Kehitysvammaisten elämästä kertova tv-sarja Toisenlaiset frendit on ihan mainio ohjelma, jota tulee seurattu harmittavan vähän. Sain sarjaan uuden omakohtaisen ulottuvuuden, kun kehitysvammainen Mikko oli kiertämässä presidenttien patsaita Helsingissä. Oppaana hänellä oli minun kirjani Sunnuntaikävelyllä Helsingissä. Suurempaa kunniaa kirjailija tuskin voi saada!
Lähetin Helsingin kehitysvammatuki 57 ry:le sähköpostia, jossa kerroin olevani otettu siitä, että kirjani on löytänyt uuden ystävän. Toivottavasti viesti tavoittaa Mikon.
Toisenlaiset frendit näin viime kesänä Kivinokassa, kun he olivat mukana rosvopaistijuhlilla. Kirjoitin viestiin, että jos tulette myös ensi kesänä, niin pistän kirjaan omistuskirjoituksen.
Toisenlaiset frendit -ohjelman kyseinen jakso on Yle Areenassa (katsottavissa huhtikuun lopulle asti).
Matti ja Teppo räväytti ja teki räppibiisin Key-O:n kanssa. Kenellekään ei jää epäselväksi, mikä tuotemerkki videota on sponsoroinut. Tässä pari kuvakaappausta videosta.
Kluuvin kauppakeskus. Tuo kauppiaiden murheenkryyni vuosikymmenistä toiseen. Mitä tahansa kauppakeskuksessa tehdään, paikka ei tunnu lähtevän lentoon. Ei sitten millään.
Kortteli koostuu monista eri-ikäisistä osista, muun muassa vanhasta Elannon tavaratalosta, joka on vuodelta 1952. Viimeisin uudistus tehtiin 2011, jolloin tiloja ja konseptia uudistettiin. Pinta-alaa kauppakeskuksella on noin 10 000 neliötä, ja sinne mahtuu kymmeniä eri toimijoita.
Mutta ihmiset eivät vain löydä sitä. Kauppa ei käy. Suurella kohulla ja medianäkyvyydellä avattu maatilatori Eat & Joy lopetti syyskuussa 2013.
Mikseivät asiakkaat löydä kauppakeskusta? Sijainnista se ei ole kiinni. Vaikka Aleksanterinkadulla yleisesti kaupankäynti on (lehtijuttujen perusteella) hieman hiljentynyt, niin on Kluuvi kuitenkin sijainniltaan huippuluokkaa.
Ongelma lienee siinä, että kukaan ei oikein tiedä mitä siellä on. Se ei ole niin iso kauppakeskus, että siellä olisi kaikille jotain. Jos lähden esimerkiksi Selloon tai Kaareen, niin luultavasti löydän lähes kaiken tarvitsemani. Mutta jos tarvitsen vaikkapa vaatteita, jonkun kirjan, lääkkeitä apteekista ja näöntarkastuksen, niin en mene Kluuviin. Menen Itikseen tai Kamppiin.
Mitä Kluuvissa sitten on? Muistaakseni joku vaatekauppa ja ravintola. En ole ihan varma mikä ravintola ja mitä vaatekauppoja. Kluuvi ei ole jättänyt mitään muistijälkiä, vaikka aika usein paikan läpi kuljenkin. Siitä olen varma, etten sinne ainakaan rahaa ole jättänyt.
Nyt Kluuvin kauppakeskuksen yläkertaan avataan jättimäinen urheilu- ja vapaa-ajanliike. Norjalainen XXL valloittaa koko Kluuvin yläkerroksen (3000 neliötä) ja vielä osan kakkoskerrosta (700 neliötä).
XXL ei vielä yksin riitä Kluuvin pelastukseksi. Mutta nyt olisi hyvä tilaisuus profiloida Kluuvin keskus urheilun ja vapaa-ajan kauppakeskukseksi. XXL:n lisäksi kun sinne saisi lisää saman alan yrityksiä, kuntosalin, lisäravinnekaupan, golfvälinekaupan, urheiluasujen erikoisliikkeitä ja muita vastaavia. Kluuvin voisi pelastaa se, että se erikoistuisi selkeästi johonkin teemaan: tässä tapauksessa kuntoiluun ja ulkoiluun. Silloin ihmiset tietäisivät mitä Kluuvin kauppakeskus pitää sisällään.
Kirjoitin jokin aika sitten Stadin hyppyrimäistä. Facebookissa ja Twitterissä peräänkuulutin tietoa siitä, että missä kaikkialla hyppyrimäkiä on aikojen saatossa ollut.
Kiitettävästi tuli vinkkejä ja tietoa asiaan liittyen. Nouseva.comissa on mainio pieni hyppyrimäkihistoriikki, mutta kenties vielä suurempi kulttuuriteko on ollut kartan laatiminen, jonne on merkitty kaikki vanhat ”hyddat”. Kartta löytyy täältä.
Perustin Facebookiin kaikille avoimen ryhmän ”Helsingin historin harrastajat” (https://www.facebook.com/groups/helsinginhistorianharrastajat/), jonka tarkoituksena on, että kuka tahansa voi postata sinne kiinnostavia juttuja aiheista, jotka jollain tavalla liittyvät Helsinkiin ja sen historiaan.
Itselläni tulee jatkuvasti kaupungilla liikkuessa vastaan kysymyksiä: kuka tuon patsaan on veistänyt, mikä tuon talon historia on, mitä tässä on ollu ennen, yms. Toivon, että Helsingin historian harrastajat -ryhmästä kehittyy ajan myötä sellainen paikka, jossa voi kysellä ja vaihtaa ajatuksia Helsingin historiasta (ja miksei nykyisyydestäkin) ja jakaa historiaan liittyviä kuvia.
Mutta sitten varsinaiseen asiaan: Facebookissa on jo valmiina jonkin verran ryhmiä/sivuja, jotka käsittelevät kaupungin historiaa. Ajattelin koota sivuja yhteen ja kirjoittaa aiheesta jutun Cult24:ään, mutta siinä tarvitsen lukijoiden apua. Tässä listaa niistä Helsinki-aiheisista fb-ryhmistä, jotka jo tiedän. Mutta kertokaa, mitä muita tiedätte, kommentoikaa alle / laittakaa linkkejä.
Kommentoi tähän alas, mitä Helsinki-aiheisia FB-ryhmiä/sivuja tiedät. Sivujen pitää siis jollain tapaa liittyä Helsingin historiaan (eli kierrätysryhmiä, tapahtumasivuja, yms. en tällä kertaa kaipaa tänne):
Nykyisin lenkkeilen paljon suositussa Pirkkolan urheilupuistossa, joka on osa Keskuspuistoa. Veikkaan, että harva siellä liikkuva ulkoilija tietää miten historiallisissa maisemissa urheilee. Pirkkolan urheilupuisto on nimittäin täynnä ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusraunioita. Juoksulenkki saa kummasti lisää kiinnostavuutta, kun pomppaa hieman sivuun pururadalta ja käy tutkailemassa noita juoksuhautoja ja luolan suuaukkoja.
Kun asuin Pitäjänmäellä, niin siellä tein myös usein ”linnoituslenkkejä”, jotka suuntautuivat Kokkokalliolle, Mäkkylään ja Patterimäelle. Nyt olen tehnyt samaa Pirkkolassa.
Venäläiset rakensivat puolustusrakennelmia ympäri Helsinkiä ensimmäisen maailmansodan aikana. Niiden tavoite oli suojata Helsinkiä mahdollisilta hyökkääjiltä. Onneksi vihollinen ei koskaan päässyt Helsinkiin asti, joten linnoituksissa ei käyty taisteluja (mitä nyt pikkuisen sitten sisällissodan aikana).
Linnoituksista on kirjoitettu paljon, mutta kunnollinen asiaan perehtyvä kirja on puuttunut. Onneksi arkeologi John Lagerstedt korjaa tilanteen ja julkaisee linnoituksia käsittelevän kirjan ensi syksynä (HS:n juttu aiheestä täällä). Toinen puute on se, että linnoituksista ei ole netissä selkeää karttaa, jonne kaikki rakennelmat olisi merkattu. Se helpottaisi meidän linnoistusbongareiden elämää.
Tässä kuvia Pirkkolan linnoitusrakennelmista ja alla kartta, jonne ne on sijoitettu.
Tuukka Temonen on saanut kokoomuksen suunnalta runsaasti lokaa niskaan Presidentintekijät-dokumentista. Kokoomuksen leirissä ei selvästikään ymmärretä taiteen tekemisen ja journalismin perusasioita.
Dokumentin tekeminen ei ole suoraviivaista puuhaa, joka etenee pisteestä A pisteeseen B käymättä missään muualla siinä välissä.
Ensin on idea. Sen jälkeen ideasta kehitellään käsikirjoitusta. Käsikirjoitus tarkoittaa dokumentin kohdalla suuntaviivoja siitä mitä pyritään tekemään. Jonkinlaista visiota siitä, millainen mahdollinen lopputulos voisi olla. Käsikirjoitukseen on hahmoteltu päähenkilöitä, kohtauksia, juonellisia ristiriitatilanteita, alkuja, keskikohtia ja loppuja. Käsikirjoitus ei ole samalla tapaa yksiselitteinen kuin näytelmäelokuvassa.
Usein jossain ideointivaiheen ja käsikirjoitusvaiheen rajamailla etsitään dokumenttiin päähenkilöitä, esitellään heille idea ja keskustellaan elokuvan tekemisestä – kuunnellaan toiveita, jalostetaan ideaa ja kehitellään kohtauksia. Dokumentin tekijä rakentaa päässään kaikesta kuulemastaan ja näkemästään elokuvalle aikajanaa.
Sitten alkaa kuvaukset. Koska kyseessä ei ole näytelmäelokuva, vaan dokumentaarisella tavalla kuvattu todellisuus, mitä tahansa voi tapahtua. Dokumenteissä ei koskaan kaikki mene alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan. Tilanteet muuttuvat. Joskus dokumentin henkilöt voivat vaihtua matkan varrella, uusia tulee ja vanhoja menee. Tiedänpä tapauksen, jossa kuvattiin erästä henkilöä, mutta kävikin niin, että lopulta dokumentin sivuhenkilö paljastui paljon kiinnostavammaksi kuin päähenkilö, ja hänestä tehtiin uusi päähenkilö. Joskus joku kuolee. Kuvauksia peruuntuu syystä tai toisesta.
Tarkoitan tällä sitä, että dokumenttielokuva ei ole koskaan valmiina sellainen kuin alussa on suunniteltu. Ja vastuu lopputuloksesta on taiteilijalla (Presidentintekijät-elokuvassa Tuukka Temosella), ei elokuvan päähenkilöillä. Jos vertaa lopputulosta ja alkuperäistä käsikirjoitusta, niin yksikään dokumentti maailmanhistoriassa ei ole samanlainen kuin käsikirjoitus. Ja myös Taru Tujusen tulisi tämä ymmärtää.
Usein käy niin, että elokuvassa esiintyvät henkilöt eivät ole tyytyväisiä lopputulokseen. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista. Mutta silti he eivät ole vastuussa lopullisesta elokuvasta. Heidän pitää hyväksyä se, että elokuvantekijä on taiteilija, jolla on visio, jota tämä parhaansa mukaan toteuttaa. Ei se kaikkia miellytä, eikä sen kaikkia pidäkään miellyttää. Ei elokuva saa olla kompromissi.
Olen usein törmännyt toimittajana samaan asiaan. Siihen, että jutun kohde ei ole ollut mielissään jutusta, ja haluaa vaikuttaa lopputulokseen. Journalistin ohjeiden mukaan päätösvaltaa jutuista ei saa antaa toimituksen ulkopuolelle. Toimittaja on vastuussa lopputuloksesta, oli se sitten hyvä tai huono.
Sama pätee dokumenttielokuvien tekijöihin moninkertaisesti. Heidän ei pidä alistua painostuksen edessä, vaan seurata omia visioitaan. Vain hänellä on näkemys siitä, mikä on paras mahdollinen elokuva.
En ole Presidentintekijät-elokuvaa nähnyt. Mutta jos se on hyvä ja tarkkanäköinen, sillä voi olla mahdollisuudet jäädä kotimaisen elokuvan historiaan (tai politiikan historiaan). Mutta jos Taru Tujunen saisi päättää lopputuloksesta, kukaan ei varmuudella muista elokuvaa enää parin vuoden päästä.
Miltä elokuvan historia näyttäisi, jos päähenkilöt saisivat aina vaikuttaa lopputulokseen?
Olin Helsingin taidemuseon Chaplin-näyttelyn lehdistötilaisuudessa ja vaihdoin muutaman sanan museon henkilökunnan kanssa. Keskustelimme lähinnä museon tulevasta remontista ja siitä miten hienot tilat museo saa, kun se levittäytyy Kulttuurin museon tiloihin. Museo ottaa käyttöönsä myös Tennispalatsin alakerrassa olevan kebab-kioskin tilat.
Museo on suunnitellut siirtävänsä hallitsemansa Kluuvin gallerian Tennispalatsiin. Vasta myöhemmin tuli mieleeni, että onkohan se kebab-paikka tarkoitettu uudeksi galleriatilaksi. Aika näyttää.
Vasemmalla oleva kuva on esillä parhaillaan Hakasalmen huvilassa Rasvaletti-näyttelyssä. Kuvassa lapset seisovat Maunulan hyppyrimäellä 1960-luvulla.
Olimme talvella perheen kanssa ulkoilemassa Keskuspuistossa, kun satuimme samaan paikkaan, jossa tuo kuva 1960-luvulla oli kuvattu. Luulin ensin, että betonirakennelmat kuuluvat 1. maailmansodan linnoitusrakennelmiin. Sitten muistin kuvan näyttelystä ja tajusin, että olemmekin Maunulan entisen hyppyrimäen kohdalla. Otinpa sitten kuvan omista lapsistamme samassa paikassa.
Helsingissä on taannoin ollut runsaasti hyppyrimäkiä, muun muassa Haagassa, Alppilassa, Maunulassa ja monissa muissa paikoissa. Mihin kaikki hyppyrimäet ovat hävinneet?
Laitoin viestin Urheilumuseon johtajalle Pekka Honkaselle (joka tietää urheilusta kaiken) ja kysäisin asiaa. Honkanen vastasikin nopeasti, ja vastaus on hyvin arvattava: harrastajamäärän vähyys, kallista ylläpitää ja turvallisuusriskit.
Lisäys tekstiin 12.3.
Peräänkuulutin Facebookissa tietoa siitä, missä kaikkialla Helsingissä hyppyrimäkiä on ollut. Vastauskia tuli paljon, ja tässäpä pari oivallista linkkiä aiheeseen:
Testasin mitä Kirjamessuilla saa messulipun eli 16 euron hinnalla. Tavoitteena oli löytää 16 eurolla mahdollisimman monta mahdollisimman laadukasta kirjaa.
Tällaiset kirjat löytyivät 16 euron yhteishintaan:
Samuel Beckett: Malone kuolee (2 euroa) Henriikka Tavi: Toivo (3 euroa) Loel Zwecker: Uusi maailmanhistoria (2 euroa) Kai Ekholm: Haavoittuneet kirjastot (2 euroa) Nikokai Gogol: Taras Bulba (1 euro) Kari Uusitalo: Tarkastelija – Aarne Tarkas ja hänen elokuvansa (2 euroa) Petri Nevalainen: Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri (2 euroa) Markus Hotakainen: Alavilla mailla hallanvaara (2 euroa)
Yhteensä 16 euroa ja 8 kirjaa. Kirjamessuillakin pärjää siis halvalla, jos haluaa.
Sain tänään harvinaisen tilaisuuden päästä tutustumaan liikemies Kyösti Kakkosen Helsingin kotiin. Siellä järjestettiin medialle tilaisuus, jossa esiteltiin Harri Kalhan kirja suomalaisesta designista.
Kyseessä on liikemiehen kakkoskoti. Kakkosen kakkoskoti ja vielä kakkoskerroksessa. Eikä mikään vaatimaton kakkoskoti olekaan: design-huonekaluja, kallista taidetta, yms. ”Maalaispojan vaatimaton kaupunkiasunto,” Kakkonen itse luonnehti.
Kakkonen suojelee tarkoin yksityisyyttään (ymmärrän hyvin, tekisin aivan samoin hänen asemassaan). Kotia ei saanut kuvata sisustuslehtityyliin. Osoitetta ei saa paljastaa. Mutta ihan salaa kuitenkin otin muutaman kuvan, ja esittelen ne nyt tässä. Olkaa hyvä, Kyösti Kakkosen Helsingin asunto:
Olohuoneen matto.
Mangosmoothie.
Keittiön pöytä ja servetti.
Kyösti Kakkonen itse.
Keittiön tuoli.
Olohuoneen tapetti.
Olohuoneen parkettilattia.
Kyösti Kakkosen verhot.
Peitto sohvalla.
Yksityishissi viinikellariin. Huom! K ja 2 = Kyösti Kakkonen.
Sinne viinikellariin kun päästiin, niin siellä sai kuvata Rut Brykin teoksia. Se olikin hieno paikka. Kuvasarja siitä löytyy Cult24:n sivuilta.
Ateneumissa avautui viime viikolla Järven lumo -näyttely, joka kertoo Tuusulanjärven rannalla asuneesta taiteilijayhteisöstä. Järven rannalle ateljee-huvilansa perustivat muun muassa Pekka Halonen, Juhani Aho, Jean Sibelius ja runoilija J.H. Erkko.
Näyttely kertoo heidän taiteestaan, mutta myös taiteilijaelämästä Tuusulanjärven rannalla. Taiteilijaelämä kauniin järven rannalla muiden taiteilijoiden ympäröimänä kuulostaa romanttiselta. Mutta oliko elämä siellä niin auvoista?
Näyttelyn kuraattori professori Riitta Konttinen kirjoitti näyttelyyn liittyen kirjan Onnellista asua maalla – Tuusulanjärven taiteilijayhteisö (Siltala). Näyttelyn lehdistötilaisuudessa hän vitsaili, että ehkä kirjan nimen perään olisi pitänyt liittää kysymysmerkki: Onnellista asua maalla?
Mutta heti perään hän totesi, että kyllä se maalainen elämätapa sopi näille taiteilijoille. Konttisen mukaan eniten ongelmia oli Juhani Aholla. Ja se johtui siitä, että kirjailija rakastui vaimonsa Venny Soldan-Brofeldtin pikkusiskoon Tillyyn. Se aiheutti monenmoisia ongelmia.
Tätä taustaa vasten onkin hauskaa, että Ateneumin näyttelyyn on saatu esille Vennyn maalaama muotokuva pikkusiskostaan Tillystä. Täsmälleen ei tiedetä milloin maalaus on maalattu. Mutta vasta nyt yksityiskokoelmiin kuuluva maalaus on ensimmäistä julkisesti esillä.
Kävin tänään lounaalla Juttutuvassa Hakaniemessä. Kuten tunnettua, Juttutupa on perinteikäs työväenravintola SDP:n korttelissa. Työväen henki on läsnä myös kellarikerroksen vessakäytävässä. Siellä on seinällä ryhmäkuva Työväenedustajain kokouksesta vuodelta 1893.
Kuvan alareunassa on lista kuvassa olevista herroista. Tuttuja sukunimiä vilisee: von Wright, Erkko, Ansas, Lyly, Drockila, Brander, yms.
Mutta miksi ihmeessä hieno historiallinen kuva on piilotettu kellarikäytävään?
Kirjassani Kulttuurikävelyllä Helsingissä esittelin taidekohteita, jotka ovat julkisilla paikoilla, mutta hieman piilossa. Yksi esittelemäni taideteos oli Kalevala Korun lippulaivamyymälässä Unioninkadulla ollut Louhi-patsas. Patsaan on tehnyt Emil Halonen vuonna 1940.
Emil Halosen Louhi-patsas Unioninkadun myymälässä.
Patsaan alkuperää oli hieman työlästä selvittää. Sain selville, että patsashankkeen alullepanija oli Elsa Hautarepo, joka oli kirjailija ja Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtaja. Patsashanketta vauhditettiin myymällä koruja, ja näin sai alkunsa myös Kalevala Koru. Mutta mihin patsas sijoitettiin, missä se oli vuodesta 1940 lähtien?
Kirjaa tehdessäni tiedustelin asiaa Kalevala Korun viestintäosastolta, joka ei silloin osannut minua auttaa.
Eräässä toisessa yhteydessä luin Keskuskadulla sijainneesta ravintola Kestikartanosta, jonka arkkitehti Aarne Ervi oli sisustanut. Ravintola oli talonpoikaistyyliin sisustettu, ja se kuului Kalevalaisten Naisten Liitolle. Ravintola lopetti vuonna 1967.
Sitten kävi niin, että äitini osti Turusta kirpputorilta Helsinki-aiheisen opaskirjan vuodelta 1950 ja lahjoitti sen minulle. Kirja lienee tehty oppaaksi olympiaturisteille, sillä siinä on tekstit suomen lisäksi myös ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi (venäläisiä kisaturisteja ei siis odotettu). Tuossa kirjassa oli esitelty kuvan kanssa myös Kestikartano-ravintola, ja kun oikein tarkkaan kuvaa katsoo, niin mikäs siellä taustalla onkaan? Aivan oikein, Louhi-patsas siellä on.
Kuva Helsingin opaskirjasta vuodelta 1950.
Selvisi siis että patsas oli ollut Kestikartanossa vuoteen 1967 asti, ja sitten siirretty Kalevala Korun myymälään.
Tänä vuonna Kalevala Korun lippulaivamyymälä muutti Unioninkadulta Esplanadille. Kävin liikkeessä katsomassa, miten Louhi on uuteen myymälään sijoitettu. Harmikseni huomasin, ettei sitä ole siellä lainkaan. Tiedustelin asiaa, ja Kalevala Korun edustaja kertoi, että Louhi on firman päämajassa Pitäjänmäellä. Se on sijoitettu henkilökunnan tiloihin, eikä sitä pääse noin vain enää katsomaan.
Aikaisemmin Louhi otti Kalevala Korun asiakkaat vastaan ulko-ovella, nyt asiakkaita tervehtii yrityksen mainoskasvo Michael Monroe. Ajat muuttuu, Kalevala Koru sen mukana.
Kultturilehti Cult24 Magazine on nyt ilmestynyt tasan vuoden. Te, jotka olette kiinnostuneita siitä, miten pientä kulttuurilehteä tehdään, niin kerronpa teille kulttuurilehti Cult24:n viikosta. Pidin päiväkirjaa viikon ajan. Juuri sen viikon, jolloin Cult24 Magazine taitetaan ja saatetaan painoon. Cult24 Magazine ilmestyy kerran kuussa, joten se taittoviikko on perinteisesti se kuukauden kiireisin viikko.
Olen Cult24 Median vastaava päätoimittaja, mutta koska olemme pienehkö media, olen myös toimittaja-toimistussihteeri-valokuvaaja-webmaster-sihteeri-siivooja. Joskus yritän olla myös graafikko, mutta AD:mme on usein vihjannut, ettei kannata.
Itseni lisäksi toimitukseen kuuluvat ihana AD-taittaja Hanna, runsaat 10 erinomaista avustajaa ja joskus mukana on toimitusharjoittelija, juuri tällä hetkellä loistava Veera. Myös kaksi uutteraa ilmoitusmyyjää kuuluu rinkiimme.
Pidin päiväkirjaa toimituksen rutiineista 24.9.-1.10, jolloin teimme lokakuun Cult24 Magazinea. Tällaista se on:
Tiistai 24.9.
Klo 9. Tulin töihin toimitukseemme Hakaniemeen. Päivitin nettiin pari ajankohtaista juttua ja uutista.
Klo 9.30.-11.00. Päivitin menokalenteria nettiin ja koostin menokalenteria printtilehteen. Jonotin Elisalle, joka oli lähettänyt turhan muistutuslaskun. Vastailin sähköposteihin ja päivitin Facebookia.
Klo 11-12. Syömässä Rennossa. Hyvät burgerit. Keskustelua median nykytilasta ja tulevaisuudesta.
Klo 12.-12.30. Sähköpostien lukemista ja vastailua. Saan päivittäin noin sata työasioihin liittyvää sähköpostia – tiedotteita, kyselyitä, työhakemuksia, yms. Osan deletoin heti, osan merkkaan myöhemmin luettavaksi, osan arkistoin jos on hyvä juttuidea ja tärkeimpiin reagoin heti. Pahinta on postit, jotka vaativat välitöntä päätöksentekoa, se keskeyttää ajatukset, jos on vaikkapa juttua kirjoittamassa.
Veera kirjoittaa juttua Maija Vilkkumaasta.
Klo 12.30.-14.00. Käyn Tehtaankadulla kuvaamassa Night Visionsin Mikko Aromaan, josta on juttu lehdessä. Kun tilasin avustajalta jutun, en muistanut ilmoittaa, että hän kertoisi haastattelupaikan ja -ajan, jotta kuvauksen olisi voinut hoitaa samalla. Oma moka.
14-17.30. Menokalenterin tekoa, netin päivitystä, sähköposteihin vastailua. Klo 15 alkaen katson Guggenheim-tiedotustilaisuutta suorana netistä HS:n sivuilta.
Avustajamme soittaa, että eräs suunniteltu juttu meni puihin, pitää keksiä joku uusi juttu tilalle. Sanon että mietin hetken ja palaan asiaan (katsotaan nyt, muistanko palata 2 viikon kuluessa).
AD-taittajamme Hanna tulee huomenna taittamaan lehteä. Yleensä siihen mennessä kaikki materiaali on valmista, kaikki tekstit editoitu, kuvat kuvattu tai etsitty kuvapankeista. Nyt en ole ehtinyt editoimaan yhtään juttua vielä. Editoin sitten huomenna ja luovutan ne sitä mukaan taittoon.
Yritän käydä lehtistötilaisuuksissa ja -tapahtumissa niin paljon kuin ehdin, jotta pysyn kärryillä missä kulttuurimaailma lepää, ja ne ovat hyviä tilaisuuksia jututtaa ihmisiä ja löytää uusia kontakteja. Tänään jäivät väliin: Kirjamessujen tiedotustilaisuus, ooppera Don Pasqualen tiedotustilaisuus, elokuvien Mieletön elokuu ja 2 Guns lehdistönäytökset, Guggenheim-tilaisuus (sen näki netistä) ja EMMAn uuden näyttelyn lehdistötilaisuus.
Lisäksi piti ottaa kantaa erääseen sisältömarkkinointikysymykseen, mutta sen ehtii tehdä myöhemminkin. Lounassetelit piti tilata, sen teen huomenna. Heti amulla ekana.
Klo 21.-22.30. Periaatteistani huolimatta jatkoin töitä vielä kotona. Juttujen editointia ja palautteen antamista avustajille (usein kun avustaja lähettää jutun, alan käsitellä sitä, enkä aina edes muista kuitata että olen jutun saanut. Pahoittelut nyt samalla siitä, parannan tapani).
Keskiviikko 25.9.
Klo 9-11. Juttujen editointia, kuvien etsimistä kuvapankeista, otsikointia, kuvatekstien kirjoittamista. Elätin hieman toiveita, että olisin ehtinyt aamupäivällä katsomaan Selänne-elokuvaa (ainoa lehdistönäytös) ja Kiasman Hits-näyttelyn lehdistötilaisuuteen. En ehtinyt kumpaankaan, joten pitää tsekata ne myöhemmin. Taittaja-Hanna laittaa viestiä, että ehtii paikalle vasta puolen päivän aikaan.
Klo 11-12. Syömässä Oivan herkullista kaalipataa. Keskustelua kumpi on tärkeämpi, Guggenheim vai lastensairaala, vai onko kysymyksenasettelu absurdi.
Klo 12-14. Annan kuvia ja tekstejä taittajalle, jotta hän pääsee työn makuun. Meillä ei ole sisäistä verkkoa, joten siirrän matskut muistitikulla omalta koneeltani taittajan koneelle. Taittaja-Hannaa vähän jännittää, sillä hän kuvasi ensimmäistä kertaa lehden kansikuvan (Maija Vilkkumaa), ja esittelee sitä nyt minulle. Hieman epätarkka, mutta hyväksyn kuvan.
Taittajamme ja lehden ulkoasusta vastaava Hanna.
Pari avustajaa palautti tekstit vasta tänään, vaikka deadline oli kaksi päivää sitten. Pari avustajaa kyseli, mitä seuraavaan lehteen tehtäis. Ei hajuakaan, enkä ehdi yhtään ajatella asiaa. Kerran vastaavassa tilanteessa tuli juuri sillä hetkellä sähköposti, että Martti Servolta uusi levy ja kiertua. Forwardoin avustajalle tiedotteen, että tee tuosta. Ja vielä kansijuttu. Että pohditaanko juttuaiheita aina tarkkaan? Ei. Aina. Yleensä kyllä.
Klo 14-16. Kivinokan tulevaisuutta pohtivan työryhmän kokos Pressiklubilla. Siviiliharrastus. Miten sellaiseenkin olen suostunut mukaan (”kaiken hyvän puolesta, kaikkea pahaa vastaan, jne jne.”)…
Klo 16-17.30. Juttujen editointia. Sähköposteihin vastailua. Tilausvahvistusten arkistointia. Blogin päivistystä.
Ilmoitusmyynnin deadline on tänään. Nyt on siis selvillä, paljonko mainoksia lehteen tulee, minkä kokoisia ja minkä mallisia. Kaikkiaan tuli 40 mainosta, joista 3 kokosivun mainosta, 5 puolensivun mainosta, 6 kappaletta 1/4-sivun mainosta ja 26 kappaletta 1/8-sivun mainosta.
Torstai 26.9.
Klo 9-11. Päivitin nettiä ja somea.
Suunnittelin lehden rakennetta ja taittoa ja mainosten sijoittelua ja se onkin mukava palapeli. En koskaan tee sitä iltaisin, muuten menetän yöuneni, kun järjestelen palikoita päässäni (testattu on).
40 mainosta, lukuisia juttuja. Vasta tässä kohtaa, kun sijoittelen niitä paikoilleen, alkaa hahmottua lopullinen sivumäärä.
Taiton suunnittelua.
Meillä ei ole hienoja Planner-sivusuunnitteluohjelmia, vaan paperi ja kynä. Mainosten ja juttujen sijoitteluun tuo haastetta se, että yritämme sijoittaa mainokset ja jutut teemoittain: musajutut ja musamainokset vierekkäin, teatterijutut ja teatterimainokset suunnilleen samaan paikkaan (aina se ei ihan onnistu). Uskon, että se palvelee lukijoita ja mainostajia paremmin kuin se, että kaikki olisi ihan sikin sokin. Mutta se tuo tosiaan lisähaastetta taiton suunnitteluun. Ja vielä lisähaastetta tuo se, että saman firman mainokset ja jutut eivät ole vierekkäin. Esimerkiksi teimme jutun Espoon teatterin Esitystalos 2 -näytelmästä, ja kun olin mielestäni suunnitellut kaiken valmiiksi, huomasin että jutun vieressä on Espoon teatterin mainos. Se vaikuttaa tyhmältä ja epäuskottavalta, parempi sijoittaa ne eri paikkaan. Taitto uusiksi.
Taittaja-Hanna on jo ihan puhki, kun lähdemme syömään.
Taittajaa vähän väsyttää.
Klo 11-12. Sävelessä pinaattiraviolia.
Klo 12-16.30. Juttujen editointia ja lapioimista taittajalle. Aamupäivän aikana en ehtinyt lukea sähköposteja, joten niitä on lukematta 68 kappaletta. Hiljalleen puran sitä sumaa iltapäivän aikana.
Klo 16.30.-17.15. Kävin kävelyllä, postissa ja Hesessä syömässä Big Carolinan. Alkaa tulla verta neneästä, otan tiskiltä paperia mukaan, kävelen takaisin toimitukseen.
Klo 17.15.-17.30. Työtuoli lepoasentoon ja nenä kohti taivasta.
Klo 17.30.-20. Siviiliasioita. Kirjoitan puhtaaksi Kivinokka-lausuntoa kaupunkisuunnitteluvirastolle. Tarkoituksenamme on pelastaa historiallinen Kivinokka rakentamiselta. Klo 19 alkanut Lähes onnellinen mies Ryhmäteatterissa jää väliin. Liput olisi ollut.
Käyttämättä jäivät.
Perjantai 27.9.
Klo 9-11. Taittaja-Hannan kanssa kaivoimme sähköpostista ilmoitusaineistoa ja asettelimme niitä lehteen niille varatuille paikoille. Tämä työvaihe on yllätyksiä täynnä. Deadline ilmoituksille oli 2 päivää sitten. Käymme läpi sähköpostia ja huomaamme, että 10 ilmoitusta puuttuu kokonaan ja kolme on väärän kokoisia. Sitten ilmoitamme asiasta myyntimiehillemme, jotka hoitavat ilmoitusmyyntiä ja asiakassuhteita. He alkavat soitella ja kysellä missä mainokset viipyvät.
Sitten soitellaan.
Muutamat ovat unohtaneet mainokset kokonaan ja lupaavat lähettää ne heti maanantaina. Yksi mainostaja haluaa siirtää mainosta kuukaudella eteenpäin (sopimuksemme mukaan peruutukset on tehtävä 2 viikkoa ennen aineistopäivää, mutta usein katsomme näitä läpi sormien).
Ja yksi oli oma virheemme. Mainoksen ei pitänytkään olla tässä lehdessä, vaan vasta kuukauden päästä.
Klo 11-12 Pizzalla Rossossa. Keskustelemme Oskari Katajistosta, Jari Sarasvuosta, Ville Virtasesta ja Helsingin kaupunginteatterista.
Klo 12-16. Suunnittelen jo seuraavan lehden sisältöä ja pistän avustajille toimeksiantoja.
Taittaja-Hanna huomaa, että eräällä sivullamme on tyhjä kohta, joka pitäisi saada jotenkin täytettyä. Muistan, että kesäkuussa olin MTV3:n lehdistötilaisuudessa (siis 3 kk sitten), jossa haastattelin Suomen kaunein koti -ohjelman tekijöitä. Juttua ei ollut vielä julkaistu, itse asiassa haastattelua ei ollut vielä edes purettu, se oli vielä nauhurissa. Ohjelma alkaa lokakuussa, joten siitähän saa kivan pikku pätkän lehteen. Kuuntelen haastattelun, kirjoitan siitä pienen jutun ja etsin kuvan. Täytetään tyhjä kolo sillä.
”Mihin tää Milka Ahlroht -juttu tulee?” taittaja-Hanna kysyy. Äh, sille puolestaan en ole muistanut jättää tilaa. Mutta onneksi se yksi ilmoitus siirtyi kuukaudella eteenpäin, joten saamme raivattua tilaa Milkalle.
Lopun päivää kuuntelemme Tuula Amberlaa ja M.A. Nummista, ja suunnittelen uutta blogisivuamme, jonka lanseeraamme. Olenhan myös webmaster.
Inspiroiva näkymä toimituksen ikkunasta.
Maanantai 30.9.
Klo 9-11. Ilmoitan painotaloon, että lehden sivumääräksi tulee tällä kertaa 28 (painoon pitää ilmoittaa sivumäärä 2 päivää ennen painoa). Ilmoitan jakelufirmalle paikat, joihin lokakuun lehden haluamme. Lehteä on jaossa ilmaiseksi noin 150 paikassa. Jakelufirma antaa kuukausittain raportin, paljonko lehtiä on mihinkin viety ja paljonko vastaavasti edellistä lehteä on telineissä jäljellä. Esimerkiksi elokuussa Kirjasto 10:iin viety 600 lehteä ja kuukauden jälkeen teline oli tyhjä, ja vastaavasti Korjaamolle viety 300 lehteä, joista vain 200 mennyt. Näin pysymme kärryillä, miten paljon lehtiä missäkin paikassa menee, ja pystymme optimoimaan lehtien määrän kussakin jakelupisteessä.
Hankaluuksia jakelupaikkoihin tuo se, että pitää koko ajan olla kärryillä miten mikäkin paikka on auki. Kun Vallilan ja Malminkartanon kirjastot ovat remontissa, pitää lehdet toimittaa jonnekin muualla. Kun teatterit ovat kiinni kesällä, pitää niille lehdille keksiä uusi paikka. Sitten joku paikka ihmettelee, että miksei lehtiä ole tullut, ja toinen paikka kyselee saavatko hekin lehtiä. Jakelu on välillä vähän säätämistä.
Klo 11-12. Syömässä Juttutuvassa.
Klo 12-16. Lehden taittoa, netin päivitystä, somen päivitystä. Neljä tiedottajaa soittaa iltapäivän aikana ja haluaisi juttuja lehteen.
Lehti menee painoon huomenna. Yleensä tässä kohtaa printtaamme lehden sivut ja oikoluetaan printit. Nyt ei olla vielä niin pitkällä, se siirtyy seuraavaan päivään. Laitan viestiä Ihme-päivien toiminnanjohtajalle ja ilmoitan etten millään pääse huomiselle lehdistölounaalle ja pahoittelen syvästi. Hän vastaa että se on vasta ylihuomenna. Aha, no kyllä mä sitten pääsen, kalenterissa oli merkintä väärän päivän kohdalla.
Tiistai 1.10.
Klo 9-11. Lehti pitäisi saada tänään painoon, mutta aika paljon vielä tekemättä. Taittaja-Hanna haluaa lukea printattuja sivuja kotona aamupäivän, koska ”siellä pysyn paremmin hereillä.” En tiennyt olevani niin väsyttävää seuraa.
Sähköpostien lukua ja kirjoittelua, nettisivujen päivitystä, uusien blogien väsäämistä.
Klo 11-12. Lounaalla Raikussa (messevät hampurilaiset). Keskustelua McDonaldsin, Hesen, Burger Kingin ja Carrolsin eroista. Keskustelemme myös elokuvan 127 päivää kädenleikkauskohtauksesta.
Printit levällään.
Klo 12.-16.30. Printtien oikolukua, kuvatekstien kirjoittamista, kansitekstien kirjoittamista ja sisällysluettelon tekoa. Kaksi paikkaa lehdessä ammottaa valkoisena. Mitä kummaa niihin keksisi? Yhteen tehdään juttua Metallica-elokuva-kirja-levy-kombosta, yhteen rakoon Nukkemuseosta ja yhteen väliin keksittiin Cult24:n synttäri-ilmoitus.
Klo 16.30. Lähden kokoukseen, taittaja-Hanna jää korjailemaan tekstejä ja alkaa lähettää lehteä painoon.
Klo 19. Lehti on onnellisesti painossa.
Mitä tämän jälkeen tapahtuu?
Keskiviikkona lehti (30 000 kpl) painetaan Kokkolassa Botnia Printissä.
Torstaina lehti tulee rahdin mukana Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Jakelufirma alkaa jakaa niitä telineisiin.
Perjantaina on lehden virallinen ilmestymispäivä. Kaikkien lehtien pitäisi olla telineissä perjantain aikana.
Cult24:n 1-vuotisjuhlanumero.
Näin se lehti syntyy maailmaan. Kulttuuria kansalle! Ei muuta kuin tulta päin eli seuraavaa lehteä tekemään.
by 
