Tässä se on ollut. Valvontakomission muistolaatta hotelli Tornin seinässä. Tiedustelin hotellilta, että missä laatta nykyisin on, ja sieltä vastattiin, että varastettu.
Saamieni tietojen mukaan Otto Wille Kuusisen muistolaatta Kampissa on myöskin lähtenyt pitkäkyntisen matkaan. Samoin Runebergin laatta Punavuoressa, mutta se on laitettu paikalleen uudestaan.
Valmistelen kirjaa muistolaatoista, ja nämä ovat ne varastetut muistolaatat, joista olen saanut tietoa. Miten paljon niitä onkaan, joista en tiedä mitään.
Laattoja on poistettu paikoiltaan muutenkin kuin varkaitten toimesta. Joskus talossa on julkisivuremontti, jonka takia laatta on poistettu, eikä ole sittemmin enää kiinnitetty. Aikatalossa oli laatta, joka kertoi paikalla aikaisemmin sijainneesta VPK:n talosta. Aikatalon remontin jälkeen laattaa ei ole enää näkynyt.
Joskus laatta on niin huonokuntoinen, että se on poistettu. Joskus ne ovat kokeneet ilkivaltaa, kuten tämä Koffin puiston tornin muistolaatta.
Eräänä päivänä kävin Pukinmäessä, jossa piti olla luonnonkiveen kiinnitetty säveltäjä Erkki Melartinin muistolaatta. Löysin paikalta pelkän kiven. Missä laatta lienee?
by