Jääleinikin kuoleman vastaanotto

Keväällä 2022 julkaisin dekkarin Jääleinikin kuolema (Myllylahti). Kirja on saanut mukavasti näkyvyyttä ja huomiota lehdissä ja blogeissa. Kokoan tähän yhteen arvosteluja ja kirjoituksia:

LEHDET:

Seura (heinäkuu 2022):
”Jokinen pyyhkäisi heittämällä samaan jengiin Virpi Hämeen-Anttilan ja Pekka Hyytin rinnalle. Jääleinikin kuolema viihdytti ja kauhistutti ja 1930-luvun Helsingin kuvaus imaisi hienosti mukanaan. Tapahtumia oli paljon, samoin henkilöitä mutta paketti pysyy kasassa yllättäviin loppukäänteisiin saakka.”

Helsingin Sanomat:
”Hesarin yhden palstan uutisesta kesäkuussa 1932 Pauli Jokinen raapaisee ensimmäisen romaaninsa. Jännityksen rakentelijana Jokinen on tosiaan vasta aloittelija, mutta miljöön ja tapojen tuntijana vankka ammattilainen. Jälkimmäisestä syystä Jääleinikin kuolema on mukava lukea.” Arvio: 3/5

Turun Sanomat (syyskuu 2022):
”Turkulaistaustainen Pauli Jokinen kuvaa uskottavasti ja elävästi 1930-luvun Helsingin elämänmenoa ja poliittisia jännitteitä.”

BLOGIT:

Kirsin kirjanurkka:
”Juonenpunonta Jokiselta sujuu mainiosti, ja Lainan murhan selvittelyn tuoksinassa niin poliisit kuin lukijakin hapuilevat moneen otteeseen pimeässä tai joutuvat tekemään kiperiä valintoja johtolankojen kesken. Henkilökuvauskin toimii oikein mukavasti, ja enemmän kuin mielelläni lukisin lisää Haahdin ja Frantsilan rikostutkimuksista ja yksityiselämänkin kiemuroista Helsingissä.”

Kirja vieköön:
”Löysin paljon huumoria ja pilkettä kirjailijan silmänurkasta. Jääleinikin kuoleman ajankuva tuntuu todelta, sillä Jokinen herättää 30-luvun Helsingin henkiin ja kuljettaa lukijaa kantakaupungin pimeillä kujilla ja kaduilla. Aikamoinen sokkelohan juonesta kehkeytyi, mutta viihdyin hyvin Jokisen elävän, seikkailullisen ja vauhdikkaan kerronnan parissa.”

Kirjarouvan elämää:
”Jokinen on onnistunut hyvin ensimmäisessä dekkarissaan. Mies on perehtynyt Helsingin paikallishistoriaan ja se näkyy tarinassa. Juoni on mielenkiintoinen ja monitasoinen. Kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää.”

Luetut:
”Olipa miellyttävää matkustaa Pauli Jokisen kanssa 1930-luvun Helsingiin. Jääleinikin kuolema on paitsi koukuttava dekkari myös hieno historiallinen romaani.”

Kirjojen kuisketta:
”Pidin tästä Jokisen esikoisdekkarista, pidin huolellisesta ajankuvauksesta, hyvin rakennetusta juonesta, Haahdista ja muistakin henkilöhahmoista. Lisäplussa menee onnistuneelle kannelle. Oli kiinnostavaa kulkea Helsingin katuja yhdessä Haahdin kanssa ja elää 1930-luvun alkua.”

Ja kaikkea muuta -blogi:
”Kuten usein historiallisissa romaaneissa, meni tässäkin ajankuvaus itse juonen edelle. Yksityiskohtia riitti. Hauskasti Helsinki näyttää jotenkin hieman erilaiselta kuin aiemmin lukemissani dekkareissa. Ehkä kyse on kirjailijan sukupuolesta. Nyrkkeilysalia, työläisväestön leirintäaluetta ja muutenkin minulle ihan uusia paikkoja ilmaantui tarinaan.”


MUUTA:

Pro-liiton kesävinkit:
”Mökkielämä houkuttelee lukemaan historiaa ja murhia. Parasta on tietysti, jos nämä kaksi löytyvät samasta paketista. Pauli Jokisen Jääleinikin kuolema on vahva kuvaus 1930-luvun Helsingistä, jossa murhataan nuori prostituoitu. Kun kansakunta on vielä jakautunut sisällissodan jäljiltä, miten poliisiyhteisössä mahtaa pärjätä ainoa punaisten puolelta rekrytoitu etsivä? Teoksen taustalla on tosielämässä vuonna 1932 Helsingin Punavuoressa tapahtunut Laina Yli-Rautalammen murha.”

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Suositus: Kiilopään savusauna

Saunon aina kun mahdollista. Olimme viikon Saariselällä, ja siellä avautui mahdollisuus saunoa Kiilopään savusaunassa. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, maistuuko löylyt.

Lippuja lähdimme hakemaan Kiilopään ravintolasta. Korona-aikana saunaan otettiin vain rajattu määrä ihmisiä. Mutta palvelu ravintolassa oli suorastaan onnetonta.

Halusimme perjantain saunavuorolle, joka alkoi klo 17.00. Tiistaina kävimme kysymässä lippua. Meille sanottiin, että lippuja saa vasta saunapäivänä. Odotimme saunapäivää ja ajoimme heti aamulla Kiilopään ravintolalle hankkimaan liput. Ei myyty. Sanottiin, että lippuja saa ostaa vasta puoli tuntia ennen saunavuoron alkua. Mitään varsinaista syytä emme saaneet, miksi saunalippuja ei voinut ostaa ennakkoon. Niinpä ajoimme taas pois ja saavuimme takaisin puoli tuntia ennen saunavuoron alkua. Silloinpa saunojat olivat jo muodostaneet jonon tiskille. Onneksi pari lippua jäi meillekin.

Vaikka palvelumuotoilu kaipaa kehittämistä, savusauna oli hieno kokemus. Saunasta pääsi suoraan pieneen Kiilopuroon pulahtamaan. Mittari näytti tunturipuron veden lämpötilaksi 11 astetta. Rannasta pääsi uimaan pieneen saareen, jonne oli runsaat 10 metriä matkaa.

Savusaunan lisäksi oli mahdollisuus käydä sähkösaunassa ja suihkussa pesulla. Kokemus tämäkin.

Lue myös: Tunturiretkeilyä Saariselällä: Rautulampi ja Kiilopää

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Retki Sikarämäkän laavulle

Tänä kesänä ollaan retkeilty taas paljon Pohjanmaalla. Eräs retkikohteemme oli Sikarämäkän laavu Kauhajoella. Se on oikein mukava muutaman tunnin kohde.

Sinne pääsee, kun ajaa Kauhajoelta Nummikankareen tietä kohti Nummijärveä. Muutaman kilometrin jälkeen käännytään Keevelintielle, jota pitkin ajetaan parisen kilometriä. Oikealle metsään lähtee pieni polku, jossa on huomaamaton kyltti: Laavu. Vieressä on parkkipaikka.

Polku kulkee metsässä noin kilometrin verran. Maasto on hyvin tasaista ja polku helppokulkuista. Se verran on juurakkoa, etten lastenvaunuilla lähtisi. Yritimme tunnistaa polun varrelta mahdollisimman monta puuta: yhdeksän eri puuta saimme kirjattua.

Kun metsä loppuu, alkaa suoalue: Sikarämäkkä (jossain suon nimeksi on mainittu Keevelinneva). Sieltä löytyi listaamme vaivaiskoivu, maailman pohjoisin koivulaji. Etelä-Suomessa sitä tapaa lähinnä suoalueilla.

Sikarämäkän suon halki kulkee pitkospuut. Muutaman hillan löysimme, suurin osa taisi olla poimittu jo pois. Tapasimme retkellä koiran kanssa liikkeellä olleen pariskunnan, ja he kertoivat että paikalliset tietävät suon hyväksi hillapaikaksi, joten se tyhjenee nopeasti.

Sikarämäkkä on vaikuttava suo. Ei tosin vedä vertoja Kauhanevalle, joka on Kansallispuistossa parinkymmenen kilometrin päässä.

Pitkospuut päättyvät laavulle. Puita on valmiina ja vähän matkan päässä on myös wc. Laavua ylläpitää seurakunta sekä Suupohjan Latu. Siellä virittelimme tulet ja grillasimme.

Vaikka parkkipaikalta ei ollut laavulle kuin kilometrin verran, siinä pääsi jo ihan retkeilyn tunnelmaan.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Soisalon-Soinisen murhapaikan pohjapiirros

Prokuraattori Eliel Soisalon-Soinisen murha helmikuussa 1905 on maamme tunnetuimpia poliittisia murhia. Soisalon-Soininen oli kenraalikuvernöörin jälkeen korkea-arvoisin virkamies, ja hyvin vihattu henkilö. Hänet ampui aktivisti Lennart Hohenthal.

Hohenthal saapui venäläisen upseerin valepuvussa prokuraattorin asuntoon, jossa hän ampui Soisalon-Soinisen. Asunto sijaitsi Helsingissä osoitteessa Bulevardi 12. Asunnossa ollut vartija ja prokuraattoin poika tulivat apuu, ja seurasi lyhyt tulitaistelu, jossa Hohenthal loukkaantui, ja hänet saatiin kiinni.

Poliisi jakoi lehdistölle pohjakuvan huoneistosta, jossa murha oli tapahtunut. Kuvan selitykset:

a = murhaajan paikka, jossa hän ampui prokuraattorin

b = paikka, jossa prokuraattori oli silloin kun hänet ammuttiin

c =paikka, jossa prokuraattori kaatui

d = paikka, jossa murhaaja kaatui

e = paikka, josta nuori Johnsson ampui (huom. hän on Soisalon-Soinisen poika)

****

Kerron Soisalon-Soinisen murhasta lisää Murhakävelyllä sekä kirjassa Helsingin Murhahistoria.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Retki Vantaan Kalkkikallion luolille

Tutkimusretkellä etsimme luolaa Vantaan Kalkkikalliolta. Ja löytyihän se. Sisäänkäynti oli noin 50 × 50 senttiä, mutta sen jälkeen avautui isompi huone, jonne lapset mahtuivat hyvin. Nimeltään Kettuluola. Väittävät, että on suurin luonnonluola Kehä III:n sisäpuolella.

Kyllä luolaan aikuinenkin mahtuu, jos ei ahtaan paikan kammo vaivaa. kaikkiaan perimätieto kertoo, että Kalkkikalliolla on 4-5 luolaa. Ainakin yksi on tiettävästi räjäytetty joskus, kun siellä asui irtolaisia.

Kettuluolan lisäksi löysimme kaksi tunnelmallista lohkareluolaa. Kalkkikallion huipulta oli mukavat näkymät etelään. Kalliota reunustaa luontopolku. Kiva kohde ja ihan uusi tuttavuus. Mukava urbaani luontokohde, ja luonnonsuojelualue.

Jätimme auton parkkiin Kalkkivuorentien varteen, ja menimme metsään Kalkkivuorentie 46:n vierestä lähtevää polkua pitkin. Kettuluolan ohi saattaa mennä helposti, koska sen sisäänkäynti on niin pieni. Löysimme kuitenkin luolalle suoraan, sillä se on vain muutaman metrin päässä polusta, joka kiemurtelee kallion reunaa ylös.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Lapinlahden sairaala kuuluu kaupunkilaisille

Lapinlahden sairaalan tulevaisuudesta kantautui huolestuttava tieto, kun Y-Säätiön vetämä kokoonpano vetäytyi ideakilpailusta (linkki HS:n juttuun).

Viime syksynä kaksi ehdotusta valittiin ideakilpailusta jatkoon. Lapinlahti 360 -nimimerkin takana oli Y-Säätiö, suunnitteluryhmä Arkkitehtitoimisto Livady Oy, Planetary architecture research studio Oy, Rönkä Consulting, DEMOS Helsinki ja A-Insinöörit Oy. Mukana oli myös Lapinlahden nykytoimijoita.

Lapinlahti 360 -ehdotus kuitenkin vedettiin nyt pois, koska he eivät olleet saaneet rahoitusta turvakseen. Jäljelle jäi siis yksi ehdotus.

Lapinlahden kevät -nimimerkin takana ovat NREP Oy ja Oaklins Merasco Oy, suunnitteluryhmä Ark-byroo Oy, Arkkitehdit Soini & Horto ja Arkkitehtitoimisto OPUS Oy. Näistä NREP Oy on valtava kansainvälinen kiinteistösijoitusyhtiö, jolla tuskin on intressejä edistää helsinkiläistä kaupunkikulttuuria. Vaikea uskoa, että ehdotus tekisi Lapinlahdesta aidosti ”kaikille avoimen, vehreän terveyden, hyvinvoinnin ja kulttuurin keitaan”, kuten he ovat luonnehtineet.

Lapinlahden sairaala on viime vuosina ollut viriili, innovatiivinen ja matalan kynnyksen paikka, jonne on ollut helppo tulla. Siellä on ravintola, yleinen sauna, museo, hyvinvointitapahtumia ja paljon muuta. Tietysti toiminnassa on kehitettävää, mutta henki ja suunta on ollut oikea.

Historiallinen sairaala puistoineen kuuluu kaupunkilaisille yhteiseksi tilaksi. Poliitikkojen pitäisi se pitää mielessä, kun tekevät päätöstä veronmaksajien, eli meidän kaikkien yhteisestä, omaisuudesta.

Kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn asia tulee todennäköisesti maaliskuussa 2020.

Alkujaankin oli hyvin erikoista, että ideakilpailussa jatkoon kelpuutettiin vain kaksi ehdotusta. Eikö kisaan tullut muita ideoita, joita olisi kannattanut lähteä jalostamaan? Kyse on kuitenkin yhdestä koko Suomen paraatipaikasta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Erikoisia nähtävyyksiä: Sigurd Steniuksen hauta Munkkiniemessä

Munkkiniemessä Pikkuniementien varressa on huomaamaton hautakumpare. Etenkään kaikki Munkkiniemen ulkopuoliset eivät siitä tiedä, tuskin kaikki paikallisetkaan.

Tienposkessa olevaan hautakumpareeseen on haudattu Sigurd Stenius sekä hänen omaisensa. Vuosina 1878-1969 elänyt Stenius oli merkittävä johtohahmo alueellaan, hän muun muassa toimi aktiivisesti Munkkiniemen ja Huopalahden seurakuntien sekä Huopalahden kunnan perustamisissa.

Hautapaikka sijaitsee kohdassa, jossa Sigurdin vaimo Sigrid tapasi levähtää kävelyretkillään. Sigurd menehtyi vuonna 1969.

Steniuksen sukuhauta on harvoja julkisella paikalla olevia hautoja Helsingissä.

*****

TUTUSTU MYÖS VETÄMIINI KAUPUNKIKÄVELYHIN WALKHELSINGIN SIVUILLA!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Keskustakirjasto Oodin lehdistötilaisuudessa

Uudessa keskustakirjastossa ministeri Sampo Terho piti nostattavan puheen, jossa hän yhdisti Oodin Suomen sivistyksen historiaan, kuten pitääkin. Oodin hän korosti olevan valtion lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja se symboloi maamme sivistysihannetta. Ministeri tähdensi, että kirjastot yhdistävät kansaa, eivät luo vihollisuuksia, ja että kirjastot auttavan ajattelemaan eri tavoin ja luovat pohjaa keskustelulle. Viisaita sanoja. Soisi perussinisten puhuvan samalla tavalla myös naapurissa olevasta Kiasmasta. Ehkä sekin aika vielä koittaa – kun nykytaide täyttää sata vuotta.

Oodi sopii arkkitehtuuriltaan erinomaisesti vanhojen merkkirakennusten, kuten Eduskuntatalon, Postitalon, Kansallismuseon ja Finlandia-talon yhteyteen. Se täyttää siinä paremmin paikkansa kuin ulkoasultaan Prismaa muistuttava Musiikkitalo tai naapuriin muutama vuosi sitten nousseet toimistotalot. Oodi tulee olemaan ikään kuin sisätilainen jatke Kansalaistorille.

Erikoista on myös se, että vaikka Oodi avautuu niin keskeiselle paikalle kuin tässä maassa on mahdollista, niin siltikään se ei ole Helsingin pääkirjasto. Pääkirjasto jatkaa olemassaoloaan Pasilassa.

Ja tietysti pääasiaan: Löytyyhän Oodista myös hyvää kirjallisuutta, kuten kuvasta näkyy.Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kaupungin byrokratia uuvuttaa

Helsingin kaupungilla on runsaasti skarpattavaa. Etenkin viestinnän suhteen on parannettavaa ja byrokratiaa olisi syytä helpottaa. Viime aikoina on tullut esiin useita kiusallisia esimerkkejä, joiden luulisi ravistelevan virkamiehiä.

Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki yritti viime kuussa tavoittaa kaupungin suunnittelijaa, joka osaisi kertoa Kontulan ostarin suunnitelmista. Arhinmäki kertoi Facebookissa, miten häntä palloteltiin henkilöltä toiselle, eikä oikeaa tahoa tahtonut löytyä millään. Lopulta hänet yhdistettiin henkilölle, joka oli jo eläkkeellä.

Valtuutettu Leo Stranius kertoi, että hän yritti saada kaupungin omistamalta Palmialta tietoa siivouskemikaalien käytöstä. Vastausta ei kuulunut vuoden yrittämisen ja 13 viestin jälkeen.

Suosittu ruokatapahtuma Taste of Helsinki lopetti toimintansa tähän vuoteen. Tapahtuman järjestäjä kertoi yhdeksi syyksi nihkeän yhteistyön kaupungin kanssa.

[useful_banner_manager banners=1 count=1]

 

Koin kaupungin byrokratian omakohtaisesti, kun olin usean vuoden Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja (kuva Kivinokan vuosikokouksesta). Alueen vuokranantaja on Helsingin kaupunki. On melko lannistavaa, kun joutuu soittamaan 15 puhelua, jotta selviää kuka kaupungilla vastaa uimarannan roskiksen tyhjentämisestä tai urheilukentän nurmen leikkaamisesta. Bioroskisten saaminen jätepisteeseen kesti puoli vuotta. Kolme vuotta tein töitä, jotta saatiin päätös, pitääkö Kivinokkaan johtavalla autotiellä oleva puomi olla auki vai kiinni. Siinä innokkainkin vapaaehtoistyöntekijä turhautuu.

Kaupungin työntekijöiden yhteystiedot tulisi olla nykyistä helpommin löydettävissä. Ja puhelinvaihteille lisää infoa ja koulutusta, jotta he osaavat yhdistää puhelut oikeille henkilöille.

Helsingin tulevaisuuden visiona on olla Maailman toimivin kaupunki. Vielä ollaan hyvin kaukana siitä.

Kolumni julkaistu Metrossa 9/2018Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kaipaan Kaisaniemen metroasemaa

[adrotate banner=”3″]

 

Kuulutus metrossa: Helsingin yliopisto, Helsingfors universitet. En ole vieläkään tottunut siihen, että Kaisaniemen aseman nimi muutettiin Helsingin yliopistoksi. Särähtää korvaan joka kerta, vaikka nimen muutoksesta on kulunut jo neljä vuotta.

Nimeksi haluttiin Helsingin yliopisto, koska se kuulostaa kansainvälisemmältä. Muissakin kaupungeissa on asemia nimetty yliopiston mukaan.

Mutta Kaisaniemi erotti Helsingin muista kaupungeista. Tuskin muualla on Kaisaniemen asemaa. Ja Kaisaniemi nimenä korosti suomalaista tasa-arvoa.

Kaisaniemi on saanut nimensä Cajsa Wahllundin mukaan. Hän oli ravintoloitsija ja yrittäjä, hyvin keskeinen hahmo 1800-luvun miesvaltaisessa Helsingissä. Ensin hän nosti Turussa Seurahuoneen menestykseen, jonka jälkeen muutti Helsinkiin pyörittämään ravintoloita. Hän perusti Siltasaareen Emilienburg-ravintolan, jota ryhdyttiin kutsumaan Säästöpankiksi, koska kaupunkilaisten rahat päätyivät sinne. Siellä on nykyään Säästöpankinranta-niminen katu.

Töölönlahdenrannalle hän perusti arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnitteleman ravintolan, joka oli erityisesti ylioppilaiden suosiossa. Paikkaa ja ravintolaa ryhdyttiin kutsumaan hänen mukaansa Kaisaniemeksi.

Cajsa Wahllund on saanut Helsinkiin enemmän kunnianosoituksia kuin kukaan toinen. On Kaisaniemi, ravintola Kaisaniemi, Kaisaniemenranta, Kaisaniemen puisto, Kaisaniemen puistokuja, Kaisaniemenlahti. Ja oli Kaisaniemen metroasema.

Aseman nimen muutos osoittaa mauttomuutta ja piittaamattomuutta paikallista historiaa kohtaan. Se on myös silkkaa mielistelyä ulkomaailman suuntaan. Jopa Helsingin nimistötoimikunta ja HSL karsastivat muutosta.

Tehty mikä tehty, mutta joka kerta se kuulutus saa savun nousemaan korvista.

Kolumni julkaistu Metro-lehdessä 8/2018.Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kaupunkijuhlissa kannattaa erikoistua

Alpakka ilahdutti Kulosaari-päivässä.

Elävän kaupungin merkki on kaupunkilaisten itsensä järjestämät tapahtumat. Helsingissä on lukuisia kyläjuhlia ja muita tapahtumia, joita kaupunkilaiset itse tekevät talkoovoimin ja selkä hiestä märkänä. Ei rahan takia, vaan rakkaudesta kaupunkiin ja toisiin kaupunkilaisiin. Etenkin kevät ja alkukesä on kyläjuhlien aikaa.

Helsingin kaupunki on hienosti kantanut kortensa kekoon ja lanseerannut Rantakesä-konseptin, tänä vuonna yhdessä Espoon kanssa. Rannoilta on valittu 19 kohdetta, joissa voi järjestää tapahtumia. Rantakesässä tapahtuman järjestämiseen riittää poikkeuksellisesti ilmoitus kartalla sekä konseptin etiketin noudattaminen. Etikettiin kuuluu muun muassa, että tapahtuman tulee olla ilmainen.

Olen ollut järjestämässä tapahtumia Kivinokassa ja lisäksi olen keskustellut lukuisten ihmisten kanssa, jotka järjestävät kaupunginosatapahtumia. Muutama asia kannattaa huomioida, jos tapahtumaa suunnittelee.

Kannattaa varmistua siitä, että tekijöitä on tarpeeksi. Hyvin usein vapaaehtoistyössä käy niin, että työt kaatuvat lopulta yksien niskoille. Kannattaa myös delegoida töitä pienemmille ryhmille, jotka hoitavat itsenäisesti oman tonttinsa.

Kaikki tarvittavat luvat ja ilmoitukset pitää hoitaa valmiiksi, pelastussuunnitelmasta ja Teosto-maksuista lähtien. Muuten voi joutua vaikeuksiin myöhemmin. Helsingin kaupunki on kiitettävästi helpottanut lupakäytäntöjään viime vuosina.

Kannattaa erikoistua. Kaupunki on täynnä Pohjois-Haaga-päivää ja Pitäjänmäki-päivää. Niissä ei ole kerrassaan mitään vikaa, mutta on hyvä erottua joukosta. Arabiassa on katufestarit, Roihuvuoressa hanami-juhlat, Vuosaaressa oli harrastuksiin keskittynyt päivä ja ainakin Herttoniemessä ja Kalliossa Block Partyt.

Kolumni julkaistu Metrossa 5/2018.Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Museo vai elämyskeskus?

Kuva: HKM, Maija Astikainen.

Helsingin kaupunginmuseo avasi uudistuneena ovensa pari vuotta sitten. Sofiankadun tilat jäivät historiaan ja uusi museo kadun toisella puolella on ollut todellinen menestys. Ilmainen museo on houkutellut satoja tuhansia kävijöitä ja saanut lukuisia palkintoja.

Olin aivan haltioitunut uudesta museosta sen avajaisten yhteydessä. Siellä oli hauskasti toteutettu Aikakone, hyödynnetty uusinta tekniikkaa ja näyttelyt olivat raikkaita ja kekseliäitä.

Olen käynyt museossa pari kertaa vuodessa ja olo on ollut entistä tyhjempi kerta kerran jälkeen. Etenkin museon perusnäyttely saa minut surulliseksi.

Mielestäni kaupunginmuseon tehtävä on kertoa Helsingin historiasta, mutta se jää hyvin pintapuoliseksi. Perusnäyttely on pinnallinen best of -kokoelma kaupungin menneisyydestä. Monet tärkeät asiat sivuutetaan lyhyesti tai jätetään kokonaan mainitsematta. Bobrikovin murhaa, suurlakkoa ja eduskuntauudistuksesta sekä vuoden 1918 sotaa ei museossa juuri noteerata.

Kaupunginmuseo, kuten monet muutkin museot nykyään, tuottavat enemmän elämyksiä kuin kansansivistystä. Kun kävelee museosta ulos, niin museo itsessään on jäänyt paremmin mieleen kuin Helsingin historia. Turistikin varmasti myöhemmin muistaa museon, mutta ei mitään kaupungin historiasta.

Se on ymmärrettävää, ettei museo voi koko Helsingin historiaa kertoa, vaan pitää valita mitä kerrotaan. Ylimmän kerroksen vaihtuvat teemanäyttelyt sekä Hakasalmen huvilan näyttelyt täydentävät perusnäyttelyn antamaa kuvaa Helsingistä. Mutta mitä museon ytimenä oleva perusnäyttely antaa niille, jotka oikeasti olisivat kiinnostuneita Helsingin historiasta? Ei paljoa. He voivat valita museon sijaan kirjan. Joka ei sekään ole huono vaihtoehto.

Kolumni julkaistu Metrossa 6/2018.Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Itsemurhapatterille muistomerkki

Vuosaaren kartanon pihamaalla paljastettiin itsenäisyyspäivänä muistomerkki, jolla muistellaan jatkosodan tykkipatteria.

Vedin itse samaan aikaan kaupungilla Helsingin suurpommitukset -kävelykierrosta, joten paljastustilaisuutta en päässyt seuraamaan. Mutta pitihän muistomerkkiä sitten myöhemmin käydä katsomassa.

Vuosaari.fi-sivulla muistomerkin taustoista kerrotaan seuraavasti:

”Vuosaari oli laajan ilmatorjuntaketjun itäisin lenkki. Vuosaaren (Nordsjön) kartanon maille sijoitettiin 26.-27.2.1944 ilmatorjuntapatteri, josta käytettiin peitenimeä ’Pommi’.

Keväällä 2017 löydettyjen sotapäiväkirjojen avulla on saatu selville, että patteri sijaitsi noin 200 metrin päässä Vuosaaren kartanon päärakennuksesta ja se koostui kolmesta tykistä. Miehistöä voi arvioida olleen noin 40 henkeä ja heitä majoitettiin kartanon rakennuksiin.

Vuosaaren tykkipatterin asema oli vaarallinen: se oli ensimmäisenä ottamassa vastaan idästä lähestyvän pommilaivueen osumat. Sen takia siitä on käytetty myös nimitystä ’itsemurhapatteri’. Onni oli kuitenkin myötä: miehistötappioita ei tullut, vaikka yksi kolmesta tykistä vaurioituikin.”

Hienoa, että patteri on saanut muistomerkin. Sitä hieman hämmästelimme, että muistomerkki on sijoitettu kartanon pihalle, yksityisalueelle. Eikö sitä olisi voinut laittaa vaikkapa aidan ulkopuolelle, julkiselle alueelle?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Julkkiskierros Malmin hautausmaalla

Malmin hautausmaalle on haudattu lukuisia julkisuudesta tunnettuja henkilöitä. Ja sinnehän mahtuu, Malmi on nimittäin Suomen suurin hautausmaa. Hautausmailla on usein ihan mukavaa kävellä ja rauhoittua. Mutta paljon enemmän kierrokselta saa irti, jos mukana on kartta, jonka avulla voi käydä vaikkapa julkisuudenhenkilöiden haudoilla tai sankarihaudoilla tai muilla kiinnostavilla kohteilla. Malmilta löytyvät muun muassa nämä:

Ansa Ikonen:

Armi Aavikko:

Arndt Pekurinen, tunnettu pasifisti:

Laila Kinnunen:

Matti Pellonmää:

Mikko Niskanen:

Olavi Virta:

Tabe Slioor:

Tapio Rautavaara:

Tauno Palo:

Näiden lisäksi Malmilta löytyy muun muassa Reino Valkaman, Pertti Palon, Elis Askin ja Birger Kaipiaisen haudat.

Malmin hautausmaan kotisivuilla on karttoja ja muita dokumentteja, joista löytyy kuuluisuuksien hautoja.

*****

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Aina ei kannata purkaa vanhaa – esimerkkinä Roihuvuoren ala-aste

Roihuvuoren ala-aste oli jo saamassa purkutuomion. Niin huonoon kuntoon arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnittelema ja vuonna 1967 valmistunut koulurakennus oli päässyt. Monet halusivat purkaa rakennuksen, opetuslautakuntakin esitti vuonna 2012 sen korvaamista uudella rakennuksella. Opetuslautakunta totesi, että ”rakennusta ei olisi mahdollista muuttaa peruskorjauksen yhteydessä toimivaksi koulutilaksi.”

Mitä näköalattomuutta ja historian vähättelyä! Vai ei sovellu enää koulutilaksi? Onneksi päättäjät näkivät lopulta myös koulun rakennushirtorialliset arvot ja se päätettiin remontoida kokonaan. Nyt koulu on taas ilahduttamassa alueen naperoita.

Kuva: Kuvio Oy.

Ala-asteen peruskorjaus oli jopa ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon saajaksi tänä vuonna. Esiraati perusteli ehdokkuutta näin:

”Ulkoapäin yksinkertainen, suorakaiteen muotoinen rakennus kätkee hienostuneella luonnonvalon ohjaamisella jäsennetyt sisätilat. Ilmanvaihdon uudistamiseksi rakennettiin kaksi rakennuksen pituussuuntaista huoltotunnelia. Alaslasketut kattovyöhykkeet sijoitettiin opetustiloissa käytäväseinän ylälasin alapuolelle. Näillä oivalluksilla rakennuksen alkuperäinen tilarakenne saatiin säilytettyä.”

Lisäksi Helsingin rakennuslautakunta on palkinnut koulun saneeraustyöt Rakentamisen Ruusulla.

Ei aina kannata purkaa vanhaa. Peruskorjaus voi olla työlästä ja maksaa paljon, mutta joskus se kannattaa tehdä.

Kovasti säälittää esimerkiksi Kulosaaren vanhan ostarin kohtalo. Sitä ollaan jyräämässä, vaikka sen rakennushistorialliset arvot ovat kiistattomat.

Tässä vielä nimet, jotka opetuslautakunnan kokouksessa marraskuussa 2012 suosittelivat Roihuvuoren koulun purkamista (linkki pöytäkirjaan):

Aaltio, Björnberg-Enckell, Hiidenmaa, Kouvo, Mäkisalo, Laiho, Leoni, Nordman, Rydman, Pakarinen.

Paikallisten lasten ja Suomen rakennushistorian onneksi ette saaneet tahtoanne läpi.

*****

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather