Mummotunnelin rappio

20151210_114542

Wreden pasaasi, Vanha kauppakuja, Mummotunneli. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. En tosin tiedä, kenen rakas tämä paikka on. Kovin on hiljaista ja ankeaa, eikä kukaan pidä tästä rakkaasta huolta.

Wreden pasaasi on arkkitehti K. A. Wreden suunnittelema uusrenessanssia edustava rakennuskokonaisuus, jonka sisäpiha suunniteltiin avoimeksi kauppapaikaksi. Rakennukset valmistuivat 1800-luvun lopulla. Kauppakujat olivat siihen aikaan melko uusi rakennustyyppi Euroopassa, eikä niitä Helsingissäkään juuri ollut.

Kauppakuja on 80 metriä pitkä ja vajaa 10 metriä leveä. Sinne pääsee sisään Aleksanterinkadulta, Pohjoisesplanadilta ja Mikonkadulta.

Joka kerta, kun kauppakujan halki kävelee, niin sydäntä särkee. Hiljaista ja synkkää. Kauppaa kujalla ei käydä. Kujan reunoilla on muutama putiikki ja ravintola. Kesäisin ravintoloiden terassit vetävät väkeä, mutta muuten kujalla ei paljon askelten ääniä kuulu.

Mikä valtava määrä hukattua potentiaalia! Paikka on aivan Helsingin ydinkeskustassa. Miksei sitä haluta elävöittää? Miksei sinne houkutella ihmisiä? Miksei siellä käydä kauppaa?

Samalla tavalla kuin Torikortteleita yritetään elävöittää, niin Wreden pasaasiinkin voisi sytyttää uuden elämän kipinän.
Vanha kauppakuja on arkkitehtonisesti ja historiallisesti merkittävä paikka, mutta eihän sitä kehtaisi tällaisenaan edes turisteille esitellä.

Mummotunneli on 80 metriä pitkä.
Mummotunneli on 80 metriä pitkä.
Uusrenessanssiarkkitehtuuria.
Uusrenessanssiarkkitehtuuria.
Terassilla oli hiljaista.
Terassilla oli hiljaista.
Vanha lämpömittari. Ei ihan 1800-luvulta, mutta vanha kuitenkin.
Vanha lämpömittari. Ei ihan 1800-luvulta, mutta vanha kuitenkin.
Aleksin puoleisella sisäänkäynnillä on vanhoja kattomaalauksia. Huonossa kunnossa.
Aleksin puoleisella sisäänkäynnillä on vanhoja kattomaalauksia. Huonossa kunnossa.

Lisää Helsingin historiasta WalkHelsingin kävelykierroksilla. Tutustu täällä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Aleksanterinkadun hienoimmat ovet – top 5

20150602_113556
Pohjolan talon sisäänkäynti.

 

Helsingin tunnetuimmalla liikekadulla Aleksanterinkadulla on vieri vieressä vanhoja arvorakennuksia. Ja niissä upeita sisäänkäyntejä. Valitsin hienoimmat.

1. Lundqvistin talo (Aleksanterinkatu 13)
Lundqvistin talo on Helsingin ensimmäisiä liiketaloja ja jugend-arkkitehtuurin helmi. Rakennuksen on suunnitellut Selim A. Lindqvist ja sisäänkäyntiä koristavat patsaat on Robert Stigellin käsialaa.

20150602_113710

20150602_113724

2. Pankkitalo (Aleksanterinkatu 36B)
Vanhan pankkitalon sisäänkäyntiä vahtii leijonat. Yhdyspankin talon suunnitteli Gustaf Nyström. Ennen ylintä ikkunarivistöä on joukko Walter Runebergin veistoksia.

20150602_113935

20150602_113947

3. Pohjolan talo (Aleksanterinkatu 44)
Vakuutustyhtiö Pohjolan talon suunnitteli arkkitehdit Saarinen, Gesellius ja Lindgren. Kansallisromantiikkaa henkivän talon koristelusta vastasi kuvataiteilija Hilda Flodin.

20150602_113521

20150602_113556

4. Valtioneuvoston linna (Aleksanterinkatu 3)
Engelin empire-arkkitehtuuria. Rakennuksen pääsisäänkäynti on Senaatintorin puolella, mutta myös Aleksanterinkadun sisäänkäynti on valloittava – kuin antiikin Roomasta.

20150602_114529

5. Salama (Aleksanterinkatu 15)
Vakuutustyhtiö Salaman entisen liiketalon vaikuttava sisäänkäynti. Suunnittelija Onni Tarjanne.

20150602_113330

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kaupungin komeimmat atlantit – Top 7

20150529_112847

Atlanteiksi kutsutaan rakennusten seinissä olevia veistoksia, jotka kannattelevat esimerkiksi parvekkeita. Usein atlantit ovat lihaksikkaita mieshahmoja, sillä sana tulee kreikan jumaltaruston Atlas-jättiläisestä, joka kannatteli harteillaan maapalloa.

Atlantteja tehtiin Helsingin rakennuksiin etenkin uusrenessanssi- ja jugend-kausilla, eli runsaat 100 vuotta sitten.

Tässä listattuna Helsingin komeimmat atlantit:

1. Ohranan talon atlantit (Korkeavuorenkatu 21)
Niin sanotun Ohranan (Venäjän salainen poliisi) talon parveketta kannattelee neljä jykevää miestä. Taitavat pyyhkiä hikeä otsaltaan. Atlantit on tehnyt kuvanveistäjä Robert Stigell.

20150529_112826

2. Lääkärien talon sammakko (Kasarmintori)
Kasarmintorin reunalla olevassa Lääkärien talossa on pieni sammakko joutunut kovan paikan eteen. Raukka kannattelee massiivista pylvästä. Ilme kertoo kaiken.

laakarien talo2

3. Wreden pasaasi (Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulma)
Lähes yhtä miehekkäät atlantit kuin Ohranan talossa. Toiset neljä löytyy vielä saman rakennuksen Mikonkadun puolelta. Atlanttien tekijäksi on jossain lähteissä arveltu Robert Stigelliä.

20150602_113415

4. Sudet vahdissa (Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulma)
Suden näköiset atlantit vahtivat sisäänkäyntiä Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmatalossa.

20150529_114440

5. Erottajankadun kaksikko (Erottajankatu 2)
Arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelman uusrenessanssitalon kulmassa kaksi miesatlantia kannattelee suurta erkkeriä.

20150529_113247

6. Eteläesplanadin parivaljakko (Eteläesplanadi 24)
Erottajankadun taloa vastapäätä on niin ikään Theodor Höijerin suunnittelema talo, jossa on kaksi miesatlantia. Nämä ovat myös Robert Stigellin veistämiä (Stigell on varmaan tehnyt puolet Helsingin atlanteista).

20150529_113455

7. Bulevardin kaunokaiset (Bulevardin ja Annankadun risteys)
Bulevardille katselee kaksi hyvin tyyliteltyä atlantia. Niistä ei ihan tarkkaan ota selvää, ovatko miehiä vai naisia vai ei kumpaakaan.

20150529_113949

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Suomen ensimmäinen taidenäyttely

kipsiveistokset4

Tänään lanseerataan käyttöön uusi Museokortti. Hieno hanke. Nyt onkin hyvä hetki pohtia, missä ja milloin järjestettiinkään Suomen ensimmäinen taidenäyttely.

Tutustuin viime viikolla Helsingin yliopiston päärakennuksen kipsiveistoskokoelmaan. Veistoksista iso osa on vanhan päärakennuksen pääaulassa, jossa ne ovat kaikkien nähtävillä. Kannattaa poiketa sisään, jos lähistöllä kuljet.

Yliopiston kirjastonhoitaja Virpi Huhtala avaa blogissaan veistoskokoelman taustoja. Hän kirjoittaa, että kokoelma sai alkunsa, kun klassisen filologian apulainen Nils Abraham Gylden lähti opintomatkalle Saksaan vuonna 1834. Matkalla hän ihastui näkemäänsä antiikin taidekokoelmiin ja ryhtyi Helsinkiin palattuaan puuhaamaan vastaavaa.

Näin Helsingin yliopistoon alettiin hankkimaan kipsiveistoksia, jotka ovat kopioita antiikin veistoksista. Ensimmäiset hankinnat olivat Laokoon-ryhmä, Belvederen Apollo ja Versaillesin Diana.

kipsiveistokset2

Yliopiston piirustussalissa järjestettiin Suomen ensimmäinen taidenäyttely lokakuussa 1845, jossa oli esillä näitä kipsiveistoksia. Lisäksi esillä oli erään belgialaisen taidekauppiaan maalauksia. Piirustussali sijaitsi tuolloin Fabianinkadulla yksikerroksisessa puutalossa.

Lehdistöäkin näyttely kiinnosti. Kanawa-lehti kirjoitti 1.10.1845:

”Helsingissä on wiime maanantaina awattu se luwattu taitonäyttely akademian kuwaussalissa, mutta waan ulkomaalaisille taitotöille, niin kuin Helsingin Sanomat mainitsewat. Joshan tämä olis ainua sellainen näyttely joka kaipaa taidollisuuden todistuksia kotimaasta. Sillä wähän hyödyttää paljas ihmetteleminen jos se ei synnytä halua itsenäiseen pyrkyyn, eli edes nähtyä jälkiä seuraamaan.”

Mainittakoot vielä, että Suomen Taideyhdistys perustettiin vasta vuotta myöhemmin eli vuonna 1846 ja ensimmäisen näyttelynsä se piti vuonna 1847. Se olikin sitten ensimmäinen näyttely, jossa nähtiin kotimaisten taiteilijoiden teoksia. Taideyhdistys järjesti lukuisia näyttelyitä ja yhdistyksen kokoelmien pohjalta perustettiin Ateneumin taidemuseo, mutta yhdistys ei saanut kunniaa maamme ensimmäisen taidenäyttelyn järjestämisestä. Yliopisto ehti ensin.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Lindex toisin silmin

20150425_115000

Jouduin perheen painostuksesta paikkaan, jossa en ollut koskaan ennen käynyt: Aleksanterinkadun Lindexiin. Naisten vaatteitten sijaan käänsin katseeni kohti kattoa, ja huomasin, että siellä on komeita kattofriisejä.

Rakennus valmistui vuonna 1914 henkivakuutusyhtiö Salaman hulppeaksi liikepalatsiksi. Suunnittelijana oli arkkitehti Onni Tarjanne, joka tunnetaan muun muassa Kansallisteatterin suunnittelijana.

Nykyisin vaateliike Lindex toimii rakennuksen kahdessa alimmassa kerroksessa. Lindexin sisätiloissa on jäljellä vielä kattokoristeita ja muuta vanhaan aikaan viittaavaa, jotka saattaa huomata, jos irrottaa katseensa hetkeksi vaatetelineistä. Salaman henki elää yksityiskohdissa.

20150425_114722

20150425_114239

20150425_114156

20150425_114511

20150425_114618

20150425_114706

Tältä sisätilat näyttivät 1910-luvulla (kuva: Eric Sundström/Finna):

salama finna

Salaman rakennuksen paikalla Aleksanterinkatu 15:ssä oli aikaisemminkin liikerakennus. Vuosina 1874-1913 paikalla olleessa talossa sijaitsi muun muassa Hanna Herlinin leikkikalukauppa. Vanhasta talosta lisää HS:n jutussa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Varjoparkki – miten loistavaa asiakaspalvelua

Helsingissäkin on vihdoin ymmärretty asiakaspalvelun merkitys. Veikkaan, että sateenvarjojen hävikki on melko pientä. Tyytyväinen asiakas kiittää palauttamalla varjon. Ei tarvinnut tällä kertaa lainata, kun taivas oli sininen, mutta pidän kyllä mielessä. Kuva on Kluuvin parkkihallista.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Juopporemmi Maximin seinällä

Kävin alkuviikosta elokuvateatteri Maximissa haastattelemassa elokuvakoneen käyttäjää ja Maximin historiasta kirjaa kirjoittavaa Rainer Sandellia (juttu Hesarissa torstaina 11.12.). Hän esitteli Maxim 2:ssa olevia vanhoja seinäreliefejä. Ne ovat peräisin Maximia edeltäneestä Olympia-teatterista.

Vaikka olenkin Maxim 2:ssa melko usein elokuvia käynyt katsomassa, en ole sen kummemmin kiinnittänyt huomiota seinien koristeisiin. Nyt tuli nekin nähtyä. Friisit on ruotsalaisen kuvanveistäjän Tove Strindbergin käsialaa.

Salin vasemmalla seinällä on arvokkaan oloinen kulkue, jossa nuoret neidot soittaa, tanssii ja heittelee kukkien terälehtiä. Heidän perässään tulee aasivankkureilla kaksi naista, jotka pitävät käsissään tragedia- ja komediamaskeja. Joukon hännillä on sarvipäinen satyyri.

Vastakkaisella seinällä on riehakas ja humalainen kulkue. Sandellin mukaan porukka on ympäripäissään. Juopunut kolmikko johtaa kulkuetta ja heitä seuraa huilua ja symbaalia soittavat neidot. Härkävankkureiden päällä lepää Dionysos. Viimeisenä tulee päihtynyt nelikko viinimalja käsissään.

Maxim purettiin 1970-luvulla, koska rakennus oli huonossa kunnossa. Tilalle rakennettiin nykyinen Maxim-teatteri kaksine saleineen. Tässä kuva Maximista ennen kuin se purettiin. Kuva roikkuu elokuvateatterin aulassa.

Maximissa on aina näytetty laatuelokuvaa.

Maxim 2:n konehuone:

Valitettavasti Maximin kohtalo näyttää sinetöidyltä. Iso ykkössali puretaan ja tilalle tulee hotelli. Aika näyttää, löytyy upealle ja tunnelmalliselle kakkossalille enää käyttöä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Miksi Kaisaniemen metroaseman nimi muutetaan?

Kaisaniemen metroaseman nimi tullee muuttumaan. Uudeksi nimeksi tulee Helsingin yliopisto. Täsmällisemmin Helsingin yliopisto–Helsingfors Universitet–University of Helsinki. Perusteluna lähinnä se, että asema sijaitsee yliopiston vieressä. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa 22.4. ja kaiketi näyttää ehdotukselle vihreää valoa.

Nettikeskusteluissa nimenmuutosta on pääasiassa ylistetty. Maailmalla on useita University-nimisiä metroasemia.

Itse olen sitä mieltä, että nimenmuutos on turha. Jos maailmalla onkin useita yliopistojen mukaan nimettyjä metroasemia, niin mitä sitten? Maailmalla ei ole yhtään Kaisaniemi-nimistä metroasemaa. Kaisaniemi on vain ja ainoastaan Helsingissä.

Kaisaniemi sopii metroaseman nimeksi luonnollisesti sen takia, että asema on Kaisaniemessä (alkujaan asema kulki työnimellä Kluuvin asema). Kaisaniemi on tunnettu osa kaupunkia ja sillä on historiansa. Kaisaniemi on saanut nimensä 1800-luvulla puistoon ravintolan perustaneen ravintoloitsija Kaisa Walhllundin mukaan, ja kartoissa Kaisaniemi on ollut 1800-luvun puolivälistä.

Kaisaniemi-nimellä on oma historiansa ja se puoltaa paikkansa metrokartoissa. Nimistötoimikunta on myös käsitellyt asiaa, ja toimikunta ei puolla muutosta. Olen samaa mieltä: Nimenmuutokseen ei ole mitään syytä.

Kumpaa nimeä sinä kannatat? Ota kantaa täällä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kiseleffin talon rappio – kuvakooste

Senaatintorin laidalla oleva Kiseleffin ”kauppakuja” uudistettiin isolla rahalla vuonna 2011. Vanhat kauppiaat ajettiin pois ja uusia design-merkkejä otettiin tilalle. Kävin siellä silloin tuoreeltaan ja havaitsin, ettei talo tarjoa minulle mitään. Jäi vaikutelma, että se kalasteli lähinnä turisteja.

Nyt kävin siellä parin vuoden tauon jälkeen uudestaan. Näky oli aika karu. Liikkeitä on lopettanut, liiketiloja oli tyhjillään eikä asiakkaita näkynyt.

Kuvia Kiseleffin talosta huhtikuussa 2014:

Ulko-ovi ei varsinaisesti houkuttele sisään.

On todella sääli, että Kiseleff on päästetty tuollaiseen kuntoon. Kaupunki on surkeasti epäonnistunut Kiseleffin tapauksessa. Markkinointi ei ole toiminut, ihmiset eivät löydä sinne, ja uskoisin että vuokrat ovat todella korkeat, joka varmasti asettaa yrittäjille omat haasteensa.

Kiseleffillä on pitkä historia ja se on upea rakennus. Nyt se kaipaisi suuren suunnanmuutoksen.

(Juttu on julkaistu alkujaan Cult24:ssä)

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Miten Michael Monroe otti Kalevalan Louhen paikan

Kirjassani Kulttuurikävelyllä Helsingissä esittelin taidekohteita, jotka ovat julkisilla paikoilla, mutta hieman piilossa. Yksi esittelemäni taideteos oli Kalevala Korun lippulaivamyymälässä Unioninkadulla ollut Louhi-patsas. Patsaan on tehnyt Emil Halonen vuonna 1940.

Emil Halosen Louhi-patsas Unioninkadun myymälässä.

Patsaan alkuperää oli hieman työlästä selvittää. Sain selville, että patsashankkeen alullepanija oli Elsa Hautarepo, joka oli kirjailija ja Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtaja. Patsashanketta vauhditettiin myymällä koruja, ja näin sai alkunsa myös Kalevala Koru. Mutta mihin patsas sijoitettiin, missä se oli vuodesta 1940 lähtien?

Kirjaa tehdessäni tiedustelin asiaa Kalevala Korun viestintäosastolta, joka ei silloin osannut minua auttaa.

Eräässä toisessa yhteydessä luin Keskuskadulla sijainneesta ravintola Kestikartanosta, jonka arkkitehti Aarne Ervi oli sisustanut. Ravintola oli talonpoikaistyyliin sisustettu, ja se kuului Kalevalaisten Naisten Liitolle. Ravintola lopetti vuonna 1967.

Sitten kävi niin, että äitini osti Turusta kirpputorilta Helsinki-aiheisen opaskirjan vuodelta 1950 ja lahjoitti sen minulle. Kirja lienee tehty oppaaksi olympiaturisteille, sillä siinä on tekstit suomen lisäksi myös ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi (venäläisiä kisaturisteja ei siis odotettu). Tuossa kirjassa oli esitelty kuvan kanssa myös Kestikartano-ravintola, ja kun oikein tarkkaan kuvaa katsoo, niin mikäs siellä taustalla onkaan? Aivan oikein, Louhi-patsas siellä on.

Kuva Helsingin opaskirjasta vuodelta 1950. 

Selvisi siis että patsas oli ollut Kestikartanossa vuoteen 1967 asti, ja sitten siirretty Kalevala Korun myymälään.

Tänä vuonna Kalevala Korun lippulaivamyymälä muutti Unioninkadulta Esplanadille. Kävin liikkeessä katsomassa, miten Louhi on uuteen myymälään sijoitettu. Harmikseni huomasin, ettei sitä ole siellä lainkaan. Tiedustelin asiaa, ja Kalevala Korun edustaja kertoi, että Louhi on firman päämajassa Pitäjänmäellä. Se on sijoitettu henkilökunnan tiloihin, eikä sitä pääse noin vain enää katsomaan.

Aikaisemmin Louhi otti Kalevala Korun asiakkaat vastaan ulko-ovella, nyt asiakkaita tervehtii yrityksen mainoskasvo Michael Monroe. Ajat muuttuu, Kalevala Koru sen mukana.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather