Mauno Koiviston nenäliina ja kaksi muuta poimintaa Sotamuseosta

20160228_114736

Sotamuseo Kruununhaassa on erittäin kiinnostava museo, jos on yhtään kiinnostunut sotahistoriasta tai ylipäänsä historiasta. Museossa on esitelty maamme sotahistoriaa keskiajalta lähtien rauhanturvaajiin. Totta kai suuret sodat, kuten talvi- ja jatkosota ovat museon näyttelyn keskiössä.

Tässä 3 poimintaa museon näyttelystä:

1. Mauno Koiviston nenäliina.
Presidentti Koivistokin oli rintamalla ja hänen nenäliinansa löytyi pikakiväärin tukin ontelosta. Ei ole nenäliinasta enää paljon jäljellä.

20160228_120412

2. Tanskalaisten vapaaehtoisten lippu
Talvisotaan otti osaa noin tuhat tanskalaista vapaaehtoista. Heistä viisi menehtyi. Neljä kuolleista oli lentäjiä.

20160228_121330

3. Molotovin leipäkori
Neuvostoliittolaisten pommisäiliö, jonne voitiin ladata parisataa 2,5 kilon palopommia.

20160228_121057

Sotamuseon kotisivut

Lue myös: Sotamuseo kaipaa ryhtiä – olisiko muutto Kaartin maneesiin ratkaisu?

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tove Janssonin seinämaalauksesta voi bongata Muumin

Kuva: HAM.
Kuva: HAM.

Tove Jansson maalasi keväällä 1947 Helsingin kaupungintaloon kaksi kookasta freskoa. Maalaukset ovat nimeltään Juhlat kaupungissa ja Juhlat maalla. Freskot siirrettiin vuonna 1974 Etu-Töölössä sijaitsevan ruotsinkielisen työväenopiston Arbiksen aulaan. Alkuvuodesta 2016 freskot saivat uuden pysyvän kodin Helsingin taidemuseosta HAMista.

Taideteokset saivat alkunsa, kun Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Erik von Frenckell pyysi Tove Janssonia tekemään Kaupunginkellariin pientä koristemaalausta. Ei tullut ihan pientä koristemaalausta, vaan kaksi suurta seinämaalausta.

Tove työn touhussa vuonna 1947. Kuva: HAM.
Tove työn touhussa vuonna 1947. Kuva: HAM.

Jansson oli 1940-luvulla jo ihan tunnettu taiteilija. Hän piti ensimmäisen näytelynsä Taidesalongissa 1943. Muumibuumin aikaa ei vielä eletty, mutta kaupungintalon freskoista voi myös bongata Muumin. Juhlat kaupungissa -teoksen etualalla on pieni Muumi ja sen vieressä tupakkaa poltteleva nainen on tulkittu Janssonin omaksikuva.

Tove jansson4

Tove Jansson ei siis ollut vielä Muumeista tunnettu, kun hän sai tehtäväkseen kaupungintalon freskot, vaan apulaiskaupunginjohtaja von Frenckell oli tutustunut Janssoniin muuta kautta.

Jansson oli vuonna 1946 tutustunut Vivica Bandleriin, joka oli von Frenckelin tytär. Tovella ja Vivicalla oli rakkaussuhde. Tuskin von Frenckell nappasi Tovea ihan tuntemattomuudesta, vaan todennäköisesti tyttärensä suosituksesta.

HAMin kotisivut.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Köyhät nauttivat soppaa Nikolai II:n muistokulhosta

IMG_1698

Keisari Nikolai II:n kruunajaisia vietettiin Moskovassa toukokuussa 1896. Suomessa keisarin kruunajaisia juhlittiin muun muassa siten, että ainakin suurissa kaupungeissa vähävaraiselle väelle tarjottiin keittoa keisarin muistokulhosta. Osa köyhistä sai kulhon muistoksi.

Valkoisessa kulhossa on sinisellä keisarin tunnus ja kruunajaisten päivämäärä. Kulhot olivat Arabian tuotantoa.

Näitä Nikolai II:n muistokulhoja löytyy silloin tällöin ihmisten jäämistöistä. Jos nyt ei satu omassa perintökokoelmassa moista olemaan, niin sitten voi lähteä Arabian museoon, jossa sellainen on esillä.

Arabian museon kotisivut.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Miten Rodin näkyy Helsingin katukuvassa

Maailmankuulun kuvanveistäjän Auguste Rodinin veistoksia on kevään ajan esillä Ateneumissa. Joskus on väitetty, että Rodin oli 1900-luvun alkupuolella jopa mailman tunnetuin taiteilija. Hän on erityisesti tunnettu Ajattelija-patsaasta.

Rodinin vaikutus jälkipolville on ollut huomattava. Ja se näkyy myös Helsingin katukuvassa. Ateneumin Rodin-näyttelyn jälkeen onkin mielenkiintoista kävellä lähistölle katsomaan, miten Rodin on vaikuttanut suomalaisiin kuvanveistäjiin.

Tässä ensin Rodinin viestämä kirjailija Honore de Balzacia kuvaava patsas Pariisissa:

Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Ja tässä alla puolestaan Esplanadilla oleva kuvanveistäjä Lauri Leppäsen tekemä Eino Leino -patsas:

eino leino

Yhtäläisyys on aika huomattava. Jos ei nyt suoranaisesta plagioinnista ole kyse, niin Leppänen on ainakin ottanut vahvasti vaikutteita Balzac-patsaasta.

Ja tässä Rodinin tunnetuin patsas, Ajattelija:

Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Ja tässä Wäinö Aaltosen veistämä Aleksis Kivi -patsas Helsingin Rautatientorilla:

aleksis kivi2

Aaltonen ei tiettävästi koskaan myöntänyt, että Ajattelija olisi ollut Aleksis Kiven patsaan esikuva, mutta lienee selvää, että Aaltonen ainakin aika tarkkaan on Ajattelija-patsasta tarkastellut.

Laitetaan nyt loppuun vielä tällainen kuvapari.

Rodinin Suudelma:

suudelma

Ja Näkemiin-patsas Eirassa:

näkemiin

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Suomen korumuotoilun kerma koottu yhteen huoneeseen

IMG_0914

Kansallismuseossa on vielä helmikuun alkuun saakka mahdollisuus tutustua Brilliant!-näyttelyyn, joka esittelee kotimaisen korumuotoilun huippuja. Vuoden kultaseppä on valittu vuodesta 1987 lähtien ja näyttelyssä on esillä jokaisen Vuoden kultasepän töitä. Joten aika loistava tilaisuus tutustua viimeisten vuosikymmenien parhaisiin töihin.

Tässä kuvien muodossa koruloistetta:

Janger

IMG_0935

IMG_0933

IMG_0928

IMG_0918

IMG_0911

Näyttelyn yhteydessä yleisö sai valita Vuoden kultasepän 2016. Voittajaksi valittiin sormuksia tekevä Petri Pulliainen.

Petri Pulliainen
Brilliant!-näyttely Kansallismuseossa 1.2.2016 saakka.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Helsinki palaa – ainakin palomuseossa

Paloauto2

Korkeavuoren pelastusasemalla on kovin vähän tunnettu Palomuseo. Palomuseossa pääsee tutustumaan pelastuslaitoksen historiaan. Vanhimmat esineet ovat 1700-luvulta. Mutta Palomuseo on myös jännittävä vierailukohde, jos on kiinnostunut Helsingin paikallishistoriasta. Tässä joitain poimintoja kaupungin tulipalojen historiasta.

Ateneumin takana sijaitsi VPK:n talo, jonka arkkitehti oli Theodor Höijerin suunnittelema – samoin kuin Erottajan paloasemakin. VPK:n talo purettiin vuonna 1967. Palomuseossa on kuva rakennuksesta, tältä se näytti:

IMG_8684

VPK:n talon juhla-aulassa oli neljä ritari-patsasta. Niistä kaksi on Palomuseon suojissa. Kaksi muuta on Albertinkadulla sijaitsevassa ravintola Pompierissa.

IMG_8641

Palomuseoon on tehty pienoismalli vanhan Ruotsalaisen teatterin palosta. Svenska teatern paloi toukokuussa 1863.

IMG_8647

1950- ja 1960-luvulla eläneet muistavat ehkä vielä palokellot, joilla hälytettiin palokunta paikalle tulen päästessä irti. Tämä yksilö oli osoitteessa Itäinen puistotie 7.

IMG_8663

Ja tämä kyltti oli jossain Kalliossa.

IMG_8661

Palomuseossa on paljon valokuvia historian saatossa sattuneista tulipaloista. Tässä liekeissä on Messuhalli (so. Kisahalli) vuonna 1966.

IMG_8674

Tässä puolestaan kuvia Annankadulla sijainneen Tilgmannin kirjapainon palosta vuodelta 1960. Räjähdyksessä sai surmansa kolme palomiestä.

valokuva

Palomuseon perinneaulassa on seinälaattoihin kaiverrettu niiden henkilöiden nimet, jotka pelastuslaitoksella ovat vuosien varrella työskennelleet. Silmään pisti heti kolmen suomenmestaruuden lätkäjätkä Matti ”Hakki” Hagman.

IMG_8622

Paloaseman torni kohoaa 42 metriin maan pinnalta, ja meren pinnasta katsottuna noin 60 metriin.

IMG_8704

Torniin ei normaalisti museovieraat pääse, mutta jos ryhmät varaavat opastuksen, niin silloin ryhmä saa kivuta portaat ylös asti. Näkymät ovat hienot. Yhtään paloa ei näkynyt.

IMG_8686

Palomuseossa pääsee tutustumaan Helsingin historiaan erinomaisesti myös siksi, että museota ylläpitää ja näyttelyn on suunnitellut paikallishistoriasta kiinnostunut Jari Auvinen. Auvinen on tehnyt lukuisia kirjoja, joista tuorein on keväällä ilmestynyt Puu-Pasilan historiikki.

Helsingin pelastuslaitoksen palomuseo (Korkeavuorenkatu 26)

Avoinna ke ja su 12-16.

Museon kotisivut.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Sotahistoriaa Ilmailumuseossa

20150624_160415

Suomen ilmailumuseo Vantaalla on hyvä paikka tutustua suomalaisen ilmailun historiaan, mutta se on erinomainen paikka myös sotahistorian harrastajille. Ilmailun historia kun on pitkälti myös sotahistoriaa.

Pihalla vieraan ottaa vastaan kaksi MiG-hävittäjää.

20150624_164801

20150624_165126

Ulkona on myös tutka. Helsingissä oli sota-aikana kaksi saksalaista tutkamallia, ”Irjat” ja ”Raijat”. Kysäisin museon infosta, että kumpi pihalla on. Pähkäilivät aikansa ja soittelivat, mutta ei tullut vastausta. Kävin vielä tarkemmin katselemassa tutkaa ja siinä luki ”Made in France”. Ei siis ollut Irja eikä Raija.

Ei Irja eikä Raija.
Ei Irja eikä Raija.

Museon sisätiloissa on myös runsaasti kiinnostavaa sotahistoriaa. Tämä Messerschmitt saavutti sodassa monta voittoa, mutta putosi vuonna 1946 ilmamaaliammunnoissa Porin edustalle. Lentäjänä toiminut luutnantti Pokela selvisi sukelluksesta hengissä. Porilaiset sukeltajat löysivät koneen ja se nostettiin vuonna 1999.

20150624_155852

Tämä Polikarpov on Neuvostoliitossa valmitettu aseistamaton harjoitushävittäjä. Suomen ilmavoimien käytössä 1941-1942 ollut kone on ainoa malliaan maailmassa.

20150624_161601

Ilmailumuseo on hieno paikka. Kaksi suurta hallia täynnä lentokoneita, helikoptereita ja muuta ilmailuhistoriaa. Minut sai taas ihan raivoihini se, että museo oli lähes tyhjä. Kesällä, keskellä lomakautta! Milloin museot oppivat markkinoinnin? Tai kyse ei ole niinkään osaamisesta vaan halusta. Ei ole suurta halua tuoda itseään esille. Ilmailumuseolla olisi kaikki mahdollisuudet olla Suomen kärkipään museoita, mutta jos ei ole halua, niin sitten ei ole.

Kivenheiton päähän avautuu pian Kehäradan asema. Nyt olisi museolla mahdollisuus ottaa itseään niskasta kiinni ja skarpata markkinointia. Turisteja ei pitäisi olla kovin vaikea houkutella, kun museo on yhden pysäkin päässä lentoasemasta. Samoin Helsingistä pääsee museoon suoraan junalla.

Uusi juna-asema.
Uusi juna-asema.

Vuonna 2014 museossa kävi runsaat 24 000 maksanutta asiakasta. Se tekee runsaat 60 kävijää per päivä. Melko heikosti noin hienolta museolta. Kävijämäärän pitäisi vähintään kaksin- tai kolminkertaistua Kehäradan myötä. Ilmailumuseo: ottakaa haaste vastaan, 100 000 asiakasta vuonna 2020.

Sotamuseon kotisivut.

Historiaa 5/5

Lapsiperheille 3/5

Kulttuuria 2/5

Luontoa 1/5

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Eläinmuseo toisin silmin

20150426_140252

Luonnontieteellisessä museossa (ent. Eläinmuseo) tulee jälkikasvun painostuksesta käytyä aika ajoin. Näyttelyeläimet ja -luurangot on tullut nähtyä jo monet kerrat, joten päätin kiinnittää tällä kertaa huomiota muihin asioihin.

Kahvilassa tulee vastaan täytetty kaksipäinen vasikka. Vasikka eli 1930-luvulla Suurpellon kartanossa Hyvinkäällä. Erittäin harvinainen epämuodostuma.

20150426_132825

Museon arkkitehtuuri on erittäin kiehtovaa. Uusbarokia edustava rakennus valmistui vuonna 1913 ja sen arkkitehtinä oli venäläinen Lev Shishko.

Rakennuksen sisääntuloaula kaariholveineen ja pääportaikko ovat erityisen näyttäviä. Portaikko on kaupungin hienoimpia.

20150426_144605

20150426_133945

20150426_134042

Kolmannessa kerroksessa sijaitsi ortodoksikappeli ja pieni kirkkosali. Nykyään tilassa esitellään suomalaista luontoa. Kirkkosalin kohdalla rakennuksen katolla oli suuri risti, joka on sittemmin poistettu.

20150426_142854

Seinällä on vanhoja valokuvia kappelista ja kirkkosalista.

20150426_142621

Ylhäällä on suuri juhlasali, jossa esitellään muinaiseläimiä. Itsenäisyyden alkuvuosina rakennuksessa toimi kadettikoulu. Juhlasalissa järjestettiin kadettitanssiaisia kahdesti vuodessa.

20150426_144920

Juhlasalin parvella on valokuvanäyttely rakennuksen historiasta.

20150426_144628

20150426_144640

Vessassa puolestaan on kuva, jossa sotilaspojat istuvat huussissa.

20150426_133723

Ulkoseinässä on muistolaatta, joka muistuttaa kadettikoulun ajoista.

kadettikoulu2

Kaipaisin kovasti opaskierrosta, jossa perehdyttäisiin erityisesti rakennuksen historiaan. Kuulemma sellaista ei järjestetä. Pitänee ensi kerralla keskittyä jälleen eläimiin.

Lue myös: Suomen myrkyllisimmät hämähäkit elävät Eläinmuseossa.

Luonnontieteellisen museon kotisivut täällä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tarvaspää: Ateljeelinnasta Gallen-Kallelan museoksi

tarvaspää

Taiteilija Akseli Gallen-Kallela suunnitteli itselleen jylhän ateljeekodin Laajalahden rantaan Tarvaspäähän. Gallen-Kallelan Museona toimiva paikka kätkee sisälleen jännittäviä tarinoita taiteilijan elämästä.

Turunväylän varrella Helsingin ja Espoon rajalla puiden lomasta pilkistää linnamainen torni. Moottoritien liittymän jälkeen kiemurrellaan pikkutietä ja saavutaan lähes Laajalahden rantaan. Siellä mäen harjalla on Tarvaspään ateljeelinna, jonka Akseli Gallen-Kallela rakennutti kotitalokseen vuosina 1911-1913.
Ateljeekoti muistuttaa keskiaikaista linnaa tai kirkkoa, kuten monet muutkin 1900-luvun alussa tehdyt kansallisromantiikkaa henkivät jugend-rakennukset. Kesäisin lipputangossa hulmuaa punakeltainen lippu, jonka Gallen-Kallela suunnitteli itsenäisen Suomen lipuksi. Pääoven vieressä seinällä vierailijat ottaa vastaan kuvanveistäjä Emil Wikströmin tekemä Gallen-Kallelan muistomedaljonki.

Gallen-Kallela arkkitehtinä

Tarvaspään rakennuksen tekee erikoiseksi se, että Akseli Gallen-Kallela suunnitteli sen itse, vaikka ei varsinaisesti arkkitehti ollutkaan.
– Arkkitehti Eliel Saarinen auttoi Gallen-Kallelaa sisätilojen suunnittelussa, tietää Gallen-Kallelan museon näyttelypäällikkö Anne Pelin.

ateljee

Tarvaspää ei ollut ainoa Gallen-Kallelan suunnittelma rakennus. Hän suunnitteli myös ensimmäisen ateljeekotinsa Kalelan Ruovedelle.
– Lisäksi hän suunnitteli Otto Donnerille Pääskylinnan Ruovedelle, mutta se suunnitelma ei koskaan toteutunut, Pelin kertoo.

Kodista museoksi

Ateljeelinna koostuu karkeasti ottaen kolmesta osasta. Suuresta ateljeehuoneesta, galleriasta ja tornista, jossa on lukuisia pieniä huoneita.
– Rakennuksessa on paljon yhtymäkohtia keskiaikaiseen arkkitehtuuriin, mutta galleriatila puolestaan viittaa firenzeläiseen palatsiarkkitehtuuriin, Pelin kertoo.

galleria
Museossa on esillä runsaasti Gallen-Kallelaan liittyviä esineitä ja yksityiskohtia. Ateljeen ikkunoiden edessä riippuu taiteilijan tekemiä lasimaalauksia ja seinän vieressä on Syntiinlankeemus-kaappi. Katossa roikkuu voimistelutanko.
– Se oli Gallen-Kallen Pariisin kodissa, jonne hän muutti vuonna 1984. Siellä hän pienessä atelejeekodissa voimisteli, Pelin kertoo.

lasimaalaus
Tarvaspää avattiin museona vuonna 1961. Museo järjestää näyttelyjä, ja sen lisäksi se kerää Gallen-Kallelaan liittyvää kokoelmaa ja teklee tutkimustyötä.

Vaimon sukutila

Akseli Gallen-Kallela ja hänen vaimonsa Mary asuivat paikalla jo ennen kuin Tarvaspään ateljee-rakennus valmistui. Pariskunta asui pihapiiriin kuuluvassa Albergan kartanon kesähuvilassa Linnuddissa eli Pellavaniemessä, joka oli Maryn suvun perintöä. Huvilan rakennuttivat 1860-luvulla Feodor ja Amalia Kiseleff. Huvila muutettiin sittemmin talviasuttavaksi, ja se toimi Gallen-Kalleloiden kotina ateljeelinnan ohella.
– Tämä oli lähellä kaupunkia, mutta kuitenkin riittävän kaukana, että Gallen-Kallela sai työskentelyrauhan. Alhaalla rannassa on edelleen vanha laiturin jäänne, ja sieltä oli aikanaan höyrylaivayhteys Mustikkamaalle. Gallen-Kalleloilla oli myös oma puuvene, jolla he liikkuivat. Ja Leppävaarassa oli jo silloin juna-asema, josta hevosella tai kävellen tultiin Tarvaspäähän, Pelin kertoo.
Pellavaniemen rakennus on edelleen Tarvaspään pihapiirissa, ja siellä toimii nykyään kahvila ja ravintola. Siellä on myös museon toimistoja. Ravintolan ikkunoista on huimat näkymät Laajalahdelle.

ravintola

Ville Vallgrenin naapurissa

Tarvaspäähän liittyy paljon jännittäviä tarinoita. Yksi tarina kertoo Havis Amanda -patsaasta tunnetusta Ville Vallgrenista. Gallen-Kallela ja Vallgren olivat pyörineet samoissa porukoissa jo Pariisissa aikaisemmin, ja Vallgren muutti lähes Tarvaspään naapuriin vuonna 1913.
Vallgren oli tarinan mukaan karannut ikkunan kautta tuoretta vaimoaan pakoon Pariisissa ja Suomessa hän oli iskenyt silmänsä Viivi Paarmioon, jonka kanssa he muuttivat Laajalahden rannalle. Se oli Gallen-Kallelan perheelle siunaus, sillä neiti Paarmio oli pitkään ollut ihastunut Gallen-Kallelaan.
Säröjä Gallen-Kallelan ja Vallgrenin välille aiheutti episodi, jossa Gallen-Kallelan susikoirat Kova ja Kiivas kävivät raatelemassa Vallgrenin ja Paarmion lemmikkipossut hengiltä.

Tarvaspään kotisivut.

Juttu on julkaistu myös Antiikki & Taide -lehdessä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Suomen myrkyllisimmät hämähäkit asuvat Helsingissä

Myrkyllinen ruskohämähäkki (kuva: Wikimedia Commons)
Myrkyllinen ruskohämähäkki (kuva: Wikimedia Commons)

Suomessa ei luonnonvaraisena vaarallisia myrkkyhämähäkkejä juurikaan elä, niitä tavataan lähinnä terraarioissa. Poikkeuksia kuitenkin löytyy. Suomen myrkyllisimmät hämähäkit elävät Luonnontieteellisen museon tiloissa. Harva museovieras niitä on päässyt näkemään, sillä ne eivät hevin ihmisille näyttäydy. Mutta hyvällä tuurilla sellaisen voi bongata.

Ruskohämähäkit tulivat museoon tiettävästi 1970-luvulla hedelmälastin mukana Etelä-Amerikasta. Siitä saakka ne ovat asustelleet museon käytävillä ja koloissa. Museossa on huomaamaton opastaulu, joka kertoo ruskohämähäkistä.

”Suomen ainoa elinvoimainen kanta esiintyy tässä rakennuksessa. Myrkyllisyydestä huolimatta laji ei ole lainkaan aggressiivinen. Se liikkuu hämärässä ja on hyvin arka valon lisäksi äänille ja mm. lattian töminälle. Museovieraalle hämähäkin näkeminen olisi lottovoitto, koska ahtaissa väleissä arkana elelevä otus ei hevin näyttäydy. Museorakennuksen henkilökunta on elänyt sopuisasti samassa rakennuksessa myrkkyhämähäkin kanssa jo vuosikymmeniä.”

Ruskohämähäkki voi kasvaa jopa parisenttiseksi. Tiedustelin vielä museon viestinnästä, että vieläkö hämähäkki museon uumenissa majailee, vai onko kanta jo vuosien saatossa kadonnut.

– Majaileepa hyvinkin, kuului vastaus.

Hui. Seuraavalla kerralla museossa vieraillessani katson näyttelyn sijaan paljon tarkemmin lattioita ja nurkkia.

Museon kotisivut löytyy täältä.

EDIT. Juttua korjattu 28.4.2015. Ruskohämähäkki ei suinkaan ole Suomen ainoa myrkyllinen hämähäkki, kuten jutussa alkujaan kerrottiin. Esimerkiksi vesihämähäkki on myös myrkyllinen.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Leonardo da Vilhu on hullu keräilijä – video

Taiteilija Risto Vilhunen alias Leonardo da Vilhu on sairaalloinen taiteen keräilijä. Hän on kerännyt erilaista taidetta vuosikymmenet. Hän kuvailee, että keräilyvimma on kuin alkoholismi. Ennen huutokauppoja hän ei nuku öisin, ja ihmissuhteilla ei ole keräilyn rinnalla mitään merkitystä.

Da Vilhu on nyt lahjoittanut keräämänsä esinekokoelman Vantaan museolle, jossa on järjestetty näyttely da Vilhun kokoelmista. Vilhusen Vantaan kaupunginmuseolle lahjoittamaa etnografista esineistöä ja ikoneita on yhteensä noin 1 000 kappaletta. Lisäksi esillä on muun muassa Pablo Picasson ja Marc Chagallin taidetta.

Tikkurila on nyt mannaa da Vilhun faneille. Risto Vilhunen täyttää syksyllä 70 vuotta. Kaupunginmuseon näyttely on osa juhlavuoden näyttelykimaraa. Samalla avataan Tikkurilassa Galleria K:ssa Vilhusen omaa tuotantoa esittelevä Maisemankerääjä-näyttely.

Da Vilhu on aina ollut huomiota herättävä persoona. Näyttelyssä on sitaatti, jossa da Vilhu kertoo 1960-luvusta:

”En ole ikinä soittanut muuta kuin turpaani! Se oli hyvä, kun mä Aleksilla kävelin ruuhka-aikaan, niin ihmiset aurautu. Mulla oli neonväriset housut ja semmonen naisten 1920-30-luvun puoliturkki päällä ja aurinkolasit, Amerikan ilmavoimien upseerin koppalakki päässä ja rööki sieraimissa – molemmissa…”

Katso video, jossa da Vilhu esittelee ikoneitaan Vantaan museossa:


Hullun keräilijän aarteet Vantaan kaupunginmuseossa 5.2.-16.8.2015

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Helsingin tuntemattomin museo? Silti ihan sairaan suosittu

Mikä on Helsingin tuntemattomin museo? Uskoisin, että Kuurojen museo on aika lähellä tuon kilpailun voittoa.

Kuurojen museo sijaitsee Valkeassa talossa, joka on kuulovammaisten järjestöjen keskus Pohjois-Haagassa. Museo on pieni ja vaatimaton. Se käsittää vain pari vitriiniä, joissa on kerrottu kuurojen historiasta ja viittomakielisten kulttuuriperinnöstä.

Tai se on se, mitä Kuurojen museosta Helsingissä on jäljellä. Vuodesta 2012 lähtien varsinainen museotoiminta on siirretty Tampereelle osaksi Työväenmuseo Werstasta.

Mutta tämä pikkuruinen Kuurojen museo Valkeassa talossa saa satoja vierailijoita päivittäin. Se johtuu siitä, että samassa tilassa on Sodexon ruokala, jossa ison talon henkilökunta ja opiskelijat käyvät syöpöttelemässä päivisin.

Tässä muutamia kuvia:

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Piirustuksia neuvostolasten elämästä

Neuvostoliitossa lasten elämä oli aikalailla erilaista kuin täällä lännessä. Lasten ja nuorten taidekeskus on järjestänyt kansainvälisiä piirustuskilpailuja, ja sinne lähetettiin taannoin piirustuksia myös itärajan takaa.

Kävin viikonloppuna WeeGee-talossa Espoossa, ja siellä lelumuseo Hevosenkengässä oli esillä tätä kuvasatoa 1980-luvulta. Hauskoja ja surullisia yhtä aikaa.

Ira Melnikova, 12-vuotta: Rakennamme kaupunkia (1987)

Kostja Sthshipilov, 10-vuotta: Äitini on kolhoosin työnjohtaja (1980)

Alan Kalmanov, 12-vuotta: Aamuvuoro (1975).

Vaida Milevitshute, 12-vuotta: Pioneerien kokous (1987)

Ilja Trishkov, 11-vuotta: Rauha ja ystävyys (1987).

Lapset elivät Neuvostoliitossakin satumaailmoissa. Realismiahan olisi ollut se, että Suomi-CCCP-ottelun valotaululla olisi ollut 0-8. Osoittaa todellista rauhaa ja ystävyyttä, että pieni Ilja Trishkov on jättänyt tuon yksityiskohdan huomioimatta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Sotamuseo kaipaa ryhtiä – olisiko muutto Kaartin maneesiin ratkaisu?

Sotemuseo sijaitsee nyt Kruununhaassa.

Sotamuseo suunnittelee muuttamista Kaartinkaupunkiin ja haluaa sijoittaa näyttelytoimintansa vanhaan Kaartin maneesiin (HS:n uutinen täällä).

Kaartin maneesi sijaitsee museolle strategisesti hyvässä paikassa, sillä tien toisella puolella on Arkkitehtuurimuseo ja korttelin päässä Designmuseo. Museot voisivat tehdä yhteistyötä ja hakea toisistaan synergiaa.

Yhteistyöllä Sotamuseokin voisi saada toimintaansa hieman lisää buustia, sillä nykyisellään Sotamuseo on varsin väsähtänyt laitos.

En ole kovinkaan hyvin perillä Sotamuseon kokoelmatoiminnasta ja mahdollisesta tutkimustyöstä, joka voi olla hyvinkin ansiokasta. Mutta tavalliselle museokävijälle se näytäytyy hyvin näivettyneeltä paikalta.

Sotamuseo toimii Helsingissä kolmessa paikassa. Pääpaikka on Kruununhaassa, ja sen lisäksi Suomenlinnassa on näyttelypaikka Maneesi ja sukellusvene Vesikko.

Kruununhaan näyttelykeskus on todella mielenkiintoinen paikka. Museossa on sotahistoriaa esillä lähes tuhannen vuoden ajalta. Se on antoisa vierailukohde, vaikka ei sotahistoriasta erityisesti pitäisikään. Mutta vuoden 2013 museotilastojen mukaan museossa kävi runsaat 6000 maksanutta asiakasta vuodessa. Runsaat 6000!!! Miten säälittävän vähän.

Museo sijaitsee kävelymatkan päässä Helsingin rautatieasemasta ja houkuttelee vähemmän maksavia asiakkaita kuin esimerkiksi Urajärven kartanomuseo, Turkansaaren ulkomuseo tai Outokummun kaivosmuseo.

Sotahistoria kiinnostaa suomalaisia. Sen huomaa, kun katsoo kirjakustantajien katalogeja, jotka pullistelevat sotahistoriaa. Iltapäivälehdet julkaisevat kilpaa sota-aiheisia liitteitä.

Miksei Sotamuseo käytä tätä kiinnostusta hyväkseen ja yritä houkutella lisää väkeä? Ei luulisi olevan kovin vaikeaa. Mutta ei näytä museolla olevan mitään halua ja yritystä saada väkeä käymään näyttelyissä. Itse en muista koskaan nähneeni Sotamuseon mainoksia missään. Sotamuseolla ei ole Facebook-sivua, Twitteristä puhumattakaan. Uutiskirjeitä ei voi tilata. Moni tuttavani ei ole koskaan käynyt Sotamuseossa. Moni ei edes tiedä missä sellainen on. Moni ei edes tiedä, että sellainen on. Museolla on hieno ja isot tilat, mutta valtavien näyttelytilojen pitäminen 6000 hengelle on silkkaa tuhlausta.

Museo ei tee paljoakaan asiakkaittensa eteen. Museon kotisivuilla kerrotaan, että 15.12.2014 alkaen museossa voi maksaa vain käteisellä, kortit eivät käy. Kotisivuilla kerrotaan myös, että teknisistä syistä (??) johtuen vuoden 2015 avaamispäivä ei ole vielä tiedossa. Kotisivut eivät selaimessa ole sotamuseo.fi, vaan http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c5/vZPLjrJAEIWfxQfQ7qZboJdcWy4CchmBDVEyMoCAIwoOTz8kk_zJvxhXE-ssT059yakUSMGs9jCUxeFWdu3hDGKQ8hnjeHFjQkQZckRouKHHMV-HooXBHsSQZEH1dTGmevIr-HD7epyCyhi3Kht7reC28OKE6g4HdTcFk-n19cPsQ99COUVv-k6TlLy-2tvFvCv9j-ZaW3mm2fBNsD2kMPjch-jH57FmaQ4jiHkKgUagRjSMBMwi_mne9YUfH_4yEgQJSIVf25B5EP5hG89Z6xeyhNexfPJC1t_eywRpeWxWY96s4ApRymFM1oiKRCCCMD_KMXnISm-McyJLCiqEp2O_GX1Zdm83DiYO3vtqT4cIo147Up4lfnVaZvx53_FSYUGkk1Pt1420X5q5lPeltpS1YOjuUqxEV4VdB0w_Iiyqgz566cPlPs9pXCZt5AV24eG8_LrHbYraZmdvEw6R8Ep0h65hZx5usqTC7L4kalWSc1EsFsDZdM07uDTDRfM3U_xP79I3qmkyjg!!/dl3/d3/L2dBISEvZ0FBIS9nQSEh/?pcid=cb9f2b004088c62eaa72bf6b7b9dd92e

Ehkä muutto Kaartinkaupunkiin saisi museoon hieman ryhtiä. Mutta pelkät uudet tilat eivät mitään ratkaise. Muutos pitää tapahtua myös korvien välissä ja asenteissa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Ars Fennica -kisan viehätys latistui täysin

Jeppe Hein voitti Ars Fennican vuonna 2013.

Ars Fennica on ollut sikäli hauska taidepalkinto, että siitä on oikein kisattu. Se on eri asia, kuuluuko kilpailu taiteeseen, mutta ainakin se tuo eloa ja säpinää ehdolla olevien taiteilijoiden ympärille. Vuoden 2015 ehdokkaat julkaistiin juuri (lista ehdokkaista löytyy täältä).

Ars Fennica on ollut yleisöystävällinen juttu. Kun ehdokkaat on julkaistu, niin tapana on ollut, että ehdokkaat ja heidän taiteensa esitellään näytelyssä. Viime vuosina Kiasmassa. Siellä sitten ihmiset saavat tutustua ehdokkaitten taiteeseen ja ottaa kantaa, mikä on oma suosikki.

Ihan tavallisetkin museovieraat saavat kerrankin laittaa taiteilijoita paremmuusjärjestykseen. Museovierailun jälkeen istutaan kahvilla ja keskustellaan näkemästä: mikä oli paras, mikä jäi eniten mieleen, mikä ei missään nimessä tule voittamaan. Juuri tämä on Ars Fennican suurin viehätys. Juuri tämä on se asia, jota Ars Fennica antaa tavalliselle ”taiteen kuluttajalle”. Tärkeintä ei ole se, kuka palkinnon voittaa. Tärkeintä on, että taiteesta keskustellaan. Kilpailu, jossa valitaan voittaja, herättää väistämättä mielipiteitä.

Nyt tämä viehätys on poissa, sillä tällä kertaa ehdokkaiden näyttelyä ei nähdä. Kiasma on remontissa, eikä mitään muutakaan paikkaa ole saatu tilalle (Kuinka tosissaan ollaan edes yritetty. Esimerkiksi Mäntässä on uusi hieno museorakennus). Palkinnon voittajan valitsee englantilainen Charles Esche. Hän vierailee taiteilijoiden työhuoneissa ja valitsee voittajan. Kuinka tylsää!

Voittajan näyttely nähdään Hämeenlinnan taidemuseossa.

Tämän kertainen Ars Fennica ei siis anna tavalliselle museovieraalle oikein mitään. Harva jaksaa lähteä Hämeenlinnaan katsomaan voittaja-näyttelyä, jos nyt ei satu lähistöllä asumaan. Voittajan nimi voi hyvällä tuurilla jäädä jonkun mieleen, mutta mitä pelkällä nimellä tekee, jos ei näe voittajan näyttelyä.

Eikä sillä ole sinänsä mitään merkitystä, kuka voittaa. Sillä on yhtä vähän merkitystä kuin sillä, kuka voittaa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon tai Jussin käsikirjoituksesta. Sillä on merkitystä vain voittajalle, ei muille. Ei etenkään sille tavalliselle museokävijälle, jota kiinnostaa voittajan sijaan itse kilpailu.

Ehdokkaat voisivat järjestää avoimet ovet omiin työhuoneisiinsa, jotta Charles Eschen lisäksi aiheesta kiinnostunut yleisö voisi käydä vertailemassa ehdokkaiden töitä. Samalla taitelijat voisivat kertoa työskentelyprosesseistaan.

Jos ehdokkaita ei pääse katsomaan, niin miksi edes valita finalisteja? Samantien voisi valita suoraan voittajan, antaa rahat käteen ja näyttelytilan Hämeenlinnasta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather