Taitelija Laila Pullinen menehtyi tänään pikällisen sairauden jälkeen. Kuvanveistäjä oli kuollessaan 82-vuotias.
Pullinen oli 1900-luvun merkittävimpiä kuvanveistäjiä maassamme. Helsingissä on lukuisia Pullisen veistoksia, mutta lähes kaikki on virastoissa, yritysten tiloissa yms. suljettujen ovien takana. Didrichsenin taidemuseon veistospuistossa on pari Pullisen työtä. Mutta Pullisen ainoa täysin julkinen veistos taitaa olla Meilahdessa sijaitseva Maila Talvion muistomerkki.
Veistos on Seurasaarentien ja Tallbonkujan risteyksessä. Maila Talvion muistomerkki tunnetaan myös nimellä Itämeren tytär.
Pullisen veistämä patsas pystytettiin kirjailijan satavuotispäivänä vuonna 1971. Talvio asui miehensä J. J. Mikkolan kanssa huvilassa, joka oli samalla paikalla, missä patsas nyt on. Maastossa on edelleen selviä merkkejä rakennuksen pohjasta.
Olin menossa pelaamaan jalkapalloa Pirkkolan Wembleylle, mutta flunssaa puski päälle ja jouduin jättämään pelit väliin. Muistin, että Kaurilan saunan yleiset saunavuorot ovat keskiviikkoisin, joten pakkasin saunakassin ja suuntasin Meilahteen.
Kaurilan saunan miesten vuorolla oli melko hiljaista. Itseni lisäksi siellä oli kaksi saunojaa. Toinen oli italialainen turisti, joka kertoi kovasti pitävänsä saunomisesta. Oli netistä etsinyt vaimonsa kanssa helsinkiläisiä saunoja ja sitä kautta päätynyt Kaurilan saunaan.
Sauna lämmitetään puilla ja tulipesän luukussa olevan lasin läpi liekit valaisivat saunan. Lisäksi valoa tuli kynttilöistä ja lyhdyistä. Suuressa kiukaassa on kiviä 350 kiloa. Suihkuja saunassa ei ole, vaan siellä peseydytään vesikuuppia käyttäen. Saunan emäntä Saara Lehtonen on tehnyt saunan saippuat ja shampoot itse (niitä voi myös ostaa). Jännittävä vanhan ajan meininki. Näin saunoivat seitsemän veljestä. Lisää tunnelmaa toi vielä rakennusta piiskannut syksyinen rankkasade.
Löylyjen välillä käytiin vilvoittelemassa tuvan puolella tai ulkoterassilla. Pöydälle oli asetettu tarjolle leipää ja voita.
Saunassa on keskiviikkoisin naisten vuoro klo 18-20 ja miesten vuoro klo 20-22. Naisten vuorolla riittää väkeä, mutta Lehtonen on harmitellut sitä, että miehet eivät ole saunaa oikein löytäneet. Saunaan pitää ostaa lippu etukäteen netistä ja yhdelle saunavuorolle mahtuu runsaat 10 henkeä. Lipun hinta on 16 euroa. Ei se erityisen halpa ole (jos vertaa muihin yleisiin saunoihin), mutta jos nyt vaikka kerran kuussa käy löylyissä, niin kyllä siitä tunnelmasta voi hieman maksaakin.
Kaurilan sauna sijaitsee Viher-Meilahdessa Kaurilan huvilan pihalla. Keltainen huvilarakennus on itäsuomalaiseen Kaurilan kylään rakennettu entinen asemarakennus. Kaurila on pieni asemapaikkakunta alle kymmenen kilometrin päässä itärajasta. Asema rakennettiin Karjalan radan varteen vuonna 1894. Sota-aikana Kaurilan kautta kulki monet sotilaat, ja myös marsalkka Mannerheim vieraili asemalla. Vuosien varrella asema autioitui. Asemarakennus purettiin ja siirrettiin Helsinkiin ja Meilahteen vuonna 1994. Saunarakennus puolestaan on peräisin Tuusulasta.
Kävin paikalla myös alkukesästä, jolloin oli hieman valoisampaa. Tässä muutamia kesäisempiä kuvia.
Helsinki ja meri ovat luotuja toisilleen. Etenkin kesän tullen merellinen Helsinki näyttelee parastaan. Helsinki on kansainvälisestikin ajateltuna aivan ainutlaatuinen pääkaupunki juuri avoimen merensä takia.
Kaupunkilaiset kävelevät ja lenkkeilevät rannoilla, pulahtavat uimaan (talvella avantoon), käyvät piknikillä ja soutelemassa. Rantaterassit täyttyvät helteillä. Merellä on todella suuri merkitys kaupunkilaisille.
Siksi onkin tärkeää, että mahdollisimman paljon kaupungin rannoista olisi yhteisessä käytössä ja yksityisessä käytössä niin vähän kuin mahdollista. Vuosien varrella rannoille on rakennettu paljon, mutta tulevaisuudessa soisi muistettavan, että rannat ovat yhteistä kansallismaisemaamme. Meri tekee Helsingin.
Tässä omat merelliset suosikkikohteeni Helsingistä, top 10:
1. Suomenlinna
UNESCOn kohde, hienoimpia paikkoja koko Suomessa.
2. Kivinokka
Rantoja, luontopolkuja, kahvila, lintulava. Oman kesänvieton paikka numero 1, koska kesämaja sijaitsee siellä.
3. Vartiosaari
Upeimpia luontokohteita koko kaupungissa. Vanhat huvilat luovat menneen maailman tuntua. Kallioilta näkee saariston kauneuden.
4. Töölönlahti
City-lenkkeilijöiden esittäytymispaikka. Suomen kulttuurielämän napa.
5. Vanhankaupunginlahti
Vantaanjoen suisto ja koski ovat näyttävää vanhaa teollisuusympäristöä. Kalastajien suosikkipaikka. Vanhankaupunginlahti Lammassaarineen on rentouttavaa seutua.
6. Seurasaari ja Viher-Meilahti
Viher-Meilahti on täynnä satavuotta vanhaa huvila-arkkitehtuuria. Seuraasaaren ulkomuseossa vielä vanhempaa rakennuskantaa. Historiaa ja luontoa yhdessä.
7. Uutela
Uutelan luontopolulla pääsee kosketuksiin merellisen luonnon kanssa, vain pari kilometriä Vuosaaren metroasemalta.
8. Kaivopuiston ranta ja lähistö
Etelähelsinkiläisten catwalk-ranta, jossa hulppeita veneitä, viihtyisiä kahviloita ja pieniä jäätelökioskeja.
9. Tervasaari
Helsinkiä parhaimmillaan. Kruununhaan kivikaupungista kävelee viisi minuuttia ja ollaan jo täysin eri maailmassa. Tervasaaressa on kesäteatteria, ravintolaa ja leikkipaikkaa lapsille.
10. Kuusisaari ja sen taidemuseot
Kuusisaaressa pääsee tutustumaan taiteeseen hienossa ympäristössä. Didrichsenin taidemuseo ja Villa Gyllenberg sijaitsevat ihan vierekkäin, kannattaa käydä molemmissa samalla reissulla.
Erikoista: Vieressä Helsingin taidemuseon taideteoksia
Meilahden kartano on komeimmillaan Saunalahden rannan suunnasta katsottuna. Kartano sijaitsee rannasta nousevan mäen päällä. Valkoiseen puukartanoon vie vanhat kiviportaat, jotka eivät ole olleet virallisessa käytössä vuosikymmeniin. Meilahden kartanossa on idyllinen kahvila, jossa aistii menneen maailman. Seinillä on upeat kakluunit ja katossa roikkuu koristeelliset kattokruunut. Kukkaset luovat tunnelmaa, seinille on ripustettu antiikkipeilejä, tauluja ja vanhanaikainen puhelin. Pöydät, tuolit ja sohvat ovat sellaiset kuin 1800-luvun herraskartanossa kuuluukin.
Meilahden kartanon nykyinen puurakennus sekä viereinen tanssiaissaliksi kutsuttu siipirakennus ovat 1800-luvun alkupuolelta. Kartanolla oli suuri puutarha ja maisemapuisto, joka ulottui nykyisen Tamminiemen pihalle asti. Kartanon huvimaja on edelleen Tamminiemen aitojen sisäpuolella. Kartanon pihalle vihreyttä tuovat euroopanlehtikuuset ja kyynelkoivu.
Kartanon alueen historia ulottuu 1400-luvulle saakka, ja 1500-luvun kartoissa puhutaan jo Mejlans-nimisestä paikasta. 1600-luvulla kuningas Kustaa II Aadolf lahjoitti ratsumestari Gert von Schützille (suom. Skytte) lukuisia kartanoita, mukana oli myös Meilahden kartano. Ratsumestarin kuoleman jälkeen kartano siirtyi Helsingin kaupungille. kaupunki oli siirretty Vanhastakaupungista Vironniemeen, ja Helsinki tarvitsi lisää maata. Sittemmin kartano on ollut muun muassa Saunalahden vastakkaisella puolella sijaitsevan Munkkiniemen kartanon aputilana sekä kenraalikuvernööri Fabian Steinheilin asuntona. 1840-luvulla kartanoa isännöi kreivi ja kreivitär Musin-Puskin. He järjestivät kartanossa juhlia, joista maineikkain on “venetsialainen juhla”, jota varten kartanon edustan salmeen oli tehty keinotekoinen saari, jossa Pietarista tuotu mustalaisorkesteri viihdytti vieraita. Jos haluaa tutustua jugend-ajan puuhuvila-arkkitehtuuriin, niin kannattaa tehdä kävelykierros Meilahden kartanon ympäristössä. Kartanon ympäristön huvilayhdyskunta alkoi muotoutua 1800-luvun loppupuolella, jolloin Helsingin kaupunki hankki kartanon ja sen maat, ja alkoi pilkkoa maita huvilapalstoiksi. Meilahdessa on edelleen lukuisia tuolta ajalta peräisin olevia puuhuviloita. Silta Seurasaareen valmistui 1892 ja ulkomuseotoiminta alkoi pari vuosikymmentä myöhemmin. Urho Kekkosen museona nykyisin toimiva Tamminiemi valmistui Meilahden kartanon viereen 1904. Meilahden kartanon naapurissa toimi pitkään Helsingin taidemuseo, mutta se joutui kosteusvaurioiden takia lopettamaan toimintansa Meilahdessa vuonna 2012. Mutta pihalla on edelleen taideteoksia, joita voi käydä ihailemassa. Rannassa on Bernard Kirschenbaumin Helsinki Arch (1983). Museorakennuksen vieressä ovat Kalle Hammin Teetä kahdelle (2004) ja Alpo Jaakolan jännittävä taidepenkki Avoin syli (1972). Tässä kuvakoostetta Meilahden kartanosta:
Vierailen Seurasaaren ulkomuseossa ainakin kerran kesässä. Viime kesä oli poikkeus, enkä käynyt kertaakaan. Nyt kävin taas vuoden tauon jälkeen ja siellä oli tapahtunut huikeita asioita: Iisalmen pappila ja Kahiluodon kartano olivat avautuneet yleisölle ja myös aikaisemmin kiinni ollut metsästäjän maja sillan pielessä oli avautunut kahvilana.
Metsästäjän maja.
Iisalmen pappila.
Kahiluodon kartano.
1920-luvulta peräisin oleva kirkkoaitta oli saanut uutta lavastusta. Joku humoristi oli käynyt asettamassa aurinkolasit pöydälle.
Uutta rekvisiittaa pöydällä.
Satunnainen Seurasaari-päivä tarjosi myös yllätyksiä. Saaressa oli käsityöpäivät ja Matleenan markkinat. Käsityöläisiä laidasta laitaan oli tekemässä ja myymässä tuotteitaan. Kävi niin kuin minulle käy markkinoilla aina: käsityöläisiä ja käsityötuotteita on oikein hauskaa katsoa, mutta harvoin tulee mitään ostettua. Ei tullut nytkään.
Käsityömarkkinat.
Sitten oli vuorossa nukketeatteriesitys (joka on muuten taiteenlajina kovin aliarvostettu ja mediassa liian vähän huomioitu) Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika. Esitys oli toteutettu pitkälti samalla porukalla, joka on aikaisempina kesinä Seurasaaressa esittänyt loistavaa Puupoika-esitystä. Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukaelma Volter Kilven klassikosta Alastalon salissa. Itse kuulun siihen valtavaan enemmistöön, joka ei tuota tiiliskiveä ole lukenut – toisin kuin esityksen tekijät: Ohjaaja Elina Lajunenon lukenut kirjan jo kahdesti ja tunnustautuu faniksi, näyttelijä Timo Väntsi omistaa jopa ”Olen lukenut Alastalon salissa” -t-paidan, toinen näyttelijä Merja Pöyhönen luki teoksen keväällä, musiikista vastaava Olli Kari on lukenut kaikki Volter Kilvet jo teini-iässä ja nukeista ja lavastuksesta vastaava Outi Herrainsilta on lukenut teoksen ihan oikeassa kajuutassa. Näin kerrotaan esityksen käsiohjelmassa.
Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukava kesäinen klassikkopäivitys. Vaikka yleisössä oli paljon lapsia, uskon että aikuiset saivat esityksestä kuitenkin enemmän irti. Kannattaa käydä katsomassa, esityksiä elokuun 11. asti.
Alastalon salissa.
Seurasaaren lipunmyyntikioski ja sen vieressä oleva toinen lähes identtinen rakennus ovat myös hauska osa Helsingin taloushistoriaa ja kulttuurihistoriaa – ne näet ovat Helsingin vanhimmat kioskirakennukset ja ne on siirretty Seurasaareen Eläintarhan alueelta. Satunnaiset turistit eivät asiaa tosin tiedä, sillä siitä ei ole sanallakaan missään mainittu. Vinkki Seurasaaren porukalle: Laittakaa kioskien viereen kyltti, joka kertoo niiden historiasta, kuten muidenkin rakennusten yhteydessä on.
Vanhat kioskirakennukset.
Seurasaaren jälkeen tuli vielä piipahdettua Tamminiemien Cafe Adjutantissa, jossa on Rosa Liksomin Kekkos-aiheinen näyttely. Liksomin naivistinen tyyli tuntuu tuoreelta vuosi vuoden jälkeen. Maalauksista ei oikein saa kuvaa ihaileeko vai kritisoiko ne kohdettaan. Uskon, että Liksomilla itselläänkin taitaa olla ristiriitainen suhde Kekkoseen.
Liksomin Kekkos-taidetta.
Samalla tuli vielä tarkastettua Tamminiemi, joka remontin jäljiltä avattiin avattiin viime vuonna. Huomioni keskittyi lähinnä huoneiden seinillä oleviin hienoihin taideteoksiin. Seinät ovat täynnä kotimaista huipputaidetta, kuten Reidar Särstöniemeä ja Essi Renvallia. Joskus täytyy tehdä Tamminiemeen vierailu, jolla voi keskittyä pelkästään rakennuksen taiteeseen.
Essi Renvallin veistos Tamminiemessä.
Vielä retken lopulla ohitimme 1970-luvulla puretun Villa Solhemin portaat. Portaiden yläpäässä on taulu, jossa on valokuva edesmenneestä Villa Solhemista ja vuodet, jolloin se on siinä paikallaan ollut. Enpä tiedä, mikä tekee Solhemista niin merkittävän, että sen kunniaksi on tarvinnut erikseen muistotaulu pystyttää. Olen kirjoittanut jonkin verran Meilahden historiasta, mutta Solhemin taustoista en tiedä mitään. Asia pitänee korjata.
by 
