Erik Bruunin pitkän iän salaisuus: Soutumatka Tukholmaan

Taiteilija työnsä äärellä. Kuva: Sello Galleria.
Taiteilija työnsä äärellä. Kuva: Sello Galleria.

Sain kunnian haastatella grafiikan mestaria ja legendaa Erik Bruunia Antiikki & Taide -lehteen. Suomenlinnassa asusteleva Bruun on 89-vuotias ja työskentelee vielä aktiivisesti. Hän esimerkiksi suunnitteli tulevan kesän Pori Jazzin julisteen. Tiedustelin, että miten tuossa iässä voi vielä olla noinkin viriili.

Hän ryhtyi kertoman tarinaa, miten hän veljensä kanssa rakensi veneen vuonna 1947. Ensin he soutivat pitkiä matkoja Suomen vesillä, kunnes päättivät lähteä ulkomaan matkalle ja soutaa Tukholmaan.

Vene piti hinata ensin Porkkalan läpi, sillä alue oli Neuvostoliiton hallussa. Sen jälkeen matka jatkui Hankoon ja Ahvenanmaalle.

– Ahvenanmaalla poliisi pysäytti meidät ja sanoi, ettei Ruotsiin noin vaan saa mennä ilman lupaa. Soitimme sisäministeriöön, ja siellä yhdistettiin sisäministeri Yrjö Leinolle. Kerroimme, että olemme menossa Tukholmaan venekilpailuun, ja hän lupasi, että faxaa luvan saman tein. Sitten lähdimme soutamaan kohti Tukholmaa. Viiden tunnin päästä olimme jo ylittäneet meren.

Tämä ei kuitenkaan veljeksille riittänyt, vaan kaksikko lainasi Tukholmasta tandemin ja polki Osloon. Ja samaa reittiä takaisin Helsinkiin. Vene on kuulemma edelleenkin tallella.

Lisäksi Bruun kertoi pyöräreissusta, joka kulki Kööpenhaminasta Pariisiin.

– Tällaista kaikkea pitää elämässä tehdä, jotta pysyy 90-vuotiaana vielä virkeänä ja työkykyisenä, Bruun totesi.

Bruun on ajankohtainen juuri nyt, sillä hän on huhtikuun alussa avatun Sello Gallerian ensimmäinen taiteilija. Galleria on Espoossa Leppävaarassa kauppakeskus Sellossa. Bruunin näyttely on siellä 14.6.2015 asti.

Tässä hieman kuvakoostetta Bruunin näyttelystä:

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Vastaa