Miten metsästys sopii punavihreään kuplaan?

IMG_7652

Punavuoren skumpan litkijät ja metsästys ovat nopeasti ajateltuna kauempana toisistaan kuin Merkurius ja Pluto. Metsästys on lajina sellainen, ettei sitä kovin helposti miellä Kehä I:n sisäpuolelle.

Helsinkiin on kuitenkin perustettu yksi Suomen harvoista metsästyssimulaattoreista. Se sijaitsee Talin keilahallissa, jonne on kantakaupungista vain pari kivenheittoa.

Kävin testaamassa miten metsästyssimulaattori toimii. Suurelle screenille ilmestyy metsämaisema, josta alkaa putkahdella hirviä, karhuja, peuroja ja sorsia. Metsästyskivääriä jäljittelevällä asella ammutaan.

En ole koskenutkaan aseeseen armeijan jälkeen eli pian 20 vuoteen, enkä muutenkaan erityisesti aseista pidä. Mutta metsästyssimulaattori oli sangen koukuttava. Erityisesti siksi, että siinä näki oman tuloskehityksensä koko ajan.

Yhdeksästä sorsasta sain ensimmäisellä kerralla alas pyöreät nolla. Toisella yrityksellä tippui jo kolme virtuaalisorsaa. Ja seuraavalla yrityksellä jo viisi. Kyllä siitä täydellisestä osumasta aika hieno fiilis nousee.

Metsälle minua ei aseen kanssa saa, mutta tätä voisin käydä testaamassa uudestaankin.

Ja tämä sopii vaikka punavuorelaiselle polttariporukalle mainiosti. Skumpat mukaan. Taatusti extremeä.

Lisätietoa: www.metsastyssimulaattori.fi

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.