Keski-Uudenmaan Teatteri (KUT) esittää 25-vuotisjuhlansa kunniaksi Skavabölen pojat -näytelmän syksyn 2023 ja alkutalven 2024 aikana. Esityspaikkana on uusi komea puusta rakennettu kulttuuritalo Monio Tuusulassa. Paikka on monessa mielessä osuva. Ensinnäkin Monio on hieno rakennus ja sen esiintymissali on tunnelmallinen paikka (sellainen ongelma on, että katsomon takaosasta ei näe kaikkea, mitä tapahtuu näyttämön etuosassa). Toisekseen Tuusulan Hyrylä on oikea paikka esittää näytelmää, joka osittain sijoittuu niille kulmille. Skavaböle on Hyrylän ruotsinkielinen nimi.
Ja tietysti näytelmän ajankohta on nyt osuva, kun sen kirjoittaja Antti Raivio menehtyi loppukesällä. Sitä näytelmän tekijät eivät tietenkään osanneet ennakoida, kun esitystä suunniteltiin.
Skavabölen poikia voidaan pitää kotimaisen teatterin modernina klassikkona. Se sai valtavan suosion 1990-luvulla ja nosti kertaheitolla juuri perustetun Q-teatterin maineeseen. Raivio kirjoitti näytelmälle myös jatko-osan Huokausten laakso, joka esitettiin tänä syksynä teatteri Kultsalla. Kirjoitukseni siitä löytyy täältä.
Skavabölen pojat on Ravion omakohtainen tarina. Se kertoo kahdesta veljeksestä, Rupertista ja Evertistä, ja heidän perheestään. Äidillä on mielenterveysongelmia, isä juo viinaa. Siinä pojat yrittävät päästä elämänsyrjään kiinni. Pakoa todellisuudesta tuo villin lännen leikit, joita näytelmässä ryyditetään Ennio Morriconen musiikeilla.
Keski-Uudenmaan teatterin version on ohjannut David Sandqvist. Veljeksiä näyttelevät teatterikoululaiset Ville Hilska ja Akseli Lehtinen. Etenkin Ville Hilska tekee isoveljenä vakuuttavan roolin, ja tuo nuoren ihmisen ahdistuksen lähelle katsojaa. Veljesten välinen kemia ja heidän kokemansa kollektiivinen ahdinko ei kuitenkaan tunnu takariveille saakka. Olen tietoinen, että veljeksiä kohtaan pitäisi tuntea empatiaa, mutta jokin laittaa vastaan. He eivät vedä katsojaa suohon kanssaan.
Jari Vainionkukka tekee rajun ja fyysisen roolin viinaan menevänä isänä. Usein humalakohtaukset ovat kiusallista katsottavaa, mutta Vainionkukka tekee äärimmäisen uskottavan roolin. Inka Kallén tekee poikien epävakaana äitinä koskettavan roolin. Myös Anna-Leena Sipilä ja Saga Sarkola tekevät mainioita pieniä sivurooleja, joskin Sarkolan esittämä Ossi-setä, Horror-Ossi, on vähän hassu – tahallisesti tai tahattomasti.
KUT:n Skavabölen pojat on varmalla kädellä tehtyä perusteatteria. Ehkä Skavabölen poikien ongelma alkaa olla siinä, että se tuntuu jopa vanhalta. Kieli, puvut ja rekvisiitta ovat 1970- ja 1980-luvuilta, mutta silti näytelmästä ei ole nostalgia-tripiksi. Puhumattakaan, että se olisi minkäänlainen sukupolvikokemus, kuten se 1990-luvulla oli.
Aika näyttää, jääkö Skavabölen pojat oman aikansa kuriositeetiksi, vai kestääkö se aikaa vuosikymmeniä, kuten vaikkapa Minna Canthin tai Juhani Ahon tekstit. Kun tänä syksynä olen nähnyt Skavabölen pojat ja jatko-osan Huokausten laakson, jotenkin tuntuu, että aika on ajanut Raivion tekstien ohi. Vaikka sen keskeinen teema, veljesten välinen ystävyys, on ikuinen.
Skavabölen pojat, Keski-Uudenmaan Teatteri, esityksiä syksyllä 2023 ja alkuvuonna 2024.
by 
