Yksi kesämaja-alue vähemmän Helsingissä

Ilmakuva Stansvikista. Lähde: Kaupunkisuunnitteluvirasto.

Laajasalossa Stansvikissa on kaksi pientä kesämaja-aluetta. Olen sivusilmällä seurannut mitä siellä tapahtuu. Kesämaja-alueet sijaitsevat Stansvikin kartanon läheisyydessä. Ne ovat Helsingin kaupungin virkamiesyhdistykselle (nykyinen JYTY Helsinki ry) vuokrattu vuonna 1945.

Vuonna 1953 rakennettiin ensimmäinen mökkikylä, 23 kesämajan Vanhakylä. Muutama vuosi myöhemmin perustettiin 30 kesämajan Uusikylä.

Kaupungilla on kovat rakentamissuunnitelmat Laajasalon varalle. Ja tämä koskee myös Stansvikia. Kaupunki haluaa Stansvikin kartanon ympäristön paremmin yleiseen virkistyskäyttöön, kun Laajasaloa laajemmin rakennetaan. Joka sinänsä on ihan hyvä juttu, sillä tarvitseehan alueen asukkaat virkistypaikkoja.

Mutta pikkuisen huono uutinen se on kesämajojen suhteen. Suunnitelmissa on näet lopettaa Uudenkylän 29 kesämajan alue. Mutta niille majoille on kylläkin osoitettu uudet paikat viereisellä Vanhankylän kesämaja-alueella. Vanhankylän kesämaja-alue tulee siis tiivistymään.

Aika lailla stansviikkarit ovat panneet kaupungille hanttiin, ja ihan ymmärrettävästi.
Mielenkiinnolla jatkan seuraamista sivusilmällä. Kovasti kiinnostaa se, että miten ne 29 kesämajaa siirretään. Kivinokan kohdalla kaupungin virkamies totesi vuosi takaperin, että jos Kivinokka rakennetaan ja majoille osoitetaan uusi paikka jostain, niin ”kyllähän sellaiset majat tuosta vaan siirtää”. Uskonpa, että aika moni 1950- tai 1960-luvun kesämaja olisi nähnyt viimeisen päivänsä siinä kohtaa, kun sitä olisi roudattu kuorma-auton lavalle. Saas nähdä miten käy Stansvikissa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli asiaa alkuviikolla, mutta jätti sen toistaiseksi pöydälle.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.