Olympiakisailua. Näitä lisää. |
Kivinokan kyselyn mukaan 77 % vastaajista oli sitä mieltä, että Kivinokan urheilukentät kaipaavat kohennusta.
Kivinokassa on kolme jalkapallokenttää, joista yksi Kivinokkalaiset ry:n alueella, yksi JHL:n alueella ja yksi Ponnistuksen alueella. Lisäksi kivinokkalaiset ry:n alueella on lentopallokenttä ja petankkikenttä. Jokainen yhdistys tietenkin vastaa omasta kentästään, enkä siihen ala puuttumaan, mitä kukakin yhdistys kentällään tekee. Se on jokaisen oma asia.
Ponnistuksen kenttä lienee aktiivisimmassa käytössä, johtuen siitä että Ponnistus on luonteeltaan urheiluseura.
Mutta eräs vastaajista kiteytti asian hyvin: ”Parempi 2 kenttää käytössä kuin 3 vajaakäytössä. 3 fudiskenttää Kivinokassa on liikaa.”
Kivinokkalaisten kenttä on hyvin usein tyhjillään. Se on lähinnä läpikulkupaikka mökkialueelta viljelypalstoille. Sen huomaa siitäkin, että kentälle on tallaantunut palstoille johtava polku. Kerran kesässä kentällä on olympialaiset ja rosvopaistijuhlat. Joskus siellä käy joku potkimassa palloa.
Kolmelle kentälle ei löydy tarpeeksi käyttöä. Mitä hyötyä tyhjistä kentistä on kenellekään?
Ja kaiken lisäksi kentät eivät ole edes siinä kunnossa, että niissä voisi pelata oikeita pelejä, kuten esimerkiksi Helsinki Cupia tai muita turnauksia. Yksi kenttä pitäisi ehdottomasti kunnostaa siihen kuntoon, että siellä voisi pelata virallisia pienen kentän pelejä. Nurmi kuntoon, rajat kuntoon, huolto kuntoon, maalit kuntoon. Kenties tekonurmi.
Silloin kentälle voisi saada säpinää ja pelejä arki-iltaisin. Jos kentällä pelataisiin Palloliiton nappulaliigapelejä tai harrastussarjaa, niin sutinaa olisi toukokuusta syyskuulle. Ja koska pelit ovat iltaisin, kentät olisivat vapaassa käytössä päivisin ja usein viikonloppusin.
Tähän kehitykseen tuskin yksikään Kivinokan järjestö pystyisi, vaan se vaatisi ehdottomasti kaupungin myötämielistä tukea.
Ja mahtuisi varmaan yhden kentän päätyyn tenniskenttäkin.
Ystävyysottelun jälkeen Ponnareiden kentällä. Tällaistakin lisää. |
Kivinokkalaisten futiskentän vieressä oleva lentopallokenttä on kenties vielä vähemmällä käytöllä. Yksi syy siihen on se, että kenttä soveltuu lentopalloon kovin huonosti. Alusta on usein vetinen ja kostea. Kenttää ympäröi nokkoset ja muut pusikot, joista on ikävää hakea palloa koko ajan. Pelaaminen ei ole hirveän miellyttävää. Siinä pitäisi saada ympäristöä siistittyä jollain tapaa ja hiekka-alusta olisi nykyistä parempi.
Kyselyssä vastaajat ideoivat kiitettävästi kentille erilaista toimintaa: Sulkapalloa, krokettia, bocciakenttä, puistoshakkia, ulkoliikuntalaitteita, frisbee-golfia. Joku halusi kentille lisää kesämajoja.
by