Testissä seikkailupuisto Korkee

20150706_134426

Mustikkamaan seikkailupuisto Korkee herätti mielenkiintoni jo viime vuonna kun sitä rakennettiin. Nyt sitä vihdoin lasten kanssa päästiin testaamaan.

Korkeessa on seikkailuratoja sekä aikuisille että lapsille. Vaikka jännittävän oloiselta puuhalta vaikuttaakin, niin korkeanpaikankammoisena en kuitenkaan itse lähtenyt ratoja testaamaan. Aikuisten radat nimittäin kulkevat korkeiden puiden latvoissa. Niissä kiivetään, tehdään kymmenien metrien liukuja vaijereiden varassa ja tasapainoillaan köysiradoilla. Vaikka turvavaljaiden mekanismit on tietysti testattu moneen kertaan, niin sisäinen epäilevä tuomaani kuitenkin suhtautuu skeptisesti niiden luotettavuuteen.

Tällä erää siis päästin lapset vauhtiin. Lapsille on kolme erilaista rataa, joista ykkönen on helpoin ja kolmonen haastavin. Radat kulkevat lähellä maanpintaa, joten aikuiset pääsevät tarvittaessa auttamaan junioreita.

20150706_151528

Lapset olivat radoista hyvin innoissaan. Etenkin 6-vuotiaamme jaksoi kertoa seikkailusta monta päivää myöhemminkin. 4-vuotias oli vielä hieman pieni ja pelokas Korkeen radoille, ja häntä piti auttaa koko ajan. Siitä huolimatta hän tykkäsi Korkeesta paljon.

Korkeen hinnat vaikuttavat alussa aika kovilta. Lapset maksaa 12 euroa ja aikuiset 22 euroa. Mutta sillä hinnalla Korkeessa saa seikkailla 3 tuntia. Jos käyttää koko 3 tuntia, niin lapsilla yhden tunnin hinnaksi tulee 4 euroa. Se ei enää tunnukaan niin pahalta.

Korkeessa oli heinäkuisena arkipäivänä vilinää. Ihmiset ovat selvästi löytäneet paikan. Me jouduimme jonottamaan radalle pääsyä noin 30 minuuttia.

20150706_150144

Se on kuitenkin hienoa, että ihmiset ovat seikkailupuiston löytäneet, sillä varmasti yksityisellä yrittäjällä on Korkeen kanssa ollut suurehkot riskit. Radan rakentaminen ei käy käden käänteessä ja Korkeasaaren naapurissa Mustikkamaalla ei varmaankaan ole kovin pienet vuokrat.

Korkeasaari tuo varmasti vetoapua Korkeelle. Eläintarhan parkkipaikat ovat Korkeen vieressä ja jokainen autolla Korkeasaareen saapuva näkee väkisinkin Korkeen ja jää ihmettelemään puiden latvoissa kiipeäviä ihmisiä. Strategisesti ovat loistavan paikan valinneet.

Korkee ei ole lainkaan ainoa seikkailupuisto pk-seudulla. Nyt tuntuu olevan buumi päällä, sillä Korkeen kilpailijoiksi voidaan laskea ainakin Zippy Huopalahdentiellä ja Huippu Espoossa.

Lisätietoa:

Korkeen kotisivut

HS:n juttu seikkailupuistoista

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather