Kivinokan tulevaisuudesta – muutoksia luvassa

Kivinokan tulevaisuudesta – muutoksia luvassa

Nyt alkaa ensimmäinen kesäni Kivinokan virkistysalueella, aiemmin olen viettänyt kesiä selvitysalueella. Kivinokka on lähes 20 vuotta ollut selvitystilassa, mutta viime syksynä Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että yleiskaavaan Kivinokka merkitään virkistysalueeksi. Tämän eteen on tehty töitä runsaasti viime vuosina.

Kaupunki päätti 2013, että Kivinokka rakennetaan. Isolla porukalla lähdettiin vastustamaan asiaa ja tehtiin kaupungille vastaehdotus. Halusimme, että rakentamisen sijaan aluetta kehitetään virkistysalueena. Sen allekirjoittivat kaikki Kivinokassa toimivat yhdistykset. Esitys löytyy täältä.

Meidän kantamme voitti ja Kivinokka säilyi rakentamattomana.

Kivinokan merkitseminen asemakaavaan virkistysalueeksi tuo varmasti mukanaan muutoksia lähivuosina. Niitähän me olemme ehdottaneetkin rakentamisen sijaan.

Aluelle ryhdytään valmistelemaan asemakaavaa, joka kertoo täsmällisemmin, mitä Kivinokassa jatkossa tulee olemaan. Asemakaavan voidaan esimerkiksi sijoittaa saunan ja muiden uusien rakennusten paikat, suunnitella periaatteet liikenteelle, parkkipaikat, infra, yms.

Asemakaava voi tarkoittaa myös sitä, että Kivinokassa pitää huomioida tulvarajat. Se tarkoittaa, että joitain lähellä rantaa olevia mökkejä pitää siirtää sisämaan suuntaan. Helsingissä tulvaraja on 280 senttiä merenpinnasta. Sen alle ei suositella rakennettavan, vaikka raja ylittyy keskimäärin kerran 200 vuodessa. En tiedä, miten tulvarajat tulisivat koskemaan Kivinokkaa.

Kivinokan alkupää on yleiskaavaan merkitty merellisen virkistyksen ja matkailun alueeksi. Se mahdollistaa sen, että asemakaavaa suunnitellessa sinne voidaan osoittaa paikka esimerkiksi Rastilan leirintäalueen teltoille. Yleiskaava on pikselimössöä, josta ei ota tolkkua, mutta asemakaavassa alueet tarketuvat täsmällisemmin.
Muutoksia on siis varmuudella luvassa, ja niihin pitää varautua. Mutta se on pientä sen rinnalla, jos Kivinokka olisi rakennettu.

Toivotaan, että tulevaisuuden suunnittelussa kuullaan myös meidän äänemme. Hyvin vuoropuhelu kaupungin suunnittelijoiden kanssa on ainakin alkanut.

Hyvää kevään jatkoa kaikki kivinokkalaiset ja muut!

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Herättikö ajatuksia? Kerro muillekin.

kommenttia