Verikoirat oli ensimmäisen sortokauden aikainen taistelujärjestö, joka koostui Ressun oppilaista, ihan teinipojista. He tekivät salamurhia ja syyskuussa 1905 he räjäyttivät Eerikinkadun poliisiaseman.
Aamuyöllä 5. syyskuuta 1905 pari verikoiraa päivysti Eerikinkadun porttikongissa ja odotti sopivaa hetkeä. Aktivisteille räjähteitä valmisti muun muassa Oulunkylän poika Albert Collan ja yliopiston kemian laboratoriossa omia kokeitaan tehnyt F. W. Klingstedt.
Ihme, etteivät pommin heittäjät loukkaantuneet, sillä räjähdys oli valtava. Pamaus kuului kaupungin laitamille saakka, jopa Pasilassa herättiin räjähdykseen. Kärkkäät lehdet saivat räjähdyksestä jutunjuurta jo saman päivän lehtiin. Uusi Suometar kuvaili, että katukäytävässä olevasta kuopasta päätellen pommi oli räjähtänyt noin metrin päässä poliisiasemasta.
”Ilmanpaineesta särkyivät poliisiaseman ja miltei kaikki vastapäätä olevien kivitalojen ikkunat pieniksi sirpaleiksi, jotka peittivät katukäytävän. Olipa Eerikinkadun ja Annankadun kulmassa olevasta kivitalosta useita ikkunoita ja paraatioven lasit särkyneet,” Uusi Suometar raportoi.
Syvät lovet poliisiaseman ovissa ja ikkunankarmeissa kertovat, että pommissa oli teräviä rautaesineitä. Työmies-lehti kertoi:
”Tapahtumapaikalta ei löydetty tuskin mitään jätettä pommista, muutamia ohuita rautalevysirpaleita vain – ne arvattavasti ovat pommin kuoriin kuuluvia. Sen sijaan tavattiin mainituista kivitaloista poliisiaseman vastapäätä ikkunoista kolmanteen ja neljänteen kerrokseen lentäneitä luoteja. Ne ovat noin lyijykynän paksuisia ja usean, 4-8 senttimetrin pituisia rautatangosta katkaistuja palasia. Miten voimakkaasti ne ovat lentäneet, näkyy siinä, että ovat kiviseinä vastaan litistyneet kuin lyijyluodit. Poliisiaseman huoneisiin ei ole luoteja lentänyt, ikkunat tietysti menivät ilmanpainosta rikki.”
Poliisiasemalla oli räjähdyshetkellä yksi poliisi, ylikonstaapeli Sjöman, joka ei loukkaantunut vakavasti. Hän oli räjähdyshetkellä sohvalla kirjoittamassa ja ilmanpaine viskasi miehen lattialle.
Räjähdyksen jälkeen Eerikinkatu täyttyi nopeasti uteliaista kaupunkilaisista, jotka unisin silmin kulkivat lasinsirpaleiden ja kivenpalasten keskellä. Pommittajat käyttivät härdelliä hyväkseen ja poistuivat vaivihkaa paikalta.
Tutkimusta johti etsivän poliisin komisaari Nikita Androsoff, mutta hän ei päässyt selvityksissään puusta pidemmälle. Silminnäkijähavainnot olivat sekavat ja vähäiset, ketään epäiltyjä ei löytynyt.
Tekijät eivät jääneet koskaan kiinni.
Lisää ensimmäisen sortokauden veriteoista tuoreessa kirjassani Verikoirat – ja muita terroristeja sortokauden Helsingissä (Into Kustannus, 2021)
****
Sivun kuva Eerikinkadulta 1910-luvulta. HKM
by 
