. Taustalla on hänen miehensä. Maalaus on niin ikään Pradossa.

Ribera: Parrakas nainen.

Reina Sofia oli museoista suurin, siellä kului eniten aikaa ja kengänpohjaa. Mutta se oli myös vaikuttavin. Museon helmi on Pablo Picasson Guernica. Maalaus oli paljon suurempi, mitä olin kuvitellut (3,5 m x 7,8 m). Kerrassaan vaikuttava teos.

Picasso: Guernica.

Kiinnostava teos on myös Marcel Duchsampin vaikustusta kommentoiva maalaussarja The Tragic Death of Marcel Duchsamp. Sitä voi tulkita aika monella tavalla. Tässä sarjan kaksi viimeistä kuvaa, jossa Duchamp on kuolleena ja hautajaisissa (kuvassa tuttuja kasvoja).

The Tragic Death of Marcel Duchamp.

Tiesin entuudestaan, että Eduardo Chillida on ”kansainvälisesti tunnettu taiteilija”. Chillida on tehnyt Helsinkiinkin veistoksen. Se on Porthanian edessä. Madridissa vasta ymmärsin, miten suuri nimi Chillida on siellä. Hänen teoksiaan ja nimensä tulee vastaan vähän väliä. Nyt suhtaudun Porthanian teräsmöykkyyn entistä suuremmalla kunnioituksella (kuva veistoksesta Helsingin taidemuseon sivuilla).

Alfonso Ponse de Leon oli espanjalainen maalari, joka kuoli vain kolmekympisenä vuonna 1936. Hän maalasi omakuvan, jossa hän on joutunut auto-onnettomuuteen. Viikkoja myöhemmin hän kuoli. Osasiko hän ennustaa kohtalonsa? Maalaus herättää katsojien mielissä paljon kysymyksiä.

De Leon: Omakuva.

Hienointa museokierroksilla on tehdä uusia löytöjä. Vastaan tulee runsaasti taiteilijoita, jotka ovat itselle uusia tuttavuuksia. Yksi tällainen oli hollantilainen Elly Strik, jonka näyttely oli Reina Sofiassa. Strik tekee upeita suuria piirroksia, joissa pääkallot ovat aika keskeisessä osassa.

Vuonna 2013 kuollut katalonialainen Angeles Santos oli myös jännittävä uusi tuttavuus. Hänen omituisia maalauksia oli runsaasti Reina Sofiassa. Maalauksissa on oudot mittasuhteet ja hämärä tunnelma. Nämä kuvat ovat vuodelta 1930:

Santos: Family dinner.

Santos: Children and Plants.

Santos: The Gathering.

Museo Thyssen-Bornemiszassa hieno uusi tuttavuus oli amerikkalainen Richard Estes, jonka maalauksia en ollut ennen nähnyt. Estes on tunnettu erityisesti fotorealistisesta tyylistään.

Toinen amerikkalainen uusi tuttavuus oli hieman vanhempi. John George Brown kuvasi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa köyhiä lapsia, erityisesti poikia, kaunistelematta ja koskettavasti.

Brown: The Bully of the Neighbourhood.

Brown: Tough Customers.

Nykyisin kokit ovat tv-julkkiksia. Ennen tv:n aikakautta julkkiksista maalattiin tauluja. Thyssen-Bornemiszassa on maalaus George Washingtonin mustasta kokista. En tiedä millainen julkkis hän oli, mutta tuskin ihan vähäpätöinen mies, kun maalaukseen oli päässyt.

Museoiden ulkopuolellakin on runsaasti taidetta, Madrid on pullollaan julkista taidetta. Vanhan keskustan tuntumassa on lähinnä ”pönötyspatsaita” ja ratsastajapatsaita, nykytaidetta on verraten vähän. Tässä vielä muutamia kuvia Madridin veistoksista.

Jos olet kiinnostunut taiteen historiasta, niin Madrid on ehdottomasti yksi Euroopan parhaista paikoista viettää kaupunkilomaa.

Lue myös: Epätavallisia turistikuvia Madridista.

Epätavallisia turistikuvia Madridista

Viime viikonloppu vierähti Madridissa. Yleensä lomamatkoilla kuvaan tavalliseen tapaan nähtävyyksiä, ja sitten harmittelen kuinka huonoja kuvia tulikaan otettua. Etenkin monumenttaalisten rakennusten kuvaaminen on vaikeaa. Arkkitehtuuriin keskittynyt valokuvaaja Jussi Tiainen opasti (juttu täällä), että kannattaa mieluummin ostaa rakennusta kuvaava postikortti. Hyvä neuvo, siten saa paljon paremman kuvan muistoksi.

Tällä kertaa en sitten kuvannut lainkaan nähtävyyksiä, joita löytyy postikorteista. Päätin ottaa erilaisen asenteen ja näkökulman kaupunkiin ja kuvasin hieman ”epätavallisia” turistikuvia Madridista.

Tässä kuvakoostetta Madridista:

Katukuva 1.

Katukuva 2.

Walkin’ on the sunny side of street.

Käsi – La mano.

Kannanotto.

Kerjäläinen kioskin ovella.

Mies puistossa.

Katusoittajat.

Kurkistelua.

Väsynyt matkaaja.

Madridin metrossa 1.

Madridin metrossa 2.

Futishuiveja.

Isä ja poika Real Madridin peliin menossa.

Nurmen kunnostusta Santiago Bernabeun stadionilla.

Lama 1.

Lama 2.

Pyykinkuivatusta.

Asuintalo Madridissa 1.

Asuintalo Madridissa 2.

Kuninkaanlinna.

Circulo de Bellas Artes.

Selfie hotellissa.

Onnea Paasitorni ja tiiliarkkitehtuuri!

Helsingin nykyarkkitehtuuria moititaan usein tylsäksi. Paasitornin hotelli ja kokouskeskus Siltasaaressa osoittaa, että innovatiivista arkkitehtuuriakin kaupungista löytyy.

Pari vuotta sitten valmistunut, arkkitehtitoimista K2S:n suunnittelma rakennus voitti palkinnon maailman parhaiden tiiliarkkitehtuurikohteiden kisassa. Kansainvälisesti arvostetun Wienerberger Brick Award 2014 –kisan voittajat julkistettiin juuri Wienissä.

Paasitornin hotelli ja kokouskeskus sai tunnustusta ”tiilen käytöstä erityisen taidokkaalla tavalla osana modernia arkkitehtuuria.”

Tuomaristo totesi lisäksi, että ”kohteen norsunluun valkoisista tiilistä pitsimäisesti muurattu julkisivu tekee katsojaan lähtemättömän vaikutuksen.”

Kyllä Helsingissäkin osataan, jos halutaan. Nykyarkkitehtuurissa pitäisi pyrkiä paljon useammin paljon rohkeampaan lopputulokseen.

Päiväretkellä: Olympiastadion ja Eläintarha

Viikonloppu kului Olympiastadionin hurmoksessa. Lauantaina kävin juoksemassa Helsinki City Runin (hieno kaupunkitapahtuma!) ja sunnuntaina käytiin perheen kanssa Stadion-retkellä, johon kuului nousu Stadionin torniin ja käynti Urheilumuseossa.

Olympiastadion ja sen ympäristö, eli koko Eläintarhan alue, sopii yllättävän hyvin päiväretken kohteeksi. Siellä on paljon tekemistä ja nähtävää. Harvalle tulee edes mieleen tehdä päiväretkeä Eläintarhan mäelle. Kannattaa kokeilla – tässä alue esiteltynä:

1. Olympiastadion

Kaikki Olympiastadionin tuntee. Stadion on arkkitehtien Toivo Jäntin ja Yrjö Lindegrenin funkkismonumentti, joka on ollut Töölössä maamerkkinä vuodesta 1938. Stadion rakennettiin alkujaan vuoden 1940 olympialaisia varten. Kisat peruttiin sodan takia, ja stadion oli sitten olympialaisten näyttämö vasta vuonna 1952. Kisojen avajaiset on stadionin historin juhlavimpia hetkiä. Paavo Nurmi toi olympiasoihdun stadionille yleisön hurratessa ja toinen suuri juoksija Hannes Kolehmainen sytytti tulen. Kolehmaisen mukaan on nimetty myös stadionin vieressä kulkeva pururata – Hannes Kolehmaisen lenkki.

Stadionin seinässä on kaksi marmorilohkaretta. Toinen on yli 2000 vuotta vanhasta stadionista Kreikasta ja toinen Roman Colosseumista.

Noin 40 000 katsojaa vetävällä stadionilla pelataan jalkapalloa, yleisurheillaan ja järjestetään konsertteja. Stadion on Museoviraston suojelukohde.

72 metriä korkeasta Stadionin tornista on huimat näkymät yli Helsingin. Aikanaan torni tunnettiin nimellä maratontorni. Se viittasi siihen, että tornin ilmestyminen näkökenttään on maratonjuoksijoille merkkinä loppukirin alkamisesta.

Näkymät Stadionin tornista.

2. Urheilumuseo

Stadionvierailulla kannattaa myös piipahtaa Suomen Urheilumuseossa. Museo on pieni ja vaatimaton, mutta se toimii hyvin pikaisena sukelluksena Suomen urheilun historiaan. Museo perustettiin 1930-luvulla suuren suksikeräyksen aineistojen tallentajaksi. Museon tehtävänä on tallentaa suomalaisen urheilun kansalliskokoelmaa.

Museossa on muun muassa Matti Nykäsen mitaleja, Jari Litmasen pelipaitoja, Mika Häkkisen ajohaalari, vanhoja keihäitä, luistimia, piikkareita ja paljon muuta.

Museossa on pysyvä perusnäyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä. Museon kiertää melko nopeasti läpi. Museota leimaa jonkinlainen kotikutoisuus. Suomalaisen urheilun tarinan voisi esitellä elävämminkin.

Pituushyppääjä Tommi Evilän kisa-asu Helsingin MM-kisoista 2005.

Urheilumuseossa voi jättää terveisiä idoleille.

3. Eläintarhan kenttä

Olympiastadionilta kun lähtee ja kävelee mäen nyppylän toiselle puolelle, saapuu legandaarisen maineen saavuttaneelle Eläintarhan kentälle. Kenttä valmistui 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja siellä on juostu lukuisia Suomen- ja maailmanennätyksiä. Kentällä pelattiin Suomen jalkapallomaajoukkueen ensimmäinen peli, vastassa oli Ruotsi ja vuosi oli 1911 (Kuinka ollakaan, Suomi hävisi 2-5). ”Eltsun” kentällä oteltiin myös ensimmäinen yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaottelu. Silloin elettiin vuotta 1925 (Suomi voitti ottelun 99-85!). Eläintarhan kenttä oli urheilun ykkösnäyttämö Helsingissä ennen Olympiastadionin valmistumista.

Eläintarhan kentän paviljongissa on mm. kahvila.

Eläintarhan kentälle voi kuka vaan mennä kokeilemaan mihin aikaan taittuu 400 metriä tai miten pitkälle leijailee pituushyppypaikalla. Jos kenttä ei ole varattu, se on kaikille avoin paikka.

Muistolaatta paviljongin seinässä.

Eläintarhan kentän paviljonkirakennuksen on suunnitellut arkkitehti Karl Hård af Segerstad. Hän oli Helsingin ensimmäinen kaupunginarkkitehti ja tunnettu erityisesti Pitkänsillan pohjoispuolisen alueen arkkitehtinä. Af Segerstad on suunnitellut muun muassa Hakaniemen hallin, Kallion kirjaston ja kivenheiton päässä Eltsun kentästä olevan Eläintarhan koulun. Lisäksi hän suunnitteli komean puutarhurin talon Talvipuutarhaan, joka sijaitsee niin ikään Eläintarhan mäellä. Jatketaan seuraavaksi matkaa sinne.

4. Talvipuutarha

Talvipuutarha avattiin 1893. Lasisen Talvipuutarhan edustalla on kaunis mäkeen rakenettu ruusutarha, jonka yli avautuu näkymät Töölönlahdelle. Kesäisin maisemaa voi ihailla kahvikuppi kädessä pihakahvilasta.

Talvipuutarhaan on ilmainen sisäänpääsy, ja se on puutarhan perustajan toive. Talvipuutarhan perustaja, kenraalimajuri Jakob Julius af Lindfors lahjoitti rakennuksen Suomen puutarhayhdistykselle, ja lahjoittajan toive oli, että puutarha pysyy avoimena ja ilmaisena kaikille kaupunkilaisille. Rakennuksen on suunnitellut uusrenessanssiin keskittynyt arkkitehti Gustaf Nyström, joka tunnetaan Säätytalon suunnittelijana.

Talvipuutarhassa on yli 200 erikoista kasviaa, iso osa niistä tropiikista. Puutarhassa voi ihailla muun muassa kameliapuita, kääpiöpalmuja, kuningasmagnoliaa ja kaktuksia.

5. Julkinen taide

Eläintarhan mäellä on runsaasti julkista taidetta. Tässä luettelo mitä löytyy:

– Henrik C. Borgströmin muotokuva (tehnyt Walter Runeberg, 1888). Borgström oli Eläintarhan puistoalueen perustaja. Veistos on Vauhtitien eteläpäässä mäen päällä.
– Jakob Julius af Lindforsin muotokuva (Walter Runeberg, 1909). Talvipalatsin perustajan patsas on Talvipalatsin edustalla.
– Kullervo puhuu miekalleen (C.E. Sjöstrand, 1868). Talvipuutarhan pihalla.
– Tahko Pihkala (Nina Sailo, 1987). Olympiastadionin ja talvipuutarhan välissä.
– Paavo Nurmi (Wäinö Aaltonen, 1925). Olympiastadionin parkkipaikan vieressä.
– Lasse Viren (Terho Sakki, 1994). Kisahallin edessä, kivenheitto Paavo Nurmen patsaalta.
– Konsertto Laaksolle (Denize Ziegler, 2001). Kapellimestarikoroke kallion päällä Urheilumuseon vieressä.
– Kohokuva (Kalle Räike, 1966). Jättimäinen teräsbetoniveistos Helsingin jäähallin pääsisäänkäynnin ulkoseinällä.
– Crescendo / Vuoden 1918 Kansalaissodan muistomerkki (Taisto Martiskainen, 1970). Jäähallin ja Eläintarhan kentän välissä.

Tässä kuvakoostetta veistoksista:

6. Uimastadion

Eläintarhan mäen retken voi päättää uimastadionille, jonka altaassa voi huuhtoa päivän päivän pölyt pois. ”Stadikka” on Helsingin suosituin maauimala, josa käy noin 5000 uimaria päivässä.

Olympiastadionin tapaan Uimastadion valmistui vuoden 1940 olympiakisoihin, joita ei sitten pidetty. Sodan aikana maauimala oli silli- ja juuresvarastona. Vuoden 1952 olympialaisissa sillit olivat vaihtuneet huippu-uimareihin. Uimastadionin on suunnitellut arkkitehti Jorma Järvi.

Uimastadion nähtynä Stadionin tornista.

PS. Mistä johtuu Eläintarhan nimi? Eihän alueella ole eläintarhaa eikä ole koskaan ollutkaan! Selitys: Eläintarhan mäestä tehtiin kansanpuisto 1800-luvulla, ja sen esikuvana oli Tukholman Djurgården. Aikanaan paikka oli myös yksi vaihtoehto eläintarhalle, joka lopulta rakennettiin Korkeasaareen. Nimi Eläintarha jäi kuitenkin sitkeästi elämään.

Eläintarhan mäestä saisi brändättyä kunnollisen päiväretkikohteen. Brändäys pitäisi aloittaa siitä, että mäelle asetettaisiin kunnolliset kyltit ja kartat, joissa on kerrottu mitä kaikkea mäellä on. Yhdet käyvät uimassa, toiset Talvipuutarhassa, kolmannet Stadionin tornissa, neljännet Kisahallissa. Mutta harva edes ajattelee, että asioita ja nähtävyyksiä voi yhdistää ja alueella voi kuluttaa vaikka koko päivän.

Tältä näyttävät Suomen Pankin taideaarteet

Suomen Pankki päästää jälleen yleisön katsomaan taideaarteitaan (9.-12.5.). Vuonna 2011 Suomen Pankkiin jonotettiin tuntikausia. Olisihan ne kiva taas nähdä, mutta jonottamaan en jaksa lähteä.

Vuonna 2011 otin taideteoksista kämäisiä kännykuvia:

Jottei näihin tarvitse tyytyä, niin Suomen Pankilla on hieno virtuaaliesittely taidekokoelmastaan. Se löytyy täältä.

Helsingin kartanot: Meilahti

Meilahden kartano

Sijainti: Tamminiementie 8

Mitä toimintaa: Kahvila-ravintola

Ravintola/kahvila: On, Tamminiementie Cafe

Erikoista: Vieressä Helsingin taidemuseon taideteoksia

Meilahden kartano on komeimmillaan Saunalahden rannan suunnasta katsottuna. Kartano sijaitsee rannasta nousevan mäen päällä. Valkoiseen puukartanoon vie vanhat kiviportaat, jotka eivät ole olleet virallisessa käytössä vuosikymmeniin.

Meilahden kartanossa on idyllinen kahvila, jossa aistii menneen maailman. Seinillä on upeat kakluunit ja katossa roikkuu koristeelliset kattokruunut. Kukkaset luovat tunnelmaa, seinille on ripustettu antiikkipeilejä, tauluja ja vanhanaikainen puhelin. Pöydät, tuolit ja sohvat ovat sellaiset kuin 1800-luvun herraskartanossa kuuluukin.

Meilahden kartanon nykyinen puurakennus sekä viereinen tanssiaissaliksi kutsuttu siipirakennus ovat 1800-luvun alkupuolelta. Kartanolla oli suuri puutarha ja maisemapuisto, joka ulottui nykyisen Tamminiemen pihalle asti. Kartanon huvimaja on edelleen Tamminiemen aitojen sisäpuolella. Kartanon pihalle vihreyttä tuovat euroopanlehtikuuset ja kyynelkoivu.

Kartanon alueen historia ulottuu 1400-luvulle saakka, ja 1500-luvun kartoissa puhutaan jo Mejlans-nimisestä paikasta. 1600-luvulla kuningas Kustaa II Aadolf lahjoitti ratsumestari Gert von Schützille (suom. Skytte) lukuisia kartanoita, mukana oli myös Meilahden kartano. Ratsumestarin kuoleman jälkeen kartano siirtyi Helsingin kaupungille. kaupunki oli siirretty Vanhastakaupungista Vironniemeen, ja Helsinki tarvitsi lisää maata. Sittemmin kartano on ollut muun muassa Saunalahden vastakkaisella puolella sijaitsevan Munkkiniemen kartanon aputilana sekä kenraalikuvernööri Fabian Steinheilin asuntona.

1840-luvulla kartanoa isännöi kreivi ja kreivitär Musin-Puskin. He järjestivät kartanossa juhlia, joista maineikkain on “venetsialainen juhla”, jota varten kartanon edustan salmeen oli tehty keinotekoinen saari, jossa Pietarista tuotu mustalaisorkesteri viihdytti vieraita.

Jos haluaa tutustua jugend-ajan puuhuvila-arkkitehtuuriin, niin kannattaa tehdä kävelykierros Meilahden kartanon ympäristössä.

Kartanon ympäristön huvilayhdyskunta alkoi muotoutua 1800-luvun loppupuolella, jolloin Helsingin kaupunki hankki kartanon ja sen maat, ja alkoi pilkkoa maita huvilapalstoiksi. Meilahdessa on edelleen lukuisia tuolta ajalta peräisin olevia puuhuviloita. Silta Seurasaareen valmistui 1892 ja ulkomuseotoiminta alkoi pari vuosikymmentä myöhemmin. Urho Kekkosen museona nykyisin toimiva Tamminiemi valmistui Meilahden kartanon viereen 1904.

Meilahden kartanon naapurissa toimi pitkään Helsingin taidemuseo, mutta se joutui kosteusvaurioiden takia lopettamaan toimintansa Meilahdessa vuonna 2012. Mutta pihalla on edelleen taideteoksia, joita voi käydä ihailemassa. Rannassa on Bernard Kirschenbaumin Helsinki Arch (1983). Museorakennuksen vieressä ovat Kalle Hammin Teetä kahdelle (2004) ja Alpo Jaakolan jännittävä taidepenkki Avoin syli (1972).

Tässä kuvakoostetta Meilahden kartanosta:

Created with Admarket’s flickrSLiDR.

Miten ilmainen Spotify nujersi minut – ja tyhjensi kaapin

Täällä oli cd-kokoelmani.

Taistelin pitkään sitkeästi maksullista Spotifyta vastaan. Kunnes lopulta puolisen vuotta sitten ilmaisen Spotifyn ärsyttävyys nujersi minut. En jaksanut enää sitä, että Jarkko Martikaista kuunnellessani väliin tulee Bruno Marsia ja muuta ”mainosmusaa”.

Maksullinen Spotify on tehnyt minusta musiikin suurkuluttajan – muutaman vuoden tauon jälkeen. Aina olen kuunnellut musiikkia, mutta pari vuotta meni aika vähällä kuuntelulla. Nyt taas Spotifysta kuuntelen musiikkia kaikkialla: töissä, kotona, bussissa, lenkillä.

Samalla kun olen palannut musiikin suurkuluttajaksi, minusta on myös tullut musakritiikin suurkuluttaja – ja sitä kautta ilmainen Sue on tullut suosikkilehdekseni. En millään ehdi tutustua kaikkiin maailman bändeihin ja artisteihin, joten siksi on hyvä, että on musiikin hc-harrastajia suunnannäyttäjinä. Tänä vuonna olen kuunnellut läpi kaikki levyt, jotka ovat Suessa saaneet vähintään 8/10 tähteä (usein katson vain tähdityksen, enkä välttämättä edes lue tekstiä). Joukkoon on mahtunut hauskoja löytöjä, kuten Pietarin Spektaakkeli, Tundramatiks, Kaveri Special, yms.

Spotify on siis muistuttanut minua kulttuurikritiikin tärkeydestä. Tärkeydestä nimen omaan kuluttajille. Kritiikit toimivat oppaina ja karttamerkkeinä. Eivät ne aina perille johdata, mutta niiden kanssa eksyminenkin on hauskaa.

Kun Spotify nyt on vienyt miehen mennessään, niin päätin myydä vanhat cd-levyni pois. 300 levyä lähti 300 eurolla Tori.fin kautta. Vain Beatles-kokoelmani säästin. Laskin asian niin, että sain cd-levyistä 300 euroa ja Spotify maksaa kympin kuussa, niin cd-levyt myymällä voin kuunnella Spotifyta ilmaiseksi noin 2,5 vuotta.

Eikä levyjä ole yhtään ikävä. Minun ja cd-formaatin välille ei ole koskaan kehkeytynyt tiivistä ja lämmintä suhdetta. CD on ollut vain tapa tallentaa musiikkia.

Pienehkön vinyylikokoelmani säästin. Olen kasvanut musiikkimaailmaan vinyylien parissa, ja se formaatti on edelleen lähinnä sydäntä. Olemme vinyylilevyjen kanssa kuin vanha aviopari – emme juuri kommunikoi keskenämme, mutta riittää että toinen on olemassa.

Helsingin kartanot: Tali

Talin kartano
Sijainti: Talin Puistotie
Mitä toimintaa: Helsingin Golfklubin omistuksessa
Ravintola/kahvila: On, Ravintola Talin kartano
Erikoista: Pihalla Helsingin paksuin puu

Suora on vaikuttavan näköinen. 500 metriä lankasuoraa ja kapeaa tietä, jota reunustaa korkeat koivut. Toisella puolella tietä vihertää golfkentät ja oikealla puolella on Talin siirtolapuutarha.

Suoran päässä on vanhat pylväät, jotka kertovat paikalla oleen joskus jykevät portit. Vieressä virtaa Mätäjoki. Se on nimestään huolimatta enemmänkin pieni puro. Mätäjoki lähtee Vantaalta, kiemurtelee halki Länsi-Helsingin ja laskee Isoon Huopalahteen.

Täällä joki soljuu Talin kartanon sivuitse ja halki golfkentän, joka ympäröi kartanoa joka suunnalta. Kartano on Suomen vanhimman golfseuran, vuonna 1932 perustetun Helsingin Golfklubin päämaja.

Vaikka kartano kuuluu golfklubille, se on kaikille avoin paikka. Kartanossa on tasokas kahvila-ravintola, jossa voi nauttia kahvit ja pullat tai sitten lounaan. Myös a la carte -lista löytyy. Aurinkoisena päivänä voi istua terassilla.

Kartanon historia ulottuu 1600-luvulle, mutta nykyinen empire-tyylinen kartano torneineen rakennettiin 1800-luvulla. Samaan aikaan valmistui kartanoa ympäröivä maisemapuisto. Päärakennuksen lisäksi alueella on kartanon tilanhoitajan asunto, viljamakasiini ja muita piharakennuksia. Kivinen viljamakasiini pihalla on 1700-luvun puolelta.

Vaikka kartanon historia ulottuu 1600-luvulla, niin varsinaisesti tila muodostui kartanoksi 1770-luvulla, jolloin sotakomissaari Gabriel Nyberg yhdisti Jönsasin, Reimarsin ja Martisin tilat. Nybergin vaimon Helena Christinan kerrotaan istuttaneen omin käsin ne koivut, jotka muodostavat kartanolle tulevan pitkän koivukujan.

Helsingin kaupungille Talin kartano siirtyi vuonna 1932, ja pian se olikin jo golfaajien hallussa. Nykyisen golfkentän ja Talin jalkapallokenttien kohdalla oli 1920-luvulta 1950-luvulle saakka kansainväliset mitat täyttävä laukkarata. Siellä kilpailtiin vielä Helsingin vuoden 1952 olympialaisissakin.

Kartanon pihalla on Helsingin paksuin puu, ympäryysmitaltaan yli kuusimetrinen tammi. Puu on rauhoitettu luonnonmuistomerkki.

Tässä kuvakoostetta Talin kartanolta:

Created with Admarket’s flickrSLiDR.

Retki Pitkäkoskelle ja Kuninkaantammelle

Tänään tein lasten kanssa retken Pitkäkoskelle. Olen pari kertaa lenkkeillyt siitä ohi, mutta koskaan aikaisemmin en ole varsinaisesti tutustunut alueeseen. Paikka on oikein mukava retkikohde.

Koski on Vantaanjoessa ja kosken toinen puoli on Helsinkiä ja toinen puoli Vantaata. Kosken ympäristö on hienoa luonnonsuojelualuetta, jossa kulkee polkuja ja siltoja. Kosken varrella on näköalatasanteita ja aluetta ympäröi seiväsaita.

Pitkäkosken alue on myös suosittu kuntoilijoiden keskuudessa. Siellä on kuntoilupaikkoja, haltiapolku ja talvisin hiihtolatuja. Pitkäkoski on Keskuspuistossa, joten sieltä on suora ulkoilureittiyhteys lähes Helsingin keskustaan saakka.

Pitkäkoskella on myös ulkoilumaja, jossa on kahvila. Tiedustelin kahvilan pitäjältä paikan historiasta, ja hän kertoi, että kahvilarakennus on viereisen vesilaitoksen vanha työmaaruokala, ja se on peräisin 1940-50-lukujen taitteesta.

Pitkäkosken ja Vantaanjoen vartta kulkee Kuninkaantammentie. Se on saanut nimensä tammesta, jonka on tarinan mukaan istuttanut Ruotsin kuningas 1600-luvulla. Tammi on edelleen olemassa ja se on rauhoitettu luonnonmuistomerkki. Tammi löytyy osoitteesta Kuninkaantammentie 20.

Helsinki on tiiviisti rakennettua kaupunkia (kuten kuuluukin olla), ja sen vastapainoksi on hienoa, että Pitkäkosken kaltaisia hiljaisia ja rauhallisia luontoalueita on myös olemassa. Pitkäkoskella sielu lepää – ja ruumis myös, jos ei keskity kuntoiluun.

Tässä kuvakoostetta Pitkäkoskelta:

Created with Admarket’s flickrSLiDR.

Linkkejä:

Pitkäkosken ulkoilumaja
Pitkäkoski Wikipediassa

Pihkalan Tahko se siellä

Helsingissä on monia julkisia veistoksia, osa todella upeita, osa melko mauttomia. Yksi mauttomimmista ratkaisuista on Lauri ”Tahko” Pihkalan patsas Olympiastadionin kupeessa.

Kuvanveistäjä Nina Sailo on kuvannut Pihkalan seisomaan ja kädessä Pihkalalla on kartta ja kompassi. Hän on siis suunnistamassa, joka oli Pihkalan lempipuuhia.

Mutta kun patsasta hieman kiertää, niin mikä kumma möykky siellä Pihkalan jalkojen takana on? Siellähän on tahko, juustotahko! Eiköhän tämä patsas olisi tullut toimeen ilman tuota yksityiskohtaa.

Siellä se on – tahko itse.

PS. Sivukirjaston pubivisassa taannoin kysyttiin, että minkä uudistuksen Pihkala toi kouluihin. Vastasimme, että välitunnin. Toinen yleinen väärä vastaus oli liikuntatunti. Oikea vastaus on hiihtoloma.

Kokoomuksen rivit rakoilevat Kivinokka-asiassa

Näkymä Kivinokan lintulavalta Vanhankaupunginlahdelle.

Kivinokka asunnoiksi vai virkistyskäyttöön? Tämä on ollut kuuma peruna Helsingin paikallispolitiikassa viime viikot ja kuukaudet. Mediassa on usein kerrottu, että kokoomus haluaa rakentaa Kivinokan.

Varmasti suurin osa kokoomuslaisista haluaa Kivinokkaan asuntoja, mutta puolue ei ole lainkaan niin yksimielinen asiasta kuin annetaan ymmärtää. Itä-Helsingin Kokoomuksen puheenjohtaja Ari Kähärä on kertonut, että heidän mielestään Kivinokka tulee säilyttää virkistysalueena. Hänen tietojensa mukaan ainakin Laajasalon Kokoomus on samaa mieltä. Ja molemmat edustavat Itä-Helsinkiä, siis aluetta jossa Kivinokka sijaitsee.

Itä-Helsingin Kokoomuksen Kähärä kirjoittaa Facebookissa näin (klikkaa kuvaa, niin saat sen isommaksi):

Kokoomuksen valtuutettu Jarmo Nieminen on tunnettu luontoihminen ja merellisen Helsingin puolustaja. Hän on myös Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja. Nieminen on ottanut myös voimakkaasti kantaa Kivinokan säilyttämiseksi virkistysalueena.

Niemisen allekirjoittamassa luonnonsuojeluyhdistyksen tiedotteessa (14.4) todetaan mm. seuraavaa:

”Rakentaminen on ohjattava jo rakennetuille alueille. Erityisen huolestunut yhdistys on erillispäätöksin katoavista Helsingin luonnon arvoalueista ja kaupungin yleiskaavan visiotyössä luonnostelluista suunnitelmista muuttaa luonnontilaiset virkistysalueet ”laadun parantamisen” nimissä rakennetuiksi puistoiksi.

Yhdistys ei voi hyväksyä Vartiosaaren, Kivinokan ja Viikin luonnonsuojelualueen rantojen kaavoittamista asuinkäyttöön. Alueet tulee kehittää kulttuuri- ja luontoarvoja kunnioittavalla tavalla virkistyskäyttöön.”

Olemme Kivinokka kaikille -liikkeen kanssa talven ja kevään aikana lähestyneet poliitikkoja aika laajalti, ja tiedustelleet heidän akntojaan Kivinokan suhteen. Kokoomuksen leirissä tuntuu ”gallupien” perusteella olevan aika moni muukin, joka haluaa Kivinokan säilyvän virkistyskäytössä.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää tänään Kivinokan tulevaisuudesta.

Helsingin kartanot: Herttoniemi

Herttoniemen kartano

Sijainti: Linnanrakentajantie 12
Mitä toimintaa: Museo
Ravintola/kahvila: On, Wanha Mylly
Erikoista: Kartanolle kehitelty ”suomenruotsalainen vastine Seurasaarelle”.

Herttoniemen kartanon päärakennus on 1810-luvulta, ja sen on suunnitellut arkkitehti Pehr Granstedt. Sitä ennenkin paikalla on ollut kartanorakennus ja 1700-luvulla Kartanon alueella oli Suomen ensimmäinen posliinitehdas.

Kartanon historiaan kuuluu lukuisia nimekkäitä Helsingin historian henkilöitä Johan Sederholmista lähtien. Mutta kartanon tunnetuin isäntä on Carl Olof Cronstedt, joka omisti kartanon kahteen otteeseen 1700-1800-lukujen taitteessa. Vara-amiraali Cronstedt muistetaan Suomenlinnan komentajana, joka luovutti linnoituksen venäläisille Suomen sodassa ilman taistelua. Tarinan mukaan Cronstedt sai venäläisiltä lahjuksia ja Herttoniemen kartanon ja Tammisalon välinen salmi ei jäädy koskaan, kun pohjalla kimaltaa Cronstedtin venäläisiltä saamat kultarahat.

Herttoniemen kartanon alueelle suunniteltiin 1920-luvulla ulkoilmamuseota, joka olisi ikään kuin ”suomenruotsalainen Seurasaari”. Pihalle tuotiin Knusbackan maatilan rakennukset Sipoosta. Mutta siihen se museoprojekti jäi. Knusbackan rakennukset ovat kartanon pihalla edelleen museona.

Kartanon puutarha on myös tutustumisen arvoinen ja hieno paikka piknikille. Puutarha on englantilaistyyppinen ja sen huvimajat ovat Carl Ludvig Engelin suunnittelemia.

Kartanon pehtoorin tuvassa on ravintola Wanha Mylly.

Tässä kuvakoostetta kartanolta:

Linkit:
Herttoniemen kartano
Ravintola Wanha Mylly
Kartano Wikipediassa

Tilastot kertovat Helsingistä

Vain 41 % helsinkiläisistä on syntynyt Helsingissä.

Helsingin kaupungin vuosittain julkaisema kirjanen Helsinki alueittain on taas julkaistu (voit lukea sitä täällä). Siinä on taas iltalukemista moneksi viikoksi! Tiedän, että aika monet ei jaksa sitä edes avata, joten tässä teille pari silmiin osunutta poimintaa Helsinki alueittain 2013 -raportista.

Helsinkiläisistä:

– Helsinki on nuorten, ei suurten ikäluokkien kaupunki. Helsingissä suurimmat ikäluokat ovat 23-33-vuotiaat, koko maassa 56-66-vuotiaat.
– Helsinkiläisissä perheissä on keskimäärin 2,65 henkeä.
– Kallion alue on sinkkujen paratiisia: Alppiharjussa 72 prosenttia asunnoista on sinkkukämppiä.
– Latokartano on lasten temmellyskenttää, siellä on eniten pieniä lapsia (0-6-v). Vähiten lapsia on Alppiharjussa.
– Eniten vanhuksia asuu Maunulassa ja Munkkiniemessä.
– Vähiten autoilijoita on Alppiharjussa ja Kalliossa, ja eniten Östersundomissa.
– Parhaat vuosisitulot ovat kulosaarelaisilla (48 397 e).
– Vähemmistö täällä on alkuperäisiä stadilaisia. Helsinkiläisistä 41 % on syntynyt Helsingissä.
– Jakomäki. Tuo eläväinen nukkumalähiö Pohjois-Helsingissä pääsi monien listojen kärkeen. Jakomäessä on eniten yksihuoltajia, korkein työttömyysaste (15 %), suurin vieraskielisten osuus (24,2%) ja eniten vuokra-asuntoja (67,9 %). Lisäksi Jakomäessä on pienimmät vuositulot (16 437 e).

Rakennuksista:

– Helsingissä on päiväkoteja 321 kappaletta. Lapsia niissä on 21 397 kpl.
– Julkisia rakennuksia kaupungissa on yhteensä 4500 kpl.
– Kaupungin kirjastoja 37. Uimahalleja 13. Kirkkoja 67. Alkoja 30. Ravintoloita 1599. Uimarantoja 27.

Tältä näyttää meno metron ohjaamossa

Kaupunkitoimittajien yhdistys kutsuttiin joitain aikoja sitten tilaisuuteen, jossa HSL ja HKL kertoivat kuulumisiaan. Tilaisuuden jälkeen toimittajat pääsivät kokeilemaan ajamista metrolla. Ei nyt sentään muun metroliikenteen sekaan menty, vaan ajettiin sellaista parin kilometrin testipätkää Roihupellossa.

Video on roikkunut koneella pian puoli vuotta, mutta tässä se nyt on (kuvaus Pauli Jokinen ja Marja Salomaa):

Lauttasaaren vesitornin säälittävä kohtalo

Lauttasaaren vesitorni tullaan purkamaan. Historioitsija ja kaupunginvaltuutettu Laura Kolbe teki vielä aloitteen, että vesitorni jäisi paikoilleen, mutta eipä ajatukselle kaupunginhallituksessa eilen lämmetty. Kolben aloite oli ehkä viimeinen yritys saada vesitorni pelastettua.

Lauttasaaren vesitorni on surullinen esimerkki siitä, miten historiallisesti arvokas rakennus joudutaan purkamaan sen takia, että se on historiallisesti arvokas.

Vesitorni on Suomen ensimmäinen ns. moderni vesitorni. Se on vuodelta 1958, suunnittelijana arkkitehti Ossi Leppämäki. Torni on Lauttasaaren näkyvä maamerkki, ja sillä on historiallista arvoa, koska se on erinomainen esimerkki oman aikansa vesitornirakentamisesta. Vesitorni on poistettu käytöstä 1996. Vesitorniin on suunniteltu kaikenlaista korvaavaa toimintaa, kuten liiketiloja, kahvilaa ja näköalatasannetta (jollainen siellä taitaa olla jo valmiina).

Mutta suojeluviranomaiset eivät juurikaan halua torniin muutoksia (”Kaupunginmuseo katsoo, että kaikki ehdotukset ovat uudisrakentamista eikä mikään ratkaisuista edistä vesitornin alkuperäisten rakennusosien säilymistä ja ovat näin ollen ristiriidassa rakennussuojelutavoitteiden kanssa.”)

Koska muutoksia ei tehdä, niin puretaan sitten pois. Joskus ei vaan ymmärrys riitä näihin kiemuroihin.

Vesitornin kunnostaminen maksaisi tosin yli 3 miljoonaa, ja se on paljon rahaa näinä aikoina. Silti olisin mielelläni nähnyt tornin pysyvän läntisen Helsingin maamerkkinä.

Lisähuomio:

Tänään on Kirjan ja ruusun päivä. Mutta juhla on kovin yksipuolinen: kirjoja juhlitaan, mutta vähemmän ruusuja. Kirjakaupat mainostavat tapahtumia ja kirjailijoita haastatellaan siellä täällä ja kirjoja myydään turuilla ja toreilla. Missä ovat kukkakauppiaat? Miksei kukkakauppaväki ole aktivoitunut samalla tavalla?

Kun laittaa Googleen ”Kirjan ja ruusun päivä”, niin tuloksena on linkkejä kirjakauppoihin, kustantamoihin, kirjastoihin, lehtien kulttuurisivuille, yms. Ensimmäisen 100 hakutuloksen joukossa ei ollut yhtään kukkakauppa-aiheista linkkiä. Enempää en jaksanut selata. Kukkakaupat – ryhdistäytykää!