Miksi Taru Tujunen ei saa päättää dokumentin sisällöstä

Miksi Taru Tujunen ei saa päättää dokumentin sisällöstä

Kuva: Helsinki-filmi/Tuukka Temonen.

(kirjoitus julkaistu alkujaan Cult24.fi:ssä)

Tuukka Temonen on saanut kokoomuksen suunnalta runsaasti lokaa niskaan Presidentintekijät-dokumentista. Kokoomuksen leirissä ei selvästikään ymmärretä taiteen tekemisen ja journalismin perusasioita.

Dokumentin tekeminen ei ole suoraviivaista puuhaa, joka etenee pisteestä A pisteeseen B käymättä missään muualla siinä välissä.

Ensin on idea. Sen jälkeen ideasta kehitellään käsikirjoitusta. Käsikirjoitus tarkoittaa dokumentin kohdalla suuntaviivoja siitä mitä pyritään tekemään. Jonkinlaista visiota siitä, millainen mahdollinen lopputulos voisi olla. Käsikirjoitukseen on hahmoteltu päähenkilöitä, kohtauksia, juonellisia ristiriitatilanteita, alkuja, keskikohtia ja loppuja. Käsikirjoitus ei ole samalla tapaa yksiselitteinen kuin näytelmäelokuvassa.

Usein jossain ideointivaiheen ja käsikirjoitusvaiheen rajamailla etsitään dokumenttiin päähenkilöitä, esitellään heille idea ja keskustellaan elokuvan tekemisestä – kuunnellaan toiveita, jalostetaan ideaa ja kehitellään kohtauksia. Dokumentin tekijä rakentaa päässään kaikesta kuulemastaan ja näkemästään elokuvalle aikajanaa.

Sitten alkaa kuvaukset. Koska kyseessä ei ole näytelmäelokuva, vaan dokumentaarisella tavalla kuvattu todellisuus, mitä tahansa voi tapahtua. Dokumenteissä ei koskaan kaikki mene alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan. Tilanteet muuttuvat. Joskus dokumentin henkilöt voivat vaihtua matkan varrella, uusia tulee ja vanhoja menee. Tiedänpä tapauksen, jossa kuvattiin erästä henkilöä, mutta kävikin niin, että lopulta dokumentin sivuhenkilö paljastui paljon kiinnostavammaksi kuin päähenkilö, ja hänestä tehtiin uusi päähenkilö. Joskus joku kuolee. Kuvauksia peruuntuu syystä tai toisesta.

Tarkoitan tällä sitä, että dokumenttielokuva ei ole koskaan valmiina sellainen kuin alussa on suunniteltu. Ja vastuu lopputuloksesta on taiteilijalla (Presidentintekijät-elokuvassa Tuukka Temosella), ei elokuvan päähenkilöillä. Jos vertaa lopputulosta ja alkuperäistä käsikirjoitusta, niin yksikään dokumentti maailmanhistoriassa ei ole samanlainen kuin käsikirjoitus. Ja myös Taru Tujusen tulisi tämä ymmärtää.

Usein käy niin, että elokuvassa esiintyvät henkilöt eivät ole tyytyväisiä lopputulokseen. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista. Mutta silti he eivät ole vastuussa lopullisesta elokuvasta. Heidän pitää hyväksyä se, että elokuvantekijä on taiteilija, jolla on visio, jota tämä parhaansa mukaan toteuttaa. Ei se kaikkia miellytä, eikä sen kaikkia pidäkään miellyttää. Ei elokuva saa olla kompromissi.

Olen usein törmännyt toimittajana samaan asiaan. Siihen, että jutun kohde ei ole ollut mielissään jutusta, ja haluaa vaikuttaa lopputulokseen. Journalistin ohjeiden mukaan päätösvaltaa jutuista ei saa antaa toimituksen ulkopuolelle. Toimittaja on vastuussa lopputuloksesta, oli se sitten hyvä tai huono.

Sama pätee dokumenttielokuvien tekijöihin moninkertaisesti. Heidän ei pidä alistua painostuksen edessä, vaan seurata omia visioitaan. Vain hänellä on näkemys siitä, mikä on paras mahdollinen elokuva.

En ole Presidentintekijät-elokuvaa nähnyt. Mutta jos se on hyvä ja tarkkanäköinen, sillä voi olla mahdollisuudet jäädä kotimaisen elokuvan historiaan (tai politiikan historiaan). Mutta jos Taru Tujunen saisi päättää lopputuloksesta, kukaan ei varmuudella muista elokuvaa enää parin vuoden päästä.

Miltä elokuvan historia näyttäisi, jos päähenkilöt saisivat aina vaikuttaa lopputulokseen?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Vastaa