Paloheinässä on helppo tutustua ensimmäisen maailmansodan linnoituksiin. Siellä on yhdyskäytävät raivattu runsas kymmenen vuotta sitten ja rakennettu siltoja ja polkuja helpottamaan kulkua.
Kävin tutustumassa paikkaan ja valokuvaamassa valmistellessani Sotaretki Helsingissä -kirjaani. Tällä kertaa lapset pääsivät mukaan. Nämä taisteluhaudat ovat olleet jo sata vuotta suosittuja leikkipaikkoja pääkaupunkiseudun penskojen keskuudessa.
Seuraa kirjan valmistumista myös Instagramissa #sotaretkellähelsingissä
Paloheinässä Keskuspuiston puolella on toinenkin linnoitusrakennelma. Se on paljon huonommassa kunnossa.
Ja vielä lopuksi piipahdus Pakilan Hyvän Paimenen kirkon vieressä.
Paloheinän ulkoilumajalta lähtee kaksi luontopolkua. Toinen on noin 3 kilometrin pituinen ja pidempi on runsaat 7 kilometriä. Olin liikkeelle polkupyörällä, niin valitsin luontopoluista pidemmän. Tarkoitukseni oli tunnelmoida syksyisessä luonnossa ja katsoa miten luonto alkaa valmistautua talveen.
Luontopolku on merkattu ruskeilla käpy-merkeillä ja numeroilla. Matkalla ei ole opastauluja, jotka kertoisivat kustakin kohteesta. Pitää olla joko kännykkä, josta näkee mitä kohteet tarkoittavat, tai sitten opasvihkonen printattuna. Opasvihkosia on ainakin saanut Paloheinän ulkoilumajalta, mutta se oli nyt suljettuna.
Kun esimerkiksi saavun tolpan luokse, jossa on numero 3, niin sitten pitää kaivaa opasvihkonen taskusta tai katsoa kännykästä mitä numero 3 tarkoittaa. Tässä tapauksessa se tarkoittaa ”Eläimistöä”. Kännykästä katsoin, että ”Haltialan metsäisestä luontteesta kertoo säännöllisesti pesivät kaksi, kolme kanahaukkaparia sekä satunnaisesti tavatut näätä ja ilves. Elämyksiä ulkoilijalle tarjoavat muutamat metsässä olevat hirvet. Mäyrä ja kettu asustelevat luolissaan monessakin paikassa.”
Reitti kiertää Tuomarinkylän peltojen vierestä. Kaunis näkymä herätti ristiriitaisia ajatuksia. Hienoa, että kaupungin vilinästä pääsee näin nopeasti maalaismaiseman äärelle. Samalla mietin kaupungin huutavaa asuntopulaa ja omia lainanlyhennyksiäni. En jaksanut nyt vaivata päätäni asialla sen enempää, mieluummin nuuhkaisin raitista ulkoilmaa aivojeni verenkiertoon.
Luontopolku sivuaa Haltialan aarnimetsää. Haltialan metsä on noin 300 hehtaarin kokoinen. Väittävät, että olisi Helsingin suurin yhtenäinen metsäalue. Haltialan suojeltu aarnimetsäalue on 22 hehtaaria. Aarnimetsään ei saa polkupyörällä mennä, joten jätin pyörän parkkiin ja lähdin samoilemaan polkuja ja pitkospuita.
Aarnimetsäalue siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen vuonna 1934. Alue jätettiin kehittymään kohti luonnontilaa. Liikkuminen on sallittu vain kävellen ja merkityillä poluilla.
Muurahaiset ovat jo vetäytyneet horrokseen. Muutama sinnikäs yksilö vielä kortta kuljetti.
Aarnimetsässä kävelin noin 2 kilometriä, kunnes löysin takaisin pyörälleni. Matka jatkui. Poikkesin hieman luontopolulta, koska halusin käydä Niskalan arboretumissa. Tuomarinkylän kartanon isäntä Jakob Kavaleff perusti arboretumin vuonna 1905. Hän istutti sinne erilaisia puita, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Puulajipuisto siirtyi Helsingin kaupungille 1960-luvulla ja se rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi.
Niskalan arboretumissa voit tietokilpailla montako puulajia tunnistat. Puut on merkattu melko huonosti. Tällainen kaupunkilaisyksilö, joka ei erota jalavaa halavasta, kaipaisi hieman selkeämpiä merkintöjä.
Niskalan jälkeen poljin Kuninkaantammentietä Pitkäkoskelle. Pitkäkoski ja sen rannan lehdot ovat myös luonnontilaista suojelualuetta. Komeasti virtasi koski.
Pitkäkosken ulkoilumajalla palkitsin itseni kahvilla ja munkilla.
Sitten vielä loppukiri takaisin kohti Paloheinää.
Haltialan alue on niin laaja, että parhaiten sinne tutustuu polkupyörällä. Haltiala sijaitsee Pohjois-Helsingistä, joten sinne on monista paikoista aika pitkä matka. Olisi hienoa, jos vaikka Paloheinän tai Pitkäkosken ulkoilumajoilla olisi fillareita vuokrattavana. Keskustasta pääsee yhdellä bussilla (bussi 63) suoraan Paloheinään. Sieltä fillari alle ja tutustumaan metsään.
by 
