Merellinen Helsinki – Top 10

P1150338

Helsinki ja meri ovat luotuja toisilleen. Etenkin kesän tullen merellinen Helsinki näyttelee parastaan. Helsinki on kansainvälisestikin ajateltuna aivan ainutlaatuinen pääkaupunki juuri avoimen merensä takia.

Kaupunkilaiset kävelevät ja lenkkeilevät rannoilla, pulahtavat uimaan (talvella avantoon), käyvät piknikillä ja soutelemassa. Rantaterassit täyttyvät helteillä. Merellä on todella suuri merkitys kaupunkilaisille.

Siksi onkin tärkeää, että mahdollisimman paljon kaupungin rannoista olisi yhteisessä käytössä ja yksityisessä käytössä niin vähän kuin mahdollista. Vuosien varrella rannoille on rakennettu paljon, mutta tulevaisuudessa soisi muistettavan, että rannat ovat yhteistä kansallismaisemaamme. Meri tekee Helsingin.

Tässä omat merelliset suosikkikohteeni Helsingistä, top 10:

1. Suomenlinna
UNESCOn kohde, hienoimpia paikkoja koko Suomessa.

IMG_5509

2. Kivinokka
Rantoja, luontopolkuja, kahvila, lintulava. Oman kesänvieton paikka numero 1, koska kesämaja sijaitsee siellä.

2013-08-11 19

3. Vartiosaari
Upeimpia luontokohteita koko kaupungissa. Vanhat huvilat luovat menneen maailman tuntua. Kallioilta näkee saariston kauneuden.

viikinkikallio

4. Töölönlahti
City-lenkkeilijöiden esittäytymispaikka. Suomen kulttuurielämän napa.

linnunlaulu2

5. Vanhankaupunginlahti
Vantaanjoen suisto ja koski ovat näyttävää vanhaa teollisuusympäristöä. Kalastajien suosikkipaikka. Vanhankaupunginlahti Lammassaarineen on rentouttavaa seutua.

voimalamuseo4

6. Seurasaari ja Viher-Meilahti
Viher-Meilahti on täynnä satavuotta vanhaa huvila-arkkitehtuuria. Seuraasaaren ulkomuseossa vielä vanhempaa rakennuskantaa. Historiaa ja luontoa yhdessä.

tamminiemi

7. Uutela
Uutelan luontopolulla pääsee kosketuksiin merellisen luonnon kanssa, vain pari kilometriä Vuosaaren metroasemalta.

P1140857

8. Kaivopuiston ranta ja lähistö
Etelähelsinkiläisten catwalk-ranta, jossa hulppeita veneitä, viihtyisiä kahviloita ja pieniä jäätelökioskeja.

IMG_4867

9. Tervasaari
Helsinkiä parhaimmillaan. Kruununhaan kivikaupungista kävelee viisi minuuttia ja ollaan jo täysin eri maailmassa. Tervasaaressa on kesäteatteria, ravintolaa ja leikkipaikkaa lapsille.

IMG_3728

10. Kuusisaari ja sen taidemuseot
Kuusisaaressa pääsee tutustumaan taiteeseen hienossa ympäristössä. Didrichsenin taidemuseo ja Villa Gyllenberg sijaitsevat ihan vierekkäin, kannattaa käydä molemmissa samalla reissulla.

P1150546

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather