Taas yksi museo vähemmän Helsingissä – jääkö joku kaipaamaan?

Helsinki on jälleen yhden museon köyhempi kaupunki. Nimittäin Suomen Lähestysseuran museo Kumbukumbu lopetti toimintansa vuoden 2014 lopussa. Kumbukumbun kokoelmat on luovutettu Museovirastolle. Esinekokoelma, noin 9 000 esinettä, liitetään osaksi Suomen kansallismuseoon kuuluvan Kulttuurien museon kokoelmia ja kuvakokoelma, noin 160 000 kuvaa, osaksi Museoviraston kuvakokoelmia.

Kumbukumbu sijaitsi Tähtitorninmäellä. Tiesin sen olemassaolon, mutta koskaan en siellä käynyt. Enkä kyllä tunne ketään muutakaan joka olisi käynyt. Joten jääkö kukaan museota kaipaamaan? Ei media ainakaan suurista mielenilmauksista raportoinut, kun museo ovensa sulki. Mainitsiko yksikään media ylipäänsä koko asiasta?

Mutta sääli silti, museolla oli varmasti oma pieni paikkansa tässä maailmassa. Tiedotteessa kerrotaan:

”Suomen Lähetysseuran museon noin 9 000 esineen kokoelmissa on esineitä yli 20 maasta eri puolilta maailmaa. Huomattava osa on Kiinasta ja Namibiasta. Esineet kertovat sekä eri kulttuureista että Suomen Lähetysseuran historiasta. Ne kerto­vat myös suomalaisten kontakteista muihin kulttuureihin jo 150 vuoden takaa.

Museon esineistä ainutlaatuisia Suomessa ovat 1800-luvun lopulta olevat kiinalaiset esineet, kuten silkit. Vanhimpia esineitä ovat kiinalaiset rahat, joiden on arvioitu olevan Chou-dynastian ajoilta (1122–825 eaa.).

Ambomaalta tuoduista vanhoista esineistä useat ovat harvinaisuuksia Nami­biassakin, joten niillä on myös huomattavaa kansainvälistä arvoa. Erittäin merkittävä on lähetyssaarnaaja Martti Rautasen kansatieteellinen kokoelma nykyisen Pohjois-Namibian alueelta.”

Laitanpa tähän loppuun nyt vielä hieman listaa Helsingissä sijainneista museoista, jotka ovat viime vuosina lopettaneet toimintansa:

– Cygnaeuksen galleria
– Tuomarikylän kartanomuseo
– Automuseo
– Lastenmuseo
– Postimuseo

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.