Helsingin Sanomissa oli kiinnostava juttu, joka kertoi kommunistijohtaja Leninin Helsingin vaiheista. Lenin asui maanpaossa autonomisessa Suomessa pariinkiin otteeseen ennen Venäjän vallankumouksia.
Jutun yhteydessä oli kerrottu osoitteet, joissa Lenin Helsingissä asui (printtilehdessä oli kartta ja osoitteet). Lenin asui Vuorimiehenkadulla maalis-huhtikuussa 1906 sosialistiopiskelija Severi Alanteen luona.
Severi Alanne sattuu olemaan minulle kaukaista sukua, hän on isoäitini isän serkku. Tiesin Alanteen sosialistitaustasta, mutta enpä tiennyt, että hän myös majoitti Leniniä.
Vuorimiehenkadun talossa on muistolaatta, jossa kerrotaan Leninin asuneen talossa. Esittelinkin laatan kirjassani Muistolaattabongarin opas. Mutta enpä olisi uskonut, että kyseessä oli juuri Alanteen asunto.
Alanne oli vasemmistolainen, hän kuului SDP:n ”marraskuun sosialisteihin” Otto Wille Kuusisen, Yrjö Sirolan ja muiden kanssa. Alanne pyöritti kotonaan salaista kirjapainoa ja sai sen vuoksi maanpetossyytteen. Hän lähti maanpakoon Amerikkaan, jossa teki pitkän työuran. Hänen kenties tunnetuin saavutus oli suomi-englanti-sanakirjan laatiminen vuonna 1919.
***
Siltasaaressa Juttutuvassa on vallankumouspöytä, jossa kerrotaan Leninin puineen nurkkapöydässä vallankumousjuonia vuonna 1908. HS:n juttu kertoo, että tarina on puutaheinää, sillä Lenin poistui Suomesta jo vuotta ennen kuin Juttutupa avattiin.
Lue lisää aiheesta Paikallishistoria.
by