Sotamuseo Kruununhaassa on erittäin kiinnostava museo, jos on yhtään kiinnostunut sotahistoriasta tai ylipäänsä historiasta. Museossa on esitelty maamme sotahistoriaa keskiajalta lähtien rauhanturvaajiin. Totta kai suuret sodat, kuten talvi- ja jatkosota ovat museon näyttelyn keskiössä.
Tässä 3 poimintaa museon näyttelystä:
1. Mauno Koiviston nenäliina.
Presidentti Koivistokin oli rintamalla ja hänen nenäliinansa löytyi pikakiväärin tukin ontelosta. Ei ole nenäliinasta enää paljon jäljellä.
2. Tanskalaisten vapaaehtoisten lippu
Talvisotaan otti osaa noin tuhat tanskalaista vapaaehtoista. Heistä viisi menehtyi. Neljä kuolleista oli lentäjiä.
3. Molotovin leipäkori
Neuvostoliittolaisten pommisäiliö, jonne voitiin ladata parisataa 2,5 kilon palopommia.
Kuvassa olevan alttaritaulun teki taiteilija Robert Wilhelm Ekman. Maalauksen nimi on Jeesus siunaa lapsia. Ekman teki maalauksen Helsingin Tuomiokirkon alttaritauluksi 1840-luvulla. Ekman oli hyvin suosittu alttaritaulujen tekijä, ja hän teki alttaritaulut muun muassa Oulun, Porin, Vaasan, Paimion ja Sauvon kirkkoihin.
Jeesus siunaa lapsia -maalaus ei kuitenkaan Helsingin Tuomiokirkkoon (silloin vielä Nikolainkirkko) kelvannut. Keisari Nikolai I ei maalauksesta pitänyt, vaan hän halusi kirkkoon venäläisen T. K. von Neffin maalauksen Jeesuksen ristiltäotto. Keisarin sana oli laki ja von Neffin maalaus koristaa Tuomiokirkon alttaria edelleenkin.
Ekmanin alttarimaalaus sai kodin sitten Vanhasta kirkosta, joka oli valmistunut hieman ennen Tuomiokirkkoa. Vanhassa kirkossa kun ei alttaritaulua ollut lainkaan, vaan sen tilalla oli Carl Ludvig Engelin suunnittelema kullattu risti.
Ehkä Von Neffin maalaus sopii paremmin suomalaiseen sielunmaisemaan. Se on synkkäsävyisempi kuin Ekmanin kirkasvärinen maalaus. Se myös kuvaa synkempää aihetta.
Helsingin tunnetuimmalla liikekadulla Aleksanterinkadulla on vieri vieressä vanhoja arvorakennuksia. Ja niissä upeita sisäänkäyntejä. Valitsin hienoimmat.
1. Lundqvistin talo (Aleksanterinkatu 13)
Lundqvistin talo on Helsingin ensimmäisiä liiketaloja ja jugend-arkkitehtuurin helmi. Rakennuksen on suunnitellut Selim A. Lindqvist ja sisäänkäyntiä koristavat patsaat on Robert Stigellin käsialaa.
2. Pankkitalo (Aleksanterinkatu 36B)
Vanhan pankkitalon sisäänkäyntiä vahtii leijonat. Yhdyspankin talon suunnitteli Gustaf Nyström. Ennen ylintä ikkunarivistöä on joukko Walter Runebergin veistoksia.
3. Pohjolan talo (Aleksanterinkatu 44)
Vakuutustyhtiö Pohjolan talon suunnitteli arkkitehdit Saarinen, Gesellius ja Lindgren. Kansallisromantiikkaa henkivän talon koristelusta vastasi kuvataiteilija Hilda Flodin.
4. Valtioneuvoston linna (Aleksanterinkatu 3)
Engelin empire-arkkitehtuuria. Rakennuksen pääsisäänkäynti on Senaatintorin puolella, mutta myös Aleksanterinkadun sisäänkäynti on valloittava – kuin antiikin Roomasta.
Liisanpuistikko on pieni vehreä levähdyspaikka Kruununhaan itäreunalla. Kaupunginarkkitehti Hilding Ekelundin 1940- ja 1950-lukujen taitteessa suunnittelema vanha lippakioski oli jo auki ja siellä tuli nautittua kevään ensimmäiset lippiskahvit ja -pullat.
Sama yrittäjä pitää kioskia jo seitsemättä vuotta. Valitteli kovasti sitä, että kaupunki aikoo kilpailuttaa kioskit, eikä tulevaisuudesta tiedä mitään. Vuosi kerrallaan menty viime aikoina. Toivottavasti kaupunki lopettaa poukkoilun kioskien kilpailuttamisen kanssa ja antaa kioskiyrittäjille kunnolla pidempiä sopimuksia. Pitäähän heidänkin pystyä suunnittelemaan toimintaansa ja elämäänsä hieman pidemmällä tähtäimellä.
Liisanpuistikon paikalla oli 1800-luvulla tori ja paikka kulki Elisabethintori-nimellä vuoteen 1928 asti, jolloin nimi muutettiin Liisanpuistikoksi. Nimensä paikka on saanut keisari Aleksanteri I:n puolison, keisarinna Elisabethin (Liisan) mukaan.
Puiston keskipisteenä on Pellingin retken muistomerkki. Veistos kuvaa polvistunutta sotilasta. Teoksella muistetaan Pellingin taistelua, joka käytiin vuoden 1918 sodan aikana. Valkoiset pakenivat jäätä pitkin Pellingin saareen, joka sijaitsee Porvoon edustalla. Pellingissä käytiin taisteluita, ja monet valkoiset saivat surmansa. Kaatuneiden nimet on kirjattu patsaan jalustaan. Muistomerkin ovat tehneet Gunnar Finne ja Armas Lindgren ja se on paljastettu vuonna 1921.
Liisanpuistikon sotaisa historia jatkuu Liisankadun ja Maurinkadun kulmassa, jossa on Sotamuseon punatiilinen rakennus. Sotamuseo on erittäin mielenkiintoinen paikka, jos on yhtään kiinnostunut sotahistoriasta. Se on vaan harmittavan huonosti tunnettu museo.
Museon rakennuksella on pitkä historia. Valtavan kokoinen rakennus valmistui vuonna 1882 arkkitehti Evert Lagerspetzin suunnittelmana. Lagerspetz oli tunnettu erityisesti kasarmirakennusten suunnittelijana. Rakennuksessa toimi alkujaan Uudenmaan tarkk’ampujapataljoona.
Sotamuseo.
Aikaisemmin 1800-luvulla Sotamuseon rakennuksen paikalla sijaitsi Otto Wilhelm Klinckowströmin uusgoottilainen palatsi. Klinckowström oli mielenkiintoinen tapaus: keisarin hovimestari, vapaaherra, kenraaliluutnantti ja ties mitä. Tietosanakirja Facta luonnehtii miestä: ”Hän oli sekä seikkailija että grand seigneur, sekä kelvoton lurjus että hovimies, ja siis loistava seuramies ja rakastettava liehakoitsija, kaunis, aistikas ja henkevä – mutta täysin luonteeton ja kaikkia siveyskäsityksiä vailla.”
Sotahistoriasta kertoo vielä Liisanpuistikon eteläreunaa kulkeva Maneesikatu. Se on saanut nimensä venäläisen vallan aikaisesta hevosmaneesista, joka sijaitsee korttelin verran sisämaahan päin.
Maneesi.
Liisanpuistikkoa reunustaa lukuisat arvotalot. Liisankadun ja Maurinkadun risteyksessä on niin sanottu Donnerin talo, joka on ollut vuosikymmeniä Donnerin kulttuurisuvun hallussa.
Donnerin talo.
Donnerin talon vieressä oleva vaaleanpunainen Suomelan talo on vuodelta 1911. Sitä seuraa niin sanottu Elisabethin jugenlinna, joka on arkkitehti Gustaf Estlanderin käsialaa vuodelta 1903.
”Elisabeth”.
Maneesikatua reunustaa 1920-luvun klassismia henkivä liike- ja asuintalo. Pohjoisarannan kulmassa oleva lähetystörakennus on talon huipulla olevan tekstin mukaan vuodelta 1884.
Jos Liisanpuistikko alkaa käydä ahtaaksi, niin sieltä kävelee 5 minuutissa Tervasareen. Tervasaaresta lisää toisella kertaa.
Jääkäriliike käynnistyi Suomessa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä vuonna 1914. Jääkäriliike värväsi salaa jääkäreitä, joita koulutettiin Saksassa. Värvätyistä muodostettiin Jääkäripataljoona 27. Jääkärilikkeen tarkoituksena oli Suomen irrottaminen Venäjän ikeestä.
Helsinki oli keskeinen kaupunki liikkeen syntyhistoriassa. Helsingin keskustassa on kolme jääkäriliikettä muistavaa muistolaattaa.
Nylands Nationin talossa Kaartinkaupungissa on muistolaatta, joka kertoo, että ajatus jääkäriliikkeestä syntyi tässä talossa 27.10.1914. Jääkäriliike ei siis syntynyt täällä, vain pelkkä idea. Tämä on varmaan Helsingin ainoa muistolaatta, joka kertoo, että joku sai idean tässä paikassa (seuraavaksi kiinniteteään varmaankin laatta paikkaan, jossa saatiin idea lähteä tuonne Nylands Nationin talolle).
Sitten päästään jo asiaan. Ostrobotnian seinässä on laatta, jossa kerrotaan, että jääkäriliike PERUSTETTIIN täällä. Liikkeen syntyyn johtanut kokous pidettiin talossa noin kuukausi sen jälkeen kun idea oltiin saatu eli 20.11.1914. Muistolaatta on pääoven vieressä.
Kolmas muistolaatta on Liisankadulla niin sanotussa Karjalaisten talossa. Siellä toimi Metsätoimisto eli salainen jääkärivärväystoimisto vuonna 1915.
Helsingissä on toinen toistaan kauniimpia kirkkoja. Tällä kertaa listaan komeimmat 1800-luvun kirkot.
1. Helsingin tuomiokirkko (valmistunut 1852)
Itseoikeutettu ykkönen. Engelin mestarityö. Ei vaadi selityksiä.
2. Johanneksen kirkko (1891)
Komeimpia uusgoottilaisia rakennuksia koko maassa. Paikkamäärältään Suomen suurin kivikirkko, ihmisiä sinne mahtuu 2600. Arkkitehtinä oli ruotsalaissyntyinen A. E. Melander.
3. Uspenskin katedraali (1868)
Itämaista mystiikkaa. Ortodoksien tukikohta. Rakennettiin Venäjän vallan alaisuudessa, jolloin maassa oli runsaasti ortodokseja. Katajanokan maamerkki.
4. Saksalainen kirkko (1864)
Johanneksen kirkon ohella uusgotiikan merkkirakennuksia Helsingissä. Kirkon suunnittelivat Harald Bosse ja C. J. von Heideken. Tornin se sai vuonna 1898. Hieno sijainti: kirkkoa ympäröi Ullanlinnan puisto, meri ja Kaartinkaupungin arvorakennukset.
5. Suomenlinnan kirkko (1854)
Kirkko on toiminut suurimman osan ajastaan varuskuntakirkkona. Alkujaan kirkko palveli venäläisiä varusmiehiä. Pyhän Aleksanteri Nevskin muistolle pyhitetyn kirkon tornissa on majakka.
6. Pyhän Henrikin katedraali (1860)
Arkkitehti Ernst Bernhard Lohrmanin suunnittelema katedraali on Helsingin harvoja katolisia kirkkoja. Kirkko toimii ikään kuin porttina Kaivopuistoon. Ulkoseinässä hienoja patsaita (mm. Pyhä Henrik, Pyhä Pietari) ja sisällä pyhän Cyprianuksen, Olavin sekä Birgitan pyhäinjäännöksiä.
7. Pyhän kolminaisuuden kirkko (1826)
Huomaamaton empirekirkko Tuomiokirkon takana. Carl Ludvig Engelin suunnittelema kirkko oli kaupungin ainoa ortodoksikirkko ennen kuin Uspenskin katedrali valmistui.
8. Vanha kirkko (1926)
Kantakaupungin vanhin kirkko. Engel suunnitteli kirkon väliaikaiseksi kunnes Tuomiokirkko valmistuu, mutta niin vain Vanha kirkko edelleen on toiminnassa. Idyllinen sijainti Ruttopuiston eli vanhan hautausmaan laidalla.
Bubbling under: Diakonissalaitoksen kirkko. Kirkon peruskivi muurattiin vuonna 1896, jonka jälkeen kirkkoa on muutettu moneen kertaan. 1800-luvulta ovat peräisin myös ainakin Katajanokan vankilan kappeli sekä Puotilan kartanon mailla oleva kappeli.
Kruununhakaan on tulossa juutalaisen kulttuurin keskus. Kaupunki vuokraa Suomen Chabad Lubavitch ry:lle entisen Tulli- ja pakkahuoneen Mariankadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä.
1750-luvulta peräisin oleva rakennus on kantakaupungin toiseksi vanhin rakennus. Vain Sederholmin talo on vanhempi. Rakennuksen on suunnitellut Samuel Berner, jota pidetään Suomen rakennushistorian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.
Olen käynyt talossa, kun siellä toimi Suomalaisen kirjallisuuden seura. Komea ja arvokas rakennus. Rakennuksen historiaa täällä.
Yhden toiveen esitän juutalaiselle järjestölle: Pitäkää talo avoinna yleisölle. Olisi hienoa, että noin historialliseen rakennukseen pääsisi tutustumaan koska tahansa.
Ja toiveeni käynee toteen, jos Suomen Chabad Lubavitchin suunnitelmat toteutuvat. Yhdistys näet suunnittelee, että talon alakerta olisi näyttelytilana ja muissa tiloissa järjestettäisiin mm. luentoja, koulutusta ja tapahtumia. Hienoa!
Sotamuseo suunnittelee muuttamista Kaartinkaupunkiin ja haluaa sijoittaa näyttelytoimintansa vanhaan Kaartin maneesiin (HS:n uutinen täällä).
Kaartin maneesi sijaitsee museolle strategisesti hyvässä paikassa, sillä tien toisella puolella on Arkkitehtuurimuseo ja korttelin päässä Designmuseo. Museot voisivat tehdä yhteistyötä ja hakea toisistaan synergiaa.
Yhteistyöllä Sotamuseokin voisi saada toimintaansa hieman lisää buustia, sillä nykyisellään Sotamuseo on varsin väsähtänyt laitos.
En ole kovinkaan hyvin perillä Sotamuseon kokoelmatoiminnasta ja mahdollisesta tutkimustyöstä, joka voi olla hyvinkin ansiokasta. Mutta tavalliselle museokävijälle se näytäytyy hyvin näivettyneeltä paikalta.
Sotamuseo toimii Helsingissä kolmessa paikassa. Pääpaikka on Kruununhaassa, ja sen lisäksi Suomenlinnassa on näyttelypaikka Maneesi ja sukellusvene Vesikko.
Kruununhaan näyttelykeskus on todella mielenkiintoinen paikka. Museossa on sotahistoriaa esillä lähes tuhannen vuoden ajalta. Se on antoisa vierailukohde, vaikka ei sotahistoriasta erityisesti pitäisikään. Mutta vuoden 2013 museotilastojen mukaan museossa kävi runsaat 6000 maksanutta asiakasta vuodessa. Runsaat 6000!!! Miten säälittävän vähän.
Museo sijaitsee kävelymatkan päässä Helsingin rautatieasemasta ja houkuttelee vähemmän maksavia asiakkaita kuin esimerkiksi Urajärven kartanomuseo, Turkansaaren ulkomuseo tai Outokummun kaivosmuseo.
Sotahistoria kiinnostaa suomalaisia. Sen huomaa, kun katsoo kirjakustantajien katalogeja, jotka pullistelevat sotahistoriaa. Iltapäivälehdet julkaisevat kilpaa sota-aiheisia liitteitä.
Miksei Sotamuseo käytä tätä kiinnostusta hyväkseen ja yritä houkutella lisää väkeä? Ei luulisi olevan kovin vaikeaa. Mutta ei näytä museolla olevan mitään halua ja yritystä saada väkeä käymään näyttelyissä. Itse en muista koskaan nähneeni Sotamuseon mainoksia missään. Sotamuseolla ei ole Facebook-sivua, Twitteristä puhumattakaan. Uutiskirjeitä ei voi tilata. Moni tuttavani ei ole koskaan käynyt Sotamuseossa. Moni ei edes tiedä missä sellainen on. Moni ei edes tiedä, että sellainen on. Museolla on hieno ja isot tilat, mutta valtavien näyttelytilojen pitäminen 6000 hengelle on silkkaa tuhlausta.
Ehkä muutto Kaartinkaupunkiin saisi museoon hieman ryhtiä. Mutta pelkät uudet tilat eivät mitään ratkaise. Muutos pitää tapahtua myös korvien välissä ja asenteissa.
by 
