Teatteriarviossa Jotain toista: Lesboäidin vaikea rakkaus

Teatteriarviossa Jotain toista: Lesboäidin vaikea rakkaus

Kuva: Pate Pesonius.

Q-teatteri taitaa olla kaupungin kuumin teatteri juuri tällä hetkellä. Viime vuonna Kaspar Hauser sai sekä kriitikot että yleisön polvilleen. Se ei ole helppo lähtökohta uudella vuodelle. Ei yleisön kannalta eikä työryhmän kannalta. Odotukset ovat korkealla. Mutta 19.2. ensi-iltansa saanut Jotain toista -näytelmä ei petä vaativiakaan odotuksia.

Jotain toista -näytelmän alaotsikko on henkilökohtaisen halun näyttämö. Ja sitä se todellakin on. Näytelmä alkaa kohtauksella, jossa Elena Leeven näyttelemä henkilö puhuu Sanna-Kaisa Palon orgasmin partaalle. Näytelmä kuroo sukupolvien välisiä kokemuksia kiinni, sillä se päättyy kohtaukseen, jossa Sanna-Kaisa Palon tytär oikeasta elämästä, Emmi Parviainen, sekstailee Iida Kuninkaan kanssa. Pelkkä puhe on muuttunut konkreettisiksi teoiksi, puhuttu kieli kehon kieleksi.

Näytelmässä puhutaan paljon seksistä ja paljasta pintaakin on poikkeuksellisen paljon tarjolla. Vaikka tissejä ja peppuja vilkkuukin, niin alastomuudella ei kuitenkaan mässäillä, vaan se hoidetaan hienotunteisesti.

Jotain toista perustuu sen ohjaajan Milja Sarkolan tekstiin. Milja teki jokunen vuosi sitten Perheenjäsen-näytelmän teatteri Takomoon. Se kertoi Sarkolan teatteriperheestä, johon kuuluvat muun muassa teatterinjohtaja-isä Asko Sarkola ja näyttelijä-veli Sampo Sarkola. Käsiohjelman mukaan siitä jäi runsaasti materiaalia yli, ja se ylijäämämatsku toimi pohjana Jotain toista -näytelmälle.

Jotain toista kertaa Milja Sarkolan rakkaus- ja seksuaalihistorian. Miten hän lapsena ”kuvasi” pornoelokuvia, ihastui vanhempaan näyttelijään, havaitsi olevansa homoseksuaali, sai lapsia, rakastui naiseen ja muutti tämän kanssa asumaan. Kuitenkaan hän ei osaa rakastaa, vaan torjuu kaikki puolisonsa lähentely-yritykset.

Näytelmä on eittämättä Sarkolan omakohtainen tilitys rakkauden vaikeudesta, mutta katsojalle jää hyvin epäselväksi, missä on totuuden siemen ja mikä on unelmaa ja kuvitelmaa.

Lisää hämennystä soppaan tuo näytelmän metataso. Välillä esitetään näytelmää ja välillä ollaan tekevinään sitä. Tommi Korpela esittää välillä teatteriohjaajia (milloin Asko Sarkolaa, milloin Q-teatterin johtaja Antti Hietasta), välillä kenties itseään, välillä Miljan rakastettuja. Hauska on kohtaus, jossa Korpela väittää Miitta Sorvalin olevan täysi hullu.

– Sano sitten yksikin naisnäytelijä, joka ei ole hullu? häneltä tivataan.
– Elina Knihtilä. Tai on sekin vähän hullu, Korpela vastaa.

Tällainen metatasojen käyttö ei ole mitään uutta, ja se ei välttämättä anna tavalliselle teatterinkatsojelle kovin paljoa, jos ei yhtään ennakkoon tunne henkilöiden taustoja. Siinä liikutaan vaarallisilla vesillä, mutta muutamaa pientä pohjakosketusta lukuunottamatta suuret karikot vältetään.
 
Jotain toista on hämmentävä, mutta erittäin viihdyttävä paketti. Se on poikkeuksellisen rohkea kertomus rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisena olemisesta.

Arvio: 4/5

Jotain toista -näytelmä Q-teatterissa, ensi-ilta 19.2.

Kirjoittaja on kirjailija, bloggaaja, kaupunkiopas ja Kivinokka-aktiivi.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Herättikö ajatuksia? Kerro muillekin.

kommenttia

Vastaa