Avoin kirje kaupunkisuunnittelulautakunnalle Kivinokasta

Makasin sängyllä kesäisenä yönä Kivinokalla pienessä mökissämme. Otsalampun valossa luin kirjaa Kesämaja appelsiinilaatikoista (2011), joka sisältää hauskoja tarinoita kesänvietosta Kivinokassa sekä kuvailua alueen historiasta.

Kivinokan tulevaisuus on vaakalaudalla. Yksi suunnitelma on, että alue kaavoitetaan kerrostaloalueeksi. Kirjaa lukiessa ymmärsin, että se olisi totaalista perinteiden ja historian kunnioituksen puutetta. Päätin, että aamulla kun herään, kirjoitan kirjeen ja lähetän sen sähköpostilla jokaiselle kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenelle. Pohjana käytin Helsingin Sanomiin kesällä kirjoittamaani yleisönosastokirjoitusta. Tällainen siitä tuli.

AVOIN KIRJE HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN JÄSENILLE,
Heinäkuu 2013.

Arvoisa päättäjä,

Tulette tämän valtuustokauden aikana päättämään Helsingin Kivinokan tulevaisuudesta. Vetoan teihin sen puolesta, että Kivinokka säilytettäisiin ulkoilu-, virkistys-, ja mökkeilyalueena ja sen toimintaa sellaisena kehitettäisiin systemaattisesti. Olen kaupunkikulttuuriin keskittynyt toimittaja ja Kivinokan mökkiläinen, ja vetoan teihin molemmissa rooleissa: mökkiläisenä ja monimuotoisen kaupunkikulttuurin puolestapuhujana.

Työväen mökkikylä

Helsinki on elävä kaupunki ja se kaipaa myös monimuotoista vapaa-ajanviettoa. Kivinokan pienet mökit ovat pienituloisemman väen vastine suurille merenrantahuviloille ja kalliille kesämökeille. Kivinokan mökkejä myydään kunnosta ja sijainnista riippuen 10 000 – 30 000 euron hintaan. Mistä muualta pääkaupunkiseudulta (ja lähikunnista) tavallisella työläisellä on varaa hommata kesämökki itselle? Ei mistään. Monilla ei ole varaa ostaa kesämökkiä koko elämänsä aikana, mutta Kivinokasta sairaanhoitajan tai kirvesmiehenkin perhe pystyy pienellä säästämisellä ja kohtuullisella lainalla hankkimaan kesäasunnon itselleen. Jos Kivinokka tuhotaan, vastaavaa paikkaa ei ole sen jälkeen juuri missään.

Ekologinen vaihtoehto

Kivinokka on hyvien kulkuyhteyksien takia myös ekologinen vaihtoehto kesän viettoon. Meidän perhe, kuten monet muutkin, tulee Kivinokkaan metrolla tai polkupyörillä ja vietämme kesää sähköttömässä mökissä. Se on paljon ekologisempaa kuin autolla ajaminen sukumökille toiselle puolelle Suomea. Helsinkiläisillä pitää olla erilaisia paikkoja viettää kesää, ja Kivinokka on olennainen osa elävää ja monimuotoista kaupunkikulttuuria. Kaupunkimökkiläiset myös kuluttavat lähialueen palveluita, ostavat ruokansa, vaatteensa, lautansa, naulansa ja kaasunsa täältä, eivätkä vie rahaa pois Helsingistä. Kivinokasta on myös kiva lähteä keskustaan viettämään ”turistipäivää”, käydä museoissa ja kaupoissa ja tulla illaksi takaisin.

Historiallinen Kivinokka

Kivinokka on täysin uniikki mökkialue lähellä pääkaupungin keskustaa. Kivinokassa on mökkeilty ja telttailtu jo 1900-luvun alusta alkaen. Monet mökit ovat vielä alkuperäisiä 1940- ja 1950-luvun mökkejä, jotka on tehty kaupunginarkkitehti Hilding Ekelundin piirrustusten pohjalta. Ne ovat aivan yhtä arvokas osa Helsingin arkkitehtuurin historiaa kuin Ekelundin suunnittelemat lippakioskit. Kivinokan aluetta pitäisikin käsitellä ikään kuin ulkoilmamuseona. Monet Kivinokan mökkiläiset ovat viettäneet siellä kesiään 60-70 vuotta. Toiset taas ovat rakentaneet hiljattain uusia mökkejä. Siellä historia ja nykypäivä kohtaavat. Ei sellaista arkkitehtoonista ja henkistä miljöötä saa tuhota.

Kasvojen kohotusta

Kivinokkaa pitäisi kehittää ja elävöittää entisestään. Vaikka helsinkiläisiä tulee Kivinokkaan ulkoilemaan, rannalle, kahville ja lintuja bongailemaan, niin alue pitäisi saada yhä enemmän kaikkien helsinkiläisten käyttöön, ei vain mökkiläisten. Se vaatii yhteistä ideointia ja ponnistelua sekä kaupungilta että kivinokkalaisilta. Kivinokkaan voisi rakentaa rantaravintolan, vierasvenesataman, vesibussiyhteyden, grillipaikkoja, jäätelökioskin suositulle rannalle, rantasaunan ja avantouintia, alueen historiasta kertovia tauluja/kylttejä, leikkipaikkoja lapsille, yms. Kivinokka olisi myös turisteille hyvin eksoottinen paikka.

Juhannusjuhlissa oli tänä kesänä enemmän väkeä kuin 50 vuoteen, väittivät vanhat kivinokkalaiset. Kaupunkilaiset siis osaavat tulla sinne, kun siellä tapahtuu. Enemmän pitäisi järjestää tapahtumia kaikille helsinkiläisille; lavatansseja lisää (tanssilava kun on jo olemassa), talviriehaa, valokarnevaaleja, tapahtumia lapsiperheille, yms. Kivinokan urheilukentät ovat hyvin vajaakäytössä. Kaupunki voisi kunnostaa ne: kentillä voisi järjestää koulujen urheilukilpailuja, palloliitto kaipaa kipeästi jalkapallokenttiä, rantalentopalloa, yleisurheilua. Kivinokassa mahdollisuudet ovat rajattomat.

Lisää mökkejä

Kivinokassa on monta sataa mökkiä. Mutta siellä on niin paljon tilaa, että joukkoon mahtuisi helposti lisää mökkejä. Nyt mökit ovat vain omistusmökkejä helsinkiläisille, mutta alueelle voisi tehdä myös erilaisia mökkejä: osaomistusmökkejä, vuokramökkejä yms.

Arvioisin, että alueen mökeistä noin 10-20 prosenttia on sellaisia, jotka on käytännössä hylätty: pihat ovat kasvaneet umpeen, katto on täynnä sammalta, maalit rapistuneet. Kenties kuuluvat jollekin perikunnalle tai vanhuksille, jotka eivät jaksa enää mökkeillä. Sille asialle pitäisi pystyä tekemään jotain. ”Hylätyt” ja hoitamattomat mökit pitäisi jotenkin vaikka pakkohuutokaupata eniten tarjoavalle, ja mökin omistajalle sitten 80 % kauppahinnasta. Halukkaita tulijoita olisi varmasti paljon.

Kivinokan rakantaminen asuinalueeksi ei ratkaise Helsingin asunto-ongelmaa suuntaan eikä toiseen, mutta tuhoaa uniikin ja historiallisen mökkiympäristön. Asuinaluetta on puolustettu metron läheisyydellä. Uskonpa, että asuinalueen hintataso tulisi sellaiseksi, että siellä asuisi lähinnä yksityisautoilijoita. Ja juuri metron läheisyys puoltaa Kivinokan paikkaa mökkikylänä: Kesämökki johon pääsee julkisilla on niin arvokas ja ainutlaatuinen asia, ettei sellaista ole varmaan missään muualla koko maailmassa.

Kesäisin terveisin,
Pauli Jokinen

Ja laitetaanpa tähän loppuun pieni slideshow Kivinokan kesästä:

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Kirjatorit lopetettu Helsingissä – harmin paikka

Olin aamulla menossa Tennispalatsiin elokuviin ja ajattelin piipahtaa Lasipalatsin Kirjatorin kautta. Mutta Kirjatori olikin lopetettu Lasipalatsissa, liikehuoneisto oli tyhjä.

Kun tuli takaisin Cult24-lehtemme toimitukseen, niin myyntitykkimme kertoi, että oli sattumoisin ollut aamulla puhelinyhteydessä Kirjatorin toimitusjohtajan kanssa. Johtaja oli sanonut, että Kirjatorit on Helsingistä lopetettu kokonaan, ja luonnehtinut Kirjatoria enää lähinnä ”pöytälaatikkofirmaksi.”

Kirjatorin kotisivuilla kerrotaan näin:

”Olemme lopettaneet Helsingin myymälämme Asematunnelissa, Lasipalatsissa ja kauppakeskus Columbuksessa, Turun myymälämme Hansan kauppakeskuksessa, Tampereen myymälämme Hämeenkadulla, Lahden myymälämme Kauppakeskus Karismassa ja Kuopion myymälämme Kauppakeskus Sektorissa. Toimintaame jatkavat yhä kauppakeskus Sellon Kirjatori, Jyväskylän Kirjatori kauppakeskus Forumissa sekä Kouvolan ja Lappeenrannan Kirjatori-myymälämme

Lisäksi Kirjatorin myyntipisteitä on avattu Filmtown-myymälöihin. Turun Eerikinkadulla, Piispanristissä sekä Kuopion Filmtownissa on jo Kirjatori-osastot!”

Harmi. Olen vuosien varrella tehnyt Kirjatorilla monia loistavia kirjalöytöjä, kuten tämän Laura Kolben ja Samu Nyströmin kirjan Helsinki 1918 – Pääkaupunki ja sota (Minerva), jonka ostin viidellä eurolla.

Olen kevään ja kesän aikana laittanut merkille, että muitakin kirjakauppoja on lopetettu. Lasipalatsissa oli kirjakauppa (jonka nimeä en muista, siinä Kirja kerrallaan-puodin paikalla) alle puoli vuotta kunnes lopetti. Pohjois-Haagassa Thalian aukiolla pitkään toiminut kirjakauppa lopetti keväällä, Toisella linjalla ollut kirjadivari lopetti. Eletään vaikeita aikoja. Ostakaa ihmiset kirjoja!
Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Jussi 69:n suurin urheilusuoritus

The Jussi 69.

MTV3:n järjesti tilaisuuden, jossa se esitteli syksyn ohjelmistoa lehdistölle. Paikalla oli liuta Maikkarin syksyn staroja, joita oli mahdollisuus jututtaa. Siellä oli myös The 69 Eyes -yhtyeen rumpali ja tämän syksyn Idolsin tuomari Jussi 69. Ajattelin, että kysäisen vaihteeksi jostain muusta kuin musiikista, joten tiedustelin miehen kovinta urheilusuoritusta. Vastaus kuului näin:

”Meidän keikka Sao Paolossa. Keskipäivän aurinko paistoi, meillä oli nahat päällä ja siellä oli jotain 34 lämmintä. Keikka kesti tunnin ja 10 minuuttia areenalla, jossa ilma seisoi. Pyörryin kyllä, mutta teknikko kaatoi päälleni ämpärillisen vettä ja sitten jatkettiin.”

Että näin. Oma historiani The 69 Eyes -bändin kanssa juontaa jopa parinkymmen vuoden taakse. 1990-luvun alussa ostin Turun Kultatalon toisessa kerroksessa olleen levykaupan alelaarista 69 Eyesin singlen, joka oli lohkaistu yhtyeen ensimmäiseltä levyltä (taisi olla jopa julkaistu ennen ensimmäistä levyä). Vinyylisinglen a-puolella oli Elvis-cover Burning Love erittäin svengaavana versiona ja b-puolella biisi Juicy Lucy. Vieläkin kyseinen lätty on jossain levykaappini kätköissä.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Guggenheim keskelle merta


Guggenheimia puuhataan jälleen Helsinkiin. Koska Guggenheim on vähintään yhtä paljon turismihanke kuin taidehanke, niin museoon saapuvien turistien määrän tulisi olla korkea, jotta siitä olisi hyötyä Helsingin talousalueelle. Yksi asia, jolla turistien määrään voi vaikuttaa, on mahdollisen museorakennuksen sijainti.

Tehdään kerrankin jotain rohkeaa ja poikkeuksellista: Rakennetaan Guggenheim johonkin Helsingin edustan saarista. Sieltä on vapautumassa monia sotilassaaria, joten niistä joku joutaa mainiosti Guggenheimin kodiksi. Esimerkiksi Vallisaari tai Isosaari olisi hieno paikka museolle.

Guggenheimin lisäksi saareen voisi rakentaa ravintolan ja kahvilan. Lautat ja vesibussit kuljettaisivat matkustajavirtaa Kauppatorilta ja Hakaniemestä. Siinä tulisi töitä myös uusille vesibussiyrittäjille.
Kesäinen vesibussireitti voisi samalla matkalla koukata Korkeasaaren ja Suomenlinnan kautta. Talvella Guggenheimiin voisi hiihtää jäitä pitkin. Tämä olisi suurta eksotiikkaa turisteille. Samalla he tutustuisivat Helsingin kauniiseen saaristoon, joka juuri tällä hetkellä on säälittävässä vajaakäytössä.

Guggenheim keskellä merta olisi sellainen nähtävyys, josta puhuttaisiin ympäri maailmaa.

Museoissa koetaan taidetta tai opitaan historiasta. Silti museo jää usein mieleen arkkitehtuurinsa tai sijaintinsa takia. Parhaat kokonaiselämykseni olen saanut juuri museoista, jotka ovat arkkitehtuuriltaan kiinnostavia, kuten Dali-museo Figueresissa tai arkkitehti Daniel Libeskindin suunnittelema juutalaismuseo Berliinissä. Myös sellaiset museot ovat tehneet vaikutuksen, jotka ovat jotenkin erikoisessa paikassa, kuten Fondation Maeghtin museorakennus korkean mäen päällä Saint-Paul-de-Vencen pikkukylässä tai Fernand Leger -museo Biotin kylässä Etelä-Ranskassa.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Tarvitaanko keskustakirjastoa?

Kirjaston arkkitehtuurikilpailun voittanut työ.

Hölmöläisten puuhalta vaikuttaa. Nimittäin keskustakirjaston kustannuslaskelmien tekeminen. Ainahan se menee niin, että suurten rakennushankkeiden budjetit paisuu alkuperäisistä suunnitelmista, kun eteen tulee yllättäviä menoja. Mutta miten on mahdollista, että Töölönlahdelle suunnitellun keskustakirjaston budjetti nousi kuukaudessa 15-20 miljoonaa, vaikkei edes rakentamista ole aloitettu?

Kesäkuussa kaupunki arvioi kirjaston hinnaksi noin 75 miljoonaa euroa, mutta yht’äkkiä heinäkuussa budjetti onkin jo paisunut yli 90 miljoonaan (asiasta kirjoittaa HS). Syitä äkkinäiseen hinnannousuun on kolme: tontille tehtävät maanrakennus- ja paalutustyöt nostavat hintaa 6 miljoonalla, sisustukseen menee toiset 6 miljoonaa ja mahdollisen Keskustatunnelin takia pitää louhia maata 3 miljoonalla eurolla. Tuskin yllätykset jäävät tähän.

Miten ihmeessä kirjaston alkuperäiseen budjettiin ei ole sisällytetty sellaisia asioita kuin pohja- ja paalutustyöt sekä kirjaston sisustus? Ovatko virkamiehet ajatelleet, ettei iso talo lahden rannalla tarvitse paalutusta (etenkin kun alueelle on rakennettu jo paljon taloja, joista voi ottaa esimerkkiä)? Ja miksi tulee yllätyksenä, että kirjasto pitää myös sisustaa?

Ja sitten Keskustatunneli. Kaavan mukaan tunneli tulisi menemään kirjaston alta, joten sille pitäisi louhia tilat valmiiksi, vaikka ei ole mitään takeita siitä, että tunneli tulee koskaan toteutumaan. Pahimmassa tapauksessa siinä menee 3 miljoonaa kankkulan kaivoon. Ja tunnelia on suunniteltu jo pitkään; miten se voi tulla yllätyksenä, että linjaus kulkee suoraan kirjaston alta?

Herää kysymys, että tarvitaanko keskustakirjastoa lainkaan, varsinkaan tässä taloustilanteessa. Tietysti uusi keskustakirjasto olisi hieno ja varmasti löytäisi kävijänsä (etenkin jos se olisi toteutettu samalla tyylillä kuin Turun uusi pääkirjasto, ja koska nykyinen pääkirjasto on sijoitettu niin idioottimaiseen paikkaan kuin Pasila). Mutta Helsingin nykyinen kirjastojärjestelmä on mielestäni oikein toimiva, kattava ja palvelee kaupunkilaisia hyvin. Uusi kekustakirjasto olisi kiva, vaan ei missään nimessä välttämätön.

Perussuomalaiset ovat ainoana puolueena esittänyt kannan, että nykyisessä taloustilanteessa uusi kirjasto on liian kallis. Tällä kertaa kallistun komppaamaan heitä.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Lehden taittoa

Olen työskennellyt lehtien toimituksissa, joissa on hienot Planner-ohjelmat, joilla suunnitellaan lehden taittoa ja sisältöä. Meillä Cult24:ssä se tehdään näin.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Meilahdessa ja Seurasaaressa: Volter Kilpi, Kekkonen ja Liksom

Vierailen Seurasaaren ulkomuseossa ainakin kerran kesässä. Viime kesä oli poikkeus, enkä käynyt kertaakaan. Nyt kävin taas vuoden tauon jälkeen ja siellä oli tapahtunut huikeita asioita: Iisalmen pappila ja Kahiluodon kartano olivat avautuneet yleisölle ja myös aikaisemmin kiinni ollut metsästäjän maja sillan pielessä oli avautunut kahvilana.

Metsästäjän maja.

Iisalmen pappila.

Kahiluodon kartano.

1920-luvulta peräisin oleva kirkkoaitta oli saanut uutta lavastusta. Joku humoristi oli käynyt asettamassa aurinkolasit pöydälle.

Uutta rekvisiittaa pöydällä.

Satunnainen Seurasaari-päivä tarjosi myös yllätyksiä. Saaressa oli käsityöpäivät ja Matleenan markkinat. Käsityöläisiä laidasta laitaan oli tekemässä ja myymässä tuotteitaan. Kävi niin kuin minulle käy markkinoilla aina: käsityöläisiä ja käsityötuotteita on oikein hauskaa katsoa, mutta harvoin tulee mitään ostettua. Ei tullut nytkään.

Käsityömarkkinat.

Sitten oli vuorossa nukketeatteriesitys (joka on muuten taiteenlajina kovin aliarvostettu ja mediassa liian vähän huomioitu) Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika. Esitys oli toteutettu pitkälti samalla porukalla, joka on aikaisempina kesinä Seurasaaressa esittänyt loistavaa Puupoika-esitystä. Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukaelma Volter Kilven klassikosta Alastalon salissa. Itse kuulun siihen valtavaan enemmistöön, joka ei tuota tiiliskiveä ole lukenut – toisin kuin esityksen tekijät: Ohjaaja Elina Lajunenon lukenut kirjan jo kahdesti ja tunnustautuu faniksi, näyttelijä Timo Väntsi omistaa jopa ”Olen lukenut Alastalon salissa” -t-paidan, toinen näyttelijä Merja Pöyhönen luki teoksen keväällä, musiikista vastaava Olli Kari on lukenut kaikki Volter Kilvet jo teini-iässä ja nukeista ja lavastuksesta vastaava Outi Herrainsilta on lukenut teoksen ihan oikeassa kajuutassa. Näin kerrotaan esityksen käsiohjelmassa.

Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukava kesäinen klassikkopäivitys. Vaikka yleisössä oli paljon lapsia, uskon että aikuiset saivat esityksestä kuitenkin enemmän irti. Kannattaa käydä katsomassa, esityksiä elokuun 11. asti.

Alastalon salissa.

Seurasaaren lipunmyyntikioski ja sen vieressä oleva toinen lähes identtinen rakennus ovat myös hauska osa Helsingin taloushistoriaa ja kulttuurihistoriaa – ne näet ovat Helsingin vanhimmat kioskirakennukset ja ne on siirretty Seurasaareen Eläintarhan alueelta. Satunnaiset turistit eivät asiaa tosin tiedä, sillä siitä ei ole sanallakaan missään mainittu. Vinkki Seurasaaren porukalle: Laittakaa kioskien viereen kyltti, joka kertoo niiden historiasta, kuten muidenkin rakennusten yhteydessä on.

Vanhat kioskirakennukset.

Seurasaaren jälkeen tuli vielä piipahdettua Tamminiemien Cafe Adjutantissa, jossa on Rosa Liksomin Kekkos-aiheinen näyttely. Liksomin naivistinen tyyli tuntuu tuoreelta vuosi vuoden jälkeen. Maalauksista ei oikein saa kuvaa ihaileeko vai kritisoiko ne kohdettaan. Uskon, että Liksomilla itselläänkin taitaa olla ristiriitainen suhde Kekkoseen.

Liksomin Kekkos-taidetta.

Samalla tuli vielä tarkastettua Tamminiemi, joka remontin jäljiltä avattiin avattiin viime vuonna. Huomioni keskittyi lähinnä huoneiden seinillä oleviin hienoihin taideteoksiin. Seinät ovat täynnä kotimaista huipputaidetta, kuten Reidar Särstöniemeä ja Essi Renvallia. Joskus täytyy tehdä Tamminiemeen vierailu, jolla voi keskittyä pelkästään rakennuksen taiteeseen.

Essi Renvallin veistos Tamminiemessä.

Vielä retken lopulla ohitimme 1970-luvulla puretun Villa Solhemin portaat. Portaiden yläpäässä on taulu, jossa on valokuva edesmenneestä Villa Solhemista ja vuodet, jolloin se on siinä paikallaan ollut. Enpä tiedä, mikä tekee Solhemista niin merkittävän, että sen kunniaksi on tarvinnut erikseen muistotaulu pystyttää. Olen kirjoittanut jonkin verran Meilahden historiasta, mutta Solhemin taustoista en tiedä mitään. Asia pitänee korjata.

Näiden portaiden yläpäässä sijaitsi Villa Solhem.

Muistokyltti.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Uusi idoli

Löysin Helsingin historiasta uuden idolin itselleni. Kalle Kärkkäinen (1907-1953). Jaa että kuka?

Nuorena kuollut Kalle Kärkkäinen oli alkujaan juankoskelainen, mutta helsinkiläistyi 1920-luvun alkuvuosina. Hän aloitti 13-vuotiaana pojankloppina Juankoskella tehtaalla valurioppilaana. Nuorena miehen alkuna hän saapui Helsinkiin täynnä unelmia. Aikomus oli lähteä merille. Hän kuitenkin päätyi tarjoilijaksi Korkeasaaren ravintolaan. Siellä hän eteni pian hovimestariksi. Lisäksi hän harjoitteli sirkusta sekä viulunsoittoa.

Vuonna 1929 Kärkkäinen työskenteli valurina Suomen Rautasänkytehtaassa. Hän ei kuitenkaan pitkään viihtynyt työntekijän asemassa, vaan päätti perustaa oman yrityksen. Alkupääoma oli vaivaiset 3500 markkaa. Riski kannatti, ja Kärkkäisen yrityksestä tuli alallaan Suomen suurin. Yrityksen tuotteita myytiin yli miljoona kappaletta. Minkä yrityksen Kärkkäinen perusti?

Kärkkäinen perusti Helsingin teräshuonekalutehtaan eli Hetekan. Hittituote oli siis Heteka-sänky. Kärkkäinen olisi tänä päivänä todellinen median lemmikki, klassinen ryysyistä rikkauksiin -tarina. Mikä 2000-luvun tuote olisi kotimaassamme samanlainen hitti, jollainen Hetekan sänky oli aikanaan? Mitä tuotetta olisi myyty yli miljoona kappaletta? Nokian puhelimet tulevat ensimmäisenä mieleen.

Valitettavasti mies kuoli sydänkohtaukseen jo 46-vuotiaana.

Tiedot Kalle Kärkkäisestä löytyvät kirjasta Made in Hki 1700-2012 – Helsinkiläisen työn helmiä kolmelta vuosisadalta. Kirja on Helsingin kauunginmuseon julkaisu, ja liittyy saman nimiseen näyttelyyn, joka on avoinna Hakasalmen huvilassa.

PS. Hetekan entisen tehtaan edustalla Vallilassa on sympaattinen hitsaajaa esittävä veistos. Veistoksen on tehnyt taiteilija Aukusti Veuro vuonna 1948. Olisiko tehdas ansainnut Kalle Kärkkäisen näköispatsaan  edustalleen? Ei. Tämä on hyvä. Hiljainen puurtaja.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Unohdettu mainossuunnittelija

Svenska Teaternin logo. Tutun näköinen, mutta kuka tietää sen suunnittelijan? Paljastan: Lasse Mårtenson. Harva muistaa tai tietää, että ennen muusikon uraa Mårtenson työskenteli mainossuunnittelijana. Hän suunnitteli useita logoja, kuten yllä olevan Svenska Teaternin logon, Uuden iloisen teatterin UIT:n logon ja oman levy-yhtiönsä Kompass Recordsin logon.

Itselleni tämä tieto tuli luettuani Mårtensonin tuoreet muistelmat Laiskotellen – Niin kuin minä haluan muistaa (Gummerus, 2013). Laiskotellen on arvokas ajankuva ja täynnä hauskoja anekdootteja, mutta kirja olisi ollut reippaasti kiinnostavampi ja täyteläisempi, jos Mårtenson olisi avautunut enemmän yksityiselämästään.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather