Lapinlahden entisen mielisairaalan sauna on Helsingin vanhin edelleen käytössä oleva sauna. Näin saunaa ylläpitävä Lapinlahden Lähde ainakin ilmoittaa. Varmaan pitänee paikkansa. Sauna on rakennettu sairaalarakennuksen viereen 1880-luvulla. Esimerkiksi Merisotakoulun sauna Suomenlinnassa on 1900-luvun alusta ja Kallion alueen korttelisaunat ovat reippaasti nuorempia.
Lapinlahden sauna avattiin viime vuonna yleiseksi saunaksi. Sauna on yleisön käytössä päivisin, iltaisin sitä vuokrataan yksityistilaisuuksiin. Siellä on miesten ja naisten vuorot erikseen, mutta myös sekasaunaan pääsee kolmena päivänä viikossa. Saunamajuri Risto Ruuthin mukaan sekasaunat ovat sujuneet hyvin, vaikka saunassa on vain yksi pukuhuone. Ruuthin mukaan pukukoodi on vapaa, saa saunoa uimapuvussa tai ilman.
Kävin saunomassa miesten vuorolla, joten tätä probleemaa ei tarvinnut miettiä. Saunan normaali lippu maksaa 7 euroa.
Lapinlahden sairaalan sauna on rakennettu ylempien virkamiesten saunaksi. Siellä saunoivat alkujaan lääkärit ja muu sairaalan johto. Ruuth uskoo, että Jean Sibelius on suurella todennäköisyydellä käynyt saunassa.
– Jean Sibeliuksen veli Christian Sibelius oli mielisairaalan ylilääkäri 1904-1921. Kansalaissodassa vuonna 1918 Christian Sibelius oli punaisten vankina kaksi vuorokautta. Vapauduttuaan hän pelästyi, miten veljelle mahtaa käydä. Hän kutsui kapellimestari Robert Cajanuksen ja taidemaalari Eero Järnefeltin koolle ja sanoi, että veli pitää saada Järvenpäästä turvaan. Cajanus lähti Järvenpäähän Ainolaan hakemaan Jean Sibeliusta Helsinkiin. Tämä saapui kaupunkiin ja asettui ylilääkärin virka-asuntoon. Uskon vahvasti, että Sibelius kävi täällä veljensä kanssa kylpemässä, Ruuth kertoo.
Saunasta tehty sähkösauna Ruuthin arvion mukaan 1960-luvulla. Lauteille mahtuu noin 10 henkeä kerralla. Löylyt ovat kuumat ja pistävät, melko kuivat. Ei ihme, että hieman polttaa, sillä mittari näyttää 95 astetta.
Kylpyhuoneen puolelle tai pihalle pääsee viilentymään välillä. Vaikka meri on vieressä, niin uimaan ei rannasta kunnolla pääse. Noin sadan metrin päässä on sairaalan potilaille rakennettu uimaranta, mutta sinne saakka en tällä erää lähde.
Lapinlahden sauna on erittäin tunnelmallinen ja historiallinen sauna. Kannattaa käydä testaamassa.
by