Huikea Korkberget Kirkkonummella

Retkeilijät löysivät tänään huikean paikan: Korkberget Kirkkonummen Humaljärven rannassa. Todellinen geologinen erikoisuus: valtava jyrkänne, jonka alla vesirajassa suuria lohkareita, jossa lippaluolia, lohkareluolia, yms. Niiden tutkimiseen voisi käyttää vaikka koko päivän.

Jätimme auton parkkiin Dalkullantien varteen, lähes tien päähän. Korkbergetin luonnonsuojelualueelle ei ole minkäänlaisia opasteita, joten valitsimme ensimmäisen polun, joka lähti suunnilleen oikeaan suuntaan. Välillä polku kapeni, toisinaan loppui kokonaan, mutta pian löysimme taas uuden polun, joka johti Humaljärven rantaan. Järvi oli jotenkin merimäinen. Isot aallokot ja vihertävä väri.

Järven rantaa seuraamalla pääsimme Korkbergetin alueelle. Nousimme kallion laelle. Sieltä näkyi hienosti järvelle. Se oli myös aavistuksen pelottava paikka, sillä sieltä oli kymmenien metrien jyrkänne kohti rantaa.

Kalliolta laskeuduimme alas rannan tuntumaan, ja siellä vasta koko komeus valkeni. Kallio on joskus muinaisina aikoina murentunut suuriksi lohkareiksi, jotka makaavat rantapenkereellä ja osittain järvessä. Lohkareiden joukossa on suuria luolia ja onkaloita. Yläpuolella olevaan kallioon on muodostunut valtavia lippoja.

Korkbergetin maasto on erittäin vaikeakulkuista, ja myös vaarallista. Isot korkeuserot. En suosittele koko perheen retkeksi, mutta aikuisille hieno elämys.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.