Juhannusbileet ja jatkot saunabiilissä

Juhannusbileet ja jatkot saunabiilissä

Juhannus tuli vietettyä jälleen Kivinokassa. Olemme tehneet viime vuosina paljon kampanjatyötä, jotta Kivinokka tulee tutuksi kaupunkilaisille.

Työ alkaa tuottaa hedelmää. Tänä vuonna yleisöä tanssitti legendaarinen Dallepe. Orkesteri perustettiin alkujaan Kivinokassa 1925. Tarkoituksella emme ihan hirveästi mainostaneet juhannusjuhlia, mutta silti tuhannet ihmiset löysivät paikalle. Hienoa! Kivinokka on löytänyt tiensä monien sydämiin.

Juttelin illan aikana erään naisen kanssa, joka kertoi olleensa Kivinokassa juhannuksena 1980, jolloin juhannusjuhlissa oli 30 henkeä. Totta tai tarua, mutta tänä juhannuksena ranta oli täynnä.

Suuresta väkimäärästä huolimatta ilta sujui rauhallisesti ja leppoisasti. Yhtään järjestyshäiriötä ei kirjattu. Kiitokset siitä hyvälle yleisölle.

Kiitoksia pitää jakaa vielä lisääkin. Suuret kiitokset kaikille talkoolaisille, joita ilman tapahtuma ei olisi toteutunut: makkaranpaistajille, kahvinkeittäjille, kokon rakentajille, ensiapuvastaavalle, järjestyksenvalvojille, liikenteenohjaajille, kaikille. Erittäin kivaa oli myös se, että vaikka tapahtuman järjesti kivinokkalaisten kesämajayhdistys, niin mukana talkoissa oli paljon ihmisiä, joilla ei ole kesämajaa Nokalla. He vaan halusivat tulla auttamaan ja järjestämään upeaa tapahtumaa! Ensi vuonna tarvitaan jälleen tekeviä käsiä, laittakaa kaikki korvan taakse. Talkoissa on hauskaa ja tutustuu kivoihin ihmisiin.

Kivinokka näkyi myös mukavasti mediassa. Kymmenen uutiset teki loppukevennyksen Kivinokan juhannuksesta (katso täältä) ja Hula hula -tanssia näytettiin suorana Ylellä.

Juhannuspäivänä talkooväkeä saunotettiin Kivinokan rannalla saunabiilissä. Se on entinen Vaasan palolaitoksen auto 1970-luvulta, jonne eräs kivinokkalainen on rakentanut saunan.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Herättikö ajatuksia? Kerro muillekin.

kommenttia