Retkiä linnoituksille -kirja valmistuu

Retkiä linnoituksille -kirja valmistuu

Joidenkin kirjojen tekemiseen kuluu paljon aikaa. Tämä kirja näkee päivän valon ensi maaliskuussa, mutta sen työstäminen on ollut pitkä projekti.

Tutustuin Helsingissä oleviin ensimmäisen maailmansodan aikaisiin linnoituksiin noin 15-20 vuotta sitten. Siitä lähtien olen seikkaillut niissä, möyrinyt taisteluhaudoissa ja luolissa, etsinyt kohteita ryteiköistä. Olen tutkinut vanhoja karttoja, lukenut aiheeseen liittyivä kirjoja, tutkimuksia ja lehtileikkeitä. Valokuvasin linnoituksia ja kirjoitin niistä.

Pari vuotta sitten kustantajan kanssa päätettiin, että tämän aiheen voisi paketoida kirjaksi. Nyt käsikirjoitus alkaa olla valmis. Kuvat on otettu.

Retkiä linnoituksille -kirja koostuu neljästä elementistä:

  • Historia-osuudessa kerrotaan maarintaman syntytarina.
  • Retkiosassa annetaan vinkkejä retkille.
  • Muistoja-osioihin on koottu aikalaisten muistoja ja tarinoita (SKS:n arkistosta).
  • Valokuvat on tärkeä osa kirjaa.

Kevät on juuri oikea aika tällaiselle kirjalle. Toivottavasti se houkuttelee ulkoilemaan ja retkeilemään linnoituksilla. Toivottavasti se myös houkuttelee jäämään kotisohvalle lukemaan sitä. Molempi parempi.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Jääleinikin kuoleman vastaanotto

Jääleinikin kuoleman vastaanotto

Keväällä 2022 julkaisin dekkarin Jääleinikin kuolema (Myllylahti). Kirja on saanut mukavasti näkyvyyttä ja huomiota lehdissä ja blogeissa. Kokoan tähän yhteen arvosteluja ja kirjoituksia:

LEHDET:

Seura (heinäkuu 2022):
“Jokinen pyyhkäisi heittämällä samaan jengiin Virpi Hämeen-Anttilan ja Pekka Hyytin rinnalle. Jääleinikin kuolema viihdytti ja kauhistutti ja 1930-luvun Helsingin kuvaus imaisi hienosti mukanaan. Tapahtumia oli paljon, samoin henkilöitä mutta paketti pysyy kasassa yllättäviin loppukäänteisiin saakka.”

Helsingin Sanomat:
“Hesarin yhden palstan uutisesta kesäkuussa 1932 Pauli Jokinen raapaisee ensimmäisen romaaninsa. Jännityksen rakentelijana Jokinen on tosiaan vasta aloittelija, mutta miljöön ja tapojen tuntijana vankka ammattilainen. Jälkimmäisestä syystä Jääleinikin kuolema on mukava lukea.” Arvio: 3/5

Turun Sanomat (syyskuu 2022):
“Turkulaistaustainen Pauli Jokinen kuvaa uskottavasti ja elävästi 1930-luvun Helsingin elämänmenoa ja poliittisia jännitteitä.”

BLOGIT:

Kirsin kirjanurkka:
“Juonenpunonta Jokiselta sujuu mainiosti, ja Lainan murhan selvittelyn tuoksinassa niin poliisit kuin lukijakin hapuilevat moneen otteeseen pimeässä tai joutuvat tekemään kiperiä valintoja johtolankojen kesken. Henkilökuvauskin toimii oikein mukavasti, ja enemmän kuin mielelläni lukisin lisää Haahdin ja Frantsilan rikostutkimuksista ja yksityiselämänkin kiemuroista Helsingissä.”

Kirja vieköön:
“Löysin paljon huumoria ja pilkettä kirjailijan silmänurkasta. Jääleinikin kuoleman ajankuva tuntuu todelta, sillä Jokinen herättää 30-luvun Helsingin henkiin ja kuljettaa lukijaa kantakaupungin pimeillä kujilla ja kaduilla. Aikamoinen sokkelohan juonesta kehkeytyi, mutta viihdyin hyvin Jokisen elävän, seikkailullisen ja vauhdikkaan kerronnan parissa.”

Kirjarouvan elämää:
“Jokinen on onnistunut hyvin ensimmäisessä dekkarissaan. Mies on perehtynyt Helsingin paikallishistoriaan ja se näkyy tarinassa. Juoni on mielenkiintoinen ja monitasoinen. Kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää.”

Luetut:
“Olipa miellyttävää matkustaa Pauli Jokisen kanssa 1930-luvun Helsingiin. Jääleinikin kuolema on paitsi koukuttava dekkari myös hieno historiallinen romaani.”

Kirjojen kuisketta:
“Pidin tästä Jokisen esikoisdekkarista, pidin huolellisesta ajankuvauksesta, hyvin rakennetusta juonesta, Haahdista ja muistakin henkilöhahmoista. Lisäplussa menee onnistuneelle kannelle. Oli kiinnostavaa kulkea Helsingin katuja yhdessä Haahdin kanssa ja elää 1930-luvun alkua.”

Ja kaikkea muuta -blogi:
“Kuten usein historiallisissa romaaneissa, meni tässäkin ajankuvaus itse juonen edelle. Yksityiskohtia riitti. Hauskasti Helsinki näyttää jotenkin hieman erilaiselta kuin aiemmin lukemissani dekkareissa. Ehkä kyse on kirjailijan sukupuolesta. Nyrkkeilysalia, työläisväestön leirintäaluetta ja muutenkin minulle ihan uusia paikkoja ilmaantui tarinaan.”


MUUTA:

Pro-liiton kesävinkit:
“Mökkielämä houkuttelee lukemaan historiaa ja murhia. Parasta on tietysti, jos nämä kaksi löytyvät samasta paketista. Pauli Jokisen Jääleinikin kuolema on vahva kuvaus 1930-luvun Helsingistä, jossa murhataan nuori prostituoitu. Kun kansakunta on vielä jakautunut sisällissodan jäljiltä, miten poliisiyhteisössä mahtaa pärjätä ainoa punaisten puolelta rekrytoitu etsivä? Teoksen taustalla on tosielämässä vuonna 1932 Helsingin Punavuoressa tapahtunut Laina Yli-Rautalammen murha.”

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Linnoitukset kadunnimistössä

Linnoitukset kadunnimistössä

Viimeistelen kirjaa, joka käsittelee Helsigissä olevia ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituksia. Kirjaa tehdessä olen samalla kiinnittänyt huomiota paikannimistöön. Monissa paikoissa, joissa linnoituksia on rakennettu, on myöhemmin katuja ja puistoja nimetty aiheen mukaan.

Itä-Helsingissä Kivikossa on kerrostalojen keskellä Kiinalaispuisto, joka muistuttaa linnoitustöissä olleista kiinalaisista. Kivikosta löytyvät myös Ruutikuja ja päiväkoti Ruuti, Patterikuja ja Patteripolku, Linnoittajantie ja Linnoituksentie. Jälkimmiset ovat hieman huonoa nimeämiskäytäntöä, sillä ne ovat lähekkäin ja saattavat sekoittua toisiinsa.

Kivikon eteläosassa on Varustuksentie.

Maununnevalla on Vuorilinnakkeenpuisto ja Kasemattikallio. Lisäksi sieltä löytyvät Vallirinne, Vuorilinnakkeentie, Juoksuhaudantie ja Maavallintie.

Vantaalla Länsimäessä on linnotusten ympärillä Linnoittajanpolku ja Linnoituspolku. Nämäkin saattavat aiheuttaa sekaannusta, nimet kun ovat lähes samanlaisia. Länsimäestä löytyvät myös Valliraitti ja Vallikuja, Tykkikuja ja Tykkipolku, Vartiotie ja Varuskuja. Kivikon tapaan Länsimäessäkin on päiväkoteja nimetty sotaisasti: Vartiokujan päiväkoti ja Linnoituskujan päiväkoti. Alueen metsä on nimeltään Juoksuhaudanpuisto.

Luola Kiinalaispuistossa.

Espoon Haukilahdessa ei voi erehtyä paikasta, kun lähestytään linnoituksia. Katujen nimet ovat muun muassa Linnakepolku, Linnakekuja, Länsilinnake, Itälinnake ja Alalinnake.
Mäkkylästä puolestaan löytyy Vahtirinne. Siellä ovat myös Komendantitie ja Adjutantinkuja, mutta ne juontavat juurensa vielä ensimmäistä maailmansotaa vanhempaan aikaan.

Näiden lisäksi pääkaupunkiseudulta löytyy myös muita yksittäisiä linnoituksiin viittaavia nimiä.

Kirja ilmestyy ensi vuonna (2023). Kansikuva on jo valmiina:

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Eerikinkadun poliisiaseman räjäytys 1905

Eerikinkadun poliisiaseman räjäytys 1905

Verikoirat oli ensimmäisen sortokauden aikainen taistelujärjestö, joka koostui Ressun oppilaista, ihan teinipojista. He tekivät salamurhia ja syyskuussa 1905 he räjäyttivät Eerikinkadun poliisiaseman.

Aamuyöllä 5. syyskuuta 1905 pari verikoiraa päivysti Eerikinkadun porttikongissa ja odotti sopivaa hetkeä. Aktivisteille räjähteitä valmisti muun muassa Oulunkylän poika Albert Collan ja yliopiston kemian laboratoriossa omia kokeitaan tehnyt F. W. Klingstedt.

Ihme, etteivät pommin heittäjät loukkaantuneet, sillä räjähdys oli valtava. Pamaus kuului kaupungin laitamille saakka, jopa Pasilassa herättiin räjähdykseen. Kärkkäät lehdet saivat räjähdyksestä jutunjuurta jo saman päivän lehtiin. Uusi Suometar kuvaili, että katukäytävässä olevasta kuopasta päätellen pommi oli räjähtänyt noin metrin päässä poliisiasemasta.

“Ilmanpaineesta särkyivät poliisiaseman ja miltei kaikki vastapäätä olevien kivitalojen ikkunat pieniksi sirpaleiksi, jotka peittivät katukäytävän. Olipa Eerikinkadun ja Annankadun kulmassa olevasta kivitalosta useita ikkunoita ja paraatioven lasit särkyneet,” Uusi Suometar raportoi.

Syvät lovet poliisiaseman ovissa ja ikkunankarmeissa kertovat, että pommissa oli teräviä rautaesineitä. Työmies-lehti kertoi:

“Tapahtumapaikalta ei löydetty tuskin mitään jätettä pommista, muutamia ohuita rautalevysirpaleita vain – ne arvattavasti ovat pommin kuoriin kuuluvia. Sen sijaan tavattiin mainituista kivitaloista poliisiaseman vastapäätä ikkunoista kolmanteen ja neljänteen kerrokseen lentäneitä luoteja. Ne ovat noin lyijykynän paksuisia ja usean, 4-8 senttimetrin pituisia rautatangosta katkaistuja palasia. Miten voimakkaasti ne ovat lentäneet, näkyy siinä, että ovat kiviseinä vastaan litistyneet kuin lyijyluodit. Poliisiaseman huoneisiin ei ole luoteja lentänyt, ikkunat tietysti menivät ilmanpainosta rikki.”

Poliisiasemalla oli räjähdyshetkellä yksi poliisi, ylikonstaapeli Sjöman, joka ei loukkaantunut vakavasti. Hän oli räjähdyshetkellä sohvalla kirjoittamassa ja ilmanpaine viskasi miehen lattialle.

Räjähdyksen jälkeen Eerikinkatu täyttyi nopeasti uteliaista kaupunkilaisista, jotka unisin silmin kulkivat lasinsirpaleiden ja kivenpalasten keskellä. Pommittajat käyttivät härdelliä hyväkseen ja poistuivat vaivihkaa paikalta.

Tutkimusta johti etsivän poliisin komisaari Nikita Androsoff, mutta hän ei päässyt selvityksissään puusta pidemmälle. Silminnäkijähavainnot olivat sekavat ja vähäiset, ketään epäiltyjä ei löytynyt.

Tekijät eivät jääneet koskaan kiinni.

Lisää ensimmäisen sortokauden veriteoista tuoreessa kirjassani Verikoirat – ja muita terroristeja sortokauden Helsingissä (Into Kustannus, 2021)

****

Sivun kuva Eerikinkadulta 1910-luvulta. HKM

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Saunamajoitus Eurajoella – katso video

Saunamajoitus Eurajoella – katso video

Teimme loppukesän retken Satakuntaan. Majoitusvaihtoehtona oli hotellimajoitus Raumalla, mutta päätimme valita maatilamajoituksen Eurajoelta, Erä-Santalan tilalta. Oli persoonallinen majoitus – pieni huone saunan yhteydessä. Katso video:

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Erikoisia nähtävyyksiä: Karhunpesäkivi Inarissa

Erikoisia nähtävyyksiä: Karhunpesäkivi Inarissa

Matkalla Saariselältä Inariin pysähdyimme Karhunpesäkivellä. Erikoinen nähtävyys sijaitsee lähellä Inarinjärveä. Parkkipaikalta on kävelyä noin 300 metriä, ja sinne on rakennettu hyvät portaat, jotka kulkevat metsän halki.

Karhunpesäkivi on suuri siirtolohkare, joka on ontto sisältä. Sinne pääsee ryömimään pienestä kolosta. Sisällä on vieraskirjakin. Kiven sisustassa pehmeä kiviaines on rapautunut kovan päältä pois aikojen saatossa, joten siitä on ajan mittaan tullut ontto.

Wikipediassa kerrotaan kivin nimen syntyhistoriasta: “Kiven kerrotaan saaneen nimensä siitä, että lumimyrskyssä eksynyt lappalainen oli mennyt luolaan suojaan ja nukahtanut sinne. Herättyään hän huomasi, että samassa luolassa oli talviuntaan viettävä karhu. Karhu ei onneksi herännyt ja mies pääsi poistumaan luolasta myrskyn laannuttua.”

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Suositus: Kiilopään savusauna

Suositus: Kiilopään savusauna

Saunon aina kun mahdollista. Olimme viikon Saariselällä, ja siellä avautui mahdollisuus saunoa Kiilopään savusaunassa. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, maistuuko löylyt.

Lippuja lähdimme hakemaan Kiilopään ravintolasta. Korona-aikana saunaan otettiin vain rajattu määrä ihmisiä. Mutta palvelu ravintolassa oli suorastaan onnetonta.

Halusimme perjantain saunavuorolle, joka alkoi klo 17.00. Tiistaina kävimme kysymässä lippua. Meille sanottiin, että lippuja saa vasta saunapäivänä. Odotimme saunapäivää ja ajoimme heti aamulla Kiilopään ravintolalle hankkimaan liput. Ei myyty. Sanottiin, että lippuja saa ostaa vasta puoli tuntia ennen saunavuoron alkua. Mitään varsinaista syytä emme saaneet, miksi saunalippuja ei voinut ostaa ennakkoon. Niinpä ajoimme taas pois ja saavuimme takaisin puoli tuntia ennen saunavuoron alkua. Silloinpa saunojat olivat jo muodostaneet jonon tiskille. Onneksi pari lippua jäi meillekin.

Vaikka palvelumuotoilu kaipaa kehittämistä, savusauna oli hieno kokemus. Saunasta pääsi suoraan pieneen Kiilopuroon pulahtamaan. Mittari näytti tunturipuron veden lämpötilaksi 11 astetta. Rannasta pääsi uimaan pieneen saareen, jonne oli runsaat 10 metriä matkaa.

Savusaunan lisäksi oli mahdollisuus käydä sähkösaunassa ja suihkussa pesulla. Kokemus tämäkin.

Lue myös: Tunturiretkeilyä Saariselällä: Rautulampi ja Kiilopää

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Onko Pyhä-Nattasen huussissa Suomen komeimmat näkymät?

Onko Pyhä-Nattasen huussissa Suomen komeimmat näkymät?

Retkeilimme Sodankylässä ja kipusimme Pyhä-Nattasen huipulle, siitä enemmän täällä.

Pyhä-Nattasen huippu on 508 metrin korkeudessa. Siellä huipulla on myös huussi. Sieltä saattaa olla komeammat näkymät kuin yhdestäkään toisesta huussista koko maassa!

PS. Luoston huussi vetää vertoja.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Pyhä-Nattanen: Kappale kauneinta Suomea

Pyhä-Nattanen: Kappale kauneinta Suomea


Pyhä-Nattasen tunturi Sodankylässä on heittämällä hienoimpia kohteita, joissa Suomessa olen retkeillyt. Maisemat hivelevät silmiä, itse tunturi on erikoinen ja nousu sinne jännittävä.

Pyhä-Nattanen sijaitsee Sompion luonnonpuiston kyljessä. Tunturille pääsee kahta kautta. Voi ajaa Sompionjärventien parkkipaikalle ja sieltä kivuta tunturiin ja tulla samaa reittiä takaisin. Matkaan kuluu noin kaksi tuntia.

Me valitsimme hieman pidemmän reitin, joka on myös rengasreitti. Jätimme auton parkkiin jo noin kilometriä aikaisemmin ja lähdimme siitä Nalijoen laavulle. Jälkikäteen arvioituna valintamme oli hyvä, sillä rengasreitillä näkee enemmän kuin jos menisi samaa reittiä edes takaisin.

Metsässä oli pikkulinnun kokoisia paarmoja, joten patikointi eteni melko sutjakkaasti. Laavun ohitimme sen enempää sinne pysähtymättä.

Parin kilometrin jälkeen alkoi nousu tunturille. Nousu tapahtui valtavien kivilohkareiden yli. Se oli hieno kokemus. Myös siksi suosittelen tätä reittivalintaa, kun Pyhä-Nattaselle nousee.

Pyhä-Nattanen oli huiputettu lopulta melko helposti, vaikka silläkin on korkeutta 508 metriä. Mutta siellä ylhäällä vasta oli henkeäsalpaavat maisemat. Pohjoisessa näkyi tunturirivit, etelässä Sompiojärvi.

Pyhä-Nattasen erikoisuus on toorit, jotka ovat rapautunutta graniittia. Niiden takia Pyhä-Nattasta on pidetty pyhänä paikkana.

Huipulla on myös jäänteitä sodan ajoilta. Siellä nimittäin oli saksalainen tähystysasema.

Pyhä-Nattasella on myös päivätupa, ja sillä pidimme evästauon, kuten jokaisella retkellä kuuluu.

Sen jälkeen laskettelimme helpompaa polkua takaisin tielle, ja tietä pitkin parkkipaikalle, jossa automme odotti. Kymmenien paarmojen piirittämänä.

Lue myös: Onko Pyhä-Nattasen huussissa Suomen komeimmat näkymät?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Tunturiretkeilyä Saariselällä: Rautulampi ja Kiilopää

Tunturiretkeilyä Saariselällä: Rautulampi ja Kiilopää


Päiväretki tuntureilla alkoi Kiilopään majalta noin kello 10 aamulla. Matkan määränpää oli Rautulampi ja sieltä toista reittiä takaisin. Siitä tulee mukava rengasreitti. Matkan suunta vastapäivää.

Suuntasimme ensin kaakkoon kohti Niilanpäätä. Olimme viimeksi retkellä Pyhällä, jossa luontokeskus Naavasta sai retkikarttoja ilmaiseksi, joten olimme suorastaan pöyristyneitä, että Urho Kekkosen kansallispuistossa kartoista perittiin 4 euroa. No, jos on varaa matkustaa Lappiin, niin ehkä 4 euron kartta ei kaada matkabudjettia.

Niilanpäähän saavuttuamme pidimme lyhyen kahvitauon. Niilanpäässä on myös autiotupa, mutta keli oli hieno ja nautimme kahvit ulkona, poronerotteluaidan vieressä.

Jatkoimme matkaa. Seuraavan nähtävyys oli aivan polun vieressä kököttävä riekko. Se ei liikkunut mihinkään, vaikka aivan vieressä sitä ihmettelimme.

Polku nousi yhä korkeammalle tuntureihin. Lähes koko reitti kulki puurajan yläpuolella. Se tarkoitti myös sitä, ettei hyttysiä ja paarmoja juuri ollut, vaikka elettiin pahinta räkkää. Myös navakka tuuli karkoitti hyönteiset.

Matka Niilanpäältä Rautulammelle oli huikea. Tuntureita silmänkantamattomiin. Erään tunturin laella oli vielä lunta, vaikka elettiin keskikesää.

Tuntureilta laskeuduimme Rautulammelle ja pidimme siellä evästauon. Rautulammen tupa oli palanut ja sen tilalla oli suuri teltta, jota lämmitti kamina. Siellä tankkasimme evästä.

Rautulammelta jatkoimme kohti pohjoista Rautupään ja Kutturapään välistä. Maasto oli märkää: suota, pieniä puroja, lampia. Muutaman puron kohdalla jouduimme riisumaan kengät ja kahlaamaan yli.

Siitä pitää antaa erityiskiitos Saariselän aluelle, että reitit ovat erinomaisesti merkattuja. Ei minkäänlaista vaaraa eksyä.

Retkemme päättyi nousuun Kiilopään huipulle. Sieltä on komeat näkymät, mutta päivän aikana ehti nähdä niin paljon hienoja tunturimaisemia, ettei Kiilopään maisemat enää tehneet erityistä vaikutusta.

Kaikkinensa mittariin tuli noin 30 kilometriä, aikaa kuluin noin 9 tuntia.

Vinkki: Kiilopään alueella retkeillessä kannattaa käydä myös Kiilopään savusaunassa. Siitä lisää täällä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Retki Sikarämäkän laavulle

Retki Sikarämäkän laavulle

Tänä kesänä ollaan retkeilty taas paljon Pohjanmaalla. Eräs retkikohteemme oli Sikarämäkän laavu Kauhajoella. Se on oikein mukava muutaman tunnin kohde.

Sinne pääsee, kun ajaa Kauhajoelta Nummikankareen tietä kohti Nummijärveä. Muutaman kilometrin jälkeen käännytään Keevelintielle, jota pitkin ajetaan parisen kilometriä. Oikealle metsään lähtee pieni polku, jossa on huomaamaton kyltti: Laavu. Vieressä on parkkipaikka.

Polku kulkee metsässä noin kilometrin verran. Maasto on hyvin tasaista ja polku helppokulkuista. Se verran on juurakkoa, etten lastenvaunuilla lähtisi. Yritimme tunnistaa polun varrelta mahdollisimman monta puuta: yhdeksän eri puuta saimme kirjattua.

Kun metsä loppuu, alkaa suoalue: Sikarämäkkä (jossain suon nimeksi on mainittu Keevelinneva). Sieltä löytyi listaamme vaivaiskoivu, maailman pohjoisin koivulaji. Etelä-Suomessa sitä tapaa lähinnä suoalueilla.

Sikarämäkän suon halki kulkee pitkospuut. Muutaman hillan löysimme, suurin osa taisi olla poimittu jo pois. Tapasimme retkellä koiran kanssa liikkeellä olleen pariskunnan, ja he kertoivat että paikalliset tietävät suon hyväksi hillapaikaksi, joten se tyhjenee nopeasti.

Sikarämäkkä on vaikuttava suo. Ei tosin vedä vertoja Kauhanevalle, joka on Kansallispuistossa parinkymmenen kilometrin päässä.

Pitkospuut päättyvät laavulle. Puita on valmiina ja vähän matkan päässä on myös wc. Laavua ylläpitää seurakunta sekä Suupohjan Latu. Siellä virittelimme tulet ja grillasimme.

Vaikka parkkipaikalta ei ollut laavulle kuin kilometrin verran, siinä pääsi jo ihan retkeilyn tunnelmaan.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Soisalon-Soinisen murhapaikan pohjapiirros

Soisalon-Soinisen murhapaikan pohjapiirros

Prokuraattori Eliel Soisalon-Soinisen murha helmikuussa 1905 on maamme tunnetuimpia poliittisia murhia. Soisalon-Soininen oli kenraalikuvernöörin jälkeen korkea-arvoisin virkamies, ja hyvin vihattu henkilö. Hänet ampui aktivisti Lennart Hohenthal.

Hohenthal saapui venäläisen upseerin valepuvussa prokuraattorin asuntoon, jossa hän ampui Soisalon-Soinisen. Asunto sijaitsi Helsingissä osoitteessa Bulevardi 12. Asunnossa ollut vartija ja prokuraattoin poika tulivat apuu, ja seurasi lyhyt tulitaistelu, jossa Hohenthal loukkaantui, ja hänet saatiin kiinni.

Poliisi jakoi lehdistölle pohjakuvan huoneistosta, jossa murha oli tapahtunut. Kuvan selitykset:

a = murhaajan paikka, jossa hän ampui prokuraattorin

b = paikka, jossa prokuraattori oli silloin kun hänet ammuttiin

c =paikka, jossa prokuraattori kaatui

d = paikka, jossa murhaaja kaatui

e = paikka, josta nuori Johnsson ampui (huom. hän on Soisalon-Soinisen poika)

****

Kerron Soisalon-Soinisen murhasta lisää Murhakävelyllä sekä kirjassa Helsingin Murhahistoria.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Retki Karkaliin ja Torholan luolalle

Retki Karkaliin ja Torholan luolalle

Vappupäivänä teimme koko perheen retken Lohjan Karkaliin, jonka niemi ulottuu pitkälle Lohjanjärvelle. Niemellä on luontopolkujen lisäksi kaksi hienoa geologista kohdetta.

Pumminmäki on iso kallio, jonka länsireunassa on valtavat jyrkänteet. Upein kohta on korkea lippaluola, jonka sileäksi hioutunut lippa ulottuu metrejän pään päälle. Muodot muistuttaa pystymäistä hiidenkirnua. Parkkipaikka löytyi Laurinkaskentien varrelta. Melko tuntematon, mutta hieno luontokohde.

Pumminmäki on mainittu Lohjan matkaoppaassa vuodelta 1901:

Suurin piirtein 1,5 km Kaijolasta lounaiseen kohoaa näköalavuori Pumminmäki, joka on yksi Lohjan korkeimmista paikoista. Kulku sinne tapahtuu kapeaa, mutta kaunista metsäpolkua pitkin, jota voidaan kulkea vain jalkapatikassa, mutta ei millään ajopelillä. Tiennäyttäjä saadaan joko tilalta tahi sen vierellä olevasta torpasta. Mäeltä katselijalle levittäytyy laaja näköala kaikkiin suuntiin ylitse seudun.

Torholan luola puolestaan on tunnettu ja tiedetty. Se on eräs Suomen suurimpia luonnonluolia. Vaikuttava paikka, mutta luolakokemusta häiritsi pienoinen ruuhka. Luolalla oli kanssamme samaan aikaan noin 10 muutakin retkeilijää. Luola on helppo löytää, sillä parkkipaikka ja reitti on hyvin merkitty.

Myös Torholan luola on vuoden 1901 matkaoppaassa:

Kaksi kilometriä etäämpänä levähdetään Karkkalin niemellä Torholan tilan kohdalla. Siellä etsitään luola, joka sijaitsee venerannasta oikealle olevassa vuoressa. Rannasta vuorelle nouseva polku kulkee jalavista, niinipuista, pähkinäpensaista y.m. lehtipuista koostuvan kasvuston läpi. Luolan suuaukko antaa pohjoiseen päin. Siitä laskeudutaan 20 metriä pitkään kalkkikivikallioon kovertuneeseen onteloon. Luola, joka on yksi Suomen suurimmista, sisältää kolme onkaloa. Soihtu, kynttilä tahi lyhty on otettava mukaan laskeuduttaessa.

Lisäksi kierrettiin Karkalin luonnonpuistossa lenkki, syötiin eväät ja juotiin lähteestä vettä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Huikea Korkberget Kirkkonummella

Huikea Korkberget Kirkkonummella

Retkeilijät löysivät tänään huikean paikan: Korkberget Kirkkonummen Humaljärven rannassa. Todellinen geologinen erikoisuus: valtava jyrkänne, jonka alla vesirajassa suuria lohkareita, jossa lippaluolia, lohkareluolia, yms. Niiden tutkimiseen voisi käyttää vaikka koko päivän.

Jätimme auton parkkiin Dalkullantien varteen, lähes tien päähän. Korkbergetin luonnonsuojelualueelle ei ole minkäänlaisia opasteita, joten valitsimme ensimmäisen polun, joka lähti suunnilleen oikeaan suuntaan. Välillä polku kapeni, toisinaan loppui kokonaan, mutta pian löysimme taas uuden polun, joka johti Humaljärven rantaan. Järvi oli jotenkin merimäinen. Isot aallokot ja vihertävä väri.

Järven rantaa seuraamalla pääsimme Korkbergetin alueelle. Nousimme kallion laelle. Sieltä näkyi hienosti järvelle. Se oli myös aavistuksen pelottava paikka, sillä sieltä oli kymmenien metrien jyrkänne kohti rantaa.

Kalliolta laskeuduimme alas rannan tuntumaan, ja siellä vasta koko komeus valkeni. Kallio on joskus muinaisina aikoina murentunut suuriksi lohkareiksi, jotka makaavat rantapenkereellä ja osittain järvessä. Lohkareiden joukossa on suuria luolia ja onkaloita. Yläpuolella olevaan kallioon on muodostunut valtavia lippoja.

Korkbergetin maasto on erittäin vaikeakulkuista, ja myös vaarallista. Isot korkeuserot. En suosittele koko perheen retkeksi, mutta aikuisille hieno elämys.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Retki lemminkäisen temppelille

Retki lemminkäisen temppelille

Mystikko Ior Bock sai 1980-luvulla päähänsä ryhtyä etsimään Sipoosta Lemminkäisen temppeliä. Hän teki kaivauksia ja räjäytteli kalliota, kunnes rahat loppuivat.

Lähiretkemme Sipooseen jatkuivat, ja tällä kertaa lähdimme etsimään Lemminkäisen temppeliä. Helposti se löytyi, paikka on aivan Vainuddintien vieressä, lähellä Tippaksentien risteystä. Muutama auto mahtuu siihen kerralla parkkiin. Veden täyttämässä luolassa ei paljon nähtävää ollut, mutta sen ympärillä olevat lohkareet, kalliokäytävät ja jyrkänteet olivat näkemisen ja seikkailun arvoiset kohteet. Hieno paikka! Lasten kanssa pitää olla hieman varuillaan.

Suuren vaikutuksen teki myös Gumbostrandin saaristolaiskylä ravintoloineen, satamineen ja kyläkouluineen. Päätimme, että sinne pitää vielä erikseen tehdä retki, kun kesä etenee pidemmälle.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather