Eilen 10.6. oli Helsingin ympäristökeskuksessa tilaisuus, jossa kerrottiin Kivinokan metsän suojeluhankkeesta. Tilaisuudessa sai esittää ideoita ja ajatuksia aiheesta.
Kivinokan vanha metsä siis aiotaan suojella, ja sinne perustetaan luonnonsuojelualue. Vaikka metsä on pieni (13 hehtaaria), niin siellä on runsaasti arvokasta luontoa. Metsä on erityisesti arvokas kääpäalue, ja siellä on tavattu lähes 100 eri kääpälajia.
Metsän arvoista tilaisuudessa oli kertomassa Esa Lammi Ympäristösuunnitelu Envirosta, ja ympäristökeskuksen edustajana tilaiduudessa oli kaupunkiekologi Hanna Seitapuro.
Luonnonsuojelualueen perustaminen etenee käytännössä näin. Ensin perustetaan ns. ohjausryhmä, jossa ovat osallisina ympäristökeskus ja rakennusvirasto. Enviro ja Esa Lammi on pestattu tekemään ohjausryhmälle metsän hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Homma etenee suht’ ripeästi, sillä metsän alue on aika hyvin tutkittu. Metsän linnut, lepakot, kasvit, geologia, yms tunnetaan aika hyvin, joten tällaisten asioiden kartoittamiseen ei mene paljon aikaa.
Luontopolku kulkee vanhan metsän halki. |
Syksyllä järjestetään sitten uusi yleisötilaisuus, jossa kaupunkilaiset saavat äänensä kuuluviin (sinne voisi muuten joku kivinokkalainenkin tulla, ei ollut eilen montaa tuttua naamaa tilaisuudessa).
Hoito- ja käyttösuunnitelma valmistunee ensi vuoden alkuun mennessä. Se liitetään osaksi suojeluhakemusta, joka jätetään Ely-keskukselle. Hakemus lähtee vielä lautakuntakierroksille ja lopulta kaupunginhallitus päättää asiasta.
Suojeltava alue on vanha metsä, jonka rajat näkyy alla olevassa kartassa. Raja menee aivan Ponnistuksen kentän vierestä ja muutama kesämaja on ihan rajan tuntumassa. Jokunen kesämaja saa siis luonnonsuojelualueen takapihalleen.
Eilisessä tilaisuudessa heitettiin ilmaan ajatuksia ja huolia metsään liittyen. Tässä muutamia:
– Metsässä liikkuminen. Tehdäänkö sinne polut, jonne liikkujat ohjataan? Pitkospuut? Hiekkapolut?
– Kivinokan ”kansallispuisto”. Portit molempiin päihin, ja sitten tiet/pitkospuut niiden väliin. Tämä oli oma suosikkini.
– Hämmästeltiin miksei ohjausryhmässä ole kaupunkisuunnitteluvirastoa. Viraston edustaja vastasi, ettei Kivinokkaa varsinaisesti uhkaa mikään, kun kaavaluonnoksessakin se on virkistysalueena, joten he tekevät kyllä yhteistyötä ryhmän kanssa, mutta eivät ole varsinaisesti ryhmässä mukana.
– Vapaana olevat koirat ja kissat. Todettiin ettei ole erityisen suuri ongelma Kivinokassa.
– Huoli siitä, että vedetäänkö metsän rantaa pitkin pyörätiet, kuten kaupunki on jossain joskus linjannut. Tuskin tulee toteutumaan, jos alue suojellaan.
– Huoli metsän roskaamisesta. Valistuksen kautta eteenpäin.
– Kivinokan kuuluisan testamentinkin perään kyseltiin (ei siitä sen enempää).
Kaikkinensa hieno juttu. Seurataan miten homma etenee.
by
Kommentit on suljettu.