Hietalahden hallin hieno vessa-aula

Hietalahden hallin hieno vessa-aula

Piipahdin eilen illalla Hietalahden kauppahallissa. Komea hallirakennus on arkkitehti Selim A. Lindqvistin piirtämä. En ollut aikaisemmin käynyt alakerran vessassa. Haukoin henkeä. Vastassa oli antiikkia muistuttava aulatila suihkulähteineen. Pieni piilossa oleva herkkupala rakennushistoriasta kiinnostuneille.

Hietalahden halli on viime vuosina profiloitunut ruokapaikaksi. Viikonloppuisin ovet ovat avoinna kello 22 asti. Hyvä idea, mutta se voisi olla paljon enemmän vielä. Monet luukut olivat suljettu jo klo 19 jälkeen ja ravintoloiden pöytiä oli tyhjänä. 

Lieneekö markkinointi epäonnistunut tai vähäistä? Suunta on kuitenkin hyvä. Mukaan mahtuisi mainiosti vaikkapa olutbaari ja dj soittamaan musiikkia. 
***

***

Ulkona ihastelin vanhaa teknillistä korkeakoulua torin laidalla. Se näytti upealta ilta-auringossa. Suosikkirakennuksiani Helsingissä.

Frans Sjöströmin suunnittelema rakennus valmistui 1877. Se esitti KGB:n päämajaa jenkkielokuvassa Gorkin puisto. 

Ymmärtääkseni rakennuksen jatkokäytöstä ei ole vielä selvyyttä. Ehkä hotelliksi?

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Herättikö ajatuksia? Kerro muillekin.

kommenttia