Jasper Pääkkösen ja Antero Vartian Löyly avattiin kuluvalla viikolla. Hernesaaressa sijaitseva Löyly on yhdistelmä saunoja ja ravintolaa. Hienon rakennuksen on suunnitellut Avanto Arkkitehdit Oy. Rakennus on kotimaisesta puusta valmistettu.
Kävin testaamassa saunaa ja jututin omistajakaksikkoa lehtijuttua varten.
– Haluamme, että Löyly on matalan kynnyksen paikka, jossa punkkarit ja pankkiirit istuvat vierekkäin, Vartia luonnehti.
Matala kynnys tarkoittaa kohtuuhintoja. Ravintolassa mikään ruoka ei maksa yli 20 euroa, saunominen maksaa 19 euroa (joka tosin tekee Löylystä kaupungin kalleimman yleisen saunan).
Sitten saunomaan. 19 eurolla saa löylyjen lisäksi pyyhkeet ja pefletit. Löylyssä on naisille ja miehille omat pukuhuoneet ja pesutilat. Uikkarit päällä saunotaan yhdessä. Aikaa saunomiseen on kaksi tuntia. Varasimme vuoron etukäteen netistä.
Avajaisviikon perjantaina naisten puolella oli kuulemma hyvin tilaa, mutta miesten pukuhuone oli tupaten täynnä. Yritysporukka Porvoosta oli saapunut Helsinkiin juopottelemaan. Se siitä saunarauhasta.
Löylyssä on kolme saunaa. Yksityissauna on pienin. Siellä on Pääkkösen mukaan maailman suurin puulämmitteinen IKI-kiuas. Putinilla on suurempi, mutta se lämpenee sähköllä.
Tilaussaunan lisäksi Löylyssä on kaksi isompaa puulämmitteistä saunaa, joista toinen on savusauna. Näihin mahtuu maksimissaan 20 henkeä kerrallaan.
Ensin tuli testattua savusauna. Saunamajuri Seppo Pukkila oli lämmittänyt saunan niin kuumaksi, että siellä oli mahdotonta olla. Lauteet polttelivat takapuolta ja jalanpohjia. Hän sanoi, että sauna viilenee hiljalleen ja noin tunnin päästä sinne jo pystyy menemään. Kiukaan luukkua saa pienennettyä, joten hän lupaa, että seuraavana päivänä ei olla niin kuumissa tunnelmissa.
Savusaunan polttavasta kuumuudesta siirryttiin sitten viereiseen saunaan. Se tarjosi mukavan miedot ja pehmeät löylyt.
Saunasta pääsi viilentymään joko ulkoterassille tai sitten sisällä olavaan oleskelutilaan. Juomia sai ostaa saunan vastaanotosta. Omia juomia Löylyyn ei saa tuoda.
Saunan terassilta pääsi pulahtamaan suoraan Itämereen, joten talviturkki tuli myös heitettyä samalla reissulla. Taitaa olla Merihaan kulttuurisaunan ohella ainoa julkinen sauna Helsingissä, jossa pääsee mereen (Sompasaunassa en ole käynyt, mutta ehkäpä sielläkin on uintimahdollisuus).
Löyly on hieno ja tyylikäs paikka. Ehdottomasti visiitin väärtti. Löylyn ympärillä on riittänyt positiivista pöhinää ja paikka oli aivan täynnä jo perjantaina iltapäivällä. Jää nähtäväksi, miten väki löytää Löylyyn marraskuun räntäsateissa ja tammikuun pakkasilla. Se kun ei ole mikään ohikulkupaikka ja Hernesaari tulee muutenkin hiljenemään talvikaudeksi.
Samanlaista tunneltaa Löylyssä ei tietenkään ole kuin Kallion alueen vanhoissa saunoissa. Löyly lienee ainakin kesäkaudella nuoremman väen suosiossa. Siellä on hyvä aloittaa iltaa ennen kuin siirtyy keskustan baareihin.
Tuskin minusta Löylyn kanta-asiakasta tulee, mutta muutaman kerran vuodessa siellä voi hyvinkin käydä nauttimassa Jasperin lohikeitosta ja savusaunan löylyistä.
Kotisivut: Löyly, Hernesaarenranta 4.
Täällä listaa Helsingin kesäsaunoista – lue lisää!
PS. Löylyn ravintolaa ei tullut testattua, mutta saunan painikkeeksi tuli nautittua kahvit ja suklaakakkua naapurissa sijaitsevan Birgitan terassilla. Kesä!
by