 |
| Kuva: UPI Media. |
Fifty Shades of Gray on ollut viime vuosien suurimpia populaarikulttuurin ilmiöitä. ”Pornomammaksi” tituleeratun E. L. Jamesin Fifty Shades -kirjatrilogiaa on myyty miljoonia, ja sen ensimmäinen osa on Britannian kaikkien aikojen myydyin romaani.
Kirja kertoo nuoren opiskelijanaisen ja rikkaan yritysjohtajan suhteesta. Kirjassa on kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti parin sadomasokistisia leikkejä. Kaunokirjallisia ansioita harva on yltynyt kehumaan.
Suuren menestyksen saattelemana kirjasta piti tietenkin tehdä elokuva. Fifty Shades of Gray sai ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla 11.2. ja Suomen ensi-ilta on perjantaina 13.2. Aikaisemmin New Yorkissa järjestettiin elokuvasta näytös faneille, jonka yhteydessä kerrottiin, että jatko-osiakin on tulossa.
Myös lehdistö on saanut nähdä elokuvan etukäteen, mutta tiukkojen turvatoimien saattelemana. Näytöksessä oli vartijat paikalla, ettei kukaan kuvaa tai äänitä elokuvaa salaa. Toimittajien piti allekirjoittaa vaitiolovelvollisuus, ettei elokuvasta paljasteta mitään ennen 11.2.
Faneja elokuva on kiinnostanut kovasti. Lippuja on Suomessa myyty jo noin 20 000 ennakkoon.
Kuten niin usein vastaavien ”kohu-elokuvien” kohdalla: paljon melua tyhjästä. Elokuva on sangen mitätön ja pinnallinen draama.
Pääosia näyttelevät Dakota Johnson ja Jamie Dornan. Johnson on ihan söpö Anastasia Steelen roolissa, mutta Dornan on jäykkä kuin uppotukki, ja hänen ultra-machot vuorosanansa lähinnä huvittavat (I don’t make love, I fuck – hard).
Pääparin välillä ei ole kemiaa. Yksikään kipinä ei roihahda liekkiin.
Entäs se seksi?
Elokuvassa ollaan päädytty siihen ratkaisuun, että seksi on sivuosassa. Kirjat ovat myyneet seksillä, mutta elokuvaa on lähdetty tekemään kahden ihmisen välisenä romanttisena suhdeseikkailuna. Seksin jättäminen sivuosaan on rohkea ratkaisu tai sitten Amerikan siveelliset markkinat vaativat sitä. Oli miten oli, heikon pääparin ansiosta draama ei toimi. Edes ne seksikohtaukset eivät ole järin eroottisia.
Steelen ja Grayn henkilöhahmot jäävät auttamattoman ohuiksi. Grayn mieltymystä sm-leikkeihin perustellaan lapsuuden ja nuoruuden traumoilla, mutta nekin perustelut jäävät turhan mystisiksi.
Elokuvan on ohjannut Sam Taylor-Johnson. Voisi vaan kuvitella, mitä tämä elokuva voisi olla, jos puikoissa olisi joku vanhan liiton eurooppalainen mestari, kuten Roman Polanski tai Michael Haneke. Voisi elokuvassa olla hieman toisenlaista säpinää ja sutinaa.
Fifty Shades of Gray -kirjat ovat olleet niin valtavia menestyksiä, että elokuva on ollut aivan pakko tehdä. Ja se on tehty rahan kiilto silmissä. Vaikuttaa siltä, ettei oikein kellään ole ollut suurta intohimoa elokuvaa kohtaan: ei ohjaajalla, ei käsikirjoittajilla, ei näyttelijöillä. Ja tämä intohimottomuus näkyy valkokankaalla.
Arvio: 1/5
Fifty Shades of Gray, ensi-illassa 13.2.
by 
