Taidekuvia Madridista

Madrid on varmasti yksi maailman parhaista kaupungeista tutustua taidehistoriaan. Kaupungissa on lukuisia hienoja museoita, joissa saa helposti kunnon taideähkyn. Itse ehdin viime viikolla käydä monta jättimäistä museota läpi: Pradossa on lähes 20 000 taideteoksen kokoelma vanhaa eurooppalaista taidetta, Reina Sofiassa on noin 100 salia täynnä taidetta eri aikakausilta ja Thyssen-Bornemiszassakin on tuhansia teoksia. Näiden mammuttimuseoiden lisäksi tuli käytyä parissa pienemmässä museossa. Jalat olivat hellänä ja kuvat pyörivät päässä.

Tässä muutamia valikoituja kuvia museoretkeltä:

Pradossa suurimman vaikutuksen teki Goyan maalaukset, kuten Saturnus syö oman lapsensa ja muut synkät teokset.

Goya: Saturnus ahmii poikaansa.

Euroviisuvoittaja Conchita Wurst ei ole maailman ensimmäinen parrakas nainen. Jose de Riberan maalaus parrakkaasta naisesta 1600-luvulta on vaikuttava omassa häiritsevyydessään. Kuvassa on 52-vuotias Magdalena Ventura, joka oli ihan oikeasti olemassa. Hänelle tuli puberteetti uudestaan noin 30-vuoden iässä ja oudosti naiselle alkoi kasvaa partaa ja karvoja. Maalauksessa on kuvattu Ventura imettämässä vauvaa. Taustalla on hänen miehensä. Maalaus on niin ikään Pradossa.

Ribera: Parrakas nainen.

Reina Sofia oli museoista suurin, siellä kului eniten aikaa ja kengänpohjaa. Mutta se oli myös vaikuttavin. Museon helmi on Pablo Picasson Guernica. Maalaus oli paljon suurempi, mitä olin kuvitellut (3,5 m x 7,8 m). Kerrassaan vaikuttava teos.

Picasso: Guernica.

Kiinnostava teos on myös Marcel Duchsampin vaikustusta kommentoiva maalaussarja The Tragic Death of Marcel Duchsamp. Sitä voi tulkita aika monella tavalla. Tässä sarjan kaksi viimeistä kuvaa, jossa Duchamp on kuolleena ja hautajaisissa (kuvassa tuttuja kasvoja).

The Tragic Death of Marcel Duchamp.

Tiesin entuudestaan, että Eduardo Chillida on ”kansainvälisesti tunnettu taiteilija”. Chillida on tehnyt Helsinkiinkin veistoksen. Se on Porthanian edessä. Madridissa vasta ymmärsin, miten suuri nimi Chillida on siellä. Hänen teoksiaan ja nimensä tulee vastaan vähän väliä. Nyt suhtaudun Porthanian teräsmöykkyyn entistä suuremmalla kunnioituksella (kuva veistoksesta Helsingin taidemuseon sivuilla).

Alfonso Ponse de Leon oli espanjalainen maalari, joka kuoli vain kolmekympisenä vuonna 1936. Hän maalasi omakuvan, jossa hän on joutunut auto-onnettomuuteen. Viikkoja myöhemmin hän kuoli. Osasiko hän ennustaa kohtalonsa? Maalaus herättää katsojien mielissä paljon kysymyksiä.

De Leon: Omakuva.

Hienointa museokierroksilla on tehdä uusia löytöjä. Vastaan tulee runsaasti taiteilijoita, jotka ovat itselle uusia tuttavuuksia. Yksi tällainen oli hollantilainen Elly Strik, jonka näyttely oli Reina Sofiassa. Strik tekee upeita suuria piirroksia, joissa pääkallot ovat aika keskeisessä osassa.

Vuonna 2013 kuollut katalonialainen Angeles Santos oli myös jännittävä uusi tuttavuus. Hänen omituisia maalauksia oli runsaasti Reina Sofiassa. Maalauksissa on oudot mittasuhteet ja hämärä tunnelma. Nämä kuvat ovat vuodelta 1930:

Santos: Family dinner.

Santos: Children and Plants.

Santos: The Gathering.

Museo Thyssen-Bornemiszassa hieno uusi tuttavuus oli amerikkalainen Richard Estes, jonka maalauksia en ollut ennen nähnyt. Estes on tunnettu erityisesti fotorealistisesta tyylistään.

Toinen amerikkalainen uusi tuttavuus oli hieman vanhempi. John George Brown kuvasi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa köyhiä lapsia, erityisesti poikia, kaunistelematta ja koskettavasti.

Brown: The Bully of the Neighbourhood.

Brown: Tough Customers.

Nykyisin kokit ovat tv-julkkiksia. Ennen tv:n aikakautta julkkiksista maalattiin tauluja. Thyssen-Bornemiszassa on maalaus George Washingtonin mustasta kokista. En tiedä millainen julkkis hän oli, mutta tuskin ihan vähäpätöinen mies, kun maalaukseen oli päässyt.

Museoiden ulkopuolellakin on runsaasti taidetta, Madrid on pullollaan julkista taidetta. Vanhan keskustan tuntumassa on lähinnä ”pönötyspatsaita” ja ratsastajapatsaita, nykytaidetta on verraten vähän. Tässä vielä muutamia kuvia Madridin veistoksista.