Kirja-arvio: Tuomas Heikkilän tietokirja Lalli

Historiantutkija Tuomas Heikkilä kirjoitti jo mittavan tutkimuksen piispa Henrikistä vuosia sitten ja nyt hän tarttuu Lallin tarinaan. Taustatiedot hänellä on pitkälti selkäytimessä Henrikin tutkimustyön jälkeen. Kuka oli Lalli, missä hän asui, miten hän kuoli? Ja ennen kaikkea: oliko häntä edes olemassa? Ei ollut. Se on Heikkilän vastaansanomaton päätelmä, joka kirjan ensi lehdistä alkaen on selvää. Siksi Heikkilä pureutuu myyttiin: millainen tarina Lallista on suomalaisten keskuudessa elänyt?

Lalli sijoitetaan 1100-luvulle, jolloin hän kertomusten mukaan surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä. Hakkasi kirveellä piispan kuoliaaksi. Ensimmäiset vuosisadat ylistettiin kristinuskon saavutuksia ja Lalli nähtiin heikkona ja naurettavana pellenä, joka kuvattiin maalauksissa kiemurtelemassa Henrikin jaloissa. Maalauksia löytyy useista kirkoista.

Heikkilä läpivalaisee kirjassaan myös Lallin poliittisia ulottuvuuksia. 1800-luvun kansalliseetoksen myötä rooli kääntyi ja klovnimaisesta Lallista tuli kansallissankari. Kapinallinen, Suomen puolustaja. Piispa olikin se ryöväri, joka saapui viekkaudella ja vääryydellä maahamme, jota Lalli urhoollisesti puolusti. Lallista tuli kansallismielisen Suomen symboli. Vuoden 1918 sisällissodassa Lalli oli valkoisen Suomen idoli. Lalli-liitto oli Lapuan liikkeen edeltäjä. Paha tuli ulkopuolelta, meidän suomalaisten piti Lallin tavoin suojella omaamme. 1920- ja 1930-luvuilla Lalli oli yleinen nimi. Jääkiekkoilija Lalli Partinen lienee tunnetuin 1900-luvun Lallimme. Yleisradion suurin suomalainen -äänestyksessä Lalli nousi sijalle 14. Taakse jäivät muun muassa Alvar Aalto ja J. L. Runeberg.

Nykyään Lalli vastustaisi EU:ta ja maahanmuuttoa. Jos nyt kadulla vastaan tulee pieni Lalli, hänen vanhempansa tuskin ovat vasemmistolaisia. Toisaalta nykyään oikeistohenkiset katupartiot ottavat nimensä mieluummin Odinilta kuin Lallilta. Talonpoika Köyliöstä ei ole kovin trendaava juttu 2020-luvulla.

Heikkilän piispa Henrikiä koskevan tutkimuksen mukaan piispaa ei ollut olemassa. Henrik ei ollut lähteiden mukaan todennettavissa oleva henkilö. Hän oli keskiaikaista kristillistä propagandaa, kasa myyttejä, kasa valheita. Tarina piispasta ja Lallista oli ikiaikainen kertomus hyvän ja pahan taistelusta. Vastaavia valloittajapiistan murhatarinoita löytyy muualtakin. Mutta yleisö älähti Heikkilän johtopäätöstä. Jos ei ollut piispaa, ei siis ollut Lalliakaan. Se ei suomalaisille käynyt päinsä. Syntyi vilkas keskustelu. Antakaa meidän pitää Lallimme, vaadittiin lehdissä.

Heikkilä tutkailee Lallin myyttiä monesta eri kulmasta ja se tekee kirjasta mielenkiintoisen. Hän käsittelee aihettaan kiihkottomasta, vaan ei tylsästi. Heikkilällä on hauska tapa kertoa, mukana on kosolti huumoria. Hän poimii mukaan hulvattomia yksityiskohtia: Köyliön seudulla paikallinen sähköyhtiö myi Lallin yösähköä ja piispan murhaajan perussähköä. Lallin tarina on elänyt tuhat vuotta, eikä se hevin suostu kuolemaan.

Tämä kirja kävisi oppimateriaalina historian lukutaidosta.

Tuomas Heikkilä: Lalli – kansallismurhaajan muotokuva (Tammi, 2022)

Arvio: 5/5

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.