Sivistyjästä suorittajaksi

Taannoin Suomessa arvostettiin laaja-alaista sivistystä. Oli työväensivistysliikkeitä, perustettiin työväen teattereita, lukupiirejä ja kansalaisopistoja. Katsottiin, että sivistys versoaa ruohonjuuritasolta. Toisaalta oli kotikirjastoissaan viihtyvä sivistysporvaristo.

Nykyään työväensivistysliike ja sivistysporvaristo loistavat poissaolollaan. Sivistyjän tilalle on tullut suorittaja, jonka arvo mitataan työelämässä. Toki edelleen käydään kielikursseilla, mutta takaraivossa kytee ajatus: miten tämä voisi auttaa minua uralla? Sivistystä ei hankita sivistyksen takia, vaan sen takia, että siitä saattaa olla hyötyä työelämässä.

Usein vaativa työ vie voimat, eikä illalla jaksa edes lähteä taidehistorian luennolle tai teatteriin, vaan sen sijaan hypätään sohvalle, jossa tosi-tv turruttaa aivosolut.

Aikanaan sivistysaatteen taustalla oli snellmanilainen ajatus, että yksilön tulee kehittyä ja kasvaa laaja-alaiseksi ihmiseksi ja kansalaiseksi. Fakkierikoistuminen oli jonkinlainen pahe.

Nyt laaja-alainen sivistys on unohtunut, ja fakkierikoistuminen on kova juttu. Ihaillaan ihmisiä, jotka menestyvät työelämässä, koska osaavat jonkun tietyn jutun erinomaisesti: hän saattaa olla huippuunsa viritetty koodaaja, verkostoituja tai data-analyytikko. Ennen ihailtiin Eino Leinoa tai Katri Valaa, nykyään Supercellin ja Rovion menestyjiä. Kouluissa ylikorostetaan matematiikkaa taideaineiden kustannuksella, koska matikka hyödyttää enemmän yritysmaailmaa.

Sivistyksen laiminlyönti johtaa ymmärtämättömyyteen. Nettikeskusteluiden perusteella on helppo huomata, että ymmärrämme toisiamme entistä vähemmän. Seuraavaksi kun olet kirjoittamassa kommenttia iltapäivälehden Facebook-sivuille, kirjoita sen sijaan runo.

Kirjoitus on julkaistu alkujaan Metro-lehdessä

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.