7 tapaa muistaa Risto Rytiä

ryti3
Risto Ryti on presidenteistämme saanut kenties eniten kunnianosoituksia Helsingissä. Nopeasti laskettuna seitsemän.
Hesperian Esplanadilla Etu-Töölössä on Rytin muistomerkki. Sen teki taiteilija Veikko Myller ja teos paljastettiin vuonna 1994. Veistos on nimeltään Vastuun vuodet ja sen koukeroiden on katsottu kuvaavan Rytin vaikeita aikoja Suomen johdossa. Oli sota, kiihkeät neuvottelut Neuvostoliiton kanssa, sotasyyllisyysoikeudenkäynti, vankila. Mielestäni Rytin muistomerkki on onnistunein veistos, joka presidenteistä Helsinkiin on tehty (saman puiston toisessa päässä on muuten Relander).

Joka kaipaa Rytistä näköispatsasta, löytää sen Porista. Se on taiteilija Sofia Saaren tekemä. Patsaan pienoismalli löytyy Katajanokan entisen vankilan ja nykyisen hotellin käytävältä. Ryti oli Katajanokalla vangittuna ja hänen sellinsä oven pielessä on myös kyltti muistuttamassa asiasta.

20150415_105029
Ryti Katajanokalla.

 

katajanokan vankila
Kolme Rytin kotitaloa on saanut muistolaatan seinäänsä. Ne ovat Kaivopuistossa Itäinen puistotie 3:ssa, Töölössä Cygnaeuksenkatu 2:ssa ja Pohjoisesplanadi 33:ssa. Pohjoisesplanadin ja Mikonkadun kulmassa oleva laatta tosin kertoo vain, että Ryti työskenteli kyseisessä talossa, mutta tehdessäni kirjaa Muistolaattabongarin opas, olin yhteydessä erääseen Rytin sukulaiseen, ja hän kertoi että Ryti vaimoineen myös asui samassa talossa.

risto ryti5

risto ryti3

risto ryti2

Patsaitten ja muistolaattojen lisäksi Rytiä on muistettu vielä yhdellä tavalla: Risto Rytin katu löytyy Kulosaaresta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.