Mika Waltarin muistomerkit Helsingissä – museo puuttuu

Mika Waltari oli hyvin leimallisesti helsinkiläinen kirjailija. Useissa kirjoissa hän kuvasi Helsinkiä. Kaupungissa on muistettu rakastettua kirjailijaa muistomerkein ja veistoksin.

Waltari syntyi papin perheeseen Siltasaaressa vuonna 1908. Kuva waltarin synnyinkodista (kuva Helsingin kaupunginmuseo, Kari Hakli):

Kuvassa Waltarin synnyintalo keskellä vuonna 1974. Rakennusta ollaan purkamassa.

Nykyään paikalla on SDP:n puoluetalo. SDP tosin luopui talosta parisen vuotta sitten ja taloon on tulossa asuntoja.

Rakennuksen seinässä on muistolaatta, joka kertoo Waltarin syntyneen paikalla olleessa talossa. Muistomerkin on tehnyt taiteilija Jouko Toiviainen, joka on tämän lisäksi toteuttanut mm. Raatin punavankileirin muistomerkin Ouluun.

Waltari asui pitkään Töölössä Tunturikatu 13:ssa. Siellä valmistui monia tunnettuja teoksia. Waltari asui siellä lähes 50 vuotta.

Asunto on Waltarin kuoleman (1979) jälkeen pysynyt lähes koskemattomana ja muuttumattomana. Helsingin Sanomien kuukausiliite ja Apu tekivät kiinnostavat reportaasit asunnosta.

Tunturikadun rakennuksen ulkoseinässä on muistolaatta.


Kivenheiton päässä Tunturikadusta, ravintola Eliten vieressä on Waltarin muistomerkki. Samainen puisto on nimetty Mika Waltarin puistoksi.

***

***

Muistomerkki on nimeltään Kuningasajatus ja sen on toteuttanut vuonna 1985 taiteilija Veikko Hirvimäki. Kerrotaan, että Waltari oli tokaissut taannoin, että kun hän kuolee, hänen kunniakseen voisi perustaa julkisen pisuaarin.

Edellä mainittujen lisäksi Mika Waltarin luoma komisario Palmu on saanut muistolaatan. Suomen dekkariseuran muistolaatta on Kruununhaassa Rauhankadulla Palmun kotitalossa. Se on ainakin Helsingin ainoa fiktiiviselle henkilölle omistettu muistolaatta.


Muistomerkkejä on, mutta Waltari-museo puuttuu. Kirjailija olisi ehdottomasti ansainnut museon Helsinkiin. Tunturikatu 13:sta saisi erinomaisen kotimuseon, jos Waltarin suvun jälkeläisillä olisi tahtoa.

Waltari on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia kirjailijoita, museo voisi olla hyvä vetonaula. Monet kaupungit ovat perustaneet museoita kotikaupunkinsa tunnetuille kirjailijoille. Ensimmäisenä tulee mieleen Lontoo ja Dickens-museo, Keats House ja Sherlock Holmes -museo.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.