Parasta mitä Kluuville voisi tapahtua

Kluuvin kauppakeskus. Tuo kauppiaiden murheenkryyni vuosikymmenistä toiseen. Mitä tahansa kauppakeskuksessa tehdään, paikka ei tunnu lähtevän lentoon. Ei sitten millään.

Kortteli koostuu monista eri-ikäisistä osista, muun muassa vanhasta Elannon tavaratalosta, joka on vuodelta 1952. Viimeisin uudistus tehtiin 2011, jolloin tiloja ja konseptia uudistettiin. Pinta-alaa kauppakeskuksella on noin 10 000 neliötä, ja sinne mahtuu kymmeniä eri toimijoita.

Mutta ihmiset eivät vain löydä sitä. Kauppa ei käy. Suurella kohulla ja medianäkyvyydellä avattu maatilatori Eat & Joy lopetti syyskuussa 2013.

Mikseivät asiakkaat löydä kauppakeskusta? Sijainnista se ei ole kiinni. Vaikka Aleksanterinkadulla yleisesti kaupankäynti on (lehtijuttujen perusteella) hieman hiljentynyt, niin on Kluuvi kuitenkin sijainniltaan huippuluokkaa.

Ongelma lienee siinä, että kukaan ei oikein tiedä mitä siellä on. Se ei ole niin iso kauppakeskus, että siellä olisi kaikille jotain. Jos lähden esimerkiksi Selloon tai Kaareen, niin luultavasti löydän lähes kaiken tarvitsemani. Mutta jos tarvitsen vaikkapa vaatteita, jonkun kirjan, lääkkeitä apteekista ja näöntarkastuksen, niin en mene Kluuviin. Menen Itikseen tai Kamppiin.

Mitä Kluuvissa sitten on? Muistaakseni joku vaatekauppa ja ravintola. En ole ihan varma mikä ravintola ja mitä vaatekauppoja. Kluuvi ei ole jättänyt mitään muistijälkiä, vaikka aika usein paikan läpi kuljenkin. Siitä olen varma, etten sinne ainakaan rahaa ole jättänyt.

Nyt Kluuvin kauppakeskuksen yläkertaan avataan jättimäinen urheilu- ja vapaa-ajanliike. Norjalainen XXL valloittaa koko Kluuvin yläkerroksen (3000 neliötä) ja vielä osan kakkoskerrosta (700 neliötä).

XXL ei vielä yksin riitä Kluuvin pelastukseksi. Mutta nyt olisi hyvä tilaisuus profiloida Kluuvin keskus urheilun ja vapaa-ajan kauppakeskukseksi. XXL:n lisäksi kun sinne saisi lisää saman alan yrityksiä, kuntosalin, lisäravinnekaupan, golfvälinekaupan, urheiluasujen erikoisliikkeitä ja muita vastaavia. Kluuvin voisi pelastaa se, että se erikoistuisi selkeästi johonkin teemaan: tässä tapauksessa kuntoiluun ja ulkoiluun. Silloin ihmiset tietäisivät mitä Kluuvin kauppakeskus pitää sisällään.

Kun tarvitaan urheiluvälineitä, mennään Kluuviin.

Juttu julkaistu alkujaan Cult24:ssä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.