Vappupäivänä teimme koko perheen retken Lohjan Karkaliin, jonka niemi ulottuu pitkälle Lohjanjärvelle. Niemellä on luontopolkujen lisäksi kaksi hienoa geologista kohdetta.
Pumminmäki on iso kallio, jonka länsireunassa on valtavat jyrkänteet. Upein kohta on korkea lippaluola, jonka sileäksi hioutunut lippa ulottuu metrejän pään päälle. Muodot muistuttaa pystymäistä hiidenkirnua. Parkkipaikka löytyi Laurinkaskentien varrelta. Melko tuntematon, mutta hieno luontokohde.
Pumminmäki on mainittu Lohjan matkaoppaassa vuodelta 1901:
Suurin piirtein 1,5 km Kaijolasta lounaiseen kohoaa näköalavuori Pumminmäki, joka on yksi Lohjan korkeimmista paikoista. Kulku sinne tapahtuu kapeaa, mutta kaunista metsäpolkua pitkin, jota voidaan kulkea vain jalkapatikassa, mutta ei millään ajopelillä. Tiennäyttäjä saadaan joko tilalta tahi sen vierellä olevasta torpasta. Mäeltä katselijalle levittäytyy laaja näköala kaikkiin suuntiin ylitse seudun.
Torholan luola puolestaan on tunnettu ja tiedetty. Se on eräs Suomen suurimpia luonnonluolia. Vaikuttava paikka, mutta luolakokemusta häiritsi pienoinen ruuhka. Luolalla oli kanssamme samaan aikaan noin 10 muutakin retkeilijää. Luola on helppo löytää, sillä parkkipaikka ja reitti on hyvin merkitty.
Myös Torholan luola on vuoden 1901 matkaoppaassa:
Kaksi kilometriä etäämpänä levähdetään Karkkalin niemellä Torholan tilan kohdalla. Siellä etsitään luola, joka sijaitsee venerannasta oikealle olevassa vuoressa. Rannasta vuorelle nouseva polku kulkee jalavista, niinipuista, pähkinäpensaista y.m. lehtipuista koostuvan kasvuston läpi. Luolan suuaukko antaa pohjoiseen päin. Siitä laskeudutaan 20 metriä pitkään kalkkikivikallioon kovertuneeseen onteloon. Luola, joka on yksi Suomen suurimmista, sisältää kolme onkaloa. Soihtu, kynttilä tahi lyhty on otettava mukaan laskeuduttaessa.
Lisäksi kierrettiin Karkalin luonnonpuistossa lenkki, syötiin eväät ja juotiin lähteestä vettä.