Lonnassa solmittiin Viaporin häpeärauha

Lonnan saaressa käytiin neuvotteluja Suomen sodassa vuonna 1808. Neuvotteluissa sovittiin, että Viapori antautuu venäläisille. Viapori luovutettiin venäläisille ilman taisteluja. Sitä pidettiin ja on pidetty myöhemminkin häpeällisenä. Venäläiset olivat piirittäneet Viaporia eli Suomenlinnaa pitkään ja Carl Olof Cronstedt oli siinä uskossa, että apuja ei ole tulossa ja ruutivarastot eivät riittäneet linnoituksen puolustamiseen. Neuvottelut käytiin saarta vuokranneen leskirouvan talossa, joka on purettu jo ajat sitten.

Suomenlinnan vieressä sijaitseva Lonna on toiminut sotilassaarena ja se avattiin siviileille muutama vuosi sitten. Nykyään saarelle pääsee yhteysaluksella Kauppatorilta ja siellä on ravintola, sauna ja juhlatiloja. Niitä ylläpitävän Lonnan Hyväntuulenkeitaan ravintolatoimenjohtaja Tanja Aromäki esitteli minulle paikkoja.

Saarella toimi 1940-luvulta lähtien demagnetisointiasema, joka rakennettiin saksalaisten avustamana 1944. Siellä poistettiin laivoista magneettisuutta, jotta meren pohjassa olleet herätemiinat eivät reagoineet niihin.

Lonnan ravintolan takahuoneessa on museohuone, jossa esitellään dieselmoottoreita, joita käytettiin magneettisuuden poistamisessa.

– Noin kerran vuodessa täällä käy mies, joka kertoo, että hän on ainoa ihminen maailmassa, joka osaisi näitä koneita käyttää. En yhtään tiedä kuka hän on, mutta ilmeisesti hän on joskus työskennellyt täällä, Aromäki sanoo.

Suomenlinnan sivuilla kerrotaan asiasta näin:

”Demagnetisointiasemaan kuului merenpohjaan laskettujen kaapeleiden muodostamat kaksi magneettisuuden mittauskenttää ja yksi magneettisuuden poistokenttä. Kaapeleiden toimintaa ohjattiin laitteistopöydästä. Tarvittava sähkö saatiin viereiseen rakennukseen sijoitetusta kahdesta dieselkoneesta. Toimituksen aikana alukset ajoivat kierroksen tai useampia Lonnan ympäri. Demagnetisointia tarvittiin aina 1960-luvun loppuun, jolloin merimiinojen raivaustyö oli pääosin päättynyt.”

Lonnan ravintolassa voi nauttia vaikka lounasta tai lasin viiniä. Alakerrassa toimii Vohvelibaari.

– Lihaa, kalaa ja kasvista on tarjolla päivittäin. Suosimme luomua ja lähiruokaa, Aromäki sanoo.

Lonnan miinamakasiineissa järjestetään juhlia, kuten häitä ja seminaareja.

Makasiineissa on säilytetty miinoja. Rakennuksissa on jykevät miinahyllyt vielä jäljellä.

Pihalla on vanha miinojen kuljetukseen käytetty kärry.

Saaressa on kiskoja maassa, joilla miinoja on kärrätty laivoihin.

Lonnan saunasta tulee juttua myöhemmin.

Lonnan kotisivut löytyvät täältä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.