Maunulan vanhan ampumaradan jäänteet

20150515_193950

Keskuspuistossa Maunulan majan lähistöllä on tällainen betonirakennelma. Sen enempää ajattelematta yhdistin rakennelman ensimmäisen maailmansodan linnoituslaitteisiin. Mutta sitten tajusin, että tämä bunkkeri on suuren kallion etelärinteessä. Linnoitusrakennelmat louhittiin pääasiassa kallioitten pohjois-, itä- tai länsirinteisiin, sillä vihollisen kuviteltiin tulevan sisämaasta kohti kaupunkia.

Miksi tämä on etelärinteessä? Havaitsin olevani keskellä Maunulan entistä ampumarataa, joten tämä taitaakin olla osa ampumarataa, eikä suinkaan liity mitenkään venäläisten linnoitusrakennelmiin.

Maunulan ampumarata sijaitsi Maunulan majan pohjoispuolella. Metsässä on edelleen niin paljon lyijyjäämiä, että marjastus ja sienestys on alueella kielletty.

Ampumarata toimi vuosina 1914-1962. Maunulan maja oli ampumaseuran käytössä.

Lähistöllä oli muitakin ampumaratoja. Pohjois-Haagassa Teuvo Pakkalan tien alueella oli Kiffenin ampumarata 1920-luvulta 1940-luvulle. Rata oli Pohjoismaitten suurin.

Nykyisen Hotelli Haagan paikkeilla oli Huopalahden ampumarata. Siellä kisattiin vuoden 1952 olympialaisissa. Maunulan ampumarata oli oympialaisissa harjoitusratana.

Näiden lisäksi Helsingissä on ollut ulkoampumaradat ainakin Malmilla ja Viikissä. Nykyään ei taida olla enää yhtään, jos ei Santahaminan sotilaskäytössä olevaa ampumarataa lasketa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.