Aina välillä teatterin katsomossa kokee tunteen, että nyt ollaan jonkin tavallista suuremman äärellä. Jonkin, joka on enemmän kuin teatteria. Jonkin, joka nostaa tuolista puoli metriä ilmaan. Ajan ja paikan taju hämärtyy. Esityksen aikana sitä sitä ei tajua, mutta sen jälkeen tulee tunne, että tässä todistettiin jotain ainutlaatuista. Näin kävi Q-teatterin uutuusnäytelmän kanssa.
Akse Petterssonin näytelmä Joitakin keskusteluja merkityksestä pakenee kaikkia sanoja. Sitä on hankala sanallistaa, ja siihen se kaiketi pyrkiikin. Jo näytelmän hankala ja epämääräinen nimi antaa siihen viitteitä. On keskusteluja ja on merkityksiä, mutta katsoja on aika pyörällä päästä, että mistä keskustellaan ja mikä merkitsee mitäkin.
Esityksessä on kolme näyttelijää, Tommi Korpela, Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka, jotka näyttelevät näyttelijöitä. Esitteen mukaan he ovat ikääntyviä sivuosanäyttelijöitä, jotka odottavat kuvauspaikalla vuoroaan. He istuvat muovituoleissa tyhjän mainostaulun edessä. Katsojalle ei kyllä selviä ollenkaan, mitä he odottavat. Odottavatko he pääsyä estradille, kameran eteen vai kotiin? Odottavatko he, että elämä alkaa vai päättyy?
Näyttelijät käyvät loputtomia keskusteluja ja riitelevät mitättömistä asioista. Keskustelut alkavat tyhjästä ja päättyvät puolitiehen. Asioita ei selitellä. Katsoja etsii turhaan merkityksiä asioista, joissa niitä ei ole. Sellainen ihmismieli on, pyrkii etsimään merkityksiä joka asiasta. Ihan turhaan etsit, on Akse Petterssonin viesti. Mutta minkä ihminen itselleen mahtaa.
Tanssija-koreografi Jyrki Karttunen saapuu aika ajoin rytmittämään esitystä omilla tansseillaan. Aluksi näyttää, että hänen esityksensä ovat vain tapa jäsennellä kertomusta, mutta lopulta ne nivoutuvat olennaiseksi osaksi tarinaa. Niistä voi jokainen etsiä omat merkityksensä: tanssit joko tuovat järjestystä tai rikkovat sitä. Vai onko silläkään lopulta mitään merkitystä?
Muusikko Ringa Manner loihtii äänimattoa esityksen taustalle ja luppoaikana makaa patjalla piirtämässä paperille. Hän on hahmo, jolta ei kannata mennä kysymään mitään. Jos häneltä kysyy jotain, hän puhuu tunnin mitä sylki suuhun tuo. Selityksestä ei tule loppua. Olisiko kuitenkin kannattanut kysyä? Parempi, ettei häntä häiritä lainkaan. Lopulta hän on se oraakkeli, jolla on vastaus valmiina: rakkaus tuo järjestystä kaaokseen.
Näyttelijäkolmikko on kerrassaan loistelias. Korpela, Knihtilä ja Lonka tuntevat toisensa vuosien ajalta, ja sen huomaa. He ennakoivat toistensa liikkeet, ilmeet ja sanat pienistäkin vihjeistä. Dialogi on verevää, arvatenkin osin improvisoitua. Jokaisella näyttelijällä on omat huippuhetkensä. Mieleenpainuvimmassa kohtauksessa Knihtilä selittää, miten joku joko on tai ei ole. Filosofinen kysymys olevasta nousee uskomattomiin sfääreihin. Kaikki haluaa sitä lisää, lisää ja lisää.
Näytelmän loppu on valtavan upea. Karttunen on raivoisan tanssin jälkeen rikkonut paikat ja lavalla vallitsee täysi kaaos. Näyttelijät ovat lopen uupuneita. Kaiken sekasotkun keskelle jää mustavalkoinen sydän. Revi siitä sitten merkityksiä.
Joitakin keskusteluja merkityksestä on näytelmä, joka ei jätä rauhaan. Se jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa.
Joitakin keskusteluja merkityksestä Q-teatterissa syksyllä 2023
by 
