Kivinokan puomi-gate – 11 faktaa

Kivinokan luontopolku on puomin takana.

Kivinokan puomi-asiassa liikkuu runsaasti huhuja, kuulopuheita ja virheellistä tietoa, kuten nettikeskusteluissa käy ilmi. Kokoan tähän asiaan liittyviä faktoja, jotta keskustelu pysyisi kasassa.

11 faktaa Kivinokan puomista:

Fakta 1: Miten ennen oli. Kivinokkalaiset ry:n alueelle johtavan tien alussa on puomi. Puomi on menneinä kesinä ollut lukossa. Kesälukkoon on ollut Kivinokkalaiset ry:n myöntämä avain vain niillä kesämaja-alueen mökkiläisillä, jotka on luokiteltu jotenkin invalideiksi. Lisäksi avain on ollut muutamilla Saaritoimikunnan ja huoltotoimikunnan jäsenillä. Puomin lukko on ollut kesäisin auki parina viikonloppuna, jolloin on voinut tehdä huoltoajoa kesämajoille.

Fakta 2: Miten nyt on. Kaupunki määräsi viime kesänä, että puomi pitää olla auki. Perusteluja tähän oli kolme: A) Invalidien tulee päästä esteettä alueelle (mm. rannalle, esteettömän luontopolun alkuun, kahvilaan, yms) käyttäen vaikkapa invataksia. B) Pelastusnäkökulma. Pelastuslaitoksen, ambulanssien ja muiden hälytysajoneuvojen tulee päästä esteettä alueelle. C) Missään muuallakaan virkistysalueella ei ole lukittua porttia (ei Saurasaaressa, ei Lauttasaaren kesämaja-alueella…)

Fakta 3: Sopimus? Kivinokkalaiset ry:n entisten päättäjien mukaan puomin lukosta on kaupungin kanssa aikanaan sovittu. Kaupungin edustajan mukaan mitään sopimusta ei ole koskaan tehty. Kaupungin edustaja vastaa kysymykseen, miksi puomi on ollut aikaisempina vuosina kiinni, että ”ei mitään tietoa”.

Fakta 4: Kaupungin tiet. Kivinokan tiet ovat kaupungin hallitsemaa aluetta. Kivinokkalaiset ry on vuokrannut teiden ympärillä olevat kesämaja-alueet, mutta tieverkosta vastaa kaupunki. Heillä siis on juridinen valta päättää tiestä.

Fakta 5: Invalidien pääsy alueelle. Kivinokassa on esteetön luontopolku, joka on tehty invalideille. Heidän tulee totta kai sinne päästä, koska sellainen on tehty. Invalidien tulee päästä myös kaupungin yleiselle uimarannalle. Invalidien tulee päästä vierailemaan kesämajoilla. Tästä ei ole kahta kysymystäkään. Aikasempina vuosina Kivinokkalaiset ry:n kesätyöntekijät ovat käyneet tarvittaessa päästämässä invalidit alueelle muodollista (2 euroa?) korvausta vastaan. Korvaus on otettu siitä vaivasta, jos joutuu kesken työpäivän tulemaan toiselta puolelta Kivinokka avaamaan puomia. Tämä käytäntö ei tule kaupungin mielestä kuuloonkaan. Invalideillä tulee olla esteetön pääsy.

Fakta 6: Keskustelut pelastuslaitoksen kanssa. Saaritoimikunnan edustaja on kuluvana keväänä keskustellut pelastuslaitoksen kanssa Kivinokan turvallisuudesta ja lukkoasiasta. Pelastuslaitoksen viesti oli, että parempi pitää puomi avoinna.

Fakta 7. Ambulanssien pääsy alueelle. Viime vuonna oli pari läheltä-piti-tilannetta, kun ambulanssit eivät päässeet puomin taakse. Pelastushenkilökunta joutui ottamaan jalat allensa.

Fakta 8: Putkilukko. Portin tolppaan on aikanaan asennettu putkilukko, jossa lukon avaimet. Tämä ei ratkaise ongelmaa, sillä on usein nähty että pelastushenkilökunnalla ei siitä ole tietoa. Kaikkiin ambulansseihin sitä tietoa on myös vaikea välittää. Usein on käynyt niin, että lukko on rikottu pihdeillä tai sitten alueelle on tultu juoksujalkaa. Tämä on hyvä idea, vaan ei toimi käytönnössä.

Fakta 9. Huoltoajo sallittu. Koska kaupunki Kivinokan maan omistajana ja teiden haltijana määrää, että puomin on oltava auki ja vain huoltoajo on sallittu, tulee tähän tyytyä, kunnes kaupunki jotain toista päättää. Huoltoajo on siis sallittua alueelle halki kesän (huoltoajon määritelmä löytyy täältä.)

Fakta 10. Pysäköinti kielletty. Huoltoajo ei tarkoita, että alueella saa pysäköidä, paitsi aivan lyhytaikaisesti huoltoajoon liittyen. Kaupungin pysäköinninvalvonta käy alueella tekemässä tarkastuksia. Eli kaupunki määrää säännöt ja kaupunki sääntöjä valvoo ja säännönrikkojia tarvittaessa rankaisee. Se on virkamiesten tehtävä, ei kenekään muun. Se miten virkamiehet tehtäväänsä hoitava, on sitten asia erikseen

Fakta 11. Autoilu on lisääntynyt. Kun puomista poistettiin avain viime kesänä, sen jälkeen autoilu Kivinokassa on kaiketi lisääntynyt. Moni tien varren kesämajalainen on näin raportoinut, ja kai heitä on uskominen. Ja onhan se ihan luonnollista. Jos alueelle saa tehdä huoltoajoa, niin varmasti aluelle ajetaan enemmän kuin silloin, jos ei saa tehdä huoltoajoa.

Näillä faktoilla eteenpäin. Näistä faktoista saa sitten olla ihan mitä mieltä tahansa. Tämä on asia, jossa ei ole oikeaa eikä väärä mielipidettä.

Esitellään asiaa kaupungille, jos joku keksii täydellisen kuningasidean, jossa on huomioitu KAIKKI seuraavat asiat:

– Miten invalidit ja invataksit yms. pääsevät alueelle rajoituksetta aina kun haluavat?
– Miten paloautoille, ambulansseille, ja poliiseille taataan täysin esteetön pääsy alueelle?
– Miten kesämajalaisten huoltoajoon kuulumatonta autoilua saa vähennettyä?
– Miten tarpeetonta huoltoajoa saa vähennettyä?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.

Kommentit on suljettu.