Kävin hiljattain kävelyllä Eläintarhanmäellä. Olympiastadionin remonttia katsellessani mietin taas kerran, miten upea ja historiallinen alue on kyseessä. Miksei sitä hyödynnetä enemmän esimerkiksi matkailussa?
Eltsun alue on kuin urheiluhistorian ulkoilmamuseo. Kaikki on jo valmiina. Myös tarinat.
Eläintarhan kentällä pelattiin Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen jalkapallomaaottelu. Ruotsi voitti 5-2 vuonna 1911. Kymmenisen vuotta myöhemmin kentällä kisailtiin ensimmäinen yleisurheilun Suomi-Ruotsi-ottelu. Aiheesta kertova muistolaattakin löytyy paviljongin seinästä.
Uimastadion valmistui jo vuoden 1940 olympiakisoihin. Kisat peruuntuivat sodan takia ja uima-altaat toimivat sillivarastona sota-aikana. Viereinen Olympiastadion ei esittelyjä kaipaa. Monien arvokisojen sekä jalkapallo- ja jääkiekkopelien näyttämö avautuu entistä ehompana vuonna 2019. Stadionin torniin voi kiivetä katsomaan, miltä alue näyttää lintuperspektiivistä.
Vanhassa jäähallissa on lätkän lisäksi nähty paljon muutakin. ”Pakilan puutarhuri” Pekka Kokkonen nyrkkeili siellä EM-tittelistä vuonna 1967. Vallilan oma poika Gunnar Bärlund puolestaan tyrmäsi Arno Kölblinin vuonna 1935 Kisahallissa, joka silloin tunnettiin Messuhallina. Jalkapallostadionilla on pelattu Euroopan Liigaa ja viereiselle Bollikselle on parhaimmillaan ahtautunut 20 000 katsojaa. Sekin on pieni määrä, jos vertaa legendaarisiin Eläintarhan ajoihin, jonka ennätys on 82 000 katsojaa.
Eltsun alueella on myös Lasse Virenin, Paavo Nurmen ja Lauri ”Tahko” Pihkalan patsaat.
Alueelle pitäisi saada opastauluja, joiden avulla voi suunnistaa kohteesta toiseen. Luonnollisesti kierros päättyisi Urheilumuseoon. Vaatii pientä brändäystä ja Eltsusta saadaan urheilun Seurasaari.
Olin pienellä opastetulla kierroksella Olympiastadionilla. Nyrkkeilijöiden treenisalin seinässä roikkuu vanhat nyrkkeilyhanskat, ja niiden alla teksti ”Pakilan puutarhuri”. Piti oikein lähteä googlaamaan, kuka tämä puutarhuri oikein on.
Pakilan puutarhuri oli nyrkkeilijä Pekka Kokkonen, jonka kulta-aika sijoittui 1950- ja 1960-luvuille. Hän oli omassa sarjassaan parhaimmillaan maailman kymmenen parhaan joukossa. MTV3 nosti Kokkosen Suomen kaikkien aikojen nyrkkeilijät -listalla sijalle 6. Koko lista täällä.
Pohjois-Haagassa sijaitsee Kansalaissodan aikainen joukkohauta, johon on haudattu kaatuneita punaisia. Keväällä 1918 valkoisten avuksi tulleet saksalaiset teloittivat punaisia Vihdintien liikenneympyrän lähellä ja kaatuneet haudattiin syrjäiselle paikalle, nykyisen Pohjois-Haagan aseman lähelle. Lisäksi hautaan laskettiin Viron varapääministeri Jüri Vilms, joka lähti saksalaisia pakoon Tallinnasta jään yli Helsinkiin. Hänet ja hänen seurueensa saatiin kiinni ja teloitettiin Töölönlahden rannalla. Vilms ja kumppanit nostettiin haudasta seuraavana vuonna ja ruumiit siirrettiin Viroon. Ainakin ”virallinen” totuus on kertonut näin.
Veljeshauta sijaitsee kävelymatkan päässä Pohjois-Haagan asemalta.
Näitä tarinoita on ennenkin hieman kyseenalaistettu, mutta nyt tuoreessa kirjassa Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – sotasurmat 1917-1918 (Gummerus) väitetään, että tapahtumien kulku on ollut tyystin erilainen.
Tutkija Kari Kuusela kirjoittaa kirjassa Vilmsin tapauksesta. Kun Vilms jätti Tallinnan taakseen, niin ainoat tiedot hänen seuraavista vaiheistaan perustuu Peeter Matz -nimisen huijarin kertomuksiin. Matz oli omien sanojensa mukaan agronomi ja luutnantti. Lähteiden mukaan Matz valehteli säännöllisesti siviilitittelistään ja upseerinarvostaan. Hän myös salakuljetti pirtua ja puhui tuomioistuimille puuta heinää. Hänen tarinansa ovat hyvin epäuskottavia. Hänen lähteensä olivat samanlaisia epäluotettavia veijareita kuin hän itsekin. Matz oli jopa keksinyt itse keskeisen todistajan, jolta hän oli kuullut Vilmisin teloituksesta.
Vilms on saanut muistolaatan Töölölahden rannalle, vaikka on enemmän kuin epäselvää onko hänet teloitettu siellä.
Jo 1920-luvulla tehtyjen tutkimusten mukaan kukaan muu Matzin lisäksi ei ollut nähnyt Vilmsiä Helsingissä, ei Töölönlahdella eikä Haagassa. Kuusela kirjoittaa, että Huopalahden työväenyhdistyksen perimätiedon mukaan ei ole mahdollista, että Vilms olisi haudattu Haagaan. Sitä vastoin Ruotsin sota-arkisto kertoo, että valkoiset teloittivat Hauholla kolme punaista, joista ainakin yksi oli virolainen, jolla oli taskussa runsaasti rahaa. Olisiko se ollut Vilms?
Pohjois-Haagan veljeshaudalla on plakaatti, jossa siis lienee runsaasti virheitä. Suurin virhe on se, että todennäköisesti Vilmsiä tovereineen ei koskaan haudattu sinne. Mutta vaikka olisikin haudattu, niin laatassa on silti virheitä.Vilms oli Viron varapääministeri ja oikeusministeri, ei ulkoministeri. Hänen nimensä kirjoitettiin Virossakin V:llä, ei W:llä. Ruumiit nostettiin haudasta 10.12.1920, ei 9.9. Teloituskin tapahtui tiettävästi päivää myöhemmin kuin laatan väittämä 12.4.1918. Lisäksi Vilmsin kanssa Suomeen matkanneen Johannes Peistikin nimi on kirjoitettu väärin Pleistik.
Muistolaatta Pohjois-Haagan haudalla pitää sisällään aika lailla virheitä.
Hautamuistomerkissä kerrotaan, että paikalle on haudattu 28 punakaartilaista ja siviiliä, jotka kuolivat saksalaisten teloituksen uhreina 12.4.1918. Kuusela kirjoittaa, että teloitus on varmaankin tapahtunut, mutta faktatietoa siitä on hankalaa saada. Tarinan mukaan kaupunkia valloittaneet saksalaiset löysivät kellarista punaisia ja siviilejä, jotka antautuivat. Kuitenkin joku punainen avasi tulen, tahallaan tai vahingossa. Erään tarinan mukaan kaksi saksalaista olisi kuollut ja heidät haudattiin Lapinmäen tien varteen. Paikalla on edelleen hautamuistomerkki. Kuuselan mukaan on kuitenkin todennäköisempää, että sotilaat kuolivat taistelussa kuin jostain punaisten vahingonlaukauksesta. Toisen tarinan mukaan punaiset ampuivat saksalaisten komentajan kenraali von der Goltzin autoa. Tästä ei ole kuitenkaan mitään merkintää saksalaisissa lähteissä. Luulisi, että jos kenraalin autoa tulitetaan, niin siitä jäisi jotain merkintöjä sotapäiväkirjoihin.
Saksalaisten sotilaiden hauta Lapinmäentien varrella Etelä-Haagassa.
Niin tai näin, saksalaiset tuohtuivat, laittoivat miehet riviin ja teloittivat joka kolmannen. Näin ainakin tarina kertoo. Kuusela pitää tätäkin melko epätodennäköisenä, johtuen siitä että teloitetuista moni oli Huopalahden punakaartissa merkittävässä asemassa. Summittaisella ampumisella tuskin olisi päästy niin ”hyvään” tulokseen.
Historiassa riittää tarinoita ja legendoja. Haagan hauta pitää sisällään monta hyvää tarinaa. Osa totta, osa tarua.
Lähde: Jarmo Nieminen (toim.): Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – sotasurmat 1917-1918.
Tämä on hyvä knoppi baaripöydässä: Kuka on ainoa nainen, joka on saanut Helsinkiin näköispatsaan? Moni nainen on saanut veistoksen Stadiin, kuten Miina Sillanpää ja Ida Aalberg, mutta vain Larin Paraske on saanut näköispatsaan. Muut ovat abstrakteja veistoksia.
Paraske istuu Mennerheimintien varrella Finlandia-talon paikkeilla. Paraske (1833-1904) oli runonlaulannan ikoni, jolta on kerätty yli 30 000 runonsäettä. Hän inspiroi taiteilijoita. Sibelius kävi tapaamassa Paraskea Karjalassa, Järnefelt ja Edelfelt maalasi naisesta kuvia.
Alpo Sailon tekemä patsas on vuodelta 1936. Se suunniteltiin alkujaan Kalevala-taloon, jota Eliel Saarinen suunnitteli Munkkiniemeen. Nykyisen Kalastajatorpan läheisyyteen kaavailtu Kalevala-talo olisi ollut valtava rakennus, joka olisi omistettu kalevalaisen kulttuurin esittelylle. Hanketta ajettiin 1920-luvulla ja Alpo Sailo oli innokkaimpia puuhamiehiä.
Kalevala-talo törmäsi rahoituksen puutteeseen, ja se ei koskaan valmistunut. Sailo teki kuitenkin Paraske-patsaansa ja se on ilahduttanut helsinkiläisiä pian 80 vuotta.
Vitsiniekat ovat patsaasta komentoineet, että Sailo laittoi Paraskeen istumaan huussiin. No mutta, ei ole kukaan toinen nainen Helsingissä päässyt edes huussiin istumaan patsaan muodossa.
Hakasalmen huvilan yhteydessä oleva Huvilan kahvila lopettaa toimintansa 12.9. Lappu oli kiinnitetty oveen ja siinä kiitetään asiakkaita menneistä vuosista. Kahvilaa on pyörittänyt ulkopuolinen yritys, ei siis kaupunki eikä varsinkaan kaupunginmuseo, jonka näyttelytilana Hakasalmen huvila on.
Mikä kahvilan pitämisessä mahtoi mennä myttyyn? Se sijaitsee keskellä Helsinkiä; Musiikkitalon, Eduskuntatalon ja Kansallismuseon vieressä. Luulisi, että siinä on helppo menestyä. Voi olla, että on menestynytkin ja lopettamiseen on muita syitä kuin huono taloudellinen menestys.
Mutta voi olla, että yrittäjä ei ole saanut kahvilaa menestymään. Hakasalmen huvila on kiva paikka, jossa on hienoja näyttelyitä. Olen käynyt siellä paljon, mutta silti kahvilalla ei ole mitään erityistä paikkaa sydämessäni. Se on ollut ihan kiva, mutta siinä ei ehkä ole ollut vaadittavaa särmää. Kahvi ja korvapuusti olivat ihan hyviä tälläkin kertaa.
Asiakaspaikkoja kahvilassa on vähän. Pöytiä vain neljä. Siinä on vaikea tehdä mitään suurta bisnestä. Keskustassa vaeltavaa läppärikansaa ei toivoteta tervetulleeksi (toisesta kiellosta en ota selkoa mitä se tarkoittaa. Kokousten pitäminen kielletty?).
Kahvilalla on hyvin pelkistetyt nettisivut, ja sosiaalisessa mediassa ei olla lainkaan läsnä. Nykyään some on lähes pakollinen väline, jos haluaa näkyä. Eihän jokainen yrittäjä tietenkään voi olla some-guru, mutta perusteet saa jokainen haltuun parissa tunnissa. Se on sitten omaa laiskuutta / ennakkoluuloisuutta, jos ei vaivaudu.
Huvilan kahvilalla oli hyvä maine gluteiinittomien tuotteitten kahvilana (mm. vuoden 2013 gluteiiniton yritys). Esimerkiksi sitä mainetta olisi voinut somessa buustata, ja pian puoli kaupunkia olisi tiennyt minne mennä, jos haluaa gluteiinitonta pullaa.
Pahoittelut nykyiselle kahvilanpitäjälle, että joutuu lopettamaan. Toivottavasti paikalla aloittaa pian uusi yrittäjä. Eikä sitten kannata luottaa siihen, että museon vetovoima tuo kahvilaan tarpeeksi asiakkaita. Pitää näkyä muutenkin.
Luonnontieteellisessä museossa (ent. Eläinmuseo) tulee jälkikasvun painostuksesta käytyä aika ajoin. Näyttelyeläimet ja -luurangot on tullut nähtyä jo monet kerrat, joten päätin kiinnittää tällä kertaa huomiota muihin asioihin.
Kahvilassa tulee vastaan täytetty kaksipäinen vasikka. Vasikka eli 1930-luvulla Suurpellon kartanossa Hyvinkäällä. Erittäin harvinainen epämuodostuma.
Museon arkkitehtuuri on erittäin kiehtovaa. Uusbarokia edustava rakennus valmistui vuonna 1913 ja sen arkkitehtinä oli venäläinen Lev Shishko.
Rakennuksen sisääntuloaula kaariholveineen ja pääportaikko ovat erityisen näyttäviä. Portaikko on kaupungin hienoimpia.
Kolmannessa kerroksessa sijaitsi ortodoksikappeli ja pieni kirkkosali. Nykyään tilassa esitellään suomalaista luontoa. Kirkkosalin kohdalla rakennuksen katolla oli suuri risti, joka on sittemmin poistettu.
Seinällä on vanhoja valokuvia kappelista ja kirkkosalista.
Ylhäällä on suuri juhlasali, jossa esitellään muinaiseläimiä. Itsenäisyyden alkuvuosina rakennuksessa toimi kadettikoulu. Juhlasalissa järjestettiin kadettitanssiaisia kahdesti vuodessa.
Juhlasalin parvella on valokuvanäyttely rakennuksen historiasta.
Vessassa puolestaan on kuva, jossa sotilaspojat istuvat huussissa.
Ulkoseinässä on muistolaatta, joka muistuttaa kadettikoulun ajoista.
Kaipaisin kovasti opaskierrosta, jossa perehdyttäisiin erityisesti rakennuksen historiaan. Kuulemma sellaista ei järjestetä. Pitänee ensi kerralla keskittyä jälleen eläimiin.
Helsinki ja meri ovat luotuja toisilleen. Etenkin kesän tullen merellinen Helsinki näyttelee parastaan. Helsinki on kansainvälisestikin ajateltuna aivan ainutlaatuinen pääkaupunki juuri avoimen merensä takia.
Kaupunkilaiset kävelevät ja lenkkeilevät rannoilla, pulahtavat uimaan (talvella avantoon), käyvät piknikillä ja soutelemassa. Rantaterassit täyttyvät helteillä. Merellä on todella suuri merkitys kaupunkilaisille.
Siksi onkin tärkeää, että mahdollisimman paljon kaupungin rannoista olisi yhteisessä käytössä ja yksityisessä käytössä niin vähän kuin mahdollista. Vuosien varrella rannoille on rakennettu paljon, mutta tulevaisuudessa soisi muistettavan, että rannat ovat yhteistä kansallismaisemaamme. Meri tekee Helsingin.
Tässä omat merelliset suosikkikohteeni Helsingistä, top 10:
1. Suomenlinna
UNESCOn kohde, hienoimpia paikkoja koko Suomessa.
2. Kivinokka
Rantoja, luontopolkuja, kahvila, lintulava. Oman kesänvieton paikka numero 1, koska kesämaja sijaitsee siellä.
3. Vartiosaari
Upeimpia luontokohteita koko kaupungissa. Vanhat huvilat luovat menneen maailman tuntua. Kallioilta näkee saariston kauneuden.
4. Töölönlahti
City-lenkkeilijöiden esittäytymispaikka. Suomen kulttuurielämän napa.
5. Vanhankaupunginlahti
Vantaanjoen suisto ja koski ovat näyttävää vanhaa teollisuusympäristöä. Kalastajien suosikkipaikka. Vanhankaupunginlahti Lammassaarineen on rentouttavaa seutua.
6. Seurasaari ja Viher-Meilahti
Viher-Meilahti on täynnä satavuotta vanhaa huvila-arkkitehtuuria. Seuraasaaren ulkomuseossa vielä vanhempaa rakennuskantaa. Historiaa ja luontoa yhdessä.
7. Uutela
Uutelan luontopolulla pääsee kosketuksiin merellisen luonnon kanssa, vain pari kilometriä Vuosaaren metroasemalta.
8. Kaivopuiston ranta ja lähistö
Etelähelsinkiläisten catwalk-ranta, jossa hulppeita veneitä, viihtyisiä kahviloita ja pieniä jäätelökioskeja.
9. Tervasaari
Helsinkiä parhaimmillaan. Kruununhaan kivikaupungista kävelee viisi minuuttia ja ollaan jo täysin eri maailmassa. Tervasaaressa on kesäteatteria, ravintolaa ja leikkipaikkaa lapsille.
10. Kuusisaari ja sen taidemuseot
Kuusisaaressa pääsee tutustumaan taiteeseen hienossa ympäristössä. Didrichsenin taidemuseo ja Villa Gyllenberg sijaitsevat ihan vierekkäin, kannattaa käydä molemmissa samalla reissulla.
Jääkäriliike käynnistyi Suomessa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä vuonna 1914. Jääkäriliike värväsi salaa jääkäreitä, joita koulutettiin Saksassa. Värvätyistä muodostettiin Jääkäripataljoona 27. Jääkärilikkeen tarkoituksena oli Suomen irrottaminen Venäjän ikeestä.
Helsinki oli keskeinen kaupunki liikkeen syntyhistoriassa. Helsingin keskustassa on kolme jääkäriliikettä muistavaa muistolaattaa.
Nylands Nationin talossa Kaartinkaupungissa on muistolaatta, joka kertoo, että ajatus jääkäriliikkeestä syntyi tässä talossa 27.10.1914. Jääkäriliike ei siis syntynyt täällä, vain pelkkä idea. Tämä on varmaan Helsingin ainoa muistolaatta, joka kertoo, että joku sai idean tässä paikassa (seuraavaksi kiinniteteään varmaankin laatta paikkaan, jossa saatiin idea lähteä tuonne Nylands Nationin talolle).
Sitten päästään jo asiaan. Ostrobotnian seinässä on laatta, jossa kerrotaan, että jääkäriliike PERUSTETTIIN täällä. Liikkeen syntyyn johtanut kokous pidettiin talossa noin kuukausi sen jälkeen kun idea oltiin saatu eli 20.11.1914. Muistolaatta on pääoven vieressä.
Kolmas muistolaatta on Liisankadulla niin sanotussa Karjalaisten talossa. Siellä toimi Metsätoimisto eli salainen jääkärivärväystoimisto vuonna 1915.
Suomessa ei luonnonvaraisena vaarallisia myrkkyhämähäkkejä juurikaan elä, niitä tavataan lähinnä terraarioissa. Poikkeuksia kuitenkin löytyy. Suomen myrkyllisimmät hämähäkit elävät Luonnontieteellisen museon tiloissa. Harva museovieras niitä on päässyt näkemään, sillä ne eivät hevin ihmisille näyttäydy. Mutta hyvällä tuurilla sellaisen voi bongata.
Ruskohämähäkit tulivat museoon tiettävästi 1970-luvulla hedelmälastin mukana Etelä-Amerikasta. Siitä saakka ne ovat asustelleet museon käytävillä ja koloissa. Museossa on huomaamaton opastaulu, joka kertoo ruskohämähäkistä.
”Suomen ainoa elinvoimainen kanta esiintyy tässä rakennuksessa. Myrkyllisyydestä huolimatta laji ei ole lainkaan aggressiivinen. Se liikkuu hämärässä ja on hyvin arka valon lisäksi äänille ja mm. lattian töminälle. Museovieraalle hämähäkin näkeminen olisi lottovoitto, koska ahtaissa väleissä arkana elelevä otus ei hevin näyttäydy. Museorakennuksen henkilökunta on elänyt sopuisasti samassa rakennuksessa myrkkyhämähäkin kanssa jo vuosikymmeniä.”
Ruskohämähäkki voi kasvaa jopa parisenttiseksi. Tiedustelin vielä museon viestinnästä, että vieläkö hämähäkki museon uumenissa majailee, vai onko kanta jo vuosien saatossa kadonnut.
– Majaileepa hyvinkin, kuului vastaus.
Hui. Seuraavalla kerralla museossa vieraillessani katson näyttelyn sijaan paljon tarkemmin lattioita ja nurkkia.
EDIT. Juttua korjattu 28.4.2015. Ruskohämähäkki ei suinkaan ole Suomen ainoa myrkyllinen hämähäkki, kuten jutussa alkujaan kerrottiin. Esimerkiksi vesihämähäkki on myös myrkyllinen.
Mutta kannattisi puhua myös toisesta asiasta, nimittäin Kisahallin viihtyvyydestä. Urheilutiloissa ei ole suurta moittimista, mutta sisääntuloaula on aivan karmea! Kaikki on epäjärjestyksessä, on epäsiistiä, kahvila on kuin maaseudun huoltoasemalla 1980-luvulla. Ja nyt ollaan Helsingin funkkisrakentamisen helmessä. Sisääntulon tähän historialliseen rakennukseen pitäisi tapahtua pikkuisen tyylikäämmin.
Kisahallille (= liikuntavirastolle) vinkki: Pieni kasvojenkohotus ei olisi pahitteeksi.
Tältä näyttää aula, kun Kisahalliin astelee sisään. Ei mikään varsinainen kaisablomstedt ole kyllä ollut sisustussuunnittelua tekemässä:
Sibelius-Akatemian Pohjoisen Rautatienkadun osaston aulassa on hienoja muotokuvapatsaita. Akatemia muuttaa Nervanderinkadulle, kun taas eduskunta tulee remonttia pakoon Pohjoiselle Rautatiekadulle. Kun kävelin paikan ohi, niin satuin muistamaan aulassa olevat patsaat ja päätin piipahtaa muuttotohinoiden keskelle katsomaan mitä niille kuuluu.
Siellä ne edelleen olivat: Leevi Madetoja, Jean Sibelius, Selim palmgren ja Erkki Melartin. Suurin osa heistä on kuvanveistäjä Kalervo Kallion käsialaa. Kyselin patsaiden kohtaloa ja minulle kerrotiin, että kaiketi ne muuttavat sinne Nervanderinkatu 13:een.
Minusta nuo patsaat pitäisi ehdottomasti viedä Musiikkitaloon. Sinnehän Sibelius-Akatemia muutenkin on pääosin muuttanut. Patsaat sopisivat Musiikkitalon aulaan oikein upeasti.
Joutsenlammen mainos vuodelta 1922 löytyy Encore-tietokannasta.
Kansallisooppera on tehnyt kulttuuriteon, joka kiinnostaa ainakin alan harrastajia ja oopperan historiasta innostuneita. Kansallisooppera on avannut kaikille avoimen Encore-esitystietokannan, josta voi hakea Kansallisoopperan ja sen edeltäjien ooppera- ja balettiesitysten tietoja vuodesta 1911 alkaen.
Tiedot täydentyvät koko ajan ja vuoden 2014 loppuun mennessä kaikkien oopperaesitysten esiintyjätiedot ovat saatavilla. Kaikkien balettiesitysten tiedot ovat valmiina kesällä 2015. Tietokantaan on liitetty myös pieni otos vanhoja esitys- ja roolikuvia, puku- ja lavastusluonnoksia sekä kuvia alkuperäisistä ohjelmalehtisistä.
Tietokannasta löytyi muun muassa yllä oleva Joutsenlammen mainos vuodelta 1922. Silmiin pisti, että esityksessä orkesterina oli Helsingin kaupunginorkesteri. Enpä ole koskaan tarkemmin asiaa ajatellut, ja kuvittelin, että oopperalla on oma orkesteri ollut suunnilleen aina. Mutta milloin ooppera sitten on saanut oman orkesterinsa?
Nopea googlaaminen sen kertoo. Suomen kansallisoopperan orkesteri perustettiin vuonna 1963, jolloin siinä oli 47 soittajaa. Nyt orkesteri on kokoonpanoltaan Suomen suurin 112 soittajalla, tietää Wikipedia. Ennen vuotta 1963 oopperan orkesterina toimi ainakin Helsingin kaupunginorkesteri, ja kaiketi muutkin orkesterit.
by 
