Ateneumin näyttelyssä on esillä yli 200 Albert Edelfeltin teosta. Huoneita kiertäessä vaivun jonkinlaiseen lievään Firenze-syndroomaan. Sillä tarkoitetaan liiallisista taide-elämyksistä johtuvaa sekavuuskohtausta. Näyttelyssä on esillä valtava määrä Edelfeltin kuuluisimpia ja parhaimpia töitä. Tuolla on Kuningatar Blanka ja tuolla Ruokolahden eukot. Kulman takana odottaa Virginie ja Larin Paraske. Poltettu kylä. Lapsen ruumissaatto. Kaukolanharju. Rannalla leikkivät pojat. Kaarle-herttua ja Klaus Fleming.
Edelfelt-näyttely on ollut aiemmin esillä Pariisissa ja Göteborgissa, ja nyt se ilahduttaa taiteen ystäviä myös Helsingissä. Näyttelyn ovat koonneet kuraattorit Anne-Maria Pennonen ja Hanne Selkokari. Näyttelyn keskeinen teema on Edelfeltin kansainvälisyys. Tunnettujen maalausten lisäksi esillä on harvinaisuuksia ja jokunen teos on esillä ensimmäistä kertaa.
Albert Edelfeltin (1854-1905) porvarillisuus ei ole minua puhutellut liiemmin. Hänen aihevalintansa olivat konservatiivisia, jopa tylsiä, joskin aikakaudelle tyypillisiä. Mutta sanattomaksi vetää, kun kaikki hänen teoksensa tuodaan nenän eteen kerralla. Samalla voi miettiä, mikä tekee hänestä niin suuren taiteilijan. Edelfeltissä on jotain mystistä. Hänen tekniikkansa oli suvereenia ja tuotantonsa laajaa. Maalausten taso oli kauttaaltaan korkea. Hän oli myös ulospäin suuntautunut ihminen ja puhui monia kieliä. Hän oli myös uranuurtaja, jos ajatellaan taiteilijoiden kansainvälistymistä 1800-luvulla. Hänen suuruutensa lienee monien asioiden summa.
Kolme kohtaa näyttelyssä sävähdytti minua erityisesti. Ensimmäinen oli historiahuone, jossa on esillä Edelfeltin historiallisia maalauksia. Hän kuvitti paljon kansamme vaiheita, muun muassa Vänrikki Stoolia. Historiahuoneen kokokohta on Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. On aina suuri hetki nähdä tämä maalaus kaikessa komeudessaan. Normaalisti se on esillä Turun linnassa lasivitriinissä.
Toinen sykähdyttävä hetki oli huone, jonne oli koottu Edelfeltin Helsinki-aiheisia maalauksia. Ne olivat minulle entuudestaan jokseenkin vieraita. Edelfelt on Helsinki-maalauksissaan kuvannut muun muassa Kauppatoria, merimaisemia, Kaivopuistoa ja Katajanokkaa. Useissa maalauksissa eletään talvea. Niissä näkyy pohjoinen valo, joka oli Edelfeltille tunnusomaista.
Kolmantena nostan esiin hienon rinnastuksen. Vierekkäin on aseteltu Lapsen ruumissaatto ja vähemmän tunnettu sisarteos Ristiäissaatto. Toisessa soudetaan kohti elämää, toisessa kohti kuolemaa. Ristiäissaatto kuuluu nykyään Anders Wiklöfin kokoelmiin, ja on aika harvoin ollut esillä.
Albert Edelfeltin pääteoksia on syytä esitellä aika ajoin. Ne ovat Suomen kulttuurihistorian kovinta kivijalkaa. Viimeksi Edelfelt oli laajemmin esillä Ateneumissa vuonna 2004. Parin vuoden takainen näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa vesittyi koronaan. Tätä näyttelyä voi suositella kaikille yleissivistävänä kokemuksena. Näyttely on niin laaja, että sitä voi käydä pureksimassa useamman kerran.
Albert Edelfeltin näyttely Ateneumissa 5.5.–17.9.2023.