Elokuussa tuli tehtyä päiväretki Nuuksion Suolikas-järven ympäri. Retki lähti käyntiin aamutuimaan Yli-Takkulan tilan parkkipaikalta. Sieltä kävelimme kauniin Saarijärven rantaan.
Saarijärveltä matka jatkui kohti Suolikasta. Matkalla kiipesimme kalliolle, jossa on Espoon korkein kohta (114 metriä merenpinnasta).
Matkan teko oli jotenkin yllättävän hidasta. Maasto oli vaihtelevaa ja korkeuserojakin oli aika reippaasti.
Suolikkaan ja pienen Sarkkisen välinen kannas on eräs Nuuksion jännittävimmistä kohdista. Järvien väli on lyhimmillään vain noin 30 metriä.
Suolikkaan luoteispäässä on pieni pätkä yksityisalueena, joten piti käydä Vihdintien kautta kiertämässä takaisin metsään. Järven pääty on lähes suota.
Suolikas on ikiaikainen järvi, entinen vuono. Etenkin järven päätyä kohden mentäessä sen vuonomaisuudet korostuvat. Järvi on hyvin kapea ja pitkä. Ja kenties Nuuksion kaunein.
Suolikkaalta poikkesimme Valkealammen telttapaikalle, jossa grillasimme lihapiirakat ja makkarat.
Lopuksi kävimme vielä Pöksynhaaran eli Mustalammen telttapaikan kautta.
Kaikkiaan erittäin onnistunut retki. Reittivalinnat olivat hyvät, eikä kertaakaan edes eksytty. Suolikkaan kiertäminen oli todella erämiehen ja -naisen touhua, sillä kahdeksan tunnin retken aikana näimme kaksi ihmistä. Plus kaksi käärmettä. Suolikkaan kierros ei näytä kartalla erityisen pahalta, mutta yllättävän paljon siihen meni aikaa.
Viikonloppuna tuli tehtyä päiväpatikointi Nuuksion suurten järvien alueella. Ruskaretkelle lähdettiin, mutta eipä siellä juuri ruskaa enää ollut. Hienoja maastoja ja maisemia silti riitti.
Solvallaan jätettiin auto parkkiin ja lähdettiin kohti Ruuhijärveä. Hieman eksyttiin alkumatkasta ja päädyttiin Orajärven rantaan. Orajärvi on Nuuksion erämaisinta seutua ja melkoisen suuri järvi.
Sieltä matka jatkui Ruuhijärvelle, joka on vielä Orajärveäkin suurempi.
Patikoimme takaisin Orajärvelle, jonka eteläreunassa lämmitimme retkikeittimen ja söimme makoisat nakki-italianpadat.
Orajärveltä lähdimme kohti Urja-järveä, mutta päädyimme Karjakaivo-järven ja Lehmänämpärin laitaan.
Tällä retkellä meillä ei ollut ihan tarkkoja suunnitelmia, vaan kuljimme minne nokka näyttää ja välillä paikansimme itsemme Retkikartta.fi-palvelun avulla. Välillä piti kartta ja kompassi ottaa avuksi. Ihan hauskaa retkeillä välillä näin päämäärättömästi.
Karjakaivolta kävelimme korkean kallion yli Urja-järvelle. Järven rannassa oli partiolaisia majoittumassa. Nuotiopaikan puut olivat melko vähissä.
Seuraavaksi kävelimme Kolmperän rantaan ja kiipesimme sen länsipuolella olevan korkean kallion päälle. Meerlammen luolalla käytiin sen jälkeen.
Matka päättyi Maahisenpolun näköalapaikalle, josta avautui näkymät yli Pitkäjärven. Siellä joimme vielä termarikahvit ja söimme viinerit. Nams.
Noin kuusi tuntia meni reissuun ja arviolta noin 15 kilometriä tuli taivallettua. Kaunis syksy on menossa, jatkuisipa vielä pitkään.
Retkemme suuntautui viikonloppuna Nuuksion Saarijärvelle ja tavoitteemme oli saavuttaa järven vieressä oleva Espoon korkein kohta. Lapset olivat reissussa mukana, joten suunnittelin matkan siten, että se on heille sopivan pituinen ja maasto vaihtelevaa, jotta mielenkiinto pysyy yllä.
Ajoimme auton Yli-Takkulan tilan pihalle parkkiin. Se on virallinen parkkipaikka ja siinä on myös lähimetsän opaskartta. Saarijärven tavoittaa hyvin myös Vihdintietä kulkevilla busseilla. Se sijaitsee Luukin ulkoilualueesta pari pysäkkiä Vihdin suuntaan.
Matka alkoi lupaavasti, sillä Yli-Takkulan pelloilla näimme metsäkauriin. Kännykän ehdin repiä taskusta ja epämääräisen kuvankin sain otettua.
Kauris tuolla metsän reunassa.Yli-Takkulan tilalla.
Lähdimme kävelemään pientä metsätietä, joka kulki ensin pellon reunaa ja sitten synkkään metsikköön. Noin 500 metrin jälkeen saavuimme Saarijärven kaakkoisrantaan.
Rannasta matkanteko jatkui pieniä metsäpolkujan pitkin. Kävelimme niemen kärkeen, joka ulottuu kohti järven keskustaa. Kallioilta oli kivat näkymät järvelle.
Niemen jälkeen alkoikin hiljalleen nousu kohti Espoon korkeinta kohtaa, joka on 114 metriä merenpinnasta. Nousu ei ole hirmuisen vaativa, vaan jopa 4-vuotias siihen kykeni, kun hieman auttoi.
Korkeimmalla paikalla syötiin eväät. Maisemat eivät juuri siinä kohdassa ole mitenkään erityisen hyvät, sillä korkeat puut estävät näkyvyyden.
Lasten huomio kiinnittyi siihen, että metsässä on paljon erilaisia sammalia.
Sammalia ihmettelimme aikamme ja lähdimme taivaltamaan takaisin autolle.
Verrattuna vaikkapa Haukkalampeen, täällä päin Nuuksiota saa kulkea hyvin rauhassa, muita ihmisiä ei paljon näy. Eikä näillä main myöskään ole opastettuja polkuja, joten kartta kädessä tai Retkikartti.fi auki kännykässä pitää edetä. Tällä kertaa matka oli lyhyt, eikä ollut pelkoa kännykän akun hyytymisestä, niin apuna oli Retkikartta-palvelu.
Syksy on ollut luontoretkeilijän näkökulmasta kaunis ja lämmin. Kyllä taas kelpasi retkeillä.
Tätä kirjoittaessa jalkani ovat täynnä vesikelloja, olkapäät hiertymiä ja selkä on mustelmilla. Tulin juuri kotiin kahden päivän Nuuksion retkeltä, jossa tuli ystäväni kanssa taivallettua noin 55 kilometriä. Tässä kokemuksia matkalta.
PÄIVÄ 1:
Olimme valinneet reitiksi Reitti 2000:n. Se on patikointireitti, joka starttaa Helsingin Laaksosta, menee Keskuspuiston kautta pohjoiseen ja lopulta kiertää lenkin Nuuksiossa. Reitin koko pituus on 110 kilometriä. Meillä oli kaksi päivää aikaa, joten emme koko reittiä voineet vaeltaa. Reitti 2000 on lasson muotoinen ja päätimme kiertää lasson silmukkaosan. Se on pituudeltaan runsaat 50 kilometriä ja kulkee Nuuksion alueella. Reitin kartta löytyy täältä.
Ajoimme autolla Luukin ulkoilualueen parkkipaikalle (Lahnuksen Shelliltä piti matkalla hakea vielä sinappia) ja niin retkemme käynnistyi lauantaina aamulla klo 9.20. Lähdimme kiertämään Reitti 2000:n silmukkaa myötäpäivään, vaikka se on suunniteltu kierrettäväksi vastapäivään. Valitsimme myötäpäivää kiertämisen siksi, että emme olleet aivan varmoja, jaksammeko tuota 50 kilometriä kahdessa päivässä. Noin 30-35 kilometrin kohdalla Salmen ulkoilualueelta pääsisi tarvittaessa bussilla takaisin autolle Luukkiin. Jos hyytyisi vastapäivää kiertäessä, niin sieltä ei pääsisi autolle sitten millään.
Lähdimme kävelemään. Ensimmäinen etappimme oli Pirttimäki noin 8 kilometrin päässä Bodominjärven rannalla. Otimme tavoitteen bongata 10 eri eläinlajia kahden päivän aikana.
Igelträskin pikkujärvi.
Reitti 2000 on merkattu sinivalkoisin merkein, mutta niiden ongelma paljastui aika nopeasti. Merkkejä ei ole uusittu aikoihin, ne ovat aika huonossa kunnossa ja joskus kokonaan tippuneet pois. Lisäksi reitti on suunniteltu kierrettäväksi toiseen suuntaan, joten risteyksiin tultaessa ei aina ollut ihan tarkkaa tietoa mihin suuntaan pitäisi lähteä. Reitti Pirttimäelle oli kuitenkin melko selkeä, vain kerran menimme harhaan ja lisäkävelyä tuli ehkä vajaa kilometri. Se olikin avauspäivän ainoa harharetki.
Näin sen merkin pitäisi olla, mutta……näin se usein oli.
Avausosuus oli aika hiljainen, ei montaa eräretkeilijää tullut vastaan. Heppa tuli.
Pirttimäellä pääsimme noin 2 tunnin kävelyn jälkeen. Siellä maistui kahvion kaffe ja pulla.
Seuraava etappi oli Solvalla ja Haltia. Etapin pituus noin 8 kilometriä. Se oli helppokulkuista pientä metsätietä koko matka. Korkauseroja alkoi olla hyvin paljon. Nousut vetivät reidet hyvin hapoille. Matkaan meni aikaa noin 1,5 tuntia.
Haltiassa piti teipata jo jalkoja, joissa alkoi olla vesikelloja. En omista varsinaisia vaelluskenkiä, vaan patikoin lenkkareissa. Ne ovat kuluneet ja jalkaan muotoutuneet, mutta silti hiersi pahasti.
Haltiasta suuntasimme kohti Haukkalampea, opasteet näyttivät matkan olevan 4,6 kilometriä. Korkesuseroja tuli entisestään lisää. Suurimpiin nousuihin oli rakennettu portaita. Ihmisiä liikkui tällä välillä jo aika paljon, ja myös turisteja tuli vastaan. Haukkalammen alue on Nuuksion suosituinta seutua.
Hymy hyytyy, kun taas on yksi ylämäki edessä.Haukkalammen opastupa.
Haukkalammelle saavuimme noin 1,5 tunnin kävelyn jälkeen. Haukkalammen opastuvalla täytimme vesipullot ja sitten kävelimme viereiselle Mustalammelle tekemään lounasta. Trangialla valmistettiin pastaa. Pussipasta on ehkä maailman parasta ruokaa tuollaisissa olosuhteissa. Mustalammen keittokatos oli täynnä porukkaa, joten siirryimme suosiolla ranta-aurinkoon.
Ruuan jälkeen nostimme rinkat selkään ja nokka kohti pohjoista eli Kattilaa. Matkaa vajaat 4 kilometriä. Tämä väli oli hidasta etenemistä, sillä reitti oli pitkälti pientä juurikkoista metsäpolkua. Välillä piti neuvoa hukassa olevia partiolaisia ja väistellä maastopyöräilijöitä.
Kattilassa pidettiin pieni vessa- ja juomatauko. Vetemme alkoi huveta, mutta Kattilassa ei ollut vesipisteitä. Piti siis pärjätä ja juoda säästellen.
Kattilan funkkistyylinen päärakennus ja vanha puhelinkoppi.
Kattilasta oli vielä parin kilometrin matka Takalan laavuun, jonka olimme suunnitelleet yöpaikaksi. Matkalla pohdimme, että jos kaikista maailman muusikoista saisi valita yhden sinne viihdyttämään meitä, niin kuka se olisi. Tom Waits, Lady Gaga, Tuomari Nurmio ja Martti Talvela (rip) saivat vahvaa kannatusta.
Saavuimme laavulle noin klo 18.30. Takana noin 25 kilometriä. Olimme lukeneet, että laavu on suosittu yöpymispaikka, joten hieman jännitimme mahdummeko joukkoon. Laavuun mahtuu noin 6-8 henkeä nukkumaan. Varuiksi olimme ottaneet teltan mukaan. Mutta hyvinhän sinne tällä erää mahtui. Siellä oli perhe pienen tytön kanssa, mutta he lähtivät kotiin yöksi. Munkkiniemessä asuva graafisen suunnittelun opiskeilija yöpyi laavussa kanssamme. Sytytimme nuotion, grillasimme makkaraa ja paransimme maailmaa. Viereisestä purosta saimme lisää vettä.
Takalan laavu on saanut nimensä Takalan tilasta, joka on paikalla sijainnut joskus 1900-luvun alkupuolella. Kuuro tilan emäntä Riikka viljeli mäkistä peltoa tyttäriensä kanssa.
Menimme nukkumaan noin klo 22 aikaan väsyneenä päivän kävelystä. Yöllä heräsin siihen, kun metrin päässä ollut folio liikkui ja lähti kulkemaan pois laavusta. Hiiri tai rotta kävi viemässä suklaat.
PÄIVÄ 2:
Heräsimme aamulla klo 9. Olimme nukkuneet noin 11 tunnin yöunet. Ei se kyllä mitenkään laatu-unta ollut, kierimistä ja pyörimistä lähinnä. Mutta kylmä ei ollut. Aamulla lämmitimme trangialla kahvit ja puurot.
Myös vieraskirjaa piti täyttää ja hauskaa oli lueskella muidenkin tekstejä.
Jalat oli pakko teipata jälleen. Vesikellot kantapäissä olivat suuret. Olin jo edellisenä päivänä kävellyt viimeiset 10 kilometriä päkiöillä. Sellaista vammaisen näköistä korkokenkäkävelyä.
Lähdimme klo 10.30 kohti Salmen ulkoilualuetta. Matkaa 6 kilometriä. Suurta ja näyttävää ruskaa ei tänä vuonna ole ollut, ei käsittääkseni missään päin Suomea. Lehdet ovat keltaisia, mutta sellaista sateenkarimaista ilotulitusta metsän lehtipuut eivät tarjoa.
Salmessa kävimme täyttämässi vesivarastomme. Matkaa Luukkiin oli vielä yli 20 kilometriä, ja tämä taisi olla viimeinen vesipiste ennen maalia.
Matkaa Luukkiin oli tosiaan vielä runsaat 20 kilometriä. Lähdimme taivaltamaan. Matka jatkui Vihdintien pohjoispuolelle. Maisemista päätellen olimme poistuneet luonnonsuojelualueelta.
Täällä hävitimme sitten Reitti 2000:n sinivalkoiset merkinnät. Reitti kulkee monen kunnan alueella ja jokaisella kunnalla on vastuu omalla alueella olevista merkinnöistä. Nyt tulee moitteita Vihdille. Merkit ovat todella puutteelliset.
Taas kerran neljän tien risteys: Mikä suunta pitäisi valita? Paremman puutteessa haetaan tietoa roskiksesta.
Eksyimme reitiltä ja yht’äkkiä tiekin päättyi. Lähdimme pellon poikki taivaltamaan.
Kun vihdoin paikansimme itsemme, niin olimme monta kilometriä pois Reitti 2000:lta. Ja mikä pahinta, järkevin vaihtoehto edetä oli kävellä noin 5 kilometriä asfalttitien reunaa. Se oli tylsää ja masentavaa. Lisäksi jalat olivat jo todella muusina. Rakkojen takia piti kävellä kantapäitä säästellen ja tämä kävelytyyli toi rakkoja muualla jalanpohjiin ja kävelytyyli myös teki polvet kipeiksi. Kävelin kuin Monty Pythonin Minister of Silly Walks.
Rinnekotisäätiön viereisen golfkentän reunalla pidimme evästauon. Sieltä olisimme päässeet autollemme Luukkiin bussilla. Olimme taas Reitti 2000:n varrella, ja sitä pitkin kävelyä olisi vielä noin 10 kilometriä. Molemmilla alkoi olla jalat jo ihan hellänä. Päätimme kuitenkin taivaltaa silmukan loppuun saakka. Vaikka ryömien.
Loppumatkasta muistimme tavoitteemme bongata 10 eri eläinlajia. Muistelimme, mitä olimme nähneet: muurahaisen, etanan, oravan, hyttysen, koppakuoriaisen, linnun ja kalan. Aika surkeaa, vain seitsemän. Jos lasketaan ei-lunnonvaraiset eläimet, niin koiran, hevosen ja lehmän nähtyämme saimme sen vaaditut 10 kasaan.
Karhua ei nähty, mutta voisiko tämä olla karhun jätöksiä?Myrskyn tuhoja.Mustlammella. Ei pidä sekoittaa Mustalampeen.Hauklampi. Ei pidä sekoittaa Haukkalampeen.
Lopulta saavuimme Luukkiin klo 17.10. Olimme taivaltaneet päivän aikana 30 kilometriä. Yhteensä kahden päivän aikana noin 55 kilometriä.
YHTEENVETOA:
Nuuksio ei ole Kuusamo, eikä Reitti 2000 Karhunkierros. Nuuksio on omalla tavalla kiehtova ja hieno paikka. Nuuksiossa on hyvin vaihtelevaa maastoa ja maisemaa: On aarnimetsää, kangasmetsää, järviylänköä, suota, maalaismaisemaa, metsälampia ja asfalttitietä. Yksi parhaista asioista on se, että sieltä pääsee kotiovelle 20 minuutissa. Ei tarvitse hotelliöitä, lentoja tai pitkiä automatkoja.
Reitti 2000 on mukava ja urbaani patikkareitti, mutta yksi vaatimus: Merkit ja opasteet kuntoon!
Reitistä voisi brändätä sellaisen, että jokainen pääkaupunkiseutulainen ottaisi kunnia-asiakseen kiertää sen vähintään kerran elämässä.
Nuuksion kansallispuistoon voi tehdä vaikka useamman päivän patikkaretken ja yöpyä teltassa tai laavussa. Mökkejäkin voi vuokrata.
Nuuksio on siitä kiva paikka, että sinne voi tehdä myös ihan parin tunnin reissun. Hyviä opastettuja kävelyreittejä löytyy Kattilasta ja Haukkalammelta. Me kävimme tänään Haukkalammella. Se on hyvin saavutettavissa. Autolla pääsee lähes luontopolkujen aloituspisteeseen saakka, bussipysäkiltä on parin kilometrin reippailu.
Haukkalammella voi valita kolme opastettua kävelyreitti. Punarinnankierros ja Nahkiaispolku ovat molemmat kahden kilometrin pituisia. Haukankierros on noin 4 kilometriä. Niitä yhdistelemällä saa itselle sopivan pituisen reitin. Jos jaksaa kiertää ne kaikki, niin kilometrejä kertyy kahdeksan. Nuuksion reitteihin pääset tutustumaan täällä.
Tänään oli lapset mukana, niin valitsimme Punarinnankierroksen. Maasto on suht helppoa, mutta reitti sisältää kuitenkin lapsille riittävän kiinnostavia puroja, nousuja, lampia ja seikkailupuita.
Retki alkaa Haukkalammen opastuvalta, jossa join starttikahvit. Opastuvalta saa myös karttoja ja esitteitä.
Kävelyreitit on merkitty erivärisillä laattoilla.
Mustalampi on nimensä mukaisesti musta.
Jätimme viestin muille metsän kulkijoille.
Valklammella sade yllätti.
Ja loppui lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
Punarinnan kierros on oikein virkistävä pikkureippailu, jos on ensimmäistä kertaa tutustumassa Nuuksioon tai jos haluaa lähteä lasten kanssa hetkeksi luontoon (lastenvaunuilla tätä reittiä ei kuitenkaan kannata lähteä kiertämään). Kierros on myös hyvä iltakävelyreitti, jos haluaa työpäivän päätteeksi irtioton luonnon helmaan.
Mutta ei tällä reitillä ehdi mitään syvää metsäkokemusta saada. Se on liian lyhyt sellaiseen ja japanilaisten turistien ryhmät hieman syövät ikiaikaisen metsän jylhää tunnelmaa.
Nuuksio – Punarinnankierros:
Pisteet (1-5):
Luontoa: 5
Lapsille: 3
Historiaa: 1
Kulttuuria ja taidetta: 1
by 
