Millainen muistomerkki presidentti Koivistolle?

Onhan se pieni. Presidentti Mauno Koiviston hautakivi. Monet ovat sen vaatimattomuutta hämmästelleet. Etenkin, kun vieressä on massiivinen Kekkosen hautakivi ja toisella puolella tykistökenraali Nenosen jykevä hautapaasi. Ympärillä on muitakin komeita ja suuria valtiomieshautoja.

Mutta ei Koiviston hautakivi ole lopullinen. Elokuussa valtioneuvoston kanslia asetti toimikunnan, jonka tehtävä on johtaa hautamuistomerkin toteutusta. Se valitsee muistomerkin tekijän ja seuraa hankkeen etenemistä. Toimikunnassa ovat mukana muun muassa Ateneumin johtaja Susanna Pettersson ja Aalto-yliopiston professori Pirjo Sanaksenaho.

Kaikki presidentit ovat saaneet muistomerkkinsä kuoleman jälkeen. Kai se edustaisi huonoa makua, jos presidentille tehtäisiin hautamuistomerkki ennakolta, jotta se olisi sitten valmiina, kun presidentti siirtyy ajasta ikuisuuteen. Toisaalta, tekevät mediatkin muistokirjoituksia valmiiksi, jos jonkun valtiomiehen tiedetään olevan elämänsä loppumetreillä.

Koiviston haudan ympärillä Hietaniemessä on lukuisia presidenttejä ja poliitikkoja. Hautamuistomerkkien tarkoitus on kuvata kohdettaan. Suomen pitkäaikaisimman presidentin Kekkosen muistomerkki on hautausmaan suurimpia yksittäisiä kiviä. Taiteilija Pekka Jylhä näki Harri Holkerin uran aallokkona. Aaltojen päälle hän sommitteli joutsenen. Jylhä myös vitsaili, että Holkerin haudalle olisi sopinut kahvikuppi. Sillä hän viittasi Holkerin tunnettuun lausahdukseen ”Minä juon nyt kahvia”.

* * *

* * *

Valtiomiesten hautamuistomerkkejä ovat tehneet maamme eturivin kuvanveistäjät. Presidentin hautamuistomerkin tekeminen on taiteilijalle suuri kunnianosoitus ja meriitti. Kovin moni taiteilija ei ole niitä päässyt tekemään. Etenkin kun Wäinö Aaltonen vei pitkään työt monilta taiteilijoilta. Aaltonen nimittäin pääsi toteuttamaan peräti neljän presidentin hautamuistomerkit: Mannerheimin, Rytin ja Paasikiven muistomerkit ovat Hietsussa ja Svinhufvudin Luumäellä.

Ja presidentti Kallion muistomerkin teki hän oma poikansa.

Jännittävää nähdä, millaisen muistomerkin Koivisto saa, kuka saa kunnian toteuttaa se ja miten se kuvaa presidenttiä. Tuleeko haudalle satamanosturi tai lentopallo?

(Kirjoitus perustuu Metrossa 12.9. 2017 julkaistuun kolumniini)

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.